21.2.2019

Vielä yksi asia, joka ei ole mennyt liian pitkälle



Viime syksyllä julkaistun ilmastomuutostutkijoiden vakavan varoituksen jälkeen minun lähipiirissäni todella moni otti asiakseen ruveta ihan tosissaan vähentämään päästöjään. Aiemmin täysin vaiettu aihe otetaan nykyään esiin jo ystäväporukan illavietossa ja sukupäivällisellä. Myös tieto on lisääntynyt eikä jätteidenlajittelua enää pidetä suurena ilmastotekona.

Tästä kuuluu kiitos valtamedioille, jotka ovat skarpanneet ja ottaneet käytännön ilmastoteot säännölliseksi uutisaiheeksi. Ylen uusi laskuri näyttää konkreettisesti, millä tavoin kukin voi vähentää päästöjään. Lukuja on kiva kliksutella.

Kaikki tämä huomio on hienoa. On mahtavaa, että ollaan vihdoin päästy riitelemään keinoista sen sijaan, että änkättäisiin, kuka ilmaston on pilannut.

Mutta. Olen yksityishenkilönä alkanut vääntää kaikkia säätimiä pienemmälle jo 10 vuotta sitten: en osta halpamuotia enkä mitään muutakaan kiinakrääsää, kämpän sisäilma on alle 20 astetta, käyn kolmen minuutin suihkussa (lämpimässä kylläkin), pistorasiasta tulee ekoenegiaa, käytän liikkumiseen enimmäkseen jalkoja, fillaria ja julkisia, olen tuuppinut neljä ihmistä pääasiallisesti kasvissyöjiksi, kompensoinut ne kaksi Euroopan lentoa vuodessa, ruvennut ilmastokummiksi ja sijoittanut hiilipörssiin sekä vaatinut äänestyskopissa ja mielenosoituksissa vaikuttavampia ilmastotoimia. Pääsen nykyään lomalentoinenikin alle puoleen keskivertosuomalaisen lukemasta.

Yhtä aikaa on totta kaksi asiaa, joita käytetään toistensa vasta-argumentteina.

1. Meillä on kiire, joten mitään "kohtuullista" ei oikeastaan enää ole. Länsimainen elämäntapa saastuttaa ja se pehmeän laskun juna meni jo ajat sitten, kiitos aktiivisten hiililobbareiden. Jokaisen vastuulla on nyt tehdä se, minkä voi.

2. Yksittäiset teot eivät riitä. Eivät nämä ole mitkään talkoot, joihin voi pyytää vain vapaaehtoisia yksilöitä. Nyt tarvitaan mukaan ihan kaikki, yritykset, järjestöt, yliopistot, kaupungit, valtiot ja hiilinielut, vaikka väkisin.

Olenkin allergisoitunut aivan täysin vapaamatkustajien puheenvuoroille. Liki eläkeikäiset teollisuuspamput kehtaavat pönöttää varoittelemassa liiallisesta "ilmastoinnostuksesta" ja puhtaan maailman haikailusta. Mistä vitun innostuksesta? Tästä rivi-ihmisen osasta on viihde kaukana. Lobbareita sen sijaan ei kukaan pyydä kliksuttamaan jalanjälkeään pienemmäksi. Toimittajat eivät vaadi heitä tilille tai kirjoita, millaisia ovat yritysten vaikuttavimmat ilmastotoimet. On paljon helpompi pyytää minua nauttimaan Suomen talvesta ja kävelemään Berliiniin.

Kiteytettynä: minua riepoo, että meidät laitetaan yksilöinä valokeilaan ratkaisemaan lomalennoillamme globaalia, sata vuotta tiedossa ollutta ongelmaa samalla, kun saastuttajat nauravat matkalla pankkiin ja poliitikot heiluttelevat käsiään hokien milloin mitäkin kiireellisempää asiaa, jonka tavoitteena on lähinnä pönkittää omaa valtaa.

Minä haluan, että mediassa ääneen päästetään ne, jotka ovat tämän maailman pelastumisen kannalla, näiden perätuhdossa roikkujien näkemykset eivät kiinnosta pätkääkään. Lisäksi juuri yritysten ilmastoinnostuksesta ovat syntyneet norjalaiset sähkölentokoneet ja ruotsalaisten aurinkoenergiaa säilövä neste. Onneksi emme häviä naapureille aivan sata-nolla, sillä nerokas suomalaismuikkeli nokitti pohjoisen oloihin optimoiduilla aurinkopaneeleilla. Näissä teknologioissa on toivoa, näistä haluan kuulla lisää.

Tulevaisuuden visioita on tietenkin hillotolpallaan päivystäviltä teollisuuspampuilta turha odottaa sen enempää kuin naapurin Einarilta tai metsämökin Linkolalta. Sitä varten on vaalit. Ja ne ovat pian.

Ps. Jos olet jo yksilötasolla ilmastotekojen advanced-levelillä ja kaipaat uusia haasteita, ehdottaisin seuraavaa: yksilöillä on vaikutusvaltaa erilaisissa yhteisöissä. Pystytkö herättämään keskustelua työpaikallasi kysäisemällä, miten työmatkalennot kompensoidaan? Ja mitä on taloyhtiön hallituksen agendalla? Jos ikkunaremonttia ei ole näköpiirissä, miten olisi edes tiivisteiden vaihto tai oviremontti? Ja jos tämä pääkaupunkiseudun kaukolämpö ei hiljalleen muutu vihreämmäksi, on se taloyhtiön maalämpöinvestointikin ihan tutkimisen arvoinen idea.

17 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Otan tämän kommentin niin, etten ole tämän vitutuksen kanssa yksin. :D

      Poista
  2. Minua ylen laskurissa vähän lannisti se, että mitään lähtötasoa siinä ei voinut määrittää. En minä luovu viikottaisesta naudanlihapihvistä jos en ole sitä pariinkymmeneen vuoteen muutenkaan syönyt, mutta hiilikuormani kimppa-asuvana autottomana kasvissyöjänä on kuitenkin aika maltillinen. Juustojen vähentämisellä voisin vielä nipistää, mutta koska ne eivät ole mikään ruokavalioni kulmakivi ja näin ollen hyötykin olisi vähänlainen en ole kokenut tätä askelta tarpeelliseksi.

    Yhteisöjä ja yrityksiä pitäisi kyllä saada avoimemmin mukaan tähän, mutta rajallinen aika kaikelle rajoittaa ikävästi maailmanpelastushankkeita. Työpaikan konttori on ydinkeskustassa ilman omia autopaikkoja, joten meillä ei taida kukaan tulla säännöllisesti autolla töihin ja kasvissyöjiä/vegaaneja on väestä melkein puolet. Tätä voisi kyllä ehkä koittaa tuoda näyttävämmin ilmi somessa tai muualla, ehkä joku muukin rohkaistuisi kyseenalaistamaan statusautoilun tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä Ylen(kin) laskuri oli toki taviksille ja siellä oli sekä been there done that -kamaa että hassuja vaihtoehtoja (esim. se harrastuksiin kulkeminen). Mulla suurin kuormittaja on kaukolämpö ja googlasin jo miten maalämmön saisi rivitaloon!

      Tuota duunihommaa pitäisi ehkä miettiä jonkin yhteisen haasteen kautta niin ei tarvitsisi kaikkien pähkäillä samaa asiaa. Joku Green officen tyylinen ilmastokamppis voisi olla hyvä. Taidankin pirauttaa Sitraan.

      Poista
    2. Saman koin, että teen jo suurimman osan noista asioista, tosin en kaikkea "tarkoituksella" vaan autottomana lähes kasvissyöjänä, jonka opiskelupaikka, työpaikka, harrastukset ja koti ovat n. 2 km säteellä toisistaan, käytän pyörää aika paljon. Hieman masentaa kyllä ajatus, että opiskelujen loputtua omat päästöt lisääntyvät jos muutan isompaan asuntoon, alan käyttää julkisia/autoa pyöräilyn sijaan (elinpiirin todennäköisesti laajetessa), perustan ehkä perheen...
      Lisäksi nauratti tuo kohta "kuljen päivättäin 10 km työmatkan junalla auton sijaan". Kuinkahan monella tuo juna on käytännössä mahdollisuus työmatkalla?

      Poista
    3. Mua hämäsi myös juttu : vähennän kulttuuri ja virkistyspalveluista :) Eikö juuri niiden suuntaan olisi hyvä suunnata kulutusta lentämisen, shoppailun ja muun ilmastoa kuormittavan sijasta.

      Poista
    4. Ano 22.2.9:37, Asumismuodoissa ja elämäntavoissa on tosi paljon vaihtoehtoja, joten ei se opikelujen loppuminen automaattisesti tarkoita, että hiilijalanjälki levähtäisi vyötärön kanssa kilpaa. Itse työssäkäyvänä ja perheellisenä asun lähiössä, kahden perheen jakamassa maalämmöllä lämmitetyssä omakotitalossa. Tilaa tuntuu olevan huomattavasti enemmän kuin mitä per pää laskettujen neliöiden osalta voisi olettaa, kun saman katon alta löytyy niin meidän, heidän kuin yhteisiäkin tiloja. Toki tämä ei ehkä kaikkein reviiritietoisimmille sovi, mutta itse pääsen tällä tavoin nauttimaan elämisen tasosta, johon meillä ei yhtenä perheenä olisi mitenkään ollut varaa ilman hirveää nipistämistä kaikesta muusta.

      Poljen pääsääntöisesti pyörällä hiukan päälle 10km työmatkat ja laiskempina päivinä mummopyörällä asemalle, jolloin juna kuskaa sen pisimmän pätkän ja voi polkaista vaan pienemmät siirtymät. On meillä pihassa myös yhteiskäytössä oleva auto, mutta en kyllä muista milloin olisin sitä itse viimeksi tarvinnut. Pääkaupunkiseudulla kun aika harvoin auto on mitenkään erityisen kätevä reissuilla, joissa kohteessa aikoo viettää piipahdusta pidemmän ajan.

      Poista
  3. ja huomiona terveiset norjasta, että täällä ilmastoteot ovat lähinnä maan julkisuuskuvan kiillotusta, ja kulisseissa on vaan niin hemmetin hienoa päästä pätemään sillä teslalla... että ei ainakaan tämän naapurin saavutuksista tarvi mitään alemmuudentunnetta itelleen ottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, ja näin olen itsekin ymmärtänyt (koska öljy) mutta tuo sähkölentokone kotimaan matkoilla olisi tervetullut Suomeenkin esim vilkkaasti liikennöidylle Helsinki-Oulu välille.

      Poista
  4. Hämmästyin tosissani kun luin Ylen laskuriartikkelista, että kaukolämpö syntyy kivihiiltä yms. polttamalla, olin ihan muussa uskossa. Asun Tukholmassa ja menin heti tarkistamaan asian kaupungin nettisivulta ja tosiaan, täällä kaukolämpö tuotetaan mm. kaupunkilaisten roskia polttamalla ja muuten ekologisesti : ”Det börjar med att bränsle levereras till ett kraftvärmeverk. Framförallt olika sorters biobränslen, restprodukter från skogsindustrin och stockholmarnas brännbara hushållsavfall. 89 procent av fjärrvärmen bygger på förnybar och återvunnen energi.” Saitilla vakuutetaan myös, että savu puhdistetaan niin hyvin, ettei se käytännössä saastuta ilmaa lainkaan (https://www.stockholmexergi.se/sa-funkar-det-med-fjarrvarmen/sa-funkar-fjarrvarme)

    Miksi ihmeessä esim. Helsingissä ei voida tuottaa kaukolämpöä kuten Tukholmassa? Voiko mikään syy olla riittävän hyvä? Luulisi, että ainakin osan kaukolämmöstä voisi suomalaiskaupungeissakin tuottaa Tukholman tapaan.

    Olen myös niin samaa mieltä kanssasi kolumnisi ytimestä, ottaa sairaasti päähän ilmastokeskustelun kuluttajafokus, kun yksittäiset teot eivät todellakaan riitä. Tietysti yksittäiset kuluttajatkin on saatava mukaan tekemään kaikkensa, mutta kaipaan todellakin tueksi nopeita, rajuja poliittisia päätöksiä, ei symbolipolitiikkaa vaan muutoksia, jotka kohdistuisivat kaikkiin ja kaikkeen. Tilanne tuntuu ihan epätoivoiselta tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvovalintojahan nää on kun kivihiili on halpaa. Tässä on aika perusteellinen artikkeli pääkaupunkiseudun kaukolämmöstä ja sen historiasta ja sivutaan tuota Tukholman tilannettakin. Kyllä tuota biomassan osuutta on täälläkin lisätty, mutta se on hemmetin ongelmallista monella tapaa.

      Ja noin yleisesti haluaisin että Suomi liitettäisiin Ruotsiin.

      Poista
    2. Tampereella kaukolämpö tuotetaan jo yli 50% uusiutuvilla polttoaineilla mm. metsäteollisuudesta jätteeksi jäävällä hakkeella. Lisäksi poltetaan myös jätteistä energiaa ja kaikissa laitoksissa on mainitsemasi savukaasupesurit. Täällä kaukolämpöverkoston alueella sijaitsevan kerros/rivitalon siirtyminen maalämpöön olisi jopa haitallista ympäristön kannalta, kun ilma/maalämpöpumppuihin tarvitaan kuitenkin sähköä ja jos sitä ei valitse "vihreänä" niin ei siinä ympäristö ainakaan hyödy.

      Poista
    3. Hyvä Tampere! Pk-seudulla kaukolämmössä on aika heikko tilanne. :(((

      Poista
  5. Lisäksi suurena penttilinkola fanina haluaisin ehdottaa, että lue Pentti linkolan elämänkerta. Kirjastosta löytyy.

    VastaaPoista
  6. Ylen laskuria laajempi on Sitran https://sitoumus2050.fi/elamantavat#/

    Tosin yhdyn paljolti tekstiisi. Ylen testin "muuta 20 neliötä pienempään asuntoon" ei toimi, jos asuinpinta-ala on 19 neliön yksiö. Sitran laskurin mukaan vegaaninen ruokavalio ja kaiken ostaminen käytettynä olosi seuraavaksi merkittävimmät teot. Ne vaan tuntuu tosi radikaaleilta, tosin olen kyllä lisännyt kasvispohjaisia vaihtoehtoja tuon lukemisen jälkeen (lihaa syön harvoin, kalasta mieluiten ilmastoneutraalia kotimaista pikkukalaa). Tietotekniikkapuolellakin läppäri on kahdeksanvuotias ja puhelin neljä - en usko että saan edes korjauksilla tuplattua niiden käyttöiän tästä. Matkustamiseen ei ole varaa, eikä kovin paljoa turhaan osteluun ts. pyrin ostamaan vain tavaroita, joita oikeasti käytän ja miettimään niiden elinkaarta.

    Et ilmastopolitiikkaa kiitos! Ja tekoja!

    -Tuulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Sitran elämäntapatestistä olen jo aikaisemmin postannutkin! Tuo Ylen testi on tosiaan vain vähennyskeinojen laskuri eli siitä ei ole hyötyä niille, jotka ovat muutoksia jo tehneet. Eli hyvä vaan jos ei pysty vähentämään.

      Musta oli myös tosi outoa että testin mukaan puhelinta käytetään vain vuosi – siis ihan oikeasti? Mä käytän vähintään viisi vuotta. Ja munkin tietokoneeni on otettu käyttöön tammikuussa 2010. O_o

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...