Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

26.1.2019

Varpaat uusien maailmojen kynnyksellä



Eilen illalla se tapahtui. Esittelin Snadille uuden, kivannäköisen lastenkirjan*, mutta sen sijaan, että hän olisi hetken sivuja selailtuaan sanonut sen tavallisen repliikkinsä – "Luetaan tätä illalla äiti" –, hän istahti sohvalle ja alkoi lukea. Itse. Aina välillä hän huusi minut paikalle ja kysyi, onko tässä kirjoitusvirhe, ei ollut, tottumattoman silmä vain asetteli kirjaimia väärään järjestykseen, mutta sitten kuului pari naurunpyrskähdystä ja taas tuli hetkeksi hiljaista.

Kun hän oli kahlannut kaksikymmentä sivua, oli pakko pitää paussi, mutta tyyppi oli erittäin tyytyväinen saavutuksestaan.

Niin minäkin. Saan tästä erityissävärit. En siksi, että lukutaito on ihmisoikeus ja avain sivistykseen, terveyteen ja tietoon, vaan siksi, että kyseessä on elinikäinen harrastus, joka ei pääty selkävaivoihin. Lukemista saa harrastaa kirjastokortin hinnalla eikä se vaadi kuskaamista minnekään vaan tarjoaa harrastajalle kyydin eri puolille maailmaa, merten syvyyksiin ja avaruuteen, fantasian ja faktatiedon äärelle. Kielitaidon karttuessa pääsee vielä syvemmälle näkökulmien sekamelskaan. Ja silti se ei ole mistään pois vaan till. Hän saa takuulla lisää pälpätyksen aiheita.



Olen tyytyväinen myös siksi, että ilmeisesti se Puppe leipoo -kirjan tankkaaminen kannatti. Vaikka Skidi ansaitsee myös kunniamerkin esimerkin näyttämisestä: hän on paahtanut läpi valtavan läjän fantasiaosaston tiiliskiviä ja tarttuu uusiin kirjoihin ennakkoluulottomasti. Se on myös hänelle tapa rauhoittua nukkumaan.

Minut lukeminen kantoi läpi teini-iän.

Olen ollut lukemisen suhteen perässähiihtäjä. En ollut pätkääkään kiinnostunut kirjoista ennen kouluikää ja silloinkin (uskomattoman tylsän) Aapisen tankkaaminen ei kuulunut suosikkiaineisiini. Mutta kun paras ystävä ramppasi koulun kirjastossa lainaamassa kilokaupalla kirjoja, minäkin ramppasin. Pistelin alakouluikäisenä mummolassa menemään ihan kaikkea mitä hyllystä löytyi, tietosanakirjoja, Kalevalan ja Guinnesin ennätyskirjoja, Tiina-kirjoja ja Pikku naisia. Välillä on ollut hiljaisempia aikoja, mutta aina olen saanut aloittaa uudestaan.

Instagramissa eräs seuraaja kommentoi, että hän on pitänyt kirjallisuusvihkoon kirjaa kaikista lukemistaan kirjoista. Ihastuin tähän ajatukseen täysin! Teen ipanoille samanlaiset vihkot, joihin he voivat tätä matkaansa tallentaa. Onpahan jotakin konkreettista sen pituushyppytuloksen kanssa seurattavaksi.

Ps. Aion lukea tietysti tällekin lukutaitoiselle. Haluan vielä osallistua ja modernit lastenkirjat ovat aikuisellekin ilo. Sellaisiksi yritin Pikkiksetkin kirjoittaa.

* Arvostelukappale saatu.


15 kommenttia:

  1. Meillä on sellainen positiivinen ongelma, että lapseni on ehkä maailman ainoa, jonka lukemista joudun rajoittamaan. Ekaluokkalainen on nyt viim. 2 vuotta lukenut kaiken eläimistä/luonnosta. Luki jo ennen sitäkin, en vain tajunnut että osaa oikeasti lukea niin hyvin (heh, opettajan lapsi). Ongelma vain se, kun on hajamielinen professori -tyyppiä, että mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Ei pukemista, ei läksyjen tekoa, ei syömistä yms, kun silmät vain etsiytyvät koko ajan johonkin, missä olisi tietoa. Siinä mielessä on kyllä oma omenani, että itsekin ennen jouduin lukea kirjoja vain loma-aikoina, etten lukenut yön ympäri. Iltalukemiset itselleni ovat tulleet takaisin vasta lastensaamisen jälkeen - jostain kumman syystä uni tulee kyllä illalla lukemisesta huolimatta. :) Kiitos Pikkiksistä, on todella pidettyjä kirjoja meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan loistava ongelma! Etkä edes ole yksin: joka kerta ennen lomia pyydetään Skidiä rajoittamaan lukutahtia että lomallakin riittäisi lukemista kun ei olla kirjaston ääressä. No säännöstely ei pitkälle riitä, mutta onpahan kiva palata kotiin kun pääsee taas uuden kirjan kimppuun. Sitä mietin, että missähän vaiheessa alkaa maistua muukin kuin fantasia?

      Ja kiitos Pikkis-palautteesta! Juuri aloitin uuden tarinan kirjoittamisen, saas nähdä mitä siitä tulee...

      Poista
  2. Oi, tuo on ihanaa. Nähdä lapsi lukemassa kirjaan uppoutuneena on musta todella mahtavaa (ja kyllä, joskus myös hyvin ärsyttävää, mutta koitan ymmärtää, kun tiedän että lukeminen vie mukanaan ja silloin on vaan ihan jossain muualla, kirjan tarinan sisässä).

    Mun eskari oppi lukemaan 4 vuoden iässä ja pitkään häntä ei kirjat kiinnostaneet. Lukutaito oli sitä, että osasi lukea sanan kun sanan mitä vastaan tuli, mutta kiinnostusta lukea sen enempää ei ollut. Kunnes tuli sitten yksi Sinttu-kirja, jota äiti ei ehtinyt lukea ja lapsi joka parkkeerasi sohvan nurkkaan kirjan kanssa. (Kirjavinkkauksena että meillä Ottilia-kirjat on sellaisia mitkä on imeneet sekä tyttöni että kaverien samanikäisiä täysillä tarinaan). Nykyään meillä kajahtaa aamulla kukonlaulun aikaan (=ihan liian aikaisin) "äiti, saako lukea" ja kun lopulta jaksan kömpiä itse sängystä ylös, niin sängystä löytyy lapsi kirjakasan keskeltä.

    On myös oikeasti jotenkin liikkistä, kun aamupalalla itse luen hesaria (tietokoneelta) ja lapsi vieressä kauhoo puuroa suuhun aku ankan tarinoihin uppoutuen <3 Toivottavasti lukuinto jatkuu läpi elämän. Ehkäpä nakero myös muistaa isonakin kuinka talsittiin kerran viikossa kirjastoautolle (juu, alle 4km Hkin keskustaan ja lapseni lähikirjasto on kirjastoauto, tää on musta jotenkin niin mahtavaa susirajan takana kasvaneena :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan todella mukavaa nähdä kirjoihinsa uppoutunut duo sohvalla. Voisi olla huonompiakin harrastuksia! Toi lukeminen on niin tärkeää aivojumppaa läpi elämän että aikuisillekin pitäisi olla viikottaiset lukemissuositukset.
      Ps. En tiennyt että pk-seudulla kulkee kirjastoauto!

      Poista
    2. Joo, kulkee. Helsingissä kirjastoauto käy esim. Kalasatamassa, Kruununhaassa, Merihaassa, Kulosaaressa, Pajamäessä ja Ruskeasuolla. On ihana palvelu kyllä! Meillä toki kirjastoja löytyy parin kilsan säteellä useampia, mutta luksusta on että kirjastoauto tuo kirjat melkein kodin viereen (plus kirjastoauto on ihana paikka tehdä löytöjä, kun on niin kompakti). Itse kun on tosiaan kasvanut maalaiskunnassa, jonka pienen kirjaston kirjat oon about lukenut kaikki (hah, ja yhtenä kesätyönä kirjaimellisesti pyyhkinyt pölyt niin kaikista), on helpompi löytää lukemista pienemmästä valikoimasta :D

      Poista
    3. Espoon kirjastoautossa on loistava palvelu.

      http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjastoauto_Espoo

      Poista
  3. Lukeminen ♡♡♡
    Meillä on eskari ja ekaluokkalainen, joita tää äiti yrittää kannustaa lukemaan vähän joka välissä ja kaikin tavoin. Eskarilaiselle kirjoitettu kieli aukesi kesällä eikä ole vielä täysin sujuvaa (ja sähikäislapsen makuun myös liian hidasta). Ekaluokkalainen lukee sujuvasti, mutta kiinnostus voisi olla suurempaa. Että jos on ideoita ja vinkkejä, mitä pojille voisi kirjastosta kantaa, niin otan ilolla vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä poika on lukenut varsinkin nuorempana tietokirjoja ja teinimpänä nälkäpeli-sarja ja vastaavantyyppiset jännityskirjat ovat uponneet. En tiedä, onko kulttuurillinen vai ihan vaan kiinnostuksesta johtuva juttu, ettei sellaista helppolukuista, sopivan tuttua ja turvallista ahmintakirjallisuutta tunnu pojille olevan.

      Omasta nuoruudestani voisin luetella useammankin kirjaSARJAN jota jatkui kymmeniä kirjoja. Pojan kanssa kirjastoa kahlatessa kyseisten sarjojen nais-keskeisyyden jotenkin ymmärsi ihan uudella tavalla. Risto räppääjät ovat oikeastaan ainoat alakouluikäiselle pojalle hyvin uponneet sarjakirjat.

      Poista
    2. No juuri tämä! Lasten tietokirjoja, Guinnesin ennätysten kirja, Ripley'sun Usko tai älä... näitä nyt luetaan, mutta ne eivät oikein kannusta pitkäjänteiseen toimintaan.

      Poista
    3. Meidän tyttö kyllä suoraan sanottuna toivoi vaihteeksi kirjoja tyttösankarein, kun ensin oli luettu Harry Potteria, sitten Mio, poikani Mio ja Veljeni leijonanmieli, minkä jälkeen lisää Potteria (nämä toki eivät ehkä itse luettavaksi kovin pienelle, mutta kyllä tarina vetää helposti mukaansa ja joskushan se voi mennä niin, että jos vanhempi ei "ehdi" lukea, niin lapsen on itse yritettävä ;) Aijuu, mutta itse lukijalle, tyttöseni kovasti tykkäsi Karhu ja Kaniini kirjoista (näitä on muutama) http://sininenkeskitie.blogspot.com/2017/02/karhu-ja-kaniini-kaverin-kamalat-tavat.html joissa lienee ei sukupuolitettua kun on eläimistä kyse :D Sitten joku Mammuttikoulu-kirjasarja on kans ollut luettavana (useampi osa).

      Poista
    4. Hoh, ja siis ehkä tää ylläolevassa blogissa Karhu ja kaniini -kirjasta löytynyt lainaus kertoo hyvin miksi eskari-ikäiselle iskee: "Jaaha, karhu tuumi, kaniini meni kai syömään. Tai kakalle. Tai syömään kakkaa." :D

      Poista
    5. Leela, nuo kaikki ovat suht pitkäjuonisia, kokonaisia teoksia ja potterissakin on selvästi alku ja loppu, vaikka tarina seitsemän kirjan matkalle jakautuukin. Sellaisia viisikko, neiti etsivä tai ponitalli-tyyppisiä sopivasti itseään toistavia ja kuitenkin kiinnostavia 'rehukirjoja' koitin hakea tuolla kirjasarjalla. Ei niitä oikein ole modernilla otteella. Ei kirjan tarvitse olla erityisen sukupuolineutraali, mutta aihepiirin pitäisi upota. Jostain syystä heppatallin ihmissuhdekuviot eivät uppoa ja monissa tyttökirjoissa nais-pönkitystä on hoidettu sen verran suoraan poikien kustannuksella etten yhtään ihmettele että vie maun ihan sinäänsä kiinnostavasta juonestakin jos lukijana on poika.

      Poista
    6. Suosittelisin tähän tarpeeseen Gunnar Nordströmin Kiekkotähti -sarjaa. Niitä on 23 kirjaa.

      Poista
    7. Kirjastotädin ammattitauti on kirjojen suosittelu, joten vinkkaisin alkuperäisen kysyjän lapsille seuraavaa luettavaa.
      Lukemaan opettelevalle pojalle helppolukuista:
      Paula Noronen: Yökoulu-sarja (lasten huumori"kauhua")
      Roope Lipasti: Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä, Lätkä-Lauri ja haamupelastus
      Jonathan Emmett: Henkka Huimapää pelastaa maailman
      Mila Teräs: Hotelli Hämärä ja kummituspurkki

      Jos pitää tärkeänä sitä, että saa innostettua lapsen lukemaan jotain, eikä kirjan laadulla ole niin väliä, viime vuosina on ilmestynyt monia ohkaisia, pienille lukijoille suunnattuja tarinoita erilaisten Lego-suosikkihahmojen ympäriltä, esim Lego Star Warsin maailmaan sijoittuvat Urhea R2D2, Han Solon seikkailut ja Darth Vaderin salaisuus sekä Ninjago-aiheiset Kai, Cole ja Katalia käärmeitä.

      Sujuvammin lukevaa voisivat ilahduttaa esim. seuraavat:
      Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto (aika helppolukuinen)
      Jørn Lier Horst: Etsiväkaksikko-sarja (aika helppolukuinen)
      Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja -sarja
      Dav Pilkey: Kapteeni Kalsari - ja Koiramies-sarjat
      Timo Parvela: Kepler62-sarja(aika vauhdikas sarja, varsinkin 2. osasta eteenpäin kannattaa ehkä itse katsoa ensin ja arvioida, miten sopii yhteen oman lapsen herkkyysasteen kanssa)
      Jari Mäkipää: Masi Tulppa - Pääsy kielletty ja Masi Tulppa - Rooli päällä

      Poista
  4. Yksi eron parhaista puolista on ehdottomasti se, että saan taas lukea! Ja oonkin lukenu kolmen vuoden sisään ihan hirveästi kaikkea, saatan viettää useamman tunnin kirjan parissa ja lukea vaikka koko kirjan illan aikana! Ihan parasta.
    Hienona saavutuksena pidän myös sitä, että molemmat (poika)lapset tykkää lukea ja ennen nukkumaanmenoa luen ensin minä heille ja sen jälkeen vielä itsekseen lukevat tovin ja vapaapäivinä luetaan kaikki yhessä kasassa omia kirjojamme.
    Lukeminen on myös ekologisempi vaihtoehto matkustamiselle :D Etenkin kun luetaan kirjaston kirjoja.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...