Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

11.1.2019

Vannon etten jämähdä (paljoa)


Mietin viime viikolla kuumeisesti uudenvuodenlupausta. Tiedän, tiedän: motivaation täytyy lähteä jostain muualta kuin vuosiluvun vaihtumisesta, mutta ajattelen, että tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi. Kaikki muutkin miettivät samaa ja toisaalta tämä mörönperseen vuodenaika suorastaan kutsuu pohtimaan tulevaa. Mitä tänä vuonna pitäisi saada aikaan? Millaiset ongelmat kaipaavat ratkaisua?

Tuli blackout. Kaikki ideat vaikuttivat teennäiseltä hyvinvointihorinalta, johon olen suht kyllästynyt, kun menin sen laihduttamisenkin lopettamaan. Elämä on jo muutenkin yhtä kampanjaa. (Tiedän, että joku luki "kampaajaa". Sitäkin se ehdottomasti on, sellainen korvaan leikkaava harjoittelija.) Lupaan muutenkin säännöllisin väliajoin ryhdistäytyä ja aloitan jonkun kampanjan: nyt opettelen tekemään pataruokia! Ei notkuta hereillä puolen yön jälkeen! Tällä viikolla on sometauko! Hyvä jos viikon jaksaa.

Mutta tuon harrastuspostauksen jälkeen yksi korkeamman levelin ajatus hiipi mieleen: enemmän pitäisi kokeilla kaikenlaista ja vähemmän jumittaa siinä näin on aina tehty -ajatuksessa. Se Islannin mallikin istui Suomeen ihan hienosti, kun se laitettiin istumaan. Kokeilu tarvitsi vain yhden energisen ja ennakkoluulottoman ihmisen, joka ei pelännyt epäonnistumista – ja voilà!

Siinä se lupaus on: Älä jumita! Ja tuohan ei ole pelkästään uudenvuodenlupaus vaan suorastaan huoneentaulu.

Sillä jumittamisen saralla minulla ehdottomasti riittää duunia. En ole kovin joustava enkä omaksu uusia trendejä nopeasti. En ehdi, koska niitä tulee joka tuutista. Ja suurin osa ei kiinnosta. Ja nekin, jotka kiinnostavat otan käyttöön viipeellä. Ostin pillifarkut samana keväänä, kun naistenlehtien palstoilla ilmoitettiin, että kuuminta hottia ovat leveät lahkeet. Jäin jumiin pikkulapsivaiheeseen ja nyt viimeksi joulukuuseen, josta en haluaisi luopua vielä loppiaisena.

Ja nyt olisi sitä aikaakin tällaiseen isompaan henkiseen loikkaan, kun en ole enää toimistoaikojen orja, uudet kirjaprojektit (niitä on monta!) ovat vasta alussa ja podcastikin alkaa vasta keväämmällä.

Niin siis... hetkinen. Minähän tein viime vuonna ihan massiivisen elämänmuutoksen ja lopetin mm. keskinkertaisessa työelämässä jumittamisen. Enhän mä mikään jämähtäjä ole, enää! Olin vain jämähtänyt siihen ajatukseen, että olen jämähtäjä, vaikka en ole! Heh! Olen vain tiedostava jämähtäjä, joka valitsee muutoksensa tarkkaan!

Ei sinne epämukavuusalueellekaan nimittäin kannata jämähtää, vaikka joku bisnesguru väittääkin, että siellä ihminen oppii. Höpsis. Ei epämukavuusalueella mitään automaattista gloriaa ole tarjolla, ja siellä saa uutisia seuraava nykyihminen olla koko ajan. On ihan hyväksyttävää viihtyä myös sillä omimmalla alueellaan ja kehittyä siellä, muutenhan työntäisimme parsinneuloja kynsien alle heti aamusta.

Ei saakeli, se mun huoneentauluhan on, että pidä toi.

Lupaan pitää! Eikä olisi pahitteeksi olla tyytyväinen siihen, mitä on jo saanut aikaan. Sitäpaitsi tiedostava jämähtäminen kuulostaa aivan uudelta hyvinvointitrendiltä. Haistan miljoonia.


4 kommenttia:

  1. Hieno oivallus, pidä toi! 😊
    Piti tulla kiittelemään kirjasta Lasitehdas. Erittäin mukaansatempaava, ajatuksia herättävä ja kertakaikkiaan hyvin kirjoitettu romaani! Kiitos lukunautinnosta! Ahmaisin kirjan hetkessä ja odotan kyllä innolla seuraavaa.
    Lämmin lukusuositus niille jotka eivät ole vielä tarttuneet kirjaan. Kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, että luit ja jaksoit vielä tulla antamaan palautteenkin!!! <3 On ollut kyllä kiinnostavaa seurata, mikä kohtaus on jäänyt kullekin mieleen ja millaisiin tunnelmiin lukija on viimeisen sivun jälkeen jäänyt. Seuraava kirja on tulossa kyllä, itse asiassa jo keväällä, mutta romaanissa menee vielä hetken aikaa.

      Poista
  2. Minäkin luin Lasitehtaan. Sujuvasti kirjoitettu kirja. Pari asiaa vaikeuttivat alkuun pääsyä. Ensihoitajia ei ollut vielä 1970-luvun puolivälissä. Googlen avulla päädyin sairaankuljettajiin ja lääkintävahtimestareihin. Toinen juttu mietittäväksi seuraavaa kirjaa varten on henkilöiden nimeäminen, varsinkin kun hypitään ajassa edestakaisin. Nyt oikein kenelläkään ei ollut ikäiselleen tyypillistä etunimeä, vaikka nimet olivat tavallisia, ne olivat jotenkin väärässä sukupolvessa. Yksittäisten ihmisten nimet voivat toki olla mitä tahansa, mutta sivuhenkilöt voisivat ainakin viitata aikaan olemalla aikansa yleisiä nimiä. Irinan 1960-luvun alusta voisin kuvitella vain, jos vanhemmat olisivat olleet kommunisteja, nyt eivät olleet.
    Nämä olivat pieniä asioita, onnea uusille kirjoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän tästäkin palautteesta! Hyvä huomio ensihoitajasta, nimikkeistö on varmasti elänyt ajan myötä. Nimiasiassa totuus on ehkä tarua ihmeellisempää, mutta henkilöiden nimeäminen noin ylipäätään on kyllä yksi riesa. ;)

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...