Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

31.1.2019

Oura pääsi heti hommiin



Kiljahdin ääneen, kun postihenkilö ojensi minulle ruskean paketin. Joululahjani tuli! Ouran älysormus saapui eilen iltapäivällä ja käyttöönotto oli nopea prosessi. Olin tsekannut sormuksen koon sovitussetin avulla, joten laite oli täydellisen sopiva ja pääsi heti sormeen. Pelkäsin että se olisi painava mutta ei se ole. On täysin hämmentävää, miten pieneen tilaan kaikki tekniikka on saatu ahdettua.

Minulla on hemmetin huonoja kokemuksia kaikenlaisista puettavista älymittareista. Kun halusin saada osviittaa treenien sykealueista, hankin kello+sykevyö-setin. Kello oli susiruma ja tissien alle sijoitettu sykevyö ilmoitti suurimmaksi osaksi, ettei löydä sykettä – paitsi silloin kun löysi ja kertoi pumppuni hakkaavan kahtasataa. Tämä suorastaan haittasi treenejä, kun laitetta joutui koko ajan buuttaamaan. Leaf oli jo fiksumpi, mutta tarkkuus oli heikko ja älyä aika vähän. Käytän Bellabeatin sovellusta edelleen menkkaseurannassa, mutta kaksi kertaa läpidevetty kirjopesuohjelma oli itse laitteelle liikaa. My bad.

Miksi sitten ajattelin antaa vielä yhdelle (suomalais)innovaatiolle mahdollisuuden? Vakuutuin parista asiasta.

Koska kyseessä on sormus, sitä voi pitää koko ajan. Tätä ei tarvitse laittaa päälle ja riisua, joten se ei unohdu kylppärin pöydälle, huku treenikassin pohjalle tai joudu pyykkikoneeseen treenikamojen kanssa. Saan siis oikeasti dataa kerättyä, ja se on koko homman ydin.

Lisäksi Ouraa on kehuttu tarkaksi ja siltä se reilun vuorokauden statsien perusteella myös vaikuttaisi. Edellisten laitteiden tarjoama data on ollut hieman sinne päin, jolloin tulosten tulkitsemisessa on ollut liikaa arvailua.

Olen kiinnostunut ihan eri asioista kuin urheilusuorituksiin keskittyvä huippu-urheilija. Olen jo oppinut tunnistamaan treenien sykealueet naaman väristä enkä tarvitse tarkkaa kalorinkulutuslukemaa syömisen tueksi (vaikka Oura tarjoaa senkin). Tajusin pari vuotta sitten, että seuraan hirveän harvaa terveysindikaattoria. Minua kiinnostaakin keski-ikäisen naisihmisen unenlaatu (miltä se kahdeksan aamu näyttää ihan numerotasolla), sekä mitä hengitys, syke ja lämpötila kertovat stressistä, palautumisesta ja (esi)vaihdevuosista.



Kuinka ollakaan, käyttöönottoajankohdaksi osui juuri se päivä, kun olin kutsunut vauvaperheen yökylään ja luvannut auttaa yösyötöissä. Tulipa todistettua se, miksi molemmat skidit siirtyivät omiin huoneisiinsa hyvin pikaisesti. Sykekäppyrä, jossa syöksytään täysin valveille syvästä unesta, näyttää juuri niin upealta kuin tuntuu. Lisäksi kämpän siivoaminen yhden vauvan ja kahden koululaisen leikeistä on medium-tason treeni. Iso hali teille vauvaperheiden vanhemmat!

Oura tunnisti myös vetämäni kolmet päikkärit ja onnitteli minua niistä. Ja arvatkaapa mitä kampaamikäynti tekee sykkeelle? Silkkaa sielunhoitoa!

No, tähän blogiin ei ole tarkoitus syytää fitness-sisältöä määräänsä enempää, mutta ajattelin kyllä silloin tällöin raportoida tuloksia. Kiinnostaako? Ja olisi myös kiva kuulla muiden Ouran käyttäjien kokemuksia: millaisia havaintoja olette tehneet?


13 kommenttia:

  1. Kiinnostaa! Itsekin olen sormusta harkinnut juuri samoista syistä = se olisi aina mukana, helposti. Oston este on vielä toistaiseksi ollut pelottelu sormuksen vääntymisestä salilla / kahvakuulailussa. Omat treenit on aika salipainotteisia, niin saanko hyötyä, jos sormus ei kestä rautaa. Oiskohan muilla lukijoilla kokemuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas vihkisormuskin on sormessa vain ”ihmisten ilmoilla” eli tosi harvoin, kotona kun työskentelen. Oiskohan Ourasta tulossa rannekemallia? Aikanaan tykkäsin käyttää sellasta magneettirannekorua ja tuosta voisin nähdä samanmallisen version omassa ranteessa.

      Poista
    2. Itselläni ei sormusta ole mutta olen ymmärtänyt että jos Ourasta haluaa myös treenien kanssa parhaimman irti, kannattaa treenit syöttää ohjelmaan erikseen. Treenien seuraamiseen sormus ei oikein toimi. -Sup

      Poista
    3. Joo, treenit saa syöttää jälkikäteen. Riippuu varmaan treenistä miten hyvin se ne rekisteröi, mutta ajattelin tänään kokeilla kiertoharjoittelua ouran kanssa. Lisäksi toivon että tämä ymmärtäisi kiihtyvyyttä eli pyöräilyä.

      Poista
  2. Oura liittyy ilmeisesti puhelimeen? Onko android saatu toimimaan vai vaatiiko edellee iLuurin tai lemmikkihakkerin jotta hommasta on iloa? Toinen mitä oon miettinyt että miltä se noin oikeasti näyttää naisen kädessä, tuo blogin kuvituskuva on sen verran tunnelmallinen, ettei oikein pysty sanomaan onko se kuinka silmiinpistävästi erinäköinen kun muuten vaan massiivisempi sormus.

    Toinen tylsä ja foliohattuinen kysymys, jääkö kerätty data vain omaan luuriin vai onko se jossain pilvessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sori epätarkkaa selitys: älypuhellinsovellus tarvitaan mutta ilmeisesti käyttö onnistuu myös deskarin yli (en vielä testannut). Mulla on android eikä ollut mitään vaikeuksia. Datan säilönnästä en osaa sanoa, mutta veikkaisin pilveä.

      Toi kuvituskuva antaa mielestäni ihan hyvän vinkin koosta? Ulkonäöltään tää on aika perus, varsinkin hopeanvärisenä, musta versio ehkä silmiinpistävämpi.

      Poista
  3. Kaverini juuri bloggasi omasta sormuksestaan vuorotyöläisenä: http://geekgirls.fi/wp/blog/2019/01/31/oura-dataa-pienessa-paketissa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä! Tosiaan, vuorotyöläiselle tämä on varmasti aika jännä laite.

      Poista
  4. Ehdottomasti laita välillä käyttökokemuksia.

    VastaaPoista
  5. Oura on parhautta! Minulla on ollut sormus käytössä juhannuksesta, enkä voisi enää elää ilman. :)

    Yksittäisten treenien seuraamiseen tuo ei siinä mielessä toimi, ettet saa tietää tarkkaa kulutusta jotain tiettyä treeniä kohti. Jos syötät manuaalisesti tehdyn treenin, pitää syöttää arvio, että oliko se raskaudeltaan helppoa, keskitasoa vai kovaa, niin tuo sitten vain laskee kulutuksen tuon kyseisen arvion mukaan.

    Siinä mielessä en itse tykkää syöttää manuaalisesti Ouraan mitään treenejä, kun ne vääristävät oikeaa kulutusta. Itsellä on myös Apple Watch käytössä, niin katson treenit sen kautta ja Oura näyttää pidemmän treenin kohdalla hyvin niitä sykevaihteluita, mutta tarkkaa treenikohtaista dataa sillä tosiaan ei saa.

    Suurin anti itselle on nuo yöt ja palaute unesta sekä se, että miten sitä päivän aikana tuleekaan liikuttua. Istumatyöläiselle toimistotyöajat ovat aktiivisuudeltaan aika karseaa katseltavaa, niin täytyy kompensoida sitten muilla tavoilla (tai tehdä pieni happihyppely vaikka kesken työpäivän)

    VastaaPoista
  6. Kiinnostaa, ehdottoamasti! Olen itsekin miettiynyt hankkimista, juurikin palautumisen seurantaan. Pyöräilyaspekti kiinnostaa myös, sillä pyöräilen työmatkat päivittäin.

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti kiinnostaa, jo pelkkien speksien perusteella Oura on kuulostanut varteenotettavimmalta vaihtoehdolta oman elämänsä seurantaan, mistään laitteesta kun ei oleomakohtaista kokemusta vaan pelkkää pitäiskö-ostaa-mutustelua. Jään innolla kuulolle.

    VastaaPoista
  8. Vauvan ja kahden koululaisen äitinä olen tietoisesti liikkunut juuri toiseen suuntaan mittaamisen suhteen eli pyrin siihen etten mittaa mitään - tulos voisi olla liian karu ;) Etenkään untani pyrin tietoisesti olemaan mittaamatta - en katso öisin kelloa enkä laske syöttöjä- ja se on auttanut omaan uneeni ja jaksamiseeni parhaiten. Mutta kuulen kyllä mielelläni kokemuksiasi nimenomaan siitä näkökulmasta että mitä mittaustuloksien perusteella opit tai muutat tavoissasi.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...