4.1.2019

Mulla ei oo mitään tekemistä!



Tämä lomailu alkaa nykyään olla aika mutkatonta. Vähän liiankin mutkatonta. Koululaiset (ja Koti-insinööri) arvostavat sekä nukkumista että pötköttelyä / löllimistä / navankaivelua, joten emme yleensä lähde lomilla minnekään. Olen tietenkin yrittänyt (pätevän intensiivivanhemman tavoin) saada ipanoita liikkeelle, että käytäisiin jossain, leffassa, keskustakirjastossa tai luistelemassa, mutta ei. Olen saanut ne vain kertaalleen sushibuffaan. Mikään aktiivinen tekeminen ei kiinnostele. Tämä aiheuttaa sen että me kaikki olemme mullaeiolemitääntekemistä-moodissa, mutta vain minua se häiritsee.

Pakko toisaalta arvostaa tätä päättäväisyyttä. Koululaiset tarvitsevat arkensa vastapainoksi lomaa, päiväkotiajat olivat ihan eri tavalla löysiä. Ekaluokkalainen on tehnyt uskomattoman itsenäistymisloikan kasin aamuihin ja vitosluokkalainen  hanskannut läksyt, harrastukset ja joulukortit (!) vaikka tiukkaa on välillä tehnyt. Nyt listalla on ollut lähinnä aineenvaihduntaa ja eksistoimista.

En tiedä, mistä olen tämän lomatekemisen konseptin kehittänyt. Kertooko se sitten enemmän siitä, että olen tehnyt aina niin mielekästä työtä, että olen jaksanut myös lomilla tehdä kaikenlaista, vai siitä, että teen niin, koska kaikki muutkin (muka) tekevät. Ilman lomasuunnitelmia on hermostunut olo: loma menee hukkaan!

Laiskotteluosaaminen on nykyisessä tehokkuutta ihannoivassa asenneilmastossa aivan aliarvostettu asia ja toisaalta pitkästymisen sietokyky on laskenyt lähelle nollaa. Puhelin kaivetaan heti jos kahteen sekuntiin ei tapahdu mitään. Huomaan sen itsekin. Naamani edessä on välillä kolme eri ruutua, joista voi sitten valita sen minuutin tähtäimellä kiinnostavimman. Se ei ole erityisen tuottavaa vaikka ehkä näyttää siltä.

Minulta meni pitkään hyväksyä, että yrittäjän viikkoon mahtuu löysiä päiviä, jolloin ei saa oikein mitään aikaiseksi tai mistään kiinni. Silloin tekee mieli ulvoa jollekin, että mitä mä voisin tehdä. Suvantoja on toki palkkatyössäkin, mutta silloin voi tehdä aina jonkun ankean ohjelmistopäivityksen, tekemistään odottaneen raportin tai mennä häiritsemäään muiden työntekoa.

Tiedostan ja uskon, että tekemättömyys ja pitkästyminen ovat ihmiselle hyväksi. Ihmisen pitää kyllästyä löytääkseen luovuuden. Toisin kuin yleisesti oletetaan, pää ei tyhjene laiskottelusta vaan täyttyy.

Ja kuinka ollakaan: Skidi kaivoi eilen maalaustelineen ja vesivärit esiin pitkästä aikaa ja vaikeroi nyt maalaamisen vaikeutta. Snadi taas käynnisti kännykkänsä puhelinsovelluksen ja buukkasi loppuviikon täyteen ystävätärtapaamisia.

Minä katselen silti hieman kateellisena ystäväperheiden aktiivilomakuvia, joissa tehdään perheen kesken kaikkea hauskaa. Mutta en lakkaa yrittämästä: ehkä jonain päivänä saan roudattua tämän poppoon hiihtoretkelle, jossa räkä jäätyy nenään ja sukset katkeavat umpihankeen, minkä jälkeen minäkin uskon, että kotona on kivempaa.


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa vähän liiankin tutulta.

    Onneksi, mulla on lyhyemmät lomat kuun miehellä, niin noi saaa osan lomasta pötköttään ja möllöttää ilman äidin häiritseviä aktivointiyrityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on hyvä kyllä! Olen varmasti aika stressaavaa lomaseuraa. Nimimerkki MITÄS TÄNÄÄN TEHTÄIS?

      Poista
  2. Mulla iski tänään kauhea morkkis, että eskari jatkuu maanantaina ja me ei olla tehty mitään. Syyslomalla en ollut ajatellut että tarvii tehdä jotain, mutta sitten siellä kysyttiin mitä on tehty ja piti piirtää piirustus johon kerrottiin myös kirjallisesti loman kohokohdat. Meidän 6 v piirsi kuvan kännykän hiiripelistä ja tarinoi pelanneensa äidin kanssa hiiripeliä. Puolustukseksi haluan sanoa että se on ensimmäinen peli jota hän on pelannut ja meidän kaksi pienempää oli vuorotellen kipeänä, joten oltiin tuomittuja viettämään viikko sisällä. Siellä seinällä se piirustus tarinoineen oli tuomittavana. Muut olivat reissanneet ja uineet jne. Mies sanoi että oli siellä yhdellä muullakin vaan että olivat katsoneet elokuvan. Tuhahdin että heille syntyi pari viikkoa aiemmin vauva, joten ei voi mitään ihmeellistä odottaakaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikkauhee, noi "meidän perhe lomalla"-teemaiset piirustukset ja aineet on niin kuumottavia että ne pitäis kieltää. :D Skidi piirsi kerran musta sellaisen kuvan jossa heilun läppärin ja punaviinin kanssa eikä se edes ollut mitenkään harhainen näkemys vaan ihan totuus mutta näytti pahalta.

      Poista
  3. Mun sisko, ekaluokkalaisia vuosikymmeniä opettanut, kertoo aina miten mielenkiintoista luettavaa saa kun antaa kirjoitelman aiheeksi "Meidän perhe". Munkin mielestä törkeähkö vakoilumenetelmä.

    VastaaPoista
  4. Mää oon just semmonen, "nyt heti aamusta kaikki hiihtämään, luistelemaan ja laskemaan" - tyyppi. Mietin sitä tänään taas kun raijasin koko porukkaa perässäni ladulla. Mutta mietin sitä myös, ettå tää on mulle tärkeetä, enkä pysty siitä luopumaan. Ja annan itselleni anteeksi senkin, että ennen sitä löhöilyä sohvalla haluan että ollaan vähän rehkitty.

    P.s. Turun Sanomissa oli sun kirjasta arvostelu :) Se oli myös ihan kiva. Jos ei ollut tullut sun tietoon.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...