Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

17.1.2019

Liikunnan riemun ainesosat



Kävin illalla hiihtämässä, kun tänne eteläreunallekin oli vihdoin satanut lunta. Puolikas kuu möllötti tummansinisellä taivaalla, kaupungin valot nostattivat taivaanrantaan vaaleaa kajoa. Latu-uraa ei kunnolla nähnyt, mutta jämäkkä, koneella tehty pohja piti sukset oikeassa suunnassa ja saatoin keskittyä lumen narinaan suksen alla. Puolentoista kilometrin kierrokseen meni vajaat 10 minuuttia. Huomasin neljän kierroksen jälkeen, että voisin jatkaa tätä kuinka pitkään tahansa, hengitys kulki ja kroppa toimi, aivot rakastivat hiljaisuutta.

Kun tulin kotiin, tunsin kuinka lihaksiin levisi lämpö ja raukeus ja hirveä nälkä asettui taloksi. Mutta mitään paikka ei särkenyt enkä ollut superpuhki kuten jumpan jälkeen. Olo oli aika lähellä täydellistä.

Saan harvoin urheilusta tällaista fiilistä. Joku aika sitten lehdessä oli juttu, että liikunnan ilo on myös geneettistä. Hyvä hapenottokyky voi olla synnynnäinen ominaisuus, mikä luonnollisesti edesauttaa liikunnan riemua. Olen myös luokitellut itseni erityisepäherkäksi, koska en kertakaikkiaan koe kovin voimakkaita tunnemyrskyjä missään asiassa.

Jostain syystä keski-ikäinen kroppani tykkää juuri niistä lajeista, mitä nuorempana eniten inhosin, hiihdosta ja uinnista. Muistan, että nämä kaksi olivat jo ala-asteella koululiikunnan kammottavimmat lajit, kaikki muu oli hauskaa tai vähintäänkin menetteli, jopa pesäpallo. Mutta näitä kahta vihasin täysillä.

Nyt yhtäkkiä pidän molemmista. Tai siis selkäydin sanoo edelleen yök, mutta järki patistaa, että mene, se on kivaa, etkö muista. Omituista.



Ensimmäisen kerran pidin hiihtämisestä parikymppisenä. Lainasin jostain sukset ja lähdimme silloisen poikaystävän kanssa jäälle hiihtämään eväät mukana. Tasaisella suksi luisti ja aurinko lämmitti poskipäitä. Silloin ajattelin, että ehkä tälle lajille on sittenkin paikkansa.

Uinnin löysin vuosi sitten. Vaikka pidän uimahallikokemusta edelleen suht epämiellyttävänä, itse suorituksesta tulee hyvä fiilis. Olen suht pahoillani siitä, että pitäjämme uimahalli on remontissa ilmeisesti maailman tappiin.

Jäin miettimään näitä kahta lajia yhdistäviä tekijöitä.
Aluksi palelee.
Vauhti on aika tasainen.
Keski-ikäisen nivelet arvostavat lempeyttä.

Mutta molemmat ovat myös pääntyhjennyslajeja, sellaisia pakollisen monotonisia suorituksia, joissa katoaa aina käsitys siitä, kuinka monta kierrosta tai altaanmittaa on jo räpistellyt menemään. Onko tässä se minun hyvänolontunteeni, jota kannattaa tavoitella: tylsyyttä ja keskittymättömyyttä jatkuvan viriketulvan sijaan? Perusjumpasta saa toki naaman punaiseksi ja hyvän omatunnon siitä että sai mentyä, mutta ei ajatusten nollausta. Lenkkeily taas on niin hemmetin vastakarvainen suoritteena että sen karseus ylittää hyvät puolet. Mutta siitä kyllä tulee voittajafiilis kun antaa mahdollisuuden lajille, jota on aina inhonnut.

Jotkut ovat tietenkin parempia hoitamaan itseään kuin toiset, mutta ehkä se hyvä fiilis on vähän monipuolisempi asia kuin runners high. Se voi olla yhdistelmä fyysisiä ja psyykkisiä tarpeita, jossa kroppa ja pää saattavat kaivata eri asioita. Tai sitten se nollaus tai euforia tulee jostain ihan muusta, mikä nyt kellekin toimii.


12 kommenttia:

  1. Luulen että pään tyhjennys on se, mikä euforian tuo (yhdistettynä tietenkin siihen, että joutuu huhkimaan). Itselleni mikään monotoninen ei toimi. Alan odottaa kotiin pääsyä ja kiroilen mielessäni.

    Sen sijaan joukkuelajit toimivat. Ei ehdi miettiä, kuinka paljon juoksee, kun on yhteinen tavoite tai ihan vain pallo, jota seurailee. Lopuksi on aina aivan ihmeissään, kuinka poikki onkaan. Ja nälkäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet puhuvat jonkinlaisesta urheilun tuomasta endorfiinipiikistä, mutta en ole koskaan kokenut sellaista, joten päädyin miettimään että voisiko se tarkoittaa eri asioita. Tuossa pääntyhjennyksessä monotonisuuden kautta on ehkä vaan kyse balanssista tähän muuten aika virikkeelliseen elämään.

      Poista
    2. Se endorfiinipiikki on sellainen, että hetken aikaa rakastaa kaikkia ja kaikkea, eikä ne ns. perusasiat harmita. Kuulostaako yhtään tutulta? Ei se sen fyysisempi tila ole, enemmänkin hyvä mieli ja raukeet lihakset.

      Poista
    3. Oli pakko vähän googlata tätä endorfiini-juttua (ja siihen liittyvää) - itsellä kyllä on hyvän (nimenomaan usein juoksun) treenin jälkeen yllä mainittu "rakastaa kaikkea ja kaikkia" -fiilis, MUTTA tunnistan sekä juoksusta, että hiihdosta hyvinkin myös tuon "voisi jatkaa kuinka kauan vain" -fiiliksen.

      Googlailin vähän ja tuo endorfiini-piikki treenin jälkeen on vissiin nykytutkimuksen jälkeen hyvinkin yksinkertaistettu totuus, mestoilla on paljon eri hormooneja, jotka nimenomaan vaikuttavat hyvinkin eri tavoin, eri tyypeillä ja eri lajeissa (esim. dopamiini <-> lajit, joissa edes leikillään kilpaillaan jne). Ja juu, kaikki eivät saa sellaista selkää "runner's high":ta vaan homma on vaan tylsää, MUTTA silti minusta tuo "voisin jatkaa kuinka kauan vain" vähän kuulostaa siltä, että Katja ehkä olit asian ytimessä kuitenkin! :D

      "Juoksuharrastuksen aloittanut kuulee varsin pian niin sanotusta runner’s high -kokemuksesta: riittävän rasitustason jälkeen mielihyvän aalto tukahduttaa kivun ja tylsyyden tunteet. Matkaa voisi jatkaa loputtomiin."

      https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002904902.html

      Poista
  2. Hyvä, että annoit hiihdolle mahdollisuuden. Lumi, hiljaisuus (tai äänikirja kuulokkeissa), tasainen liike ja vauhtikin alamäissä on meditatiivista. Kaupunkiladuilla näkee hauskasti tutut maisemat uudella tavalla. Uinti, metsäjuoksu, jopa pyöräily on minusta samaa kategoriaa. Mutta tosiaan ihan mikä kellekin toimii, lajeja kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisena kannattaaantaa mahdollisuuksia! Kun pystyy itse vaikuttamaan siihen kokemukseen, niin saattaa mieli muuttua. Mä huomasin etten kaipaa hiihtäessä edes äänikirjaa, kävellessä kyllä. Vauhtia on enemmän ja sitten koordinaatio vähän haastavampaa niin pysyy jännitys yllä. :D

      Poista
  3. Mun ilmeisesti pitäisi niin lähteä hiihtämään!
    Uimahallissa pidän vesijuoksua pääntyhjennyksenä, nimittäin kävin syksyllä uintitekniikkakurssin ja mulla vaatii hengitysrytmi edelleen tiukkaa keskittymistä. Toisaalta se tunne on ihana, kun kerrankin sujuu ja tuntee oppineensa jotain!

    Jostain syystä mulle sopii myös tanssi, mieluiten paritanssina. Samoin se kävely, koska siinä voi antaa aivojen vain havainnoida erilaisia yksityiskohtia ja toisaalta jäsentää ajatuksia. Ikä alkaa vielä kakkosella, joten olen kai varhaiskeski-ikäinen ��
    Tuulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä lajivalikoima sulla! Missä harrastat paritanssia? Onko sille olemassa jotain ryhmää vai ihan tanssilavalle suoraan?
      Ps. Sä olet vielä NUORISOA, mutta ehkä keski-ikäisenä syntynyt. ;)

      Poista
    2. Alkeiskurssit on ollut hyviä. Näin nuorisolaisena oon käynyt mm. kadettien tanssikurssilla ja osakuntien tanssikursseilla, koska siellä on oman ikäistä porukkaa. Töölössä Merimelojien majalla oli myös tanssiseuran kurssi kivasti, mut sinne olisi tarvinnut oman parin niin se jäi. Tuulis

      Poista
  4. Tykkään hiihtämisestä periaatteessa, mutta täälläpäin on pelkästään ylä- ja alamäkiä. Tasaiset ladut saa vain järvelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, mä en itse ole mäkien ystävä, ne sotkee hyvän feng shuin.

      Poista
  5. Itse olen vasta viime vuosina saanut irti urheilusta ihan oikean fyysisen hyvänolon tunteen. En saa sitä juoksusta, enkä kävelystä, enkä pyöräilystä, vaikka kuinka pitkällä lenkillä kävisin,mutta esim hiihto, tarpeeksi reipas uinti tai mikä tahansa muu laji,jossa käytetään vartalon isoja lihaksia näyttää sen saavan aikaan. Viime talvena kokeilin luisteluhiihtoa,jossa en meinannut päästä yhtään eteenpäin, ja homma oli tasaisellakin yhtä tuskaa, kunnes kuin katkaisijasta kääntäen iski se endorfiinihumala ja olin ihan että wau, lisää tätä. Puoliso ei moista kokenut, häntä vaan ketutti kun oli niin vaikeaa.
    En silti ole käynyt luisteluhiihtämässä uudelleen, enkä jahtaa endorfiinejä, vaan liikun pääasiassa päänselvitysmielessä ihan rauhassa.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...