19.11.2018

Sekava postaus hernepestosta ja yleisestä hämmennyksestä




Olen tänä syksynä rampannut kirjailijan ominaisuudessa jos jonkinlaisissa illavietoissa, kutsuvierastilaisuuksissa ja promotapahtumissa, aamiaisilla ja iltamenoissa. Olen huomannut yhden ison muutoksen muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen: tarjolla on ollut poikkeuksetta kasvisruokaa, ja vieläpä niin, että suurin osa ruokalajeista sopii kaikille, ja lihapitoista on enää ollut vain yhtä sorttia.

Aika pitkälle on päästy siitä pöydän reunalle asetetusta, kasvislapulla varustetusta kelmutetusta juustoleivästä, kun muille on ollut tarjolla filettä. Näyttäisi siltä, että kasvisruoka on lakannut olemasta erikoisruokavalio. Se on kuin varkain livahtanut tähän kahvia vai teetä -standardiin, jossa molempia kuuluu olla.

Kasvissapuskat ovat raivanneet tietään buffet-pöytiin kahdella tavalla: elintarviketeollisuus on tuupannut tarjolle huikean valikoiman erilaisia lihan tapaan käytettäviä kasvisproteiineja, jolloin kuka tahansa pertti peruskokki voi turvautua vanhoihin tuttuihin resepteihin.

Toiseksi on lisääntynyt kiinnostus ihan silkkaan raaka-ainelähtöiseen ruoanvalmistustaitoon: kiinnostavia ja testaamisen arvoisia kasvisruokareseptejä löytyy jo ihan jokaisen ruokaketjunkin asiakaslehdestä.

Tässä kuvassa on niin täydellistä ruokaparhautta että en kestä: kesäkeitto ja nuo paahdetut leivät, joiden päällä on paistettua kesäkurpitsaa, ah.

Turvaudun itse usein ruoanlaitossa erilaisiin lihan korvikkeisiin, mutta niissä on se ongelma, että ne eivät juuri koskaan ole parempia kuin alkuperäinen, erilaiset nyhtöproteiinit voivat yltää hämäävään lopputulokseen, mutta harvemmin siihen wow-elämykseen, joka räjähti tajuntaan esimerkiksi anopin kesäkeiton kanssa. Haluaisinkin oppia tekemään kasvisruokaa kasviksista, mutta sepä onkin sitten tässä keskinkertaisten kokkien ja huippunirsoilijoiden perheessä niin epäkiitollista hommaa, että useimmiten ei jaksa vaivautua. Vaikka eteenpäin on menty siitä mikroskoopilla erottelun tasosta, on suhteellisen helppo arvata etukäteen, mikä maku/koostumus ipanoihin uppoaa ja mikä ei. Mitään kuorrutettua kukkakaalia, herkkutattirisottoa, täytettyjä munakoisoa tai ratatouillea on ihan turha yrittääkään, vedän niitä marapäissäni yksin lounaalla.

Välillä kuitenkin päätän, etten jaksa juuttaan lastenruokia enää päivääkään ja teen ihan silkkaa vittumaisuuttani ruokia, joista minä itse pidän. Ruokia, joissa on makua ja rakennetta, ja joista tulee tappelu, koska meillä on pakko ainakin maistaa.

Mutta! Kerran miljoonassa vuodessa käy niin, että tulee yllätetyksi iloisesti. Yksi viime aikojen onnistumisista oli hernepesto. Sen suosio pääsi hieman yllättämään, sillä kyseessä on lasten keskuudessa pahamaineiseksi luokiteltava kirkkaan vihreä annos, mikä liuonnollisesti tarkoittaa suurta vaaraa. 

Tässä kuitenkin yhdistyi
a) tuttu konteksti (vihreä peruspesto on asia, joka ipanoille maistuu)
b) hyväksytty raaka-aine, johon ei liity suuria ennakkoluuloja ja
c) pastan kylkiäinen

Ei siitä nyt halloumipastan veroista suurta suosikkia tullut, mutta se sentään syötiin itkemättä ja se riittää minulle. Ei joka aterialla voi olla lempiruokaa. Uskallan siis suositella tätä testattavaksi, mikäli samantyyppisiä kersoja löytyy.

Kyllä, se on gazpachoa, jonka päällä on sipsejä, koska sillä tavalla menee alas ainakin ruokalusikallinen keittoakin.

Toinen onnistuminen tuli peruna-kesäkurpitsapaistoksen kanssa: Skidillä oli niin järkyttävä nuha että hän söi myös kesäkurpitsat, koska ei kuulemma maistanut mitään. Kannattaa siis käyttää sekä syksyn sato että räkätaudit hyväksi!

4 kommenttia:

  1. Kasvisruokatarjoilut on jees, mutta niissä on lisääntynyt välinpitämättömyys tiedottaa mitä kaikkea sisältävät. Esim. varsin yleisesti allergisoiva pähkinä jätetään ihmeen usein mainitsematta, kuin myös sen allergisoiva sukulainen; pinjansiemenet. Eräänkin kerran tilasin lounasannoksen, joka vaikutti viattomalta fetapinaattipiiraalta, mutta kesken syömisen alkoi kurkkua kutiamaan.. kas, piirakkaan oli piilotettu pinjansiemeniä.

    Sitäkään pelkkä kasvistarjoilu ei useinkaan huomioi että varsin monet ovat allergisia kypsentämättömille juureksille ja hedelmille. Raasteet ovat tällöin automaattisesti poissuljettuja. Eikä ymmärretä vesimelonin ja hunajamelonin koostumuseroa. Hunajameloni on usein se allergisoiva.

    Kun on moninaisesti allerginen niin se ainoa lihavaihtoehto voi tosiaan olla se ainoa mitä pystyy syömään, vaikka kuinka haluaisi ja kannattaisi kasvissyöntiä noin muutoin.

    VastaaPoista
  2. Yllättävän monelle myös sipuli on ongelma, ja sitä on erittäin usein kasvisruoissa. Pidän kyllä sipulin mausta, mutta se jotenkin erittyy ulos ihoni läpi sellaisessa muodossa, että ympärillä ihmetellään, miten täällä voi haista viemäri. Kyseessä ei ole kuitenkaan allergia, luulen että asia liittyy vatsan mikrobikantaan.
    On harmillista, että sipulia karttavaan suhtaudutaan usein kuin oikuttelevaan kakaraan. Näkymättömiksi atomeiksi pilkottua sipulia ei pysty edes väistelemään. Jälkeenpäin tietää sitten, mitä tuli syötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tuo sama! Mutta huomattavasti lievempänä kuin isälläni. Minä haistan sen itse, lähinnä käsissäni, mutta isälläni se pukkaa ihosta läpi kaikkialta. Häneen suhtauduttiin työpaikkaruokalassa just niinkuin nirsoon kakaraan. Monet kerrat haistoi myöhemmin että ruuassa oli sipulia vaikka muuta väitettiin.

      Poista
  3. Pojalla on niin tarkka hajuaisti, että sille tulee kakomisreaktio, huuto ja välitön poistuminen paikalta, vaikka kyse olisi vain MINUN ruuastani, jossa on esim parsakaalia tai jotain muuta hiukankaan erikoisemman/vahvemman tuoksuista, paljon mausteita tmv. Että "MIKÄ TÄÄLLÄ HAISEE, YÖK, LAITA SE POIS". Yritä siinä sitten. Huoh.

    Haistaa myös kauas ja tarkasti, jos äiti on salaa sujauttanut suuhunsa suklaapalan, kerran tunnisti suklaan merkinkin, kuusivuotias! 😂 Myös kuukausittainen äidin juurikasvun peittäminen kasvivärillä kotioloissa saa aikaan "tilanteita". Pyrin hoitamaan asian etäpäivillä...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...