16.11.2018

Miten sinä jaksat kaamosta?



Tämän viikon puhutuin kolumni minun kuplassani oli Ronja Salmen erinomainen pohdinta lentämisen ja ympäristötietoisuuden ristiriidasta.
Mitä tekee kaamoksesta ahdistuva ihminen marraskuussa? Lentää etelään.
Mitä tekee kaamoksesta ahdistuva, ympäristötietoinen ihminen marraskuussa? Hän ei tiedä.

Mielestäni kirjoitus oli rehellinen ja hyvä, siinä ei tarjottu neuvoja eikä tuputettu omaa elämäntapaa muille, mutta silti siitä syntyi poru. Mutta "Älä ahdistu" on paska neuvo. Salmi sanoi ääneen sen, mikä on monelle totta: matkustamisesta on tullut kiinteä osa elämää ja siitä luopuminen vaatii muutosta, jota hän ei osaa tehdä.

Mutta ei puhuta nyt lentämisestä, puhutaan siitä, miten Salmi tilannetta analysoi. Moni kriitikoista missasikin kolumnin hienoimman huomion matkustelun ympärille rakennetusta jaksamisen systeemistä ja siihen liittyvästä tarinasta. Moni ei-milleniaali jakaa tämän saman systeemin, elämäntavan, jossa eletään lomasta lomaan. Töissä käydään kärsimässä ja elämä tapahtuu jossain muualla.

Tarina taas liittyy identiteettiin: olen sellainen tyyppi, että... (insert content here). Lentäminen aurinkoon tarkoittaa myös nautiskelua: vapautta, hyvää ruokaa, pakoa arjesta, kahdella sanalla hyvää elämää. Kukapa ei haluaisi nauttia! On vaikeaa ellei mahdotonta kieltää itseltään hyvää elämää, koska tarina menee rikki.

Minullakin on systeemini, jonka varassa elämä pyörii, ja tarinat, joita sepitän itselleni. Mutta mikä kaikki on pelkkää rakennustelinettä tarinalleni? Ja mitä tapahtuu jos puran telineet?

Näin kerran keväällä unen, että oli syyskuu. Heräsin aivan järkyttyneenä ja muistan unen aiheuttaman epätoivoisen tunteen edelleen – kesä oli jäänyt välistä! Silloin muistaakseni mietin ensimmäistä kertaa, että tälle pitäisi varmaan tehdä jotain. En voi elää vain kesällä. Oli pakko muuttaa tarinaa.

Tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa pitkälle marraskuuhun ilman syyspaniikkia. Ajattelin ensin, että olen ollut vain poikkeuksellisen kiireinen, mutta niin olen kyllä ollut aina tähän aikaan vuodesta. Sitten pistin ahdistamattomuuden lämpimän syksyn piikkiin, eipähän ole tarvinnut palella kylmässä! Ja ehkä d-vitamiinitasojen nostaminen normaalille tasolle auttoi, niin ei väsytä koko aikaa aivan sutena. Luonnollisesti myös yleinen tyytyväisyyteni on paljon paremmalla tolalla kevään elämänmuutoksen jälkeen. Yrittäjänäkin saa sinkoilla, mutta sentään omien aikataulujen perässä.

Tarina muuttui pikkuhiljaa positiivisemmaksi, kun systeemi muuttui lempeämmäksi. Minä saan antaa itselleni armoa muutenkin kuin vain mörönperseessä, jota talveksi kutsutaan, mutta liikkua pitää.

Väkisinkin tulee mieleen, että ovatko (nuoretkin) ihmiset vain niin kuormittuneita, että kaamos katkaisee kamelin selän? On muutenkin ihan liikaa kaikkea ja sitten tulee vielä säkkipimeä tihkusade. Duunissa on täysi ralli päällä, eteisen lattia rahisee lehtiä ja rapaa, lasten pukeminen vaatii kaiken hermojenhallinnan, aurinkoa ei näy viikkoihin, ja vaikka näkyisikin, olet itse duunissa neljän seinän sisällä. Kyllähän siinä paniikkinappula kiinnostelee.

Marraskuu ei ollut syyllinen mihinkään. En edelleenkään pidä kylmyydestä ja pimeydestä, mutta osaan helpommin ohittaa sen. Lasken silti salaa päiviä talvipäivänseisaukseen aina kun aivokuoreni ei huomaa. Siitä systeemistä en pääse eroon.

9 kommenttia:

  1. Vain lomia, tai edes viikonloppuja, varten eläminen on älytöntä kun suurin osa elämästä menee sen paremman hetken odottamiseen. Ja kun se loma (tai viikonloppu) vihdoin koittaa, taustalla kalvaa ajatus, että kohta se on jo ohi.
    Onnen täytyy siis löytyä arjesta, aika on käytettävä asioihin, joista nauttii. Ehkä se on yksi "aikuisuuden" merkeistä, että ymmärtää elämän olevan nyt eikä "sit kun"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tavalla monet kuitenkin tekevät, ja silloin se loman loppuminenkin on kauhistus. Musta tuntuu että vain lapsilla on sisäänrakennettuna tuo hetkestä nauttiminen, aikuinen elää yleensä aina aikatauluissa kiinni. Mielekkään tekemisen ja merkityksellisyyden löytäminen suht paineiseen perusarkeen on nähdäkseni juuri tuo systeemikysymys.

      Poista
  2. Vastaus otsikon kysymykseen...nukkua riittävästi ja olla JOKA PÄIVÄ ulkona. Edes se puoli tuntia.

    Ja lisäksi otettiin miehen kanssa tipaton loka-marraskuu. Alkoholi kun vaikuttaa molemmilla unen laatuun. Todettiin että edes viikonlopun punkkulasilliset ei ole sen arvoisia että unet menee.

    Olen voinut näiden kolmen muutoksen vuoksi paremmin kuin vuosiin tähän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi päivittäinen ulkoilu on niin totta! Ja hyvä havainto tuosta tipattomuudesta, mun uniin ei vielä yksi lasi vaikuta mutta enempää ei tarvitse ottaa juuri koskaan, sillä se väsymys ei todellakaan ole sen arvoista.

      Poista
  3. Yksi asia, mitä olen ajatellut kokeilla tässä lähiviikkoina: vierailut kasvitieteellisten puutarhojen kasvihuoneisiin (tai esim korkeasaaren tropiikkitaloihin tai mitä ne nyt on).Toimisikohan tällainen keinotekoinen tropiikki arjen piristäjänä? 🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii, mä teen aina marras-joulukuussa reissun kasvitieteelliseen. Ja ylipäätään pidän itseni tekemässä joka viikonloppu jotain. Ihan mitä vain, oikeastaan kunhan liikun valoisaan aikaan.

      Poista
  4. Minun lapsuudessa ei talvisin matkustettu aurinkolomalle ja aikuisenakin olin ekaa kertaa talvilomalla auringossa vasta melkein kolmekymppisenä, joten en tiedä johtuuko siitä, ettei minua talviaika niin kamalasti haittaa. Välillä olen talviloman jossakin ulkomailla, välillä en.
    Toisaalta olen aina pyrkinyt välttämään liikaa kiirettä ja priorisoinut, joten siinä lienee toinen syy. Vain lomia varten on turha elää, mieluummin ihania lomia silloin kun palkkatyöläinen sellaisen saa ja joka päivä jotain arkisempaa kivaa (olkoon se sitten jooga, juoksulenkki, hyvä ruoka, konsertti jne).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaamosoireet vaikuttaa tietty ihmisiin eri tavalla, eikä niistä ylipäätään kärsi kuin n. kolmasosa. Pimeänä vuodenaikana pitäisi yrittää hyödyntää se päivänvalo, mitä on tarjolla, pilvisenäkin päivänä pitäisi lounaan jälkeen kävellä vaikka ulkona.

      Poista
  5. Kiinnostavaa pohdintaa! Oiskohan mun uusi tarina "ihminen, joka tykkäsi ennen tosi paljon matkustella, mutta tajusi sitten, ettei niin voi tehdä ja keksi elämäänsä muuta sisältöä"? Tostahan tulee ainakin tosi hieno ja ylevä olo, tekopyhyyden uhka tosin on ilmassa...

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...