7.11.2018

Jos kahvi ei auta, kokeile toista kyytipoikaa

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Eckes Granini


Tänä syksynä on ollut liikkeellä kerrassaan törkeä flunssaviruskanta, joka aiheuttaa pari kuukautta kestävän totaalitukkoisen ja yskänsekaisen tautikierteen, joka päättyy johonkin antibioottikuuria vaativaan tulehdukseen naamaonteloissa. Tai ehkä kolmeen. Tautitilanne perheessä on tällä hetkellä 2/4, joten kaikki keinot on otettu käyttöön.

Flunssantappokeinoja on vaikka kuinka, mutta kolme on ylitse muiden. Uskon hunajaan, sinkkisuihkeeseen ja C-vitamiiniin.  Mikään näistä ei varsinaisesti estä sairastumista mutta voivat lievittää taudin oireita ja kestoa. Varsinkin C-vitamiinia nuhapotilas saisi ottaa ihan reilusti, sillä vesiliukoisena vitamiinina yliannostusta ei juuri pääse syntymään.

Vanhasta kunnon C-vitamiinista pitäisi muutenkin pitää vähän enemmän melua, sillä se on jotenkin jäänyt kaiken muun terveyshypetyksen jalkoihin. Rupesin itse pelkäämään keripukkia, kun heräsin kesällä siihen, että yksinyrittäjän lounaani koostuvat lähinnä kahdesta paahtoleivästä sen ihanan työpaikan salaattibuffan sijaan. Askorbiinihappo on tuikitarpeellinen osatekijä sekä aikuisten että lasten hyvinvoinnissa: se edistää kasvua sekä luuston ja hampaiden muodostumista, edistää raudan imeytymistä ja toimii myös antioksidanttina.

C-vitamiinin puute puolestaan aiheuttaa väsymystä ja infektioherkkyyttä. Jos siis olet vähän puhki kolmannenkin kahvikupillisen jälkeen, kannattaa tsekata, onko lautasella riittävästi (raakoja) kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Jos ei, tilanteen korjaaminen on helppoa. Marketista löytyy tätänykyä pätevä vaihtoehto perinteiselle poretabletille: Marlin shotti! Shotin täysmehupitoisuus on 95% ja lisäksi se on makeuttamaton sekä säilöntä- ja lisäaineeton. Ihan sitä itseään siis.





Shotteja on kolmea eri makua ja kaikissa on vitamiinipommina tunnettua acerola-marjaa.
Värikkäästä ulkoasusta huolimatta kyseessä ei siis ole mikään peruspillimehu, vaikka pakkaus vähän siltä näyttääkin. Kyseessä on nimenomaan lyhyenä nautittava shotti. Tavara on sen verran tujua, että tätä ei kokonaista lasillista juo kuin yksi espoolainen idiootti, joka ei aluksi lukenut ohjetta. Yhdestä purkista saa siis viisi tymäkkää shottia.

Aijai, ensimmäisellä kerralla happamuus laittoi aikuisenkin irvistämään, mutta kersojen ilmeet vasta olivatkin ikuistamisen arvoiset. Shotit ovat toimineet myös ipanoille loistavana käytännön makeuskoulutuksena: shotista saa hyvin perspektiiviä siihen, miltä maistuu tuote, jossa on sokeria 3% verrattuna vaikkapa limuun tai makujogurttiin.

Happamana ihmisenä suosikikseni singahti heti syvänpunainen karpalo-puolukka-acerolashotti. Inkivääri-kurkumashotti taas on maultaan niin inkiväärinen, että suosittelen sitä vain suurille inkiväärin ystäville tai laimennettuna mehun kanssa. Granaattiomena taas meni parhaiten läpi kersaosastolle, ainakin, kun olin ensin tarjoillut karpalo-puolukkaa.







Ja onhan tämä shottitarjoilu ollut muutenkin kulttuurillisesti sivistävää. Lapsetkin tietävät nyt mitä tarkoittaa fraasi"pohjanmaan kautta".

Huom! Facebookin puolella on tuotearvonta, jos shottaaminen alkoi kiinnostaa! Säännöt löytyvät täältä.


6 kommenttia:

  1. Mä uskoisin, että acerola on hedelmä, ei marja, mutten tiedä varmaksi. Meillä kasvaa acerola-puu takapihalla (asutaan Etelä-Amerikassa) ja se muistuttaa kursikkapuuta ja itse hedelmäkin kirsikkaa. Kipeän makuisia tosiaan ovat, mutta niin terveellisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, oma puu takapihalla! :O Jouduin tuon määrittelyn suhteen ottamaan ihan yhteyttä biologi-veljeeni, joka vahvisti että kyseessä on drupe eli luumarja, joka taas on hedelmätyyppi. Että ota noista selvää.

      Poista
  2. Mulla on vähän ristiriitainen suhde näihin hedelmä-vihannestiivisteisiin. Kasviksia pitäisi syödä enemmän, ja suuri osa kasvisten hyödystä tulee jo siitä, että ne vievät tilaa kaloripitoisemmilta ja epäterveellisemmiltä vaihtoehdoilta. Jos markkinoidaan että kasvisten hyödyt saa nappaamalla shottina tiivistettyä elämän eliksiiriä voi vitamiinien ja muiden hyödyllisten hivenaineiden osalta päästä paremmalle tasolle, mutta eivät nämä kyllä sitä kasvisten monipuolisempaa käyttöä korvaa.

    Ja jos söisi monipuolisemmin vegejä niin näitä ei niin edes tarvitsisi. Toki jos perheessä ei lapsille kelpaa vegeosastolta kun kurkku, porkkana ja mansikat, niin niiden monipuolisuushyötyjen huijaaminen tiivistuotteilla on kuitenkin askel parempaan suuntaan. Liian usein kuitenkin tavannut ihmisiä jotka ostavat sitä hyvää omaa tuntoa puutteelliselle kasvisten syönnille sillä, että käytetään hevishotteja (lieneekö näitä enää edes markkinoilla...) sen sijaan, että saatavilla olisi kasviksia vähemmän prosessoidussa muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuon ajatuksen. Näen nämä itse juuri tuollaisina paikkaustuotteina: silloin kun on lisäannoksen tarve tai kun tietää että ravinto on yksipuolista, vaikka se ei mikään toivetila olisikaan.

      Poista
  3. Asiasta kukkaruukkuun...oletko huomannut että blogisi ei enää näy Suomen blogimedian feedissä?
    Jos tilanne on ok niin sitten ei mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, asiaa on yritetty jo jonkin aikaa korjatakin mutta atk ei suostu toimimaan. :(

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...