2.11.2018

Esikuvia ihan tavallisille lapsille



Luimme taannoin Snadin kanssa suuren suosion saavuttanutta kirjaa Iltasatuja kapinallisille tytöille. Sivun mittaisissa tarinoissa on esitelty monenlaisia historian naishahmoja, tutkijoita, taiteilijoita, hallitsijoita ja sotureita, joilla on ollut muitakin intohimoja kuin perhe. Tähän viitataan otsikon kapinallisuudella: he ovat valinneet erilaisen tien kuin heidän aikanaan yhteiskunnassa yleisesti on ollut tapana valita. Kirjasta tehtiin kiireenvilkkaa myös jatko-osa, joka jatkaa samaa formaattia: napakoita tarinoita, joissa on upea kuvitus. Mukana on mm. Madonna ja J.K. Rowling.

Kirja aloitti jonkinlaisen tyttösankareiden kirjabuumin ja samaa teemaa jatkavia kirjoja on tullut monelta kustantamolta. Tällaiselle sisällölle oli tilausta ja on oikeastaan omituista että sitä ei nähty aikaisemmin. Parasta näissä kirjoissa on se, että olen itsekin (yhtä lailla kuin toinenkin iltasatuvastaavamme) tutustunut valtavaan määrään naisia, joista en ole koskaan kuullutkaan. Naisten historia avautuu tarinoiden kautta ihan eri tavalla ja tällainen sivistys tekee hyvää ihan kaikenikäisille. Tuntemattomiksi jääneiden, merkittävien naisten elämäntarinat havahduttivat minut kysymään, mistä tietämättömyyteni johtuu.

Lukemisen edetessä huomasin kuitenkin välillä kiusaantuvani. Olisiko parempi, että Snadi ei tietäisi, että naistutkijan uraa on joskus pidetty kapinallisena? Snadin osalta kirjan viesti menee nimittäin vähän hukkaan: häntä ei ole kukaan rajoittanut muuten kuin kieltämällä pöytään piirtämisen ja vessasanojen yleiskäytön. Hän suunnittelee uraa lääkärinä ja laulajana, ja pelkää lähinnä sitä, että leikkaus ja keikka sattuvat samalle päivälle. Kirjassa kuvattu toiminta ei ole kapinaa vaan hänelle täysin normaalia elämää.

Päädyimmekin keskustelemaan siitä, kuinka epäoikeudenmukainen maailma on joskus ollut ja joissain kulttuureissa edelleen on. Lapsentasoisesti on vaikea selittää sortoa ja sitä, miksi asiat ovat olleet niin huonosti. Ja miksi edelleen naisten itsemääräämisoikeuteen yritetään puuttua, vaikka se nykyään onkin paljon vaikeampaa.



Kun kysyin Snadilta, mikä naisista teki suurimman vaikutuksen,vastaus oli selvä: hurja merirosvotyttö, joka oli hypännyt tappelussa mastosta jonkun niskaan. Tunnistan tämän ällistymisen. Monet ovat kritisoineet uusinta Star warsia, mutta minä ilmoittauduin välittömästi faneihin, sillä rakastin uusia, monipuolisia naishahmoja. Erityisesti vara-amiraali Holdon rooli oli huikea. Sotaisat naiset ovat edelleen tabu.

Merirosvo oli myös esimerkki siitä, missä kirja ei ole vahvimmillaan. Perheetön lapsi tuskin oli yhteiskunnallisesti erityisen hyvässä asemassa. Iltasatuihin toki siloittelua tarvitaan.

Nyt meillä on menossa suomalainen versio eli Ida Salmisen kirja Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. Näissä naistarinoissa on mukana enemmän missiota kuin kapinaa: miten voitetaan se päänsisäinen ääni, joka sanoo, ettei kannata. Historiaa opiskellut Salminen kertoo naisten tarinat hieman pitemmin, mikä minun mielestäni on hyvä ratkaisu henkilöiden syvyyden kannalta.

Moni on huomauttanut, että nämä sadut sopivat erinomaisesti myös pojille. Niin ne sopivatkin. On paljon ihmisiä, jotka ovat toimineet vastoin vallitsevia normeja ja muuttaneet maailmaa, mutta jääneet historiankirjoituksen ulkopuolelle. Millaisista poikkeuksellisista miehistä syntyisi iltasatuja?  Ehkä siihen saadaan pian vastaus, sillä joukkorahoitusta hakee tällä hetkellä poikia käsittelevä kirja. Kiinnostavaa nähdä, millaisia tarinoita siihen valikoituu. Me luemme kyllä senkin.

Oletteko lukeneet näistä jonkun? Mitä ajatuksia heräsi?

12 kommenttia:

  1. Fantastista, että tuon yhden kirjan nimi on "Tarinoita suomalaisiSTA tytöiSTÄ..."!! Mun mielestäni on vaan jotain aivan kammottavaa, kun näitä kirjoja oikein nimetään "tytöille" tai "pojille". Se vesittää tehokkaasti koko upeaa ideaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sijamuotoa muuttamalla saadaan kirjalle paljon parempi otsikko! Nämä tarinat sopivat luettavaksi ihan kaikille.

      Poista
  2. Meillä on tuo ensimmäinen osa Iltasaduista ja 11-vuotias tyttäreni diggaili ihan täysillä. Mutta ahdistui ajatuksesta, että mitä kirjoittaa sinne kirjan loppuun oman tarinan kohdalle, koska hänellä ei vielä ole suunnitelmaa, miksi hän haluaa tulla! Koitin lohdutella, että onneksi sinulla on vielä hetki aikaa miettiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuon huomasin itsekin: melkein kaikilla naisilla oli valtava palo tehdä jotain mutta oli siellä joukossa joku joka uskalsi ajelehtia ja hylätä kertaalleen valitun suunnan. Ei ole kiire minnekään! :)

      Poista
  3. Meillä kävi vähän sama efekti kuin teillä Snadin kanssa :) Tajusin, että piti vähän pohjustella, miksi nämä naiset ovat aikanaan olleet uraauurtavia. Lähinnä meillä tytöt hämmästelee sitä, että maailma on joskus voinut olla niin kamalan epäreilu, eikä pojat saa määräillä tyttöjä :)

    En ole hennonut korjata, että kyllä sitä tekemistä vieläkin on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kasvamassa on hyvin oikeutensa tunteva naissukupolvi, joka voi jo aidosti valita mitä haluaa, oli se sitten perhe Espoossa tai tutkija Antarktiksella. ;)

      Poista
  4. Mä olen miettinyt samaa - pitääkö erityisesti kiinnittää lapsen huomiota "epätavallisiin" naisiin. Samoin mietin aiemmin, pitääkö lapsen huomiota erityisesti kiinnittää huomiota siihen, että ihmisiä on eri näköisiä (ja joistain maista tulevia on pidetty vähemmän arvokkaina kuin toisia). Mutta kun ensimmäiset vuodet päätin olla erityisesti tuputtamatta, huomaan, että kouluikään mennessä ne ajatukset ovat tulleet muualta. "Äiti, miten mä näen tuolla tytön, joka on poliisi." :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä näitä kirjoja tarvitaan edelleen alleviivaamaan sitä, että tavalliset ihmiset voivat tehdä epätavallisia valintoja.

      Poista
  5. Meillä on luettu viisivuotiaalle pojalle hyvällä menestyksellä Kapinallisia tyttöjä, mutta tässä hiljattain hän kysyi selvästi apeana, eikö kirjan sankareista yksikään tosiaan ole poika. Tuntui ajattelevan, että tytöt vaan ovat läpi historian tehneet makeita juttuja ja pystyneet vaikka mihin. Voitto feminismille, mutta lapsen itsetunnon tukemiseksi pitäisi nyt löytää vastaavia kirjoja, joissa esiintyy sekä mies- että naispuolisia sankareita. Englanniksi on ensimmäinen tällainen kirja ilmestynytkin (Ben Brooks: Stories for kids who dare to be different) mutta odottelen vielä, että joku ehtisi sen suomentaa, kun lennossa kääntäminen ei just ole nukkumaanmenoaikaan suosikkiharrastuksia. Tai olisiko Suomessa julkaistu jo jotain vastaavaa?

    VastaaPoista
  6. Meillä saatii joululahjaksi tuo Iltasatuja kapinallisille tytöille, ja silloinen 5v. tykkäsi kirjasta kovasti (mä en niinkään, tarinat oli musta hyvin lyhyitä ja aktivisti sitä ja aktivisti tätä...ei ehkä huvittanut iltasatu-aikaan kertoa viskarille, että mitä on apartheid tai juutalaisvaino...ja samaten sen alleviivaus että tytöt ei voineet tehdä sitä ja tätä, kun 2010-luvun tytölle maailma ei vaan näyttäydy sukupuolen mukaan rajoittuneena ja hyvä niin). No, mutta toisaalta, joskus kai maailman pahuus ja ihmiskunnan vanhat virheet on paljastettava lapselle. No, mutta tosiaan tytöstä tämä kirja on tosi kiehtova ja hänet on voinut myöhemmin useana aamuna bongata lukemassa "naisia". Joo ja omanikin suosikki on tyttömerirosvo :D

    Tuohon suomalaiseen versioon törmäsin kirjakaupassa ja pikaselailulla tykkäsin kovasti, pidemmät kirjoitukset taustoittavat paremmin ja nostavat tarinan eri tasolla kuin tuossa kapinillisten naisten yksisivuisssa. Kirja tuli ostettua ja ollaan nyt siinä puolivälissä ja hitsi oon oppinut itsekin valtavasti asioita (ei ollut hajuakaan esim. Aurora Karamzinista tai sitten Sophie Mannerheimin teoista). On myös ollut kiva kun ollaan voitu yhdessä bongata Helsingistä paikkoja joissa asiat on tapahtuneet (esim. Hakasalmen huvila tai sitten Lastenlinna jne). Tämä kirja tekisi mieli tunkea monen lähipiirin lapsen joulupakettiin, mutta koitan hillitä (koska niillä skideillä luultavasti on tämä jo ;)).

    VastaaPoista
  7. Löysin ensimmäisen iltasatu-kirjan kirjastosta. Nyt ollaan luettu sitä omien lasteni kanssa. Tykätään kovasti ja keskustellaan kaikenlaisesta. Tokaluokkalaisen ensimmäinen kysymys kirjan käteen saatuaan oli: "Olenko minä muka joku kapinallinen?" Ei hän ole. On monipuolisesti lahjakas, päättäväinen naispuolinen, joka käyttää vasaraa ym siinä missä veljensä, mutta on myös erittäin tyttömäinen hoivaajatyyppi. Kaikki mahdollisuudet avoinna hänelle.
    Neljäsluokkalainen aikoi alkaa elämään sellaista elämää, että pääsee vastaavaan kirjaan joskus.

    VastaaPoista
  8. Hyviä kirjoja mutta mua riepoo otsikointi. Pojille on myös nyt ilmestynyt oma samantyylinen kirja mutta kun tyttöjen kirjan otsikko on "Kapinallisille tytöille" poikien vastaavanlainen on "rohkeille pojille". Tämä jotenkin omassa mielessäni kuulostaa kovin stereotyyppiselle poikien osalta. Missä on kirja Kapinallisille pojille ja rohkeille tytöille?!?

    Mutta molemmat siis hyviä kirjoja ja varmasti luetaan molemmat meidän pojalle kunhan tuosta vähän kasvaa. Kummityttö kyllä tykkäsi molemmista vaikka tyttöjen kirja oli kuulemma hieman parempi kun se kertoi tytöistä ja naisista ��

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...