18.10.2018

Voi munasarjat sentään



Menkkahommista tuli ensimmäistä kertaa puhe pari vuotta sitten, kun etsin kuukuppiani kohtuullisen ärsyyntyneenä barbien kamojen joukosta. Päätin kuitenkin yrittää selittää, miksi EI ole yhdentekevää, missä kuppini asuu. Kun mainitsin sanan munasarjat, molemmat repesivät hallitsemattomaan nauruun. Toinen kieri lattialla, toinen alkoi esittää munasarjamiestä.

Ajattelin sydämistyneenä, että olkoon, aivan sama, ei helmiä sioille. Tulkoot sitten kyselemään kun munasarjat jyrähtävät käyntiin. Ja niinhän ne hyvin todennäköisesti muutaman vuoden päästä tekevät. Suomalaisten tyttöjen kuukautiset alkavat nykyään keskimäärin 12–13 vuoden iässä (normaali vaihtelualue 10–16 vuotta) ja loppuvat 45–55-vuotiaana. Itse ihmettelin vasta 15-vuotiaana, mikä hemmetin vatsatauti oli iskenyt vain alavatsaan. Aikajanalle mahtuu silti n. 500 menkat. Jipii.

Tavallaan olin tyytyväinen lisäajasta, sillä en ollut kovin hyvin valmistautunut menkkaesitelmään. Sarkasmi tuskin toimii tässäkään selityksessä. Sitäpaitsi haluan antaa kuvan, että hormonitoiminnan alkaminen on asiaankuuluva, luonnollinen muutos ja naisen terveyden kannalta tärkeä indikaattori. Voin hyvin jättää sanomatta, että niihin alkaa vain tässä iässä olemaan vähän kyllästynyt ja olenkin sairaan tyytyväinen, että muutaman vuoden päästä tämä paska on ohi.

Ehkä selitys kannattaa pitää siinä isossa kuvassa ja kehottaa seuraamaan kiertoa, mikä auttaa ymmärtämään vaiheita vähän paremmin. Veikkaan että tässä vaiheessa pitää käydä se vauvasiemen-keskustelukin uudelleen.

No, onneksi on YouTube. Yhä useammin turvaudun videoihin kun yritän selittää jotain abstraktia ja asiaa - kaikki on jo animoitu. Viimeksi yritin löytää videon, joka yksiselitteisesti näyttäisi, mistä menkoissa on kyse.

Löysin tämän. Että tervetuloa kyselemään vaan, olen valmis!
(Ja jos sulla on parempia selityksiä niin kerro ihmeessä!)

12 kommenttia:

  1. Juu ja sitten vaihdevuosissa jäät tuohon estrogen drops vaiheeseen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni kokeneemmat ovat kertoneet että kroppa kyllä kalibroituu uudelleen kun tuo heiluminen lakkaa ja hormonikorvaushoito on sitten sitä varten jos elämänlaatu heikkenee.

      Poista
    2. Kyllä, niiden järkyttävien kuumien aaltojen jälkeen (jotka itselläni kestivät vuoden) alkaa ihana uusi elämä. Tiedän kyllä että kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri ja ne aallot voivat jatkua vuosikausia. Minut ne yllättivät vaikka konsepti oli tietenkin teoriassa tuttu - yhtäkkiä piti vain alkaa repiä vaatteita päältä, ja töissä kestää hikivirrat naamalla, selässä... Ei ole ikävä niitä aikoja.

      Poista
  2. Voisko joku näyttää tän kaikille maailman miehille? Ja miksei naisillekin, monille nää jutut on ihan tuntemattomia. Ja jos syö pillereitä, voi toki kokemuksetkin olla erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin itsekin kaivannut tällaista! Erityisesti siinä vaiheessa kun pillerit jätti pois näiden tunnelmien tunnistamisesta olisi ollut valtavasti hyötyä.

      Poista
  3. Meillä jouduin käymään keskustelua aiheesta 'miksi kuukuppia ei saa käyttää vesivärikippona'...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O_o No mutta hyvä että asia on nyt selvitetty!

      Poista
  4. Mut pelasti viidennen luokan terveystieto! Kyselin tyttäreltä että täytyykö puhua kukista ja mehiläisistä johon hän kiusaantuneena vastasi että koulussa puhuttiin jo. Yritin udella enemmänkin, jolloin tuli ärsyyntynyt "Äiti!" ja lopetin siihen. Tytöllä on kyllä terveysside mukana repussa kaiken varalta, kun mullakin tuli ekat menkat vitosen lopussa. Varotin että jos tuntuu yhtäkkiä siltä kun pissa tulis housuun, niin mene heti vessaan tarkistamaan. Itellä on traumat yhdestä tilanteesta teininä...
    Poitsun kanssa (8v) on perusasiat selvät mutta morning gloryt sun muut saa sitten isänsä kanssa käydä läpi kun aika koittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan tätä! Ei nimittäin ole vielä meidän viidesluokkalaiselle näitä selvitetty.

      Poista
  5. Me käytiin tän 10-vuotiaan kanssa puberteettikurssilla lastensairaalassa. Kaksi iltaa ja vikana iltana saatiin mukaan kirja aiheesta sekä tamponi ja terveysside kätevässä pikkupussukassa jossa ne voi laittaa koulureppuun. Samalla kurssilla puhuttiin muistakin kehon muutoksista, seksistä, seksuaalisuudesta, pojista ja poikien kehityksestä.

    Itsellä hysterektomia (kohdunpoisto) ihan siis terveydellisistä syistä on ollut aivan parasta koskaan. Ei menkkoja 40-vuotissynttäreitten jälkeen.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...