26.10.2018

Tissit ei mahdu



Olin kiertoharjoittelussa. Yritin tapani mukaan löytää järkevän asennon hauis-ojentajalaitteessa, jossa rinta asetetaan pehmustettua tukea vasten ja kädet tuen yli. Ohjaaja tuli kesken sarjan sanomaan, että minun pitäisi suoristaa ryhtini. Jepjep. Asentoni näytti varmasti tyhmältä, mutta mites helvetissä suoristat, kun tissit ovat tiellä? Jos suoristan selän, kädet eivät ylety tankoon. Totesin tyynesti, että e-kupin kannuilla ei tässä laitteessa juhlita. Ohjaaja näytti hämmästyneeltä.

Tuo tapaus muistutti, että olen epäyhteensopiva monen muunkin asian kanssa (muidenkin kuin slim fit -housujen) ja joskus se johtuu siitä, että olen nainen. Harjoittelulaite oli oletettavasti suunniteltu miehille.

Maailma on täynnä erilaisia käyttöliittymiä, kosketuspintoja, joita käytän arjessani jatkuvasti. Ne voivat olla konkreettisia kuten ovi tai uuni, digitaalisia kuten herätyskello tai HSL:n lippusovellus, rakenteellisia kuten pelottava alikulkutunneli tai näkymättömiä kuten kahdeksan arkiaamut. Ne ovat käytettäessä joko miellyttäviä tai epämiellyttäviä, sopivia tai epäsopivia. Epämukavuutta kokiessa sitä helposti ajattelee, että vika on minussa. Mutta voi se olla suunnittelussakin.

Keksin helposti lisää esimerkkejä.

Sukellusmaskit. Vuotamatonta mallia ei ole. Minulla on kapea naama, joten lasten mallit sopivat leveyden puolesta, mutta niissä ei riitä nenä-silmä -akselin pituus. Sama juttu virtuaali- ja 3D-laseissa. Kokemus ei ole kovin immersiivinen kun naamaan sattuu ja lasit painavat nenään kuopan. Käynkin aina ihan tavallisissa leffoissa.

Työkalut. Yritin rautakaupassa etsiä kevyttä mutta tehokasta (ja hiljaista!) poraa, jonka ympärille sormet ylettyisivät ja jota jaksaisin kannatella vaivatta. Sellaista ei ollut. Jälkikäteen huomasin, että jopa terien vaihtoon tarvitaan aika paljon voimaa. Minä saan ne hampaat irvessä runnottua, mutta naapurin mummeli tarvitsee apua.

Yhtenä epämiellyttävimmistä käyttöliittymistä olen aina pitänyt autoa. Turvavyöt ovat aina korvassa tai suussa. Tiesittekö, että nainen loukkaantuu auto-onnettomuudessa useammin kuin mies, koska turvavöitä on testattu nukeilla, jotka muistuttavat miestä? Ja muutenkin: auton auki olevaan oveen ylettyminen on hankalaa sisältäpäin, kuskin penkkiä ei saa niin korkealle, että näkisin yhtäaikaa kunnolla ulos ja ylettyisin polkimille ja lämmittimet on aina suunnattu päin helvettiä. Lapsena otti pannuun kun hanurigrilliä ei ollut tarjolla takapenkille.

Fillarissa on enemmän säätövaraa, mutta ei sekään täydellinen ole. Haluaisin ohjaustankoa paljon pystympään kuin mitä valmistajat ovat ajatelleet. Ja varsinkin syyspimeällä toivoisin, että koko vehje hohtaisi. Ja on aivan jumalattoman ärsyttävää, että naisille tehdään jopa vaaleanpunainen kuulakärkikynä (joka luonnollisesti maksaa enemmän kuin tavallinen), mutta ei sellaista pyöräilykypärää, johon mahtuisi ponnari.



Noh, ylläolevat esimerkit ovat tietenkin ensimmäisen maailman ongelmia, joihin tarvitaan vain hienosäätöä. Pystyn kyllä snorklaamaan ja käymään leffassa, ajamaan autoa ja poraamaan reiän seinään. Mutta minusta tämä on ajatus, joka kannattaa pitää mielessä. Näkökulmaa voi nimittäin laajentaa pidemmällekin yhteiskunnan käyttömukavuuteen: jos tunnet olosi epämukavaksi käyttäessäsi vaikkapa julkista palvelua, kuka sen on suunnitellut? Millaiselle ihmiselle palvelu on tehty? Onko muitakin, jotka eivät osaa käyttää sitä?

Tai jos ajatellaan työelämää käyttöliittymänä. Millaista suunnittelua tarvitaan, jotta työelämä sopisi kaikille, naisille, miehille, nuorille, vammaisille, kielitaidottomille, yksinyrittäjille, vuorotyöläisille, iltavirkuille, eläkeläisille ja työttömille?

Yleensä näistä ahaa-elämyksistä nousee jonkinasteinen haloo. Kun taannoin havaittiin, että naiset ja lapset käyttävät enemmän kevyen liikenteen väyliä kuin miehet, oli loogista esittää, että näiden kunnossapidon ja aurauksen prioriteettia nostettaisiin. Arvaatte varmaan että tasa-arvo oli taas mennyt liian pitkälle.

Keksittekö lisää näitä?

37 kommenttia:

  1. Lääkkeet on suunniteltu miehille, eikä aina toimi naisille samalla tavalla. Vaihdevuosien on todettu aiheuttavan paljon eri vaivoja ja sairauksia naisille, mutta sitä ei usein oteta tosissaan, ja usein ajatellaan, että vaihdevuodet vain kuuluvat asiaan. Hormonihoidoilla voitaisiin estää monet sairaudet. Suomessa asiat ovat tietääkseni paremmin kuin Amerikassa, mutta siellä ei oteta naisten oireita tosissaan ja monet sairaudet kuitataan edelleen hysteriana. En muista, minkä maan aineistolla oli tutkittu, että naisten aivohalvauksen (jos oikein muistan) diagnosointiin meni paljon enemmän aikaa kuin miesten ja tästä syystä hoito viivästyi naisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin, kuinka saatoin unohtaa! Lääkkeissä tosiaan on vaikka mitä sukupuoleen liittyviä ongelmia.

      Poista
    2. Niin, ei edes pelkät lääkkeet vaan myös oirekuvaukset. Aivohalvauksista ja sydänkohtauksista autismiin ja niin edelleen. Kaikki on standardoitu nimeomaan miespuoleisten mukaan. Oirehdinta mitä erilaisimmissa ongelmissa on usein ilmeisesti keskimäärin hiukan muta merkittävästi erilaista sukupuolen mukaan, vaikka itse ongelman ydin olisikin sama.

      Poista
  2. Iso pää ja paksu tukka: Kypärä, pipo tai ylipäätänsä mikään päähän laitettava juttu ei vaan passaa. Viime kesänä sai etsiä oikein urakalla hellehattua, joka sopisi tähän päähän.

    Ison pään lisäksi omistan myös leveät hartiat, isot tissit ja 176cm pituutta. Bonuksena ylipaino. Edes laihoina vuosinani en löytänyt esimerkiksi ulkotakkia, joka olisi sopinut hartioista ja tisseistä. Vissiin kaikki vaatteet suunnitellaan naisille, jotka ovat kynttilä-mallia. Miestenkään takit eivät sopineet, koska niihin taas lantio oli liian leveä. Huoh!

    Silloin kun vielä tein kokin töitä, suurkeittiöt oli suurimmaksi osaksi suunniteltu lyhyemmille kuin minä. Liekkö syynä se, että yleensä suurkeittiöissä on työntekijöinä naisia (ja oletuksena, että nämä naiset eivät ole kovin pitkiä). Tästä tuli yhdessä työpaikassa ongelma, koska lähes päivittäin sain telottua pääni tai kasvoni seinähyllyihin, koska ne olivat niin matalalla. Lisäksi matalat pöydät aiheuttivat selkäkipuja.

    Ylipäätänsä tämä aihe on mielenkiintoinen. Esimerkiksi juurikin pituus aiheuttaa usein ongelmia busseissa, junissa ja lentokoneissa, sukupuoleen katsomatta. Tuskin kukaan meistä sopii täydellisesti keskiarvoon. Miten tehdä maailmasta sellainen, että se ottaa huomioon erilaisuuden?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pituudessa on lajillamme niin valtavaa vaihtelua, että ääripäillä on varmasti hankalaa sukupuolesta huolimatta. Ja keittiöhän on perinteisesti se, joka ei ole koskaan ekenellekään hyvä!

      Poista
  3. Teknisellä alalla kun työskentelee, on ihan mahdotonta löytää sopivia haalareita, joissa ei olisi vähintään 15 cm pitkät lahkeet, tai keltaista turvatyötakkia, jonka saisi rintojen kohdalta kiinni, ilman että pitää ottaa 2 kokoa isompi takki, jossa on 15 cm liian pitkät hihat. Tai naulan kestävät turvakengät, jotka eivät hölsky jalassa. Hammaslääkärissä se välinepöytä tungetaan niin tiukasti rintoihin kiinni, ettei hengitys kulje. Pankkiautomaatit ja bensa-asemien maksumaatit on mitoitettu pitkille ihmisille, lyhyemmät kuljettakoot jakkaraa takalaatikossa,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella! Mietin vain että että eikö istuvat vaatteet ole ihan turvallisuuskysymys?

      Poista
  4. Jeesaan mielelläni vuotamattoman sukellusmaskin kanssa jos tulee ajankohtaiseksi. Terv. Sukellusope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos! Katsotaan josko tämä harrastus joskus elpyisi!

      Poista
  5. Erittäin hyvä kirjoitus. Näinhän se on että koko maailma on rakennettu aikuisille miehille ja heidän mielihaluilleen. Eihän siitä kauaa ole kun niitä naisia pidettiin huumorintajuttomina joiden mielestä pornolehdet eivät kuulu r-kiskan ikkunaan etenkään lasten katselukorkeudelle.

    Ja sitten maskiin, mun mielestä Aqua Sphere on paras merkki uintikamoissa. Meillä on koko perheellä niiden maskit, istuvat kapealle naamalle eivätkä muuten vuoda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin metoo-aikoina naisia varmasti pidetään huumorintajuttomampina kuin koskaan. :D

      Poista
  6. Tavallaan ymmärrän (vaikka en hyväksy), että kaikkia käyttöliittymiä ei voi suunnitella kaikki vähemmistöt huomioon ottaen. Mutta kun naiset ei, jumaliste, ole mikään vähemmistö vaan aika tasan puolet väestöstä!
    Ja silti tähän tilanteeseen on niin turtunut, että olen ajatellut että se on jotenkin _mun vika_, että haluaisin laittaa pyöräilykypärän ponnarin päälle.

    P.S. Sen hyväksyin ja ymmärsin, että kämmeneni koko ei riittänyt pitelemään kolmea rynnäkkökiväärin lipasta yhtaikaa kädessä. Kantahenkilökunta ei ymmärtänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme tästä täysin samaa mieltä. Kantahenkilökunnan älystä olen kyllä hieman huolissani.

      Poista
    2. Pakko vänistä sen verran, että pyöräilykypärä on turvavaruste, jonka on tarkotus istua tukevasti kalloa vasten ihan sukupuolesta riippumatta, eikä ottaa huomioon sitä meneekö siinä sitten keesi, ponnari tai permanentti lyttyyn.

      Toki kypärään varmaan saisi jonkun ponnariaukon, jos vaan joku taho siihen tarttuisi, mutta itse en koe tätä minään syrjintänä vaan melko ymmärrettävänä asiantilana.

      Poista
    3. Öh, valitettavasti hiukset nyt vain tulevat silmille, jos niitä ei jollain lailla kiinnitä, permanenttiin tämä ei rinnastu. Olisi optimaalista suunnitella kypärä, jota käyttää mielellään, sillä vain päässä pidettynä se suojaa.

      Poista
  7. Tartun poriin: en usko, että kukaan tahallaan suunnittelee niitä tarpeettoman isoiksi ja painaviksi. Tehokas moottori kuitenkin väistämättä painaa jotakin (ja akkukoneissa akkukin), ja sillä on tilavuus. Ylipäätään valmistetut esineet ovat kompromisseja käytettävyyden/hinnan/luotettavuuden ja muiden suhteen, enkä näe suureksi ongelmaksi, jos kompromissi rakennetaan todennäköinen käyttäjä ja käyttötilanne huomioiden. Tietenkin jos oletus (esim. mieskäyttäjästä) on perusteeton , kuten turvavöissä, niin ongelma on olemassa.

    Lääkkeistä: käsittääkseni amerikassa, missä tutkimusta tehdään, yleisesti osallistutaan kehitysvaiheen lääkkeiden testaamiseen palkkiota vastaan. Miesten korkeampi riskinottohalu voisi selittää suuremman edustuksen näissä testeissä, mikä taas edelleen voisi selittää valmiiden lääkkeiden paremman toiminnan. Tästä en oikeasti kuitenkaan tiedä mitään, kunhan spekuloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisia ei monesti edes haluta lääketestaajiksi, koska hormonikierto ”sotkee tulokset”. Ja lisäksi on kaiken maailman raskaushömpötykset yms. Ikävä kyllä niitä lääkkeitä on sitten käytettävä hormonikierron lomassakin, kun on tosi kyseessä... :-(

      Poista
    2. Olen aivan varma että pienempi pora on ihan helposti tehtävissä, sitä ei vain ole kyselty. Minä kyllä koen ihan hemmetin suureksi ongelmaksi jos joudun pyytämään miehen tekemään ihan tavallisia kodin töitä ihan vain siksi että suunnittelijat ovat miehiä.

      Poista
    3. Ruuvinvääntimelläkin poraa yllättävän moneen materiaaliin! Ainakin boschilla oli pieni akkumalli joka sopii myös naisen käteen ja istukkaan sopii myös poranterä.

      Poista
    4. Ruuvinväänninten kanssa pulaamisen aika on mulla ohi. Mä halusin kunnon poravasaran, jolla ei tarvitse kuin vähän surauttaa tiiliseinää niin jo on reikä valmis. Ah, sitä iloa!

      Poista
  8. Tää nyt ei periaatteessa oo sama juttu, mutta ehkäisy! Hemmetti soikoon pillerit ja kierukat ja muut vekottimet on lähes kaikki naisille, ja miehet senkun ilmestyy paikalle paukuttamaan, röyhtäsee ja lähtee! Ja nillin nillin kortsua ei oo kiva käyttää, voi kyynel sentään, se AINOA miehille tarkotettu ehkäisy, ja siitäkin tulee hirveä poru!

    Ei oo ikävä sinkkuaikoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut jutun, jossa kerrottiin että alunperin ehkäisypillerit kehitettiin miehille, mutta lukuisten elämää haittaavien sivuvaikutusten vuoksi niitä päätettiin alkaa suunnata naisille, sillä naisten arveltiin helpommin tyytyvän huonompaan elämänlaatuun..

      Poista
    2. Se taisi mennä niin, että miehille ylipäätään yritettiin ihan tämän vuosituhannen puolella kehittää lääke-ehkäisyä, mutta (naisille jo tuttujen) sivuvaikutusten takia epäiltiin että miehet eivät käytä niitä. Enkä ihmettele.

      Poista
    3. Ehkäisy on pääasiassa suunnattu naisille, koska se on lähtökohtaisesti hirveän paljon helpompaa toteuttaa kuin miehille. Sukukypsien miesten hedelmällisyydessä ja siitoskyvyssä ei ole mitään luonnollista vaihetta, jolloin mies olisi siitoskyvytön. Naisella taas hedelmällinen ajankohta on vain päivän tai pari kuukaudessa.

      Jos miehille lähdetään kehittämään ehkäisyä pitää keksiä joku täysin uusi tapa tehdä siittiöistä mahoja, tai estää niiden muodostuminen. Tälläisten täysin uusien, ihmisen kehon toimintaan puuttuvien metodien testaaminen ja kehittäminen on varmasti kallista, eikä lopputuloksesta ole mitään takeita. Naisten osalta riittää, että imitoidaan tilannetta, jossa munasolu ei ole hedelmällisessä tilassa. Tavallisimmin huijataan keho luulemaan, että nainen on raskaana, jolloin uusi munasolu ei irtoa.

      Lääketieteellisessä mielessä on siis varsin ymmärrettävää, että ensimmäiset (toimivat) ei-mekaaniset ehkäisykeinot on tehty naisille. Syynä ei siis tässä tapauksessa ole se, että miehiä ei kiinnostaisi (varmasti kiinnostaa, se kauhu tahtomattaa isäksi tulemisesta on ihan oikea tunne..) vaan siitä, että heidän osaltaan toimivan ratkaisun löytäminen on lähtökohtaisesti vaikeampaa. Epäilen, että se taho joka tämän ratkaisee, toivottavasti lähitulevaisuudessa, tulee kyllä kylpemään rahassa.

      Poista
    4. En kyllä hirveän helpoksi projektiksi tuota naisten pilleriehkäisyä kutsuisi. Naiset vain kantavat suurimmaksi osaksi miesten huolimattoman seksikäyttäytymisen riskit ja ovat siksi valmiimpia myös käyttämään surkeaakin lääkettä, joka aiheuttaa valtavasti sivuoireita ja jopa parinvalintaongelmia.

      Mutta toivon tietysti että olet oikeassa ja miesten lääkkeellisestä ehkäisystä tulee hitti. Nyt kun sitä on oikeasti ruvettu kehittämään, ollaan jo aika pitkällä.

      Poista
  9. Olen suht pitkä ja rintava (+ylipainoinen). Tisseistä jään jumiin yllättävän usein (f/g todella jää jumiin, esim pakastimeen... ��). Paras oli, kun olin siskontyttöjen kanssa Särkänniemessä. Jonkun turvakaari piippasi auki, henkilökunnan oletus olin minä. KksiK ihmistä ryski kaarta tiukempaan, tissit tursusivat jo miltei kokonaan kaaren välistä ulos ja henki kulki juuri ja juuri. Kolmas työntekijä tuli ilmoittamaan, että väärä henkiö... Täänks hei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, pakastimeen jumittaminen kuulostaa jo vähän vaaralliselta!

      Poista
  10. Ja siis tämä pieni ja siro olemukseni haittaa myös kenkien ja hanskojen löytämistä. Kenkiä tähän 44 vielä löytyy, mutta hanskat kokoon 11 ovat haaste. Usein miestenkin koot loppuvat 10,5 ja ne ovat aivan väärän mallisia...

    VastaaPoista
  11. Miesten käyttämät laitteet kehittyvät. Tietokone on pikkusen eri näköinen nyt kuin 80-luvulla. Ompelukone on samannäköinen kuin 50 vuotta sitten.

    Tämä on kärjistys, mutta you got the point. Imurikin olisi jo ihan erilanen, jos sitä olisi kehitetty täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naiset toki käyttävät myös tietokoneita, mutta ymmärrän pointin. Yleinen ongelma on se, että naisia pitäisi saada suunnittelutehtäviin paljon, paljon enemmän.

      Poista
    2. Ei se vasarakaan ole pahemmin kehittynyt, porakoneesta puhumattakaan. Turhaa valitusta kun valikoi ne kohteet, jotka sopii omaan agendaan. Eri asioiden kehitys on useimiten enemmän kiinni tuotteet hyödyntämispotentiaalista kuin siitä, onko se naisten vai miesten tuote. Imurilla tai ompelukoneella on kummallakin hyvin rajattu käyttötarkotus, joten kehitystyötäkin tapahtuu ymmärrettävästi vähemmän, kuin tietokoneen kaltaisella tuotteella joka on laaja-alaisemmassa käytössä.

      Siitä olen kyllä täysin samaa mieltä, että suunnittelutehtäviin tarvittaisiin laajempi kirjo erilaisia ihmisiä. Jos ei CADin ääreen niin ainakin kokemusasiantijoiksi. Itse en koe että siitä suunnittelina naissukupuolesta on itsellään niin hirveästi iloa 'erilaisen käyttäjän' kannalta, jos mindset on kuitenkin yhtä insinööri ja teknisesti suuntautunut kuin (mies)suunnittelijoilla ennestäänkin.

      Poista
    3. Pointtihan on se että monipuolisemmasta suunnittelijapoolista lähtee myös monipuolisempia ratkaisuja. Pelkkä käyttäjätestaus ei riitä.

      Poista
  12. Tekoäly on ihan luku erikseen, mutta siinäkin konkretusoituvat erittäin usein ne treenaus-setin vääristymät: jos kasvojentunnistussoftaa ei ole treenattu esim rukeilla tai aasialaisilla kasvoilla (vaan vain valkoisilla) niin eipä softa sitten näitä kasvojen eroja tunnistakaan.

    VastaaPoista
  13. Mää olen ajatellut, että oikeastaan aika harvalle lopulta kaikki passaa ihan just siten, kun se on suunniteltu. Muistaaksen 180cm pitkä mies, oikeakätinen, silmälasiton (eli alle 45vuotias) "vammaton", olikohan siinä listassa jotain muita määreitä(?) olis se optimi, mutta aika harva todellisuudessa sopii siihen kuvaan.
    Itse olen vasenkätinen ja todellakin pitänyt itseäni kömpelönä monessa kohtaa, ennen kuin olen tajunnut että syy johtuu usein siitä, että maailma on suunniteltu luonnollisesti siinäkin enemmistön mukaan.
    Mää näen siinä myös sellaisen puolen, että on pakko ratkaista tilanteita myös silloin, kun ihan kaikki fasiliteetit eivät ole optimaaliset ja ehkä siinä prosessoidessa aina joku aivosolu liikahtaa.. Ei jaksa aina hakea huonoja asioita ympäristöstä kun on niin perus haastetta tämä arki muutenkin. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä että standardiratkaisuja tarvitaan, mutta se että miehet suunnittelevat maailmaa miehille on kyllä ihan todellinen ja ratkaistavissa oleva ongelma. Vasenkätisyys on hyvä esimerkki tuollaisesta suht yleisestä asiasta, mikä aiheuttaa yllättäviä esteitä elämässä.

      Poista
    2. Jep, mää taisin hypätä vähän aiheen viereen. Olen sun kanssa kyllä siitä asetelman ongelmasta samaa mieltä. Alko ajatus viemeen sun peruspointista sivuraiteille :)

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...