Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

8.10.2018

Paluu juoksuradalle

Kuvituksena tällä kertaa notkeuteni symboli.

Seurasin eräänä maanantaina katsomosta Snadin treenejä. Joukko hikisiä ekaluokkalaisia kinkkasi  kolmiloikkaa, möngersi rapukävelyhippaa ja hyppi patjalle peffalleen. Kuului iloisia huutoa ja pälätystä. Sitten huomioni kiinnittyi takasuoralle. Lähtöviivalla naureskeli joukko ihan tavallisen näköisiä, keski-ikäisiä tamppaajia, jotka virittelivät köyttä vyötärölleen. Köyden perässä roikkui painavia laattoja ja tyypit alkoivat nauraen vetää satasen vetoja vastus perässään. Etureisiä hapotti pelkkä katsominen.

Jäin tuijottamaan porukkaa haavi auki. Nämä eivät olleet mitään kilpaurheilijoita, vaan harrastajia. Sitten tajusin: hitto vie, olisin halunnut mukaan! Lopetin yleisurheilun lukioiässä kun elämääni tuli kaikkea muuta. Mutta onko nyt sittenkin niin, että olen löytänyt sen oman lajini jo teini-ikäisenä, mutta vain unohtanut sen tässä välissä?

Hallin henkilökunnan edustaja vahvisti, että ryhmä oli kerran viikossa kokoontuva aikuisten yleisurheilukoulu, jossa on rento meininki. Kyseessä on tänä syksynä aloitettu kokeilu, joka oli mennyt heti täyteen. Laitoin kuitenkin hakemuksen vetämään varapaikalle. Tarvitsen akuutisti äänikirjakävelyideni lisäksi lihaskuntoa!

En pode varsinaista ikäkriisiä, mutta olen alkanut tuntea pientä kalvavaa huolta vanhenemisesta. Fysiikan muutokset ovat väistämättömiä ja vähän salakavalia. Huoleton elämäntyylini, joka on toiminut ihan kivasti tähän asti, ei oikein toimi enää. Vaihdevuosioireiden listasta löytyy jo useampi kohta, jonka tunnistan omakseni  – munasarjojen saattohoito on satavarmasti alkanut. Se tarkoittaa myös sitä, että ennen pitkää lihakset heikkenevät ja painoa alkaa kertyä helpommin. Fyysisen kunnon ylläpitoon on valitettavasto se sama saatanan vastaus kuin aina ennenkin: liikunta. Nyt olisi siis aivan vihonviimeinen hetki löytää treenimotivaatio. Itsekurilla kun ei pitkälle pötki.

Mutta löytyisikö se motivaatio nyt sillä, että tekisin paluun korkeushyppypatjalle, hiekkakasaan ja pikajuoksuradalle? Voiko niin tässä iässä tehdä? En ole koskaan oppinut pitämään liikehdinnästä musiikin tahtiin, puuduttavasta pururadan tarpomisesta tai punttien nostelusta trendikkäissä vetimissä (ellei salilla ole seuraa, eikä koskaan ole), mutta löytyisikö se kuularingistä?

Tavallaan koko ajatuskin naurattaa. En ole ihan varma, miten raskauden notkistama selkä taipuu korkeushyppyyn tai vasen polvi kestää ponnistusta saati pumppu maksimisykettä, mutta epävarmuus on keski-ikäisen kirous. Aika moneen paikkaan sattuu jo muutenkin ja pieni ylipaino ei varsinaisesti auta, mutta jospa sitä vetreytyisi edes vähän.

Pidän kohtalon sormen osoituksena, jos pääsen mukaan. Katsotaan kuinka mun käy.

11 kommenttia:

  1. Mä aloitin aikuisten yleisurheilukoulussa melkein neljä vuotta sitten ja on ollut todella kivaa. 50v on lähempänä kuin 40v, kroppa ei kestä aitajuoksua enkä oikein osaa hyppylajeja, mutta moukarinheitto on siisteintä ikinä. Toivottavasti pääset kokeilemaan, syttyykö kipinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hitto! Moukaria ois niin siistiä kokeilla! Ootko selvinnyt treeneistä ilman loukkaantumista? Mitään seivästä en todellakaan uskalla enkä välttämättä enää hyppiäkään mutta noi voimaharjoitukset vaikuttaa niin mahtavilta.

      Poista
    2. En ole saanut vakavia vammoja, jotain pientä on ollut tietenkin. Enkä muuten todellakaan hypännyt seivästä, vaikka mahdollisuutta siihen tarjottiin.
      Miia

      Poista
  2. Aikuisena aloittamisessa on se hyvä puoli, että mitään menestymisen paineita ei ole, koska sen suhteen kaikki toivo on jo mennyttä. :D
    Tykkäsin lapsena baletista, mutta ongelma oli täysi fyysinen lahjattomuus lajiin. Aikuisena ei haittaa, etten ole pätkän vertaa notkea. Esityksetkin aina skippaan, jos sellaisia sattuu olemaan.
    Jos oikein tuuri käy niin löytää hyvän porukan ja uusia tuttuja, ehkä kavereitakin.
    Toivottavasti pääset mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä! Kun loistava tulevaisuus on takapäin, jokainen suoritus jonka uskaltaa tehdä on plussaa. :D Ja hei, toihan on hyvä pointti että aikuisena voi tehdä myös sellaista mihin ei ole luontaisia lahjoja. Uinnin kanssahan mulle on tavallaan käynyt just noin.

      Poista
  3. En ole ikinä saanut liikunnasta sitä mainostettua endorfiinipamausta. Kaikki liikunta vastenmielistä edelleen. Olen nyt pitänyt yli vuoden tauon kaikesta, enkä löydä mitään motivaatiota aloittaa uudestaan. terv Ana 57 vee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. Mä olen oikeastaan ruvennut saamaan vasta parin vuoden sisään sellaisen selkeän hyvän olon treenin jälkeen mutta se edellytti että lopetan kaiken kärsimysurheilun ja keskityn niihin lajeihin, joita en vihaa.

      Poista
  4. Voimistelu! Löysin sen 40-vuotiaana. Lapsenakin olisi kiinnostanut, mutta äiti sanoi että ei ole mun laji, koska en taivu mihinkään. Nyt on ihan mahtavaa, rento porukka jossa jokainen tekee omalla tasollaan ja muut tsemppaa. Olen myös vihdoin ymmärtänyt mihin lihaskuntoa tarvitaan. Bonuksena pysyn ehkä kasikymppisenä vähän paremmin pystyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävää! Millaiset treenit ovat? Ihan varmasti tuollaisesta monipuolisesta jumpasta on hyötyä vanhempana.

      Poista
  5. Nyt kuulostaa huikean siistiltä! Itse olen haaveillut, että näin 40-vuotiaana pääsisi/uskaltaisi/jotain kokeilemaan vielä aitajuoksua. Toinen haave olisi oppia seisomaan käsillään. Kohta vissiin pitäisi tehdä jotain asialle, kun odottelu lähes sohvaperunana ei edistä kumpaakaan edellä mainittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaa onko teidän lähiseurassa aikuisryhmää ja jos ei ole kysy voisiko sellaisen perustaa? Mä voin lähteä mukaan tuohon käsilläseisontahommaan! Kokemus on varmasti nykyään hyvin erilainen kuin 30 vuotta sitten. :D

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...