Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

3.9.2018

Sukujuhlat syyskesän yössä




Olin viikonloppuna miehen suvun järjestämissä rapujuhlissa. Sukujuhlat kuulostavat lähtökohtaisesti vähän tylsältä konseptilta, mutta se riippuu suvusta. Kemuihin voi mennä aika pienillä odotuksilla ja yllättyä iloisesti.

Kohdalle osui lämmin, kullanhohtoinen ilta. Isolle terassille oli kannettu kolme pitkää pöytää, joille katettiin ravut ja tuikut. Safkat oli hankittu pitopalvelusta ettei kenenkään tarvinnut viettää bileitä keittiössä. Nuorin osallistuja oli reilun vuoden, vanhin kohta 80. Fonistit esiintyivät, laulu raikasi saaristossa, lapset valvoivat serkkuporukassa liian myöhään ja oli valtavan hauskaa.

Sukujuhlat on minulle jokseenkin vieras käsite. Ystävät ovat valloittaneet minun elämässäni sen läheisimmän ja suurimman ihmisverkoston, jolle soitan jos on upeaa tai ankeaa. Sukua tulee tavattua jonkun iäkkäämmän sukulaisen syntymäpäivillä, häissä tai hautajaisissa, noin kerran kymmeneen vuoteen, eikä juuri koskaan rennosti tai muuten vaan.









Olen huono tutustumaan ihmisiin ja tässä elämäntilanteessa (ja ehkä muutenkin) vielä erityisen huono pitämään yhteyttä kehenkään, joka ei ole arjessani jotenkin kiinteästi mukana. Jos ja kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet, ei ole mitään luontevaa väylää kuulla miten serkuilla, sedillä, tädeillä ja enoilla menee, missä asuvat ja mitä tekevät. Linkki voi ohentua Facebookin varaan tai katketa kokonaan. Moniin sukulaisiin pitäisikin tutustua uudelleen, mikä taas tuntuu hassulta. Mistä minä tiedän, haluavatko ne edes tavata? Omituinen ja jotenkin suomalainen pattitilanne.

Onneksi on veljet. Erikoisperheemme käänteet eivät ole jälkikasvua erottaneet vaan yhdistäneet, mutta ehkä meidänkin pitäisi ryhdistäytyä ja tavata useammin. Ja onneksi on miehen suku, jonka juhliin voi mennä hengaamaan, jos ei itse saa mitään aikaiseksi.


1 kommentti:

  1. Aivan mahtavaa tuo että lapsella on yhteinen harrastus isoisän kanssa, joka vielä ilmeisesti on molemmille tärkeä juttu. Sitä harmittelen eniten siinä että oma isäni menehtyi lasten ollessa aivan pieniä, minulla ei jäänyt asioita kesken isän kanssa, mutta häneltä ja lastenlapsilta jäi kaikki yhteiset hetket kokematta :-(

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...