13.9.2018

Kumman kaa: talvi- vai kesäaika?

Kuva Photo by Cris Saur on Unsplash

Kas! Kellon viisareiden siirtelystä saatetaan päästä eroon koko EU:ssa. En olisi ikinä uskonut.

Viime keväänä tehdyn kyselyn mukaan suurin osa eurooppalaisista oli kyllästynyt tähän perinteeseen, joten tuumasta toimeen: rämppääminen loppuu jo ensi vuonna! Mutta suunta on vielä epäselvä. Viimeisimmän tiedon mukaan jäsenmaat saavat itse päättää kumpaa aikaa jäävät käyttämään, ja osa maista kannattaakin talviajasta luopumista.

Luonnollisesti suomalainen äänestyssivu kaatui, vaikka kysely ei ollut vielä alkanut. Kerrankin siis vaalit, joista jokaisella on näkemys!

Ymmärrän hyvin kesäajan mielikuvallisen tenhon. Näin pohjoisessa valo on ihanaa luksusta, joka piristää mieltä. Maaliskuussa koittavat valoisat illat ovat elvyttäviä ja vastaavasti marraskuun pimeys murhaava. Iltaihmiselle sopii hyvin se, että työpäivän jälkeen on monta tuntia valoisaa.

Mutta sitten koittaa aamu. Unitutkijoiden mukaan nimenomaan kesäaikaan siirtyminen aiheuttaa sydäreitä ja muita terveysongelmia. Valoisat aamut ja hämärät illat auttavat tahdistamaan sisäistä kelloa ja sisäinen kello taas vaikuttaa hormonituotantoon ja lämmönsäätelyyn, mielialaan sekä immuunijärjestelmän toimintaan. Talvella jolloin valoa tarvitaan kipeimmin, sitä olisi tiedossa vasta lounasaikaan eikä se edes pidentäisi iltavaloa. Koska sitä ei kertakaikkiaan ole.

Tämän iltavirkun äänen saa siis talviaika. Jos kesäaika valittaisiin, yhteiskunnan pitäisi olla paljon joustavampi, mutta sitä ei ole näköpiirissä. Näillä nykyisillä ehdoilla hintana on terveys. Olen nyt kuukauden päivät harrastanut näitä kahdeksan aamuja ja kasautuva univaje alkaa näkyä toimintakyvyssä, erityisesti huonekaluihin törmäily tuntuu nousseen uusiin sfääreihin. Talviajan myötä aivotoiminta (toivottavasti) palautuu ja jatkuvat päänsäryt lakkaavat. Jos siis kahdeksan aamuista halutaan pitää kiinni, on parempi kääntää kelloja tunnilla taaksepäin. Problem solved.



16 kommenttia:

  1. Siis, miksi ihmisille on niin vaikeaa siirtää kelloja kaksi kertaa vuodessa tunnilla? Eikö aikaero lomamatkoille matkustettaessa ole kenellekään ongelma, varsinkin kun ero voi olla monia tunteja, muutaman lomaviikon takia? Samalla logiikalla kenenkään ei pitäisi vapaaehtoisesti reissata, jos se tarkoittaa samanlaista kellojensiirtoa, joka nyt koetaan niin kamalan vaikeana ja hankalana. Ja juu, kannatan tässä nykyisessä systeemissä pysymistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa se! Tutkijat ovat tuohon kysymykseen yrittäneet vastata. Mulle on aikaero on siis sellainen ongelma että en käännä kelloa Euroopassa matkustaessa ollenkaan vaan menen nukkumaan samaan aikaan kuin aina ennenkin. :D Enkä todellakaan lennä vapaaehtoisesti mihinkään yli kolmen tunnin siirron päähän.

      Poista
    2. Kyllä se vaan on hankalaa :D reissatessa oon aina saanu uudesta ajasta kiinni maks parissa päivässä, viime keväänä tais mennä lähemmäs kuukausi ku sanoin, että jes tänään mua ei enää jetlag-väsytä.

      Poista
    3. On hankalaa on. Jopa Euroopassa matkustaessa...herään tuhottoman aikaseen ja illalla alkaa väsyttää jo kasilta..
      Esim.työmatkoilla briteissä tämä on ongelna kun herää luonnostaan puoli neljältä ja kun usein on iltaohjelmaa on todella tuskaa yrittää pysyä hereillä.

      Mulle sinänsä sama kumpi aika kun vaan pysys samana. Ehkä kumminkin talviaika mieluummin.

      Jossaingan myös ehdotettiin et Suomessa siirryttäis CET aikaan. Se olis töiden takia parempi niin olis edes suurinpiirtein samat työajat kuin kollegoilla Euroopassa.

      Poista
    4. Ei kai se kellon siirtäminen kenellekään ole vaikeaa, mutta oman elimistön saaminen samaan rytmiin voi jo ollakin. Kas, kun ihmiset on erilaisia, työ- ja elämäntilanteet on erilaisia. Josko asioita katsottaisiin vähän laajemmasta näkökulmasta, kuin vain omasta navasta. :)

      Poista
    5. Näinpä juuri. Musta on aivan ihanaa olla Espanjassa aamuvirkku! Iltaduunit tosin jäävät tekemättä.

      Poista
  2. Talviaika, eli normaaliaika. Oltaisiin ajallisesti lähempänä eurooppaa eikä moskovaa. Varsinkin mikäli euroopassa viihdytään paremmin kesäajassa. Aikavyöhykkeiden itäpuolilla ihmiset ovat tutkimusten mukaan leppoisampia, se olisi ihan jees. Miksi siis väkisin haluta aikavyöhykkeen länsirajalle? Kesäaika on aivan turha, valoa meillä on silloin jo yllin kyllin. Ymmärrän että talvella olisi mukavaa saada pidennettyä valoisaa aikaa iltapäivästä, mutta terveyden kannalta valo on tärkeämpää aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän siis pohjasin väitteeni, siellä puhuttiin jostain aikavyöhyketutkimuksesta. https://blogi.thl.fi/kellojen-siirtaminen-pysyvasti-talviaikaan-olisi-terveydelle-parasta/

      Poista
    2. Just näin! Talviaika eli normaaliaika. En ole ikinä ymmärtänyt kesäaikaan siirtymisen tarpeellisuutta. Kun eihän sitä ole! Yhtä turha kuin pakkoruotsi.

      Poista
    3. Terveyden takia tämä tietysti kannattaa tehdäkin. Kesäaika on tosi kiva muutaman viikon ajan keväisin ja syksyisin, jos tykkää iltapäivävalosta, mutta muuten se on turha.

      Poista
  3. Talviaika niin on jotain toivetta käynnistyä ennen puolta päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Auringon nousu puoli yhdeltätoista on vähän liian myöhään.

      Poista
  4. Itse pitäytyisin kellojen siiretelyssä. Tykkään valoisista kesäilloista. Normaaliajassa menee kesäisin jumalattomasti valoisaa aikaa "hukkaan" jos ei herää jo aamuyöllä. Kesäaika toki toisi talvi-iltapäiviin vähän lisää valoa, mutta ne aamut olisi kyllä todella pimeitä suuren osan vuodesta.
    Hieman kyllä ihmettelen, että menevätkö kellonsiirtämisestä kärsivät ihmiset joka ilta tasan samaan aikaan mukkumaan, jos rytmi menee tunnista pilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirtely on kyllä se huonoin vaihtoehto, kesäillathan ovat valoisia joka tapauksessa. Mutta siis vastauksena viimeiseen ihmettelyyn on että menee tietenkin, jos haluaa saada riittävän unimäärän, aamut kun alkavat aina samaan aikaan. Mä en ymmärrä, että miten ihmeessä voisi edes mennä nukkumaan yhtäkkiä tuntia aikaisemmin? O_o Eikö nukahtaakseen pidä olla väsynyt?

      Poista
  5. Tuo unitutkija pitäisi pidättää lausumasta julki enää yhtään mielipidettään.
    Viro ainakin ajaa itseään pysyvään kesäaikaan ja perustelee asiaa mm. lääketieteen asiantuntijoiden selvityksillä. Valon painottuminen iltaan on monin kerroin terveellisempää kuin aamuvalo.

    Alkaa tulla kieltämättä sellainen olo, että tämä tutkija Partonen on palkattu puhumaan skeidaa ja kääntämään hyväuskoisten suomalaisten päät. Syytä ei voi kuin arvailla.

    Kesäaikahan lisäisi liikenneturvallisuutta ja lisäisi ihmisten harrastamista ja ulkoilua valoisten tuntien ansiosta. Vaikutus näkyisi ihan varmasti terveydessä. Kaamosmasennus saattaisi vähentyä radikaalisti kesäajassa, koska sitä valoahan ihmiset kaipaavat pitkien iltojen takia juuri pidemmälle iltapäivään.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...