4.9.2018

Fleksaaminen on helppo nakki

Kaupallinen yhteistyö: Atria ja Suomen Blogimedia



Vegeruoka on ollut taas viime aikoina otsikoissa. Puolustusministerimme lanseerasi intin kasvisruokapäivän kunniaksi kukkakaalipirtelön suht samaan aikaan kun perinteinen suomalainen lihatalo Atria ilmoitti lanseeraavansa uuden kasvisruokabrändin Vegyun. Tässä yhteentörmäyksessä jotenkin kiteytyi ajan henki. Muutoksessa voi joko olla mukana tai sitten sitä voi yrittää (turhaan) vastustaa.

Koko kohussa oli kiinnostavinta se, kuinka nopeasti kasviskauhu happani ja muuttui väkinäiseksi epäkohuksi. Tuohtujien argumentit olivat vanhoja, heppoisia ja ennakkoluulojen sävyttämää hohhoijjaata. Vastustaminen näyttäytyi ideologisena, mitä se tietysti onkin. Sen sijaan moni sekasyöjä nosti kätensä ja huomautti, ettei kasvisruokapäivässä ole enää mitään ihmeellistä. Jos presidentilläkään ei ole kuin yksi lihapäivä viikossa, voisin kuvitella, että 18-vuotiaille varusmiehillekin maistuu aika monipuolinen ruoka. Hehän ovat syntyneet 2000-luvulla.

Kävin Vegyun lanseeraustilaisuudessa maistelemassa tuotteita ja jäin miettimään kehityksen kehittymistä.

Soijabolognese on ruoka, jonka osaan itsekin tehdä, joten tämä ei kuulunut suuriin yllättäjiin.

Näissä makeissa keksikupeissa oli sisällä puuroa ja suolapähkinää. Hämmentävän hyvää!

Suurin hämmästykseni aihe oli hodari, jonka välissä oli lihaton nakki. Joka maistui nakille, oikeasti.

Atrian kuluttajatutkimusten mukaan trendi on selkeä. Vuodesta 2012 niiden ihmisten määrä, jotka harkitsevat lihan vähentämistä ja kasvisten lisäämistä ruokavaliossaan kasvaa koko ajan: nk. fleksaajia, jotka pitävät kasvisruokapäiviä, on Suomessa jo 1,7 miljoonaa. Lihattomuustrendiin kannattaa hypätä mukaan jo ihan taloudellisestikin. Ja kun iso ruokateollisuuden toimija lähtee tarjoamaan lihatonta ruokaa, muutos on mahdollista muuallakin kuin isojen kaupunkien keskustoissa.

Munakas on yksi niistä ruoista puuron lisäksi, joista en ymmärrä, miksi kukaan ostaa niitä valmiina. Mutta sitten taas toisaalta: ei sitä nyt jokaisessa konttorissa voi ruveta tätäkään lounaaksi paistelemaan.

Voin nähdä näiden porkkanakrokettien katoavan helposti ipanoiden lautasilta.

Rakastan punajuurta, mutta olen aivan liian laiska tekemään siitä mitään alusta lähtien. Voisin kokeilla tästä shepherd's pie tyyppistä uuniruokaa.

Toinen kiinnostava asia onkin se, että kun tuotekehitys tehdään Suomessa (ja silti tähdätään myös Ruotsin markkinoille), maku todennäköisesti vastaa suomalaisen kuluttajan makutottumuksia. Toisin sanoen, kun nakkiasiantuntija alkaa tehdä lihattomia nakkeja, niin kyllähän ne ovat hyviä. Sarjassa on myös vegaanisia tuotteita, joita pääsen testaamaan tällä viikolla. Jännä nähdä miten niiden kanssa on onnistuttu.

Atrian mukaan havaittavissa onkin kaksi ruokatrendiä: selkeät kasvistuotteet ja lihankorvikkeet, joilta toivotaan lihamaista ulkonäköä ja rakennetta. Tämä on hyvä myös kuluttajan ja perheen ruoanlaittajan tiedostaa: tofukuutiot ovat bolognesessa tosi outoja mutta thaimaalaisessa curryssa ihan ok. Makumieltymyksissä on todella paljon kyse odotuksista. Ehkä tämän hyväksyminen on myös se tapa, jolla kasvisruoka alkaa hiljalleen päästä epämääräisestä pahan maun stigmasta. Ja ehkä se täyttävyys tulee sitten sen mukana. Eihän kukaan ajattele pinaattilettuja pääasiallisesti kasvisruokana.

Näin se maailma muuttuu. Aina on niitä, jotka roikkuvat takatuhdossa kitisemässä ja sitten on niitä, jotka päättävät, että ohjaksissa on mukavampaa.


14 kommenttia:

  1. Täytyy maistaa, näitä korvikkeita tulee nyt ovista ja ikkunoista. Kuin sieniä sateella.

    Mutta miksi nimi täytyy olla noin vaikea? :D Onko lopussa u vai hymynaama?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä. Veikkaan että mainostoimisto innovoinut tuon saksalaisen ü:n tuonne, mutta tavallinen u se kuulemma on. :D

      Poista
  2. Valmispuurohan on maailman kätevin aamupala lapsille (siis päiväkoti-ikäisille, jotka yleensä syövät aamupalan päiväkodilla, mutta erikoistilanteissa pitää saada jotain helppoa ja nopeaa ja lapsille maistuvaa pöytään aamutoimien lomassa). Mutta toki mulla hieman erikoiset lapset, jotka tykkää nimenomaan puurosta enemmän kuin esim. leivästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sama, aina syödään puuroa! MUTTA koska emme ole erityisen aamuvirkkuja, ei kersat oo koskaan ehtiny päiväkodin aamupalalle, vaan mä oon tehny puurot himassa = kiehautettu vedenkeittimillä vettä ja kaadettu lautasille pikahiutaleiden päälle. Sillä välin kun puuro on tekeytynyt (3 min) on puettu päälle. Mutta kai sille valmispuurollekin on sit paikkansa. :D

      Poista
  3. Miten toi kuuluu ääntää? Ve-gy-u? Ei oikein taivu suuhun kun on etu ja takavokaalit sekaisin. Vegyy ois sinänsä helpompi, että sikäli u-umlaut voisi olla ihan hyväkin tuossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ymmärsin että se olisi ennemminkin veg-yu eli vegjuu.

      Poista
  4. Ai hemmetti mää vihaan tota fleksaamista. Siis sanaa. Mitä helvettiä, mää olenkin vissiin sitten trendsetteri :) Olen täysin sekasyöjä, mutta suosin usein vegevaihtoehtoja ja himassakin meillä syödään paljon kasvissafkaa. Ja syötiin jo sikatilalla kaheenksatkyt luvulla... Mutta viime vuonna opinkin fleksaavani, kun syön monipuolisesti! Buuh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! :D Onhan se kieltämättä outoa että erikseen pitää osoittaa joukosta ne, jotka eivät syö lihaa joka aterialla...

      Poista
    2. Ai noinko se menee? Oon luullu fleksaajien olevan kaltaisiani, jotka syövät itse valitessaan kasvisruokaa, mutta joustavat esim. sosiaalisten tilanteiden ym. yllätysten (kuten vaikka kova nälkä :P) vaatiessa. Kyllä minä kutsuisin kotona lihaa syöviä ihan vaan sekasyöjiksi.

      Poista
  5. Kiva, että valmiskasvisruokaa tulee enemmän markkinoille. Pienellä vaivalla näistäkin olisi voitu tehdä samalla myös gluteenittomia. Osa näytti olevankin. Ostajakuntaa olisi heti ollut enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks tuolla ole aika paljon gluteenitonta? Ainakin nuo kaikki kastikkeet olivat, samoin munakas, juures- ja punajuurivuoka ja nakit.

      Poista
  6. Maailma on kyllä muuttunut ihan todella, ennen kasvisruuaksi miellettiin hernekeitto!! Nykyään monet sekaruokailijat syövät hyvällä halulla myös vegetuotteita. Eettinen ruoka ei välttämättä kaikille tarkoita mitään mutta monet haluavat syödä hyvää ja maistuvaa ruokaa. Kiva että markkinoille tulee uutta ja hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja nykyäänhän on jopa kasvishernaria!

      Poista
  7. Pitkän linjan kasvissyöjänä tämä ihan kelvollisten valmiskasvisruokien esiinmarssi on ollut hämmentävää seurata. Niin pitkään on vaan ollut pakko laittaa itse, tai tuunata aika rajulla kädellä valmiita, jos on halunnut edes kelvollista arkiruokaa ilman lihaa. Nyt voi laiskana päivänä ihan vaan ostaa jonkun valmisaterian, ja se on täysin kelvollinen vaihtoehto. huh huh.

    Monet sekasyöjäkaverit ovat sanoneet että kasviseinekset on monesti parempia senkin takia, että tällä hetkellä trendikkäänä ruokana valmistajat panostaa tuotekehitykseen ihan eri tavalla kuin perus nakit-ja-muusi annoksiin. On mausteita ja on makuja, ja jos nyt oikeasti pitää lihasta tai kalasta niin ei sitä hyvää lihaa siitä vitosen einesateriasta kuitenkaan löydä. Hyvää tofua, mifua tai muuta korviketta sen sijaan todennäköisemmin.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...