Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

30.8.2018

Valehteletko somessa?



Ah, ehdin nyt vihdoin osallistua tähän valehteletko somessa -haasteeseen, johon tarttui myös Salamatkustaja ja haastoi minut mukaan. Tavoitteena oli miettiä, millaisen kuvan itsestään somekanavissaan antaa.

Mutta kun katselin kysymyspatteristoa, en oikein löytänyt niistä itselleni pahoja kysymyksiä. Vähän jopa nauratti. Esiinnynkö koskaan meikittä? No esiintyisinpä joskus edes kuvissa. Entä menenkö hotelleihin, joista saa kauniita kuvia. What?

Ehkä tämä haaste ei ollut suunnattu keski-ikäisille perhebloggaajille. Minulla ei ole hovikuvaajaa, joka ottaisi kuvia, jossa kukkamekkoni helmat hulmuavat kilpaa hiusteni kanssa kun seison rannalla katselemassa eteerisesti horisonttiin. En joogaa tai osaa tehdä käsitöitä. Himani on täynnä askartelusilppua, tyhjiä kahvikuppeja ja lasten treenireppuja. Eikä tämä ole millään pahalla sitä kohtaan, jolla on se kuvauksellinen elämä, minusta ei vain lähde mitään glamöröösiä kuva-aineistoa vaikka yrittäisi.

Tätä blogia luetaan puhtaasti tekstin takia. Siloittelenko siis elämääni tekstin tasolla?

No tietenkin! Käytän huumoripostauksissa värikkäämpää kieltä kuin tarvitsisi eikä elämäni ole missään kanavassa esillä kokonaisuudessaan. Koko ajatuskin on ahdistava. Vaikka ranttaan kaikesta mahdollisesta - työstä, lomasta, pikkareista, säästä, iltavirkun elämästä, peruskoulusta - valikoin ja rajaan aiheita enkä todellakaan jaa jokaista päiväni hetkeä instan storeissa. Parisuhde- ja rakkausasiat käsittelen aina niin, ettei Koti-insinöörin tarvitse hävetä. Ja vaikka tätä blogia pidetään "räväkkänä" ja "suorapuheisena", mietin nykyään aina kahteen kertaan, onko somekohu kommentin arvoinen. Kohuissa on aina järkevää miettiä hetki, odottaa, selviääkö jutusta jotain muuta tai mistä oikeasti on kyse.

Mutta haaste on silti hyvä, varsinkin isommassa mittakaavassa. Annanko itsestäni liian siloitellun kuvan? Tunnistavatko ystäväni ja perheeni minut jakamastani sisällöstä?

Ihmiset tuppaavat jakamaan someksi kutsutussa vekkulissa mediakimarassa vain iloisia ja kauniita asioita, täydellisyyttä. Tämä on tietenkin täysin inhimillistä, kulisseja on yritetty kannatella jo paljon ennen somea. On helppo tykätä sankaruudesta, kauneudesta ja onnistumisista. Masennus, ahdistus ja epäonnistumiset eivät ole erityisen helppoa jaettavaa, erityisesti koska verkossa on sallittua unohtaa käytöstavat. Tästä seuraa tietenkin vääristymä, jota ei pidä sekoittaa todellisuuteen.

Tuli mieleen kysyä Skidiltä, millaisessa mediatodellisuudessa hän elää. Millaisia paineita hänen somepresenssiinsä kohdistuu?

Nuoret tuntuvat olevan hyvinkin medialukutaitoisia: he tuntevat tekijänoikeudet ja ymmärtävät että kuvien ja videoiden julkaisuun pitää pyytää lupa. He ovat kuvankäsittelyn ammattilaisia ja tunnistavat kuvamanipulaation, mutta sokea kohta löytyy ulkopuolelle jäämisen pelosta. Skidi seuraa tubettajia ja Instan tarinapelitilejä mutta Snäppiin, Tellonymiin ja Musical.lyyn en ole antanut lupaa, vaikka muilla on. Toinen vaikea aihe on vangitsevuus: miten ison osan sosiaalista elämää yksi sovellus voi viedä? Mitä sovellus tuo mukanaan ja mistä se on pois? Mitä jaat, mitä tavoittelet ja oletko koukussa  välittömään palautteeseen? Miten paljon palaute määrittelee mielialojasi?

Ja nämä samat kysymykset voi tietenkin esittää kenelle tahansa.

Voi hyvin olla, että jonkinlainen vastaliike on tulossa. Facebookin käyttäjämäärät ovat vähentyneet reippaasti. En ihmettele. Sen lisäksi, että oma data ei ole turvassa, feedi on täynnä epäkiinnostavaa matskua. Seuraan muutamaa fanittamaani sivua ja kirppisryhmiä, siinä se.

Joka tapauksessa tämä bloggaaja yrittää jatkossakin tasapainoilla raskaan ja kevyen välillä sen kummemmin miettimättä, onko meikkiä vai ei.


7 kommenttia:

  1. Juuri tuo "ulkopuolelle jäämisen pelko" on se millä Facebook myytiin 11 vuotta sitten ihmisille. Kukaan ei tuntunut tietävän miksi liittyä, mutta pakko oli mennä "kun kaikki muutkin olivat siellä".
    Minusta osoittaa pelkästään hyvää itsetuntemusta ja tervettä itetuntoa, että pystyy päättämään oman somepresenssinsä välttämättömyydestä ihan omista lähtökohdista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistan tämän! Pidin omituisena sitä miksi ihmiset sinne halusivat koska en ole itse erityisemmin pelännyt jäädä ulkopuolelle. Ja olen ihan samaa mieltä, että vimmainen uusien somesovellusten lataaminen on osoitus siitä että kaikki ei ole ihan hyvin.

      Poista
    2. Tai sitten se on ihan merkki siitä, että on sillä saralla utelias. Useimmitenhan sovelluksiin ei rahaa hukkaa, aikaa vain.

      Poista
  2. Saa käyttää esim. instaa muttei musicallya, miksi ei? Musically on tosi hauska ja lapset rakastaa tehdä niitä ns. musavideopätkiä. Tilin saa siellä privaksi ihan kuten instassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä siksi, että instan käyttöä voin valvoa ja tp-tileissä ei postailla kuvia itsestään. Musical.lya en tunne (en anna ladata mitään mitä en ole kokeillut) ja Snäppi vaan täysin älytön.

      Poista
    2. Musicallyssa (nykyään tiktok) pystyy kyllä myös valvomaan. Harkitsisin siihen luvan myöntämistä vielä. Se on hauska ja jopa luova.. :)

      Poista
  3. Minä olen vanha. Paljon vanhempi kuin sinä. Minun Facebookini on yksinomaan ihana. Minusta se on justiinsa vanhusten paikka. Olen Facebookista löytänyt kymmeniä yhtä vanhoja luokkakavereita, leikkikavereita pihalta ja opiskelukavereita, jotka luulin kadottaneeni ikiajoiksi. On mukava kuulla heistä aina välillä, mukava lähettää yksityisviestejä toisinaan ja mukava taas tavatakin. Olen useamman vanhan tutun (uudestaan Facebookissa löydetyn) tavannut nyt ihan kasvokkain, kun taas on eläkkeellä aikaa. Edellisistä tapaamisista on ollut yli 30 vuotta. Minun Facebookissani ei ole koskaan ollut ilkeitä kommentteja eikä mitään vastenmielistä. Sukulaisillani on oma ryhmä Facebookissa. On mukava siellä kuulla nuorisosta ja kertoa omista menoistakin. Voimme näppärästi sopia yhdessä ajankohtaisista asioista. Entisiin työtovereihin olen kevytyhteydessä Facebookin avulla. Eiväthän he sinne mitään usein kirjoita, mutta pienikin asia voi pitää ikään kuin yhteyttä yllä ja kun kaupungilla nähdään, on helpompi jutella, kun on jotain mistä aloittaa. Minulle Facebook ei ole ongelma vaan ihan mukava asia.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...