27.8.2018

Katsooko kukaan enää telkkaria?

Photo by Tina Rataj-Berard

Olen miettinyt, että jos meille tulisi murtovaras niin kävisi tyyppiä ehkä vähän sääliksi. Meillä ei ole kotona rahaa tai kalliita koruja, aseita tai mitään järkevää jälleenmyytävää. Kaikki digilaitteemme (puhelimia lukuunottamatta) on hankittu ennen 2010-lukua.

Olohuoneen viihdekeskus koostuu vuonna 2005 hankitusta telkkarista ja vanhuuttaan pahasti rykivästä digiboksista. Jos lähetyksen laittaa paussille, kuva hajoaa. Dvd-soittimemme tuskin on kuumaa kamaa mustassa pörssissä. Emme ole käyttäneet sitä sen jälkeen, kun Myyrät lakkasivat olemasta kuumin hitti. Pleikkaa tai muuta pelihärpäkettä meillä ei ole.

Olemmekin tässä pohtineet perheensisäistä digiloikkaa, mutta kun en tiedä mihin suuntaan sitä loikkaisi. Ihmiset tuntuvat jakaantuvan niihin, joilla on superhifikotiteatterit ja sitten niihin, joilla on läppäri.

Tykkään ajatella tavaroiden käyttöastetta ja verrata sitä tarpeellisuuteen (ja siitä saa ihanan nelikentän, rakastan niitä!). Esimerkiksi työpöytäni on kovassa käytössä, istun sen ääressä monta tuntia päivässä, mutta printterini taas seisoo sammuksissa suurimman osan aikaa. Tarvitsen sitä kuitenkin kirjapakettien osoitelappuihin, joten sille on jatkossakin paikka pöydällä.

Mutta mihin kohtaan nelikenttää telkkari sijoittuu? Nyt kesän jälkeen on sellainen tilanne, että tätä komboa ei käytetä juuri ollenkaan. Kersat katsovat tubettajia ja Lasten Areenaa puhelimistaan. Minä en ehdi katsoa telkkaria juuri lainkaan ja jos katson, en ainakaan lähetysaikaan. Olen varmaankin jokaisen suoratoistopalvelun asiakas ja voisin varmaan väijyä ne Kymmenen uutisetkin Katsomosta.

Jotenkin myös sisustuksellisesti houkuttelisi sellainen moderni luku-/äänikirja-/oleilunurkkaus, jossa ei olisi rumaa mustaa köntsää seinällä. Tai sitten valtaan woman cavelleni enemmän tilaa.

Mutta telkkarista luopuminen tuntuu pahalta! Mitäs sitten kun olisi kiva katsoa yhdessä jotain isolta ruudulta? Jos pitäisi katsoa jalkapalloa, järjestetää perheen leffailta, nauttia upeasti kuvatuista luontodokkareista tai katsoa Joulupukin Kuumaa linjaa?

Onko tässä nyt vähän sama homma kuin sen saunan kanssa? Kun saunan olemassaolon merkitys kertaalleen kyseenalaistettiin, luopumispäätös löytyi aika nopeasti. Olen elänyt ilman saunaa ennenkin ja toisaalta nyt mökin puusauna on ihana elämys.

Mutta telkkari. Se on ollut aina. Olen siihen yllättävän kiintynyt. Hitto, tarvitsemmeko digilaitteiden lainauspalvelun? Onko sellainen?

Kertokaas, oletteko tätä samaa pohtineet? Mihin lopputulokseen olette tulleet?

25 kommenttia:

  1. Olen miettinyt ja itse en ole valmis luopumaan. Toisaalta siksi, että lapsi on vielä tuossa myyrävaiheessa ja toisaalta siksi, että harrastamme sellaisia elokuvia (b-kauhua ja tromaa yms kasarikuraa ja kauhuklassikoita jne) joita ei mistään palvelusta löydy. Telkkari on kyllä ruma ja mielelläni hankkiutuisin siitä eroon, mutta koska meillä on liian pieni olohuone, en siihen pysty. Koska TADAA! Mulla on sulle täydellinen ratkaisu: videotykki! Kankaan suhteen on paljon vaihtoehtoja: voit käyttää vaikka rullattavaa versiota jolloin menee pieneen tilaan katonrajaan ja seinätila jää esim tauluille tai sitten rakentaa (tähän on paljon ohjeita netissä) tai rakennuttaa valkokankaan johon tulee ledinauhat taustalle ja silloin se luo kivan tunnelmavalon kun ei ole käytössä. Itse tykit ovat halvempia kuin luulisi ja harvalla tila on katosta loppumassa. Dvd menee piiloon mihin tahansa kaappiin tai nurkkaan ja tätä kauttahan käsittääkseni voi katsoa mitä tahansa suoratoistopalveluita, veljelläni on ollut systeemi jo vuosikausia ja uutisia myöten kaikki katsotaan tykin kautta, sama homma naapurissa. Olen kateellinen, koska meidän oudon mallisessa miniolkkarissa ei vaan voi toteuttaa! Mutta mieti mikä win win situation: yhteinen leffailta on ihan oikea kokemus, futismatseja tulee mielellään kaveritkin katsomaan (jos haluatte) ja sinä voit huoletta laajentaa omaa tilaasi, koska tämä tarvitsee vain alle neliön katosta ja seinätilaa (jonka muuten voi pimennysverhon avulla hoitaa vaikka ikkunan edestä).

    Kunhan et sitten täällä kehuskele miten upea systeemi tuli! Muuten alkaa taas kateus vaivaamaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, teillä on vielä selkeä tarve! Mä mietin tuota tykkiä, siitä olis valtavasti etua (töllöön menee joku sata johtoa) mutta epäilyttää se katsomiskokemus. Onko uusien tykkien kuvanlaatu parantunut? Kun mä en mielestäni edes ole mikään värisävy- ja terävyyshifistelijä, mutta tykillä heijastettu kuva on aika hailakka. Mutta myönnän kyllä että kokemus lähinnä neukkaritykeistä ja parista telkasta vuosien takaa.

      Poista
  2. Meinasin kans ehdottaa tykkiä! Sen voi heijastaa vaikka maalattuun seinään, ei tarvii välttämättä kangasta edes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen ääni siis tykille. Tämä vaihtoehto täytyy ehdottomasti selvittää!

      Poista
    2. Ehdoton peukku tykille täältäkin. Elegantti ratkaisu.

      Poista
  3. Meillä ihan sama tilanne murtovarkaiden suhteen, ei vaan ole yhtään mitään arvokasta. Talvella harmittaisi eniten jos katoaisi lapsen laskettelukausikortti, koska siinä on enemmän rahaa kiinni kuin missään esineessä.

    Ja telkkarista vähän samaa pohdintaa, tosin sillä erotuksella että ei ollut tarvetta hankkia uutta laitetta vaan miettiä vaan sille paikka. Päädyttiin vähän vahingossa siihen että se on lipaston reunalla huoneen nurkassa, kun yleensähän ne tuppaavat olemaan jotenkin keskellä seinänpätkää. Ja siellähän se on paljon parempi kuin missään keskellä huonetta, koska sen kerran kun sitä katsoo niin sen näkee joka suunnasta. Lisäksi useampi ihminen on meidän olkkarissa ollessaan kysynyt että missä teidän telkkari on. Noh, siinä metrin päässä takavasemmalla kun oikein tarkkaan katsoo.

    Mutta jos uutta pitää hankkia niin ylläolevat tykkivinkit kuulosti hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu muuten hullulta antaa yhdelle laitteelle koko seinä keskeiseltä paikalta olohuoneesta. Hitto, mileuummin näkisin siinä vaikka jotain taidetta, jonka voisi joku ehkä haluta varastaa! O_o

      Poista
  4. Joskus mietin, onko ergonomista/jarkevaa katsoa aina pienta ruutua ison sijaan. Esim. chrome castilla saa halvalla ja aika helposti ne suoratoistopalvelut nakymaan telkassa. Ja on silla yhdessa katselulla arvoakin ihan oikeasti. Tykkaan kylla edelleen vanhanaikaisesta (?) tallentavasta boksista. t. Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuo, aika rennossa rötväysasennossa ipanat katsovat mutta minä jäkitän nopeasti niskani puuduksiin.

      Mä tykkään kovasti yhteiskatselusta, siinä on oma mukava tunnelmansa. Mutta tuossa nykytelkassa ei saa näkymään juuri mitään koska kaikki liitännät vuodelta 2005...

      Poista
  5. Haha, mietin just viime viikolla samaa, että mitäköhän ne varkaat ottaisivat mukaansa jos meille eksyisivät.

    Telkkarista en luovu vaikka emme sitä juuri katsokaan koska:
    - lapset katsovat siitä viikonloppuisin piirrettyjä ja me saadaan miehen kanssa nukkua.
    - katsomme välillä jotain musiikkiohjelmia yhdessä koko perhe ja tykkään siitä yhdessä olemisesta
    - lapsi rentoutuu koulupäivän jälkeen kotona yksin ollessaan katsomalla telkkaria. Suon tämän hänelle koska se on jotensakin rauhallisempi media kuin kännykkä (meillä ainakin kännykän kanssa koko ajan vaihdetaan sivua, peliä jne.) Liikaa ärsykkeitä kännykässä siis
    - meillä ei telkkari ole kodin parhaalla paikalla joten se ei edes valtaa tilaa liikaa

    Meillä lasten kanssa telkkari on kaiken kaikkiaan parempi laite kuin kännykkä. Kännykälle on tiukemmat rajat kuin telkkarille.

    VastaaPoista
  6. Tämä asia ratkesi vuonna 2011 kun edellinen telkku meni rikki (se oli jostain 1990-luvun puolivälistä). Oli muutto tulossa ja ajateltiin, että ostetaan uusi sitten sinne uuteen asuntoon. Jotenkin asia on vaan jäänyt ja ilman töllötintä on pärjätty hyvin siitä asti. Läppärit käytössä. Lapset joskus kyselee vähän sen perään, mutta avarat luonnot on tuijotettu ihan sujuvasti tietokoneen näytöltä.

    VastaaPoista
  7. Meillä ratkaisu on (äly?)telkkari jonne tulee ne suoratoistopalvelut (Sony huono, siihen ei löydy nykyään mitään palveluita, nippanappa yle areena ja netflix, samsung parempi). Kriteerit ostolle oli että on pienin mahdollinen järkevä ruutukoko (öö, ehkä jotain luokkaa 40" kun ostettiin, siis on aika joku kuvakoko jossa on sillä hetkellä paras "hintalaatu" suhde, siis mahdollisimman blukkikoko) ja HD-laatuinen kuva (ei hifistelyä, mutta siinä on eroa silti). Tuijoteltiin pitkään miehen kanssa läppärin ruutua (koska telkku oli lapsen makkarin vieressä olkkarissa ja ois herätetty lapsi), hankittiin sit "aikuisten" telkku (hahaha, makkariin) ja aah, elämän laatu parani niin paljon (ollaan sit myöhäisheränneinä kahlattu läpi kokeilujaksot kaikkiin suoratoistopalveluihin, suoria tv-lähetyksiä katsotaan hyvin vähän, koska ei telkusta vaan mitään tuu). Lapsi katsoo sit olkkarin sonyn rotjakkeesta aamuisin ihan televisiokanavia. Mutta joo, telkku on parempi kuin tuijottaa läppärin ruutua, kännykkään en viitsisi ees yrittää enää.

    VastaaPoista
  8. Meillä ei ole ollut televisiota vuoden 2005 jälkeen, eikä ole ikävä yhtään. Jos halutaan katsoa yhdessä jotakin netti-tv:stä, käytetään tietokoneen isoa näyttöä (isompi kuin tavallinen, toimii myös lisänäyttönä töitä tehdessä). Bonuksena tilansäästö ja TV:n katselun vähyys. Lasten on vaikea ymmärtää, miksi mummolan telkusta tulee mainoksia ja miksi joku muu on päättänyt, milloin voi katsoa mitäkin :)

    VastaaPoista
  9. Minä pärjäisin tosi hyvin ilman telkkaria, mies taas haluaa ruutulaitteet ihan viimeisen päälle ja kalliina. Tästä kompromissina (?!) meillä on helvetin kallis ja iso taulutelkkari viemässä suurimman osan olohuoneen seinätilasta. Itse olisin tyytyväinen pieneen sievään telkkariin, jonka saisi vaikkapa kaappiin piiloon ja teidän tilanteessa tekisin jotain sellaista. Tv pois paraatipaikalta jos sitä ei juurikaan käytetä!

    VastaaPoista
  10. Itse en luopuisi, aika samoja syitä kuin muillakin, mutta meidän:
    - viikonloppuaamujen lastenohjelmat ja vanhempien pidemmät unet
    - DVD/Blu Rayta katsoessa ei lapset koko ajan hypi kanavalta/ohjelmasta toiseen niinkuin puhelimen kanssa usein on houkutus
    - katsomme aika paljon urheilua, ja se on minusta vaan mielekkäämpää isolta ruudulta
    - äänenlaatu pienemmätkin kaiuttimet vs. läppäri
    - niskaergonomia
    - kivempi katsoa yhdessä

    Siinä kai noita tuli. Ei mekään katsota varsinaisesti telkkarista juuri mitään, mutta suoratoistopalvelut kovassa käytössä. Sen ikäinen on telkku kuitenkin että johtojen kanssa pitää pelata, jos tuo hajoaa niin haluan ehdottomasti sellaisen jossa fiksummat liitännät. Mutta siihen asti pärjätään kyllä mainiosti tuollakin.

    VastaaPoista
  11. Meille tuli kallis, mutta kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Taustana sen verran, että halusin kotini atmosfäärin olevan jotain muuta, kuin omassa lapsuudenkodissa, jossa oli telkkari aina päällä. Joten en varsinaisesti surrut, kun digiboximme neljä vuotta sitten päästi viimeisen piippauksensa. Elimme neljä vuotta telkkaritta, tosin välillä viritimme tietoneen ja vanhan telkkarin avulla näkyville esim. linnanjuhlat. Vuosi sitten bongasin Samsungin the Frame-telkkarin, jonka näyttö on sammuneena yhtä kuin taulu. Vuosi hankintaa kypsyteltiin ja nyt kesällä se ostettiin. Ensin meinasi tulla paniikkikohtaus; tarkoittaako tämä nyt loputonta ruutuaikaa ja jatkuvaa taustahälyä. Mutta olimme selvästi onnistuneet juurruttamaan kotiimme meille sopivan telkkarikulttuurin, jolloin katsomme telkkaria harkitusti, mutta nautiskellen. Ja useamman kerran on jaksanut naurattaa se, kuinka erilaiselta tutut ohjelmat näyttää suurena ja hyvälaatuisena vs. pieneltä ja halkeilleelta padin näytöltä. Taulun kuvan saa valita valmiista valikosta tai tuoda omia kuvia esim. puhelimesta. No more musta möhkäle seinällä. Win-win.

    VastaaPoista
  12. Meillä on AppleTV-boksi, jolla saa älyn tavalliseen telkkariin (tai videotykkiin). Siäänrakennetuista Appeista käytössä on vuoronperään Netflix ja Viaplay. Joskus katselen TED-videoita ja YouTubea. Kun omenalaitteita löytyy perheestä enemmänkin saa AppleTV:n kautta kännykän näytön AirDropilla telkkariin, esim. Areena toimii näin ja tietysti Katsomo ja Ruutu (joiden integraatioissa on kyllä ollut toivomisen varaa), HBO, jne.

    Googlen ChromeCast antaa enemmän hinta-laatusuhdetta muille käyttöjärjestelmille. Toimii käsittääkseni muuten samalla lailla, mutta ei sisällä sisäänrakennettuja applikaatioita.

    AppleTV:hen saa myös liitettyä ulkoisen kovalevyn, jolloin voidaan hakea myös sieltä ohjelmia telkkariin. Meillä esim. on kaikki DVD-levyt kopioitu sinne. Samoin sieltä löytyvät kotivideot.

    VastaaPoista
  13. Ikinä ole omassa kodissa telkkaria tarvinnut kun on läppäri. Tosin noita mainitsemiasi tilanteita varten meillä on videotykki ja nyt kersoilla myös dvd-soitin. Vähällä käytöllä nekin. Lainauspalvelu olis hyvä.

    VastaaPoista
  14. Aiheen vierestä: haluaisitko tehdä postauksen noista tubettajista, mitä tubettajia teidän lapset seuraa ja yleensä koko ilmiöstä vanhempien näkökulmasta. Nimim. Lapsi kolmannella, äiti aika pihalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääni tälle ehdotukselle. Lapset kolmannella ja ekalla, äiti ihan pihalla (installe sanoin ei, kun en itsekään sitä jaksa käyttää).

      Poista
  15. Meillä ei tule kotiin kaapelia tai antennia eli tavallinen tellkkari ei näy. Meillä on älytelkkari ja siinä nettiyhteys ja telkkarista katotaan areenat, netflixit ym. Katsomo ja ruutukin näkyisi.

    VastaaPoista
  16. Meillä kaikki rakastaa tekniikkaa, joten isosta näytöstä eli telkkarista luopuminen ei tule kysymykseenkään. Eikä nykytelkkarit ole rumia! Ihania, ohuita, kauniita kapistuksia upealla kuvanlaadulla. Mielestäni käyvät ihan sisustustavaroista nykyään. Meillä myös Apple TV, jota ilman en haluaisi olla, on sen verran mainio peli.

    Videotykistä voin sanoa että ei kannata, ei todellakaan. Käytännössä kukaan ei sitä jaksa virittää, se tulee jäämään pölyttymään. Pitää olla hetivalmis-laite, muuten ehdoton ei.

    VastaaPoista
  17. Ja vielä lisään että eipä niitä telkkarilähetyksiä tule katsottua, vaan Netflixiä, HBO:ta jne.

    VastaaPoista
  18. Liputan videotykin puolesta! Meillä se on ollut käytössä nyt noin 5 kk ja se on ihana. Homma on hienosti suunniteltu/asennettu (lue: miehen pitkäaikainen unelma), joten videotykki käynnistyy + valkokangas on paikoillaan kolmea nappia painamalla (ei siis paljon telkkaria kummempi prosessi). Yhteisten leffojen katselu on mukavaa, eikä tarvitse katsoa sitä mustaa laatikkoa olohuoneessa. Lapset katselee lastenohjelmia ipadilta tai puhelimesta, joten ei sitten hankittu pientä lastenohjelmatelkkaria, mitä aluksi kaavailtiin.

    VastaaPoista
  19. Meillä vaihdetiin televisio akvaarioon joskus lähemmäs vuosikymmen sitten. Ei kaduta. Nykyisin ollaan just niitä, joilla on läppäri. Ja aika paljon kaloja.

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...