10.8.2018

Henkien saari - ja uusien alkujen



Ystäväni ja novelliblogikollegani Ina Westman pyöräytti parin vuoden tauon jälkeen uuden romaanin. Tykästyin Inan vaivattomaan kirjoitustyyliin jo Syliin-esikoisen luettuani, joten tiesin, että tykkään tästäkin. Siinä missä esikoisessa kuulin selvästi Inan oman kertojaäänen, tämä tarina pysyy kirjoittajasta kauempana, kelluu enemmän kysymysten kuin vastausten varassa. 

Sain Henkien saaren käsiini jo kesällä. Luin sitä kirjan miljöökontekstissa, mökillä saaristossa. Istuin terassilla rottinkituolissa, taustalla aallot löivät rantaan ja koillistuuli paukutti rytmikkäästi lipputangon narua. Tämä oli niitä kirjoja, joihin sulautuu niin täysin, että aamu alkoi jo kajastaa Airiston yllä kun pääsin viimeiselle sivulle. Pinnalle pulpahtelevat pelastusliivit tulivat uniin. Plop.

Mutta siis! Ihana, ihana kirja! Ja Hesarikin tykkäsi. Ja anoppi.

Henkien saari kertoo naisesta, jolla on päässään arpi. Hiljalleen selviää, mistä se tuli (minulla on vaikeuksia kestää tällaisia mysteereitä!). Kertojina vuorottelevat Emma, miehensä Joel ja tyttärensä Fanni. Kaikki pohtivat omalla tavallaan, mitä meille tapahtuu yksilöinä, puolisoina, vanhempina ja Telluksen asukkaina. Takakannessa sanotaan näin:


Emma, Joel ja tytär Fanni viettävät kesää saarella. Vaikka ei ole sähköjä eikä juoksevaa vettä, aina voi istua laiturilla tarkkailemassa merta, etsiä rakkolevää, kerätä kiviä tai kalastaa. Maailma on kutistunut kallioiden ja mäntyjen väliin, pieneksi ulapan painamaksi tilaksi. 
Emmalla on arpi päässä. Hän ei tiedä mistä se on tullut tai mitä hänelle sitä ennen on tapahtunut. Oma mieli tuntuu vieraalta, samoin entinen työ, johon hän ei enää kykene. Kuka Emma oikein on, jos hän ei muista mitään elämästään ennen tätä kesää?
Mutta Emman muistot palaavat, yksi kerrallaan, ja niiden mukana saariparatiisiin saapuvat piinaavat näyt. 
Maailman epäkohtia ei voi unohtaa eikä kaikkea voi korjata. Jotta Emma voi pelastua, hänen on opittava laittamaan pelastusliivit ja happinaamari ensin itselle, sitten vasta muille.

Vaikka Henkien saaren teemat kuulostavat äkkiseltään isoilta ja ahdistavilta, kirja pysyy plaanissa. Elämän kiertokulusta on vaikea kirjoittaa olematta raskas tai pateettinen, mutta Ina osaa noukkia herkkyyttä pienistä aineksista. Fiktiivistä romaania ja elävää elämää yhdistää se, että molemmissa osa aineksista on kuvitelmaa ja osa totta. Kirjassa pohditaankin sitä, mihin muistoon ja mielikuvaan voi aidosti luottaa ja mikä on mielikuvituksen tuotetta.



Minä näin kirjassa (omistus antaa hyvän vinkin) ennen kaikkea parisuhteen tarinan. Puolisostaan voi eksyä myös ilman arpea päässä. Rakkaudella ja maailmantuskalla on yllättävän paljon yhtymäkohtia. Parisuhde muuttuu maailman mukana, kasvaa ja saa kolhuja, pahoja ja yllättäviäkin. Poispäin katsominen on ongelmien kohtaamista helpompaa. Kuinka vaivatonta on jättää vain taakseen kaikki se, mitä ei osaa korjata. Samaan epämääräisyyden suvantoon vie lillumaan myös jääräpäinen yrittäminen ja oikeassaoleminen. Mutta mitä sitten tehdään, jos ei halua luovuttaa? Silloin on lähdettävä, jotta joskus voi tulla takaisin. Rakkautta mitataan juuri sillä hetkellä, kun ei yhtään jaksaisi.

Kuinka paljon viiniä ja nessuja kannattaa varata lukuhetkeen? Unohdin itse juoda koko viinin, mutta nessuja tarvitaan kyllä. Kohtaukset ovat paikoin erittäin koskettavia. Roska silmässä luin erityisesti lapsen näkökulmasta kirjoitettuja keskusteluja, joissa pohditaan isoisän kanssa elämän rajallisuutta.

No, keille tämä kirja on?

Henkien saari on niille, jotka eivät tiedä, mitä maailmantuskalleen tekisivät.
Niille, jotka pohtivat, ovatko hukkaamassa rakkauden.
Niille, joita kiinnostaa länsimaisen naisen paikka maailmassa.
Ja niille, jotka istuvat joskus rantakalliolla ja miettivät, miksi me täällä olemme.

Eli minulle. Meri tarjoaa istujalle joka päivä erilaisen näkökulman: joskus sankkaa sumua, joskus myrkyllistä levää, joskus korkeita aaltoja. Kohinasta jokainen kuulee oman vastauksensa, joskus myös sen, jota ei halunnut kuulla.

Jos en vielä sanonut, niin rakastin. Sopii muuten lukemiseksi myös sille, jonka kanssa olet samassa veneessä.

Jos tämä on kirja myös sinulle, niin hyviä uutisia: kustantaja lupasi teille kirjan postikuluineen hintaan 20,40€! Ostoksille pääset täältä ja alen saat koodilla PROJECTMAMA. Kirja-arvonta löytyy Facebookista!


2 kommenttia:

  1. Helou! Koodi ei jostain syystä toimi :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas, mä nimittäin testasin ja mulla toimii. Yhteen vaan molemmat, eikä pitäisi olla väliä kirjoittaako isoilla vai pienillä. O_o

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...