14.6.2018

Rahan taju: mikä perhe-elämässä oikeasti maksaa?

Kaupallinen yhteistyö: OP ja Suomen Blogimedia



Sen oppii jo aika nuorena. Rahasta ei kuulu puhua. Aina joku pahastuu tai loukkaantuu, provosoituu tai järkyttyy, vaikka ei tarvitsisi. Sekin johtuu vain siitä, että rahasta ei kehdata puhua riittävästi.

Ihan alkuun on todettava, että olen hyväosainen ihminen, enkä tiedä minimipalkalla sinnittelemisestä mitään, en edes yrittäjänä. Edellisen kerran tiukkaa oli opiskeluaikoina ja silloinkin siiderirahat sai jostain käärittyä. Niitä kuuluisi "rajoitteita" on tosiaan meillä kaikilla, mutta on eri asia tehdä valinta sähkölaskun ja ruokakaupan välillä kuin Thaimaan tai Kanarian loman. Mitään säästövinkkejä en tässä(kään) postauksessa jaa.

Puhunkin keski-ikäisen ja keskiluokkaisen ihmisen näkökulmasta. Perheessä, jossa rahaa riittää vapaaehtoiseen kulutukseen, törmäävät lähinnä valinnat: mihin kaikkeen on varaa ja mitä kenenkin mielestä kuuluu hyvään elämään. Ja valinnoistahan voi aina kiistellä.

Mistä nämä hyvän elämän elementit sitten muodostuvat? Väitän, että meillä kaikilla on lapsuudesta peritty rahan taju, joka määrittelee paljolti sitä, mikä tuntuu rahan käytössä oikealta. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää, mutta selkäydintuntemukset kannattaa aina kierrättää realiteettien kautta. Konkretiaa tarjoavat verkkopankin tiliotteet, veroilmoitus ja lompakkoon kertyneet kuitit.

Minä olen duunariperheestä ja aina vähän enemmän huolissani rahatilanteesta kuin Koti-insinööri. Kun puhuimme 15 vuotta sitten mahdollisesta perheenlisäyksestä, arvelin, että meillä ei ole varaa lapseen. Erityisesti pelkäsin ruokarahojen puolesta. Olinhan kuullut, että nimenomaan ruokalasku on se suurin konkurssin aiheuttaja. Pula-ajan elänyt mummoni, joka hoiti minua ennen kouluikää, oli hyvin tarkka siitä, että lautanen syödään tyhjäksi. Hän kaapi kanamunat sisältä ja pyyhki leipäpalalla voin käärepaperin. Mitään hän ei heittänyt pois. Tämä ajattelu tarttui eikä se ole karissut mihinkään, vaikka olen kuinka yrittänyt asiaa rationalisoida.

Kun ipana meni hoitoon puolitoistavuotiaana ja talouden tilapäisjärjestelyt purettiin, havahduin siihen että ruokalaskumme oli oikeastaan aivan yhtä suuri kuin aina ennenkin. Ei ruoka ollut ongelma. Teimme perusruokaa ja söimme kotona. Pieniruokainen, värittömistä, mauttomista ja hajuttomista raaka-aineista kuten paahtoleivästä pitävä ipana ei aiheuttanut kuluja syömisellään. Huonekalut ja vaatteet tulivat sukulaisista ja kirppareilta. Vaunut olivat se ainoa isompi hankinta.

Pelkäsin ruokalaskun suuruutta samaan aikaan, kun asuimme rivitalossa, jonka neliöistä omistimme keittiön verran, loput olivat pankin. Ajauduin voivottelemaan purkkiruokien ja vaippojen hintaa ja isot menoerät jäivät kuolleeseen kulmaan. Vessapaperitarjousten perässä juokseminen ei meidän budjetissamme näkynyt.



Tämä kummallinen ristiriita on edelleen läsnä, mutta olen yrittänyt kehittää rahan tajuani ja alkanut laskea mutuilun sijaan. Ihan ensimmäiseksi pitää hyväksyä, että rahan suhteen saattaa olla sokeita pisteitä, tottumuksia. Tämä ehkä näkyy myös siinä, että lapsiperheille kohdistetut talousvinkit kohdistuvat näpertelyyn: älä osta lattea kahvilasta, äläkä käy kampaajalla. Kyllä keskituloisella pitäisi olla varaa ostaa silloin tällöin kolmen euron latte, jos talous on muuten kunnossa. Pienituloinen taas on keksinyt kampaajavinkin olosuhteiden pakosta itsekin.

Olen jonkun verran miettinyt, että synnytysvalmennuksen kylkeen pitäisi tarjota rahoitusvalmennusta, ihan euromääräistä konkretiaa siitä, mitä vauvavuosi taloudellisesti tarkoittaa. Pitääkö lasta varten säästää etukäteen, vastaako toinen vanhemmista isommasta laskusta kuin toinen, tarvitaanko lyhennysvapaata ja/vai tasataanko tilejä muulla tavalla? Suomessa hoidetaan lapsia kotona pitempään kuin missään muussa Pohjoismaassa ja sen tekevät edelleen naiset (koska niin on aina tehty). Erityisesti naisten pitäisikin tulla tietoisiksi, mitä tämä valinta tarkoittaa henkilökohtaisen talouden näkökulmasta.

Jos keskituloinen perhe haluaa pitää budjettiriihen, katseen pitäisi tietenkin olla kokonaisuudessa: mitkä ovat tulot, mitkä isoimmat menoerät ja mitä ovat omat tottumukset.

Olen löytänyt itseltäni vuosien mittaan useammankin sokean pisteen.

Pitääkö asunnossa olla sauna? Suurin osa vastaa, että totta kai, niin minäkin vastasin. Suomalaisellahan kuuluu olla sauna yksiössäkin! Mutta varsinkin pääkaupunkiseudun asuntojen hinnoilla kannattaa miettiä, onko siinä oikeasti järkeä: jos kuuden neliön sauna on pääasiassa varastona, tulee roinalle aikamoinen varastointihinta. Me vaihdoimme tilan kunnon kodinhoitohuoneeksi. Loppujen lopuksi elämä ilman saunaa on sujunut aivan mainiosti.

Tarvitaanko perheessä autoa? Vielä 90-luvun alussa oli itsestäänselvyys, että ajan ajokortin ja hankin auton. Havahduin ensimmäisessä omassa asunnossani Lauttasaaressa siihen, että parkkeeraamiseen meni hitosti aikaa, vakuutus maksoi hemmetisti enkä edes tykännyt ajamisesta. Nykyään minulla ei olisi edes varaa omaan autoon (enkä käsitä, miten kellään voi olla varaa kahteen), siitä pitää huolen unelmakämpän lainanlyhennys. Ja jos autolle laskee vuosihinnan, huomaa, että sillä hinnalla saa aika kalliin fillarin, hitokseen metrolippuja ja taksillakin on varaa ajella päälle.

Oletko metsästäjä-keräilijä -luonne? Minä olen. Vaikka en shoppaile ostoskeskuksissa, selailen säännöllisesti nettikirppiksiä. Ihan kaiken löytää hyväkuntoisena ja toiselle tarpeettomaksi jääneenä, mutta silti minun pitää edelleen skarpata sen suhteen, tarvitsenko todella tätä(kään). Tein lipastolakon muutama vuosi sitten, koska en halunnut joutua samaan jamaan kuin Mutsini. Älä osta mitään -päivän sijaan yritän viettää Älä osta juuri mitään -elämää - ja silti turhaa tavaraa kertyy nurkkiin.

Paljonko lapsiin panostetaan? Silloin kun ensimmäisen kerran koululaiselle piti hoitaa kolme leiriviikkoa ennen kesälomaa ja yksi sen jälkeen, tilillä pohja häämötti. Se oli samanlainen panostus kuin keskihintainen pesukone! Tästä kirjoittelinkin jo taannoin, mutta en ole tottunut valtaviin lapsisatsauksiin. Lasten harrastukset (lisenssit ja muut seuramaksut, harrastusvälineet, kuskaukset, turnaukset ja turnausbuffetit) voivat niellä ison osan tuloista. En kuulu siihen porukkaan, mutta ymmärrän kyllä, jos joku näkee sen vanhemmuuden olennaisena osana. Tämä samaa linjanvetoa edustavat tavallaan myös lasten synttärit, lomamatkat, älypuhelimet, pleikat ja pädit, trendilenkkarit ja polkupyörät.



Näitä omia tottumuksiaan voi etsiskellä lisää tiliotteista ja verkkopankista.

Nykyään meidän perheemme yhteisen taloustilin tapahtumista näkyy lähinnä elämän tasaisuus, muutoksia kuukausittaisiin maksuihin ei ole tarvittu moneen vuoteen. Ei meillä mitään säästöön jää, mutta ei ole tarkoituskaan. Olemme terveitä, käytämme olemattoman vähän verkkokauppoja, pesukone ei ole hajonnut, Skidi tarvitsee viidetkymmenet sormikkaat vuodessa, aamuyön baarilaskut ovat vaihtuneet puistojätskeihin ja Facebook-kirppikseltä löytyi sohvapöytä. Ja sain maksettua itselleni juuri palkkaa! On taas varaa kampaajaan ja latteen.

40 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostava keskustelunavaus. Rahasta todellakin puhutaan aivan liian vähän. Minulla on kokemusta monenlaisista tulotilanteista, lapsuudenkodissa lama-aika iski aika rankasti ja opin vaistomaisesti olemaan pyytämättä juurikaan mitään. Levikseni hankin omilla rahoillani. Olen ollut pääosan työurastani keskituloinen, nykyään hyvätuloinen. Aina on jäänyt rahaa yli vaikka olisimme olleet hoitovapaallakin. En oikein aina itsekään ymmärrä miksi ja miten. Ilmeisesti peruskulutustottumuksemme ovat aika vaatimattomat. Olen huomannut että suurimmalla osalla naisia on enemmän vaatteita / laukkuja / koruja / meikkejä kuin minulla. Enkä edes varsinaisesti pihistä näistä, minulla on just sen verran ja sellaisia kuin tarvitsenkin. Kierrätykseen mitään ei päädy koska käytän vaatteet loppuun. Mä ihan ekologisista syistä pyrin ostamaan aika vähän mitään. En tarvitse uutta talvitakkia kuin ehkä joka viides vuosi, ulkoiluvermeet ovat kymmenisen vuotta vanhoja ja jumppavaatteet samoin. En uusi
    astiastoja enkä sisustusta (tää sisustaminen on kyl jännä ilmiö muuten. Jatkuvaa tyylin muuttamista voisi tarkastella myös joskus vähän kriittisestäkin näkökulmasta). Olen pohtinut että kulutustottumukset ovat se perussyy miksi palkasta jää säästöönkin. Lapseni elävät taloudellisessa mielessä tosi erilaista lapsuutta kuin minä elin. Toisaalta toivon että materia menettää tietyllä tapaa merkitystä kun periaatteessa kaikki on saatavissa mutta samalla mietin miten he oppivat ymmärtämään rahan arvon ja nauttimaan siitä kun pitkän odottamisen ja säästämisen jälkeen saakin jotain jota on halunnut. Todettakoon että emme kyllä täytä kaikkia lastemme toiveita mutta esim. harrastusten osalta voivat käytännössä valita mitä haluavat ja voimme hankkia aina riittävän hyvät harrastusvälineet lajiin kuin lajiin. Sinällään en sitä autoa muuten niin kalliiksi menoeräksi nostaisi jos ajelee vähän halvemmilla kotteroilla. Me on esim. tehty päätös asua ympäristökunnassa ja ostaa talo 200 000 euroa halvemmalla kuin parempien julkisten liikenneyhteyksien äärellä. Kun perheemme toisen auton kulut ovat n. 200 euroa kuussa niin tämä on taloudellisessakin mielessä oikein hyvä diili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusteellista pohdintaa! Me ollaan hyvin samoilla linjoilla tuon henkilökohtaisen kulutuksen suhteen. Olen suht nuuka, mutta kaivan kyllä kuvetta jos yrittäjä on vastuullinen ja osaa perustella tuotantonsa, ja myönnän että ostan myös tukimielessä enkä tarpeeseen, mikä on naurettavaa.

      Sitten on aina se tulopuoli. Mä olen urani suhteen tehnyt rahanäkökulmasta epäloogisia valintoja, jättänyt nyt kaksi kertaa hyvän pestin tehdäkseni jotain kiinnostavampaa vaikka sitten pienemmällä palkalla. Ja tää yrittäjämatikka oli kyllä jokseenkin avaava kun piti oikeasti laskea, paljonko laskutusta pitää ihan minimissään tulla kuussa. No, toisaalta mun veroprosentti laski loppuvuodeksi kolmeen...

      Poista
  2. Kaikkialla ei julkinen liikenne kulje lähimaillakaan (toki voi sitten taas miettiä pitääkö asua sellaisessa paikassa) tai sitten vuorot ovat sen verran harvassa, että yhdistelmä koti-päiväkoti-työpaikka nielaisisi aivan liian kauan. Meillä varsinkin kakkosauto on vanha ja ylläpitokustannukset pienet. Ilman kahta autoa ei elo kuitenkaan olisi sujuvaa.
    Me käytämme paljon rahaa matkailuun koko perheen voimin (ja 5 henkisellä poppoolla matkustaminen ei ole kovin edullista). Uusia vaatteita ostan hyvin harvoin enkä voi ymmärtää esim. luksuslaukkujen ostamista. Lasten harrastuksiin meillä kyllä panostetaan niin ajallisesti kuin rahallisestikin.
    Yksi asia, joka minun pitäisi selvittää, on eläkekertymäni (jotenkin vaan ei jaksa ajatella niin pitkälle). Palkkani on huomattavasti puolisoani pienempi, olen ollut kotona kunkin lapsen kanssa reilun vuoden ja lisäksi ulkomaankomennuksilla puolison ominaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikein luota siihen että eläkettä kauheasti jaellaan sitten kun itse joskus varmaan yli 70 vuotiaana eläkkeelle pääsisin. Siksi on syytä jäädä rahaa kuukausittain säästöön ja sijoittamiseen jotta sitten joskus eläkkeellä olisi varaa elääkin.

      Poista
    2. Tuo asuinpaikan ja autoilutarpeen välinen suhde on aika kiinteä. Mulla ei ole autoon tarvetta, halua eikä varaa. Olen lapsuuteni asunut fönessä, ja päätin jo 14-vuotiaana että tätä jatkuvaa autossa istumista en sitten omille lapsilleni tarjoile. Enkä ole tarjoillutkaan.

      Eläkertymästä tulee ainakin mulle vuosittain laskelma. Jos puoliso on poikkeuksellisen hyvätuloinen, saattaa sun eläkekertymä silti olla ihan kunnossa. Mä olen eläkesäästäjä, mutta tuotot on kyllä niin surkeat että tekis mieli ottaa ne pois sieltä.

      Poista
  3. Meidän(kin) perheen valinta on satsaus asumisessa sijaintiin (ja ihanaan kotiin). Ei saunaa, ei kodinhoitohuonetta, ei autoa (kantakaupungissa ja meidän arkimatkoilla se olisi aidosti hidaste). Kahden tulojen puolesta ylempään keskiluokkaan kuuluvan aikuisen ja yhden lapsen perheessä on tulojen puolesta huoletonta (olennaisesti meillä kuluu alle yhden aikuisen palkka ja kaikki tämän yli jää säästöön, asuntokin kun ehdittiin jo maksaa). Tämä tarkoittaa että lapselle voi ostaa silmää räpäyttämättä kunnon pyörän ja maksaa harrastuksen maksut (henkisesti olen kyllä graah niistä summista). Voi varata lomamatkan halumaansa paikkaan ja hotelliin...

    ...mutta silti. Lomamatkojen varaamista ohjaa halvat lennot ja hyvät hotellitarjoukset. Ruokakaupassa ostetaan sesonkiruokaa ja hyödynnetään tarjoukset. Lapsen vaatteet ostetaan 95% aleprosentein (aiemmin kirppareilta, mutta 120cm+ koot on huonosti saatavilla ja ei mulla ole aikaa). Laman aikana nuoruutensa elänyt ei pysty repeämään siihen että shoppailisi karpalocheddaria,lähituottajalta vaan meille ostetaan perusruokaa (luomuna tosin). Tänäänkin etätyöpäivänä funtsin, että menisin naapuritalon kahvilaan aamiaiselle, vaan totesin että kotoa löytyy tarpeet ihan yhtä hyvään aamiaiseen (jakomielisesti en sit toisaalta välitä latten hinnasta hittojakaan, jos tiedän saavani hyvää kahvia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on just näitä! Oman kulutuksensa pohdiskelu herättää aina just tällaisia keskenään ristiriitaisia havaintoja. Mä en pysty ikinä ostamaan mitään kaupasta normihinnalla vaan aina tsekkaan ensin kirpparit ellei kysymyksessä ole just joku lähituotantocheddaryrittäjä, jota haluan tukea ihan solidaarisuussyistä. Eih.

      Poista
  4. Olen muuten sitä mieltä että jokaisella on asioita joihin on ns. helppo laittaa rahaa ja sitten taas niitä joihin ei tahdo mitenkään lompakko revetä. Ja nämä ovat usein varmasti niitä lapsuudenkodista perittyjä näkökulmia. Monelle esim. elektroniikkavempaimet päivittyvät nopealla syklillä, minä en ole valmis uusimaan telkkaria ennenkuin se hajoaa lopullisesti. Samoin monet pitävät autoilusta ja autosta ihan vissiin muuten vain, itse en koskaan ostaisi jotain uusia vanteita ihan vain ulkonäkösyistä. Mutta: moni ei ymmärrä sitä että voin maksaa taiteesta toisinaan aika huomattaviakin summia. Tai että mun pyörä on aika hintava. Sitten näitä on myös naurettavissa pikkuasioissa: en oikein pysty ostamaan rättejä vaan leikkelen niitä risaisista vaatteista. Valaisimessa voi olla erisävyiset lamput kun en pysty vaihtamaan samansävyisiin ennenkuin edelliset ovat palaneet loppuun jne. Ja sitten on vielä se, että näin äiti-ihmisenä mun on paljon helpompi ostaa esim. vaatteita lapsille kuin itselleni. Sellainen mun omakin äiti oli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, just näin! Ja mulla siis aika identtinen tämä suhde elektroniikkaan.

      Poista
  5. Lapsesta tulee tietty määrä perustamiskuluja, mutta harvemmin huomataan pohtia sitä, mitä tapahtuu siellä lapsuuden toisella laidalla.
    Miten hanskataan talous, kun lapsilisät lakkaavat juuri sllloin kun lapsesta tulee uusia perustamiskuluja? (Keskiasteen ja jatkoasteen opinnot, vaatepuolella siirrytään aikuisten kokoihin ja lentokoneessa jää lapsialennus muistoksi vain)
    Ruokatalouskin muuttaa muotoaan siinä vaiheessa kun pöydän ympärillä istuu neljästä viiteen aikuista syömässä.
    Elatusvelvollisuus tietysti säilyy, kuukausirahan voi poistaa jos nuorella on työpaikka, mutta kuluja on silti ja kulurakenne on aivan erilainen kuin lapsiperheessä. Silti pitäisi pystyä elämään yhteistä perhe-elämää. Harrastukset eivät muutu, mutta maksut saattavat kallistua, kisalisenssin hinta saattaa moninkertaistua, ym.
    Tavallaan työelämässä saattaa olla hyvinkin vakaassa tilanteessa ja talous on vuosia ollut hallinnassa, kunnes yhtäkkiä asiat muuttavat muotoaan...
    Pitääkö nuoren osallistua perheen rahatalouteen ja kuinka? Mitä tuetaan, mitä nuori hankkii itse?
    Konkretiaa: pikkulapsivuosina 400g jauhelihasta tuli lihapullat kahdelle aterialle. Nyt tekee tiukkaa ruokkia samat syöjät 400gn satsilla edes kertaalleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja! Tässä on varmasti tosi paljon vaihtelua perheiden välillä ja ennustaminen käy hankalammaksi: pysyyko kaikki harrastukset vai pitääkö valita, kasvaako ruokakulut, miten oma työelämä menee? Tässä lasten osallistumisessakin varmaan ohjaa se oma käsitys. Meillä ei makseta mitään kk- tai viikkorahaa (en ole itsekään saanut), mutta työntekoon kyllä kannustetaan (menin ekaan kesäduuniin 14-vuotiaana). Jännä nähdä mihin suuntaan tämä kehittyy.

      Poista
  6. Tämä on aina mielenkiintoinen aihe. Välillä tuntuu, että lapsiperheistä puhutaan lähes poikkeuksetta vähävaraisina, mutta keskutelussa unohtuu, että ei kaikilla ole rahasta tiukkaa.

    Itsekin olen lama-ajan lapsi ja se vaikutti esimerkiksi opiskelupaikan valintaan. Halusin varmistaa, että aikuisena ei itsellä ole yhtä tiukkaa rahallisesti.

    Meillä on kaksi hyvätuloista aikuista perheessä, eikä kauheasti tarvi miettiä, voiko lapset vaikka harrastaa jotain vai ei. Silti kirpaisee maksaa jäätävän isoja harrastusmaksuja ja ne kesäleirit rokottaa kans vähän turhan syvältä lompakkoa.

    Olet kyllä asian ytimessä siinä, että kaikesta huolimatta asumiskustannukset varsinkin pk-seudulla lienee se määrääväin tekijä käytettävissä olevan rahan suhteen. Tuntuu utopistiselta, miten paljon rahaa on sitten joskus käytössä, kun asuntolaina on maksettu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä! Eläkeläisenä toimeentulo perustuu kyllä siihen että asunto on oma. Oishan se komeata jos lainanhoitokuluihin ei menisikään mitään tai vaikka vain esim. puolet. Jos asuttais jossain pienemmällä paikkakunnalla missä asuntojen hinnat ovat 30 % halvempia niin näkyisihän se kukkarossa. Olen itse asiassa pohdiskellut että halvempien asuntojen kaupungissa voisi elellä jopa paremmalla elintasolla vaikka palkkaa tulisi yli merkittävästi vähemmän. Ammatinvalintakysymyksiä.

      Poista
    2. Kyllä, juuri näin! Asunto on ihan mielettömän iso valinta. Kun me päätimme tämän (sikakalliin) kämpän ostaa teimme ihan ääneenlausutun sopimuksen, että tästä täytyy sitten olla valmis luopumaan jos niikseen tulee. Nyt kun asuntojen hinnat lähistöllä ovat nousseet entisestään, on sellainen ristiriitainen fiilis, että jos myisimme tämän ja muuttaisimme kauemmas, olisimme lähes velattomia. Ja sitten ei tarvitsisi enää kummankaan haalia kuin ruokarahat. O_o

      Poista
  7. Millaisille kesäleireille te muuten pistätte lapsenne? Meillä kahden viikon leirit maksavat vähemmän kuin ip-kerhon kk-maksu. Itse asiassa olisin saanut lapsen kesäkuun ajaksi leireille ip-kerhon kk-maksuhinnalla. Toki suosin kunnan järjestämiä "monitoimileirejä" joissa puuhataan monenlaista eikä keskitytä esim.
    jonkin lajin treenaamiseen. Olen ollut erittäin tyytyväinen kuntamme leiritarjontaan ja niiden hinta/laatu -suhteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinnat (ja laatu) vaihtelee tosi paljon, parin sadan kieppeillä pyörii yksityisillä viikkohinta, Lastenliiton kerhot 90€. Arkin majaleiri oli kallis mutta kyllä ihan parasta myös.

      Isompi kävi tänä kesänä enää yu-seuran kesäleirillä. Ensi vuonna täytyy ekaluokkalaisen kanssa sitten taas säätää useamman leirin välillä mutta nyt olen sentään suht kokenut ja AJOISSA varausten kanssa.

      Poista
    2. Okei. Mä maksan viikon leiristä 60 euroa.

      Poista
  8. Meidän ip-maksu on ollut eskarilaisella vajaa satkun. Isommalla oli 120€/kk kun oli HJK:lla. Helsingissä puistoilu on ilmaista, mutta välipala maksaa 36.20€ - tämä ollaan viime aikoina valittu.

    Leirit on maksaneet n. 150€/vko, pl. leirikesän partiolaisten päiväleiri, joka oli halvempi. Rajana näillä kustannuksilla on suunnilleen taivas... Satasta halvempaa leiriä en ole vielä löytänyt, jos ei oteta lukuun jotain leiriä, joka kokoontui aina kolmen sepän patsaalla ja sitten leiriläiset lähtevät aikuis(t)en johdolla hengailemaan jonnekin (ts. retkeilemään). Se oli selkeästi edullisin.

    Meille tämä on jo kolmas kesä leireilyä, vaikka lapset on vasta menossa ekalle ja tokalle. Tokalle menevän yksityinen pk meni kiinni 3v sitten jo koulujen loppumisen aikaan ja koulun eskari on ollut vain eskari (iltiskerholla).

    Laskeskelin, että jos lapsia on kaksi tai useampi, niin MLL hoitajan palkkaaminen kotiin lasten perään katsomaan alkaa olla samoja hintoja leirien kanssa (joskin ruoka täytyy ostaa kaappiin). Mun omat lapset varmaan arvostaisivat "ei mitään tekemistä", mutta toisaalta musta on myös ihan OK, että ne vähän tekeekin jotain muuta kuin löhöää (varsinkin nuorempi on sellainen, että se varmaan alkaisi kasvaa naavaa, jos sen ei tarvitsisi liikkua minnekään).

    VastaaPoista
  9. Sitä jäin pohtimaan, millainen on auto, jonka kulut on 200 eur/kk, jolla uskaltaa lapset kyydissä ajella ympäristökunnasta moottoritietä, mutta joka ei ole niin vanha, että huoltokustannukset nostaa käytännössä nuo käyttökustannukset pilviin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auto, josta ei ole lainaa. Vakuutus, bensat ja parkkiruutu jää helposti alle 200€/kk. Ei sen auton vanha tai huonokuntoinen tarvitse olla.

      Poista
    2. Siis jos autoja ei ajeta jossain ilmaiseksi niin täytyyhän se ostohinta laskea mukaan.

      Poista
  10. Rahan käytöstä:

    Se on kyllä ns. taivahan tosi, että aina joku hermostuu, kun rahan käytöstä puhutaan. Jos mainitsee noutokahvin (olkoon latte) tai jäätelötötterön, alkaa joku laskea, että mitäs jos sellainen ostaakin vuoden jokaisena päivänä, niin mites sitten suu pannaan... ja mihin muuhun ne rahat voisi laittaa?

    Mä olen ihan liian huoleton luonnostani rahan käytön suhteen. Haluaisin antaa lapsille ihan "kaiken" mahdollisen, mitä tulee erilaisiin kokemuksiin tai harrastuksiin. Se ei tietenkään ole mitenkään mahdollista. Aina pitää valita, punnita ja pohtia. Ratsastus on esimerkiksi meille liian kallista. Jos lapset sen valitsisivat, he eivät voisi harrastaa mitään muuta ja tuotakin vain sen yhden tunnin viikossa. Ei enempää.

    Se, missä pihistelen, on kaikenlaisen krääsän ostaminen lapsille. Se jotenkin on vaan niin turhaa, vaikka lapset niin kovasti tykkäisivätkin. Vaikka yleensä nämä toiveet on melko maltillisia hinnan suhteen, mutta määrän suhteen eivät. En ole kauhean innokas vaateshoppailijakaan, vaikka haluan kyllä aina ostaa hyvät ulkoiluvaatteet ja hyvät kengät. Myös itselleni. Sisävaatteiden kanssa ei ole niin tarkkaa. Mä olen harrastanut erityisesti lasten suhteen jotain hollantilaisia halpahalleja lomamatkoilla (housut vain 4,99 - eivät kestä kauaa, mutta ei noiden kanssa mikään kalliimpikaan kestä).

    Matkustamiseen meillä menee kerran vuodessa reilusti rahaa. Meillä ei ole Suomessa mitään sukulaismökkiä saati omaa, minne mennä kesällä. Sen sijaan ulkomailla saadaan sukulaisten tai tuttujen mökkejä käyttää pientä korvausta vastaan (korvauksella katetaan kunnostusta ja ylläpitoa). Matkustus näiden mökkien luokse tietysti maksaa jo sen verran, että kotimaassa voisi hyvin majoittua toviksi vaikka hotelliin. Jos siis tykkää.

    Meillä on asumisen suhteen sellainen tilanne, että ostettiin omakotitalo, kun "halvalla" saatiin. Eroon siitä ei varmaan päästä "ikinä". Ei asuta edes kehyskunnassa, vaan Espoossa, mutta sijainti on sen verran syrjäinen, että ei tuonne halua "kukaan" tulla asumaan. Välillä on harmittanut ikuinen autoilu, mutta naapurikin yrittää tässä jo toista vuotta myydä taloaan ilman mainittavaa menestystä... toisaalta meillä ei ole vastikkeita, mutta tilaa löytyy.

    Miinuspuolena on se, että ei ole lapsille leikki/hengailukavereitakaan, joten jos ei halua jälkikasvun vain dataavan ikuisesti peiton alla, heitä on pakko aktivoida. Ja itsenäinen kulkeminen on jossain tuolla valovuosien päässä.

    Tässä siis sellainen varoituksen sana, että kun ostaa sen edullisen mökkeröisen matkan päästä, niin voi olla, että siellä sitä sitten saakin olla ja pysyä, eikä arvo nouse (liikenneyhteydet vastaavasti heikentyvät ainakin meillä koko ajan). Samalla pitää muistaa, että itselleen asumisen toki ostaa, eikä jälleenmyyntiä varten.

    Autoilusta: Meillä on kaksi autoa, mutta omistetaan vain toinen niistä. Toista minä käytän, mutta se ei ole minun. En mitenkään keksi, mistä voisin saada 200€:lla auton käyttööni, ellei tuo parihunttia mene sitten yksinomaan bensaan. Pakollisiin vakuutuksiin menee ihan täysillä bonareillakin rahaa aika lailla. Siihen päälle korjaukset ja katsastukset, huollot. Me emme niitä osaa tehdä itse, mutta vaikka osaisimmekin, niin eivät ne osat aivan ilmaiseksi kotiin lennähdä...

    ninna a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää meidän kakkosauto on aika vähän liikenteessä joten polttoaineeseen ei mene kovin suuria summia. Katsoin meidän menoexceliä nyt ihan tarkemmin: Trafin maksu 10,59 e/kk, polttoaine 52,50 e/kk, renkaat, huollot ym. 50 e/kk, vakuutus 46,70 e/kk. Bonuksia 70 %. Arvonalenemaa tälle ei enää tule vaikka miten ajelisi. Hankintahinnan jos jakaa nykyisille käyttövuosille, tulee siitä 72,91 e/kk. Ja jos huomioi jäännösarvon niin tuo viimeinen luku olisikin 57,29 e. Polttoainekulu on tässä vähän ylimitoitettu. Lisäksi auto on välillä seisonnassa mikä pienentää vakuutusmaksuja.

      Poista
    2. Ja tää on siis oikein turvallinen perhefarmari airbageineen, vanhempaa mallia toki. En mäkään millään ekassa kolarissa rutaantuvalla pikkukipolla ajelisi.

      Poista
    3. Katsoinkin vakuutuksen toisen auton kohdalta. Tässä on 21,62 e/kk, osakasko. Ja noi huoltokulutkin on yhteensä molempiin autoihin. Emme käytä merkkihuoltoa ja tää on sellainen sunnuntaikappale ettei oikein mitään tunnu menevän rikki. :)

      Poista
    4. Tässä Ylen jutussa on avattu muutaman eri hintaluokan auton kustannuksia.

      "Vertailussa on käytetty esimerkkiautoina Seat Ibizan kahta eri mallia. Jos auton arvonalenemaa ei oteta huomioon, maksaa tämän hintaluokan auto omistajalleen polttoaineesta riippuen vuodessa noin 3 000 euroa. Kuukaudessa se tarkoittaisi noin 260 euroa ja tähän mahdolliset lainakulut päälle.

      Kustannukset nousevat noin 5 000 euroon vuodessa, jos huomioon otetaan auton arvonalenema. Viiden vuoden aikana kustannukset ovat laskelman perusteella bensiiniautolla noin 25 4000 ja dieselillä vajaat 26 700 euroa.

      Pelkästään polttoaineisiin menee laskelman perusteella reilut tuhat euroa vuodessa."

      Nää on musta kiinnostavia siinäkin mielessä, että perheen insinööri laskee arvoa myös vapaa-ajalleen eli matikka sille, minkä verran aikaa auto säästää ja toisaalta minkä verran vie, on yksi mittari sille omistamisen hyödylle.

      Poista
    5. Jep. Mähän ottaisin liisariauton jos elelisin ilman miestä koska en vaan jaksaisi kaiken maailman renkaiden vaihtoja ym. Mutta nyt kun nää auton huoltohommat eivät ole perheessämme mikään issue, emme ole saaneet laskettua liisaria millään tavalla kannattavaksi. Periaatteessa pärjäisimme siis yhdellä autolla mutta koska tuo kakkosauto on sen verran halpa olemassa niin sen on siitä kätevyydestä valmis maksamaan. Joudumme kuskailemaan lapsia harrastuksiin ja tämä ruuhkavuosikombo vain toimii paremmin kahdella autolla. Periaatteessa lapsi voisi mennä fillarilla itsekin mutta talvella ei, aikataulusyistä usein ei ja pienten lasten ollessa kyseessä haluan myös osallistua näihin harrastuksiin. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt miksi joku ostaa täysin uuden auton, siinä sitä rahaa palaa mielestäni ihan hukkaan. Ja tosiaan, ilman autoa emme pärjäisi. Kun on kotoisin pk-seudun tuolta puolen, ovat sisarukset, isovanhemmat ja kaverit levällään ympäri Suomea. Samoin mökit. Ei paljon tarvisi viikonloppuisin ylläpitää ihmissuhteita muualla asuviin jos ei olisi autoa jolla päräyttää paikan päälle.

      Poista
  11. Mun autolla on nyt ajettu reilu 150 tonnia ja on 10v vanha, ollut mulla käytössä muutaman vuoden. Ajan käytännössä joka päivä n. 50km vähintään. Ei se ole varsinaisesti sökönä ollut, mutta huoltoja, huoltoja... Tuulilasi piti uusia, kun kivet iski niin säröille, että ei olisi katsastuksesta mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oletetaan tuulilasin maksavan 300 euroa ja kestävän 3 vuotta niin ei sekään maksa kuukautta kohden kuin 8,30 euroa.

      Poista
    2. No totta, mutta se on vain yksi niistä monista kustannuksista. Ehkä tuo 200€ auto on sellaista tuuripeliä, jossa monen asian pitää osua kohdilleen. Esimerkiksi sen, että sillä ei ajeta kovinkaan paljoa ja se voi olla seisonnassa aika ajoin. Eikä autoa käytetä aktiivisesti työssäkäyntiin pk-seudulla, jolloin siihen tulee lähes väistämättä pysäköintikuluja.

      Tässä juuri miehen auto on huollossa, tulee maksamaan kuulemma 2000€... pikkuvikaa siellä ja täällä. Auto on 5 vuotta vanha.

      Poista
  12. Minua ihmetyttää se, että sinulla ei ole kokemusta ja silti tulet antamaan neuvoja???
    Meitä 4 henkeä, kouluikäiset lapset ja työssäkäyvät vanhemmat. Asumme isossa kaupungissa =kaikki kallista. Ei ole toista autoa, ei sähkösaunaa ja asuminen on halpaa. Mikä sitten on kallista? Meillä lasten harrastaminen. Sinä sanot, että et vain ole sellainen vanhempi,että lapsenne harrastaisivat esim. urheiluseurassa. Oletko koskaan kysynyt lapsiltasi mitä he haluaisivat harrastaa? Meillä rahaa kuluu lasten toiveharrastuksiin. Ei kyse ole siitä, haluanko minä olla seuravanhempi, vaan mielestäni on tärkeää tukea lapsia heidän harrastuksissaan. Itse olen hyötynyt omista harrastuksistani mm. myöhemmin työelämässäni, enkä koe lasten harrastamista mitenkään yhdentekevänä asiana. Lapsemme toki harrastavat myös ilmaisia asioita,kuten lukemista.
    Usein harmittelen rahan vähyyttä, vaikka toki tiedän mistä se johtuu. Tällaiset blogtekstit saavat huokaisemaan. Ehkä sinulla riittäisi muitakin blogattavia asioita, ettei tarvitse puhua sellaisesta mistä ei tiedä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ymmärsit jotain väärin - en neuvo miten rahaa säästetään vaan kerron omista valinnoistani ja sokeista pisteistäni rahan suhteen. Sinä saat valita aivan kuten haluat, huokailu on tarpeetonta.

      Poista
  13. Hei!

    Olen lukenut blogiasi silloin tällöin varmaan vuosikymmenen, ja harvoin on jättänyt täysin kylmäksi. Kiitos siitä!

    Nyt olen kuitenkin kanssasi eri mieltä: mulla ei keskituloisena ole varaa takeawaykahviin, samaten kuten ei osamaksuun tai mikroruokaan.

    Saatan ostaa kuitenkin hyvällä omallatunnolla suklaapatukan (koska en osaa valmistaa edullisemmin itse (voisin muuten opetella!)), tai työpaikkalounaan (koska saa niin edullisesti monipuolisen ja tervellisen aterian ja vatsan niin täyteen että tuskin muuta ruokaa tarvitsee päivän aikana). Takeawaykahviin turvaudun kuitenkin vain ihan äärimmäisessä hädässä.

    Ehkä niin että jos periaatteena on juoda kahvi aina ulkona, ongelma ei ole se kahvi, vaan se että usein sama tapa käyttää rahaa kustannustehottomasti läpäisee kaikki kotitalouden osa-alueet. Tyypillisenä esimerkkinä esim. virheajatus että ei ole varaa puhelimeen kerralla mutta samaan puhelimeen osamaksuna on.

    Leikkaan rättejä jos ovat isoja, käyn marjassa ja ostan tavaraa käytettynä. Tykkään että on rahaa säästössä ja mielellään kasvamassa korkoa/tekemässä tuottoa. Kun on puskurirahasto, pystyn toimimaan paremmin kaikilla elämän osa-alueilla koska tiedän että pärjään jos jotakin tapahtuu. Tämä sopii minun luonteelle, mutta ei toki ole tarpeellista kaikille, Toiset ehkä jopa porskuttaa paremmin kun joutuu vähän elämään reunalla joka kk.

    Mielestäni talouskasvatuksen pitäisi ensin lähteä pienistä asioista eli esim. ymmärryksestä takeawaykahvin suhteettomasta kalleudesta, ja rahan tajun kehittyessä se etenee ymmäryksenä vakuutusten ja autojen ja luottorahan kalleuteen Siinä toki olet oikeassa että keskituloiselle rahan tajulla ei niin ole merkitystä eikä se ole yhtä arvokasta kuin pienituloiselle mitä tulee jokapäiväiseen selviytymiseen.

    Mutta siis jos tulot ja menot on vähintään +-0, eikä itseä haittaa, niin mikäs siinä on napata latte jos toinenkin. :D

    Kiits blogista toivottavasti jatkat samaan malliin ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuo, että ei osta takeawaykahvia tmv., koska pitää sitä kalliina on tietty eri asia kuin että ei olisi siihen silti nk. varaa. Jos haluaa ja on mahdollisuus kerryttää säästöjä, niin silloinhan periaatteessa on olemassa ylimääräistä rahaa (eli rahaa esim. siihen kahvilakahvitteluun) mutta se onkin sitten eri asia, että haluaako käyttää rahan sinne kahvilaan vai pistää säästöön. Itse en ole hädin tuskin edes keskituloinen mutta silti minulla olisi varaa (eli rahaa) ostaa asioita enemmän kuin ostan. Näin on ollut aina: koen, että vaikka voisin ostaa jotain, niin useinkaan en halua, vaan säästämisestä tulee parempi olo ja ostamatta jättämisestä paremmat kiksit. Tuo mentaliteetti on ollut todella suureksi hyödyksi elämän aikana ja pelastanut oikeastaan kaikilta rahahuolilta, koska aina ollut ollut tarvittaessa tiukan paikan tullen jemmarahaa. Toki heikoilta rahatilanteilta on pelastanut osittain myös tuuri ja hyvä sattuma mm. sen suhteen, että olen saanut opiskeluaikoina töitä ja pystynyt asumaan nuorena edullisesti, mutta kyllä oma piheyskin on ollut hyödyksi.

      Poista
    2. Hei Johanna K

      Joo tätä juuri tarkoitan. Mulla olisi varaa kahviin tai latteen, mutta ei "varaa". Väitän että se Suomessa asuva valehtelee joka sanoo että koskaan ei konkreettisesti ole sitä 1 euroa takeawaykahviin (vaikka sitten tulonsiirroista). Rahaa on, mutta "varaa" ei. Eli käytän itse kahvirahan mielummin vaikka kestokuppiin jonka täytän kotona. On trendikkäämpääkin. Ja mitä tulee takeawaykahviin siinä on myös epäekologinen näkökulma:D

      Näin jonkin lehtijutun jossa ilmeisesti pitkäaikaistyötön kuvasi taloudellista tilannettaan konkreettisella esimerkillä ja sanoi muistaakseni että hänelle on ylellisyyttä ostaa takeawaykahvi kioskilta johon hänellä ei ole kuin harvoin varaa niin mulla tuli sellainen spontaani reaktio että "ei näin", että jos tällä henkilöllä on periaatteena on pienituloisena käyttää rahaa takeawaykahviin ja pitää sitä esimerkkinä pienestä ostoksesta (ilmeisesti ajatuksena että toisin kuin hän muut ostavat kahveja usein), ei tällä henkilöllä koskaan jää enempää rahaa talteen vaikka päätyisi keski- tai hyvätuloiseksi.

      Mutta joo ihmiset on erilaisia ja säästäminen sopii minulle kuten ilmeisimmin Sinulle JohannaK:) Samat kiksit tulee täältäkin säästämisestä.

      Toinen taas saattaa pitää pihistelyä höhlänä (ainakin jos se kovasti menee äärimmäsiyyksiin).

      Hyvää kesää sinulle myös!

      t. sama anonyymi

      Poista
    3. Mulle take away -kahvi on sellaista, mitä harrastan silloin, kun koen ettei minulla ole rahaa/varaa tehdä muuten niitä asioita, mitä haluaisin. Esimerkiksi käydä ravintolassa kavereiden kanssa tai muuten "ulkona". Take away -kahvin verrokki ei silloin ole kotona kahvin juominen, vaan tämä jokin muu toiminta. Koska kuitenkin harrastan melko harvakseltaan noutokahvia, sen pois jättäminen tekisi minusta siltä osin ehkä maksimissaan parikymppiä rikkaamman vuositasolla. Suklaapatukoita (tai karkkia) sen sijaan en osta juuri lainkaan. Minulla on tämä noutokahvilla herkuttelu. Yritin joskus tuota kestomukia, mutta mies onnistui heittämään pois niistä tärkeitä osia sen verran säännöllisesti, että tuli ostettua kolmet mukit aivan turhaan...

      Poista
  14. Olen tässä vähitellen herännyt siihen, että lapseni tulee saamaan taloudellisesti niukemman lapsuuden kuin itselläni oli. En saanut kaikkea, mutta oli itsestään selvää, että minulle maksetaan ajokortti, vaatteet, leffaliput jne. Harrastusmaksujen hintaa ei ikinä huokailtu, ulkona syötiin aika usein ja mulla oli sellainen perustava turvalllisuudentunne siitä, että raha ei lopu ja meidän toimeentulo on turvattu. Lapseni ei tulevaisuudessa voi valita vapaasti mitä harrastaa, ulkomaanmatkoja ei varmaan kauheasti tule eikä kaikkea voi ostaa uutena. Tämä ei ole minusta kauheaa, mutta toivon, että lapsi ei kantaisi huolta taloudesta meidän aikuisten puolesta.

    VastaaPoista
  15. Ylempänä oli osamaksulla ostosta ja siitä onko siihen "varaa" (jostain syystä ei onnistu vastaaminen viestin alle)

    Itse olen miettinyt, miten samaa virkapalkkaa saavilla työkavereilla on varaa hienoihin autoihin. Itsellä ei ikinä ole ollut. Kunnes vihdoin ällistyksekseni tajusin, että kaikilla muilla oli autolainaa. Itse olen ostanut autot aina käteisellä ja körötellyt halvoilla, vanhoilla peruskotteroilla. On tuntunut aivan järjettömältä, että heti auton ostettuani rupeaisin laittamaan seuraavaa autoa varten säästöön satoja euroja kuussa, että saisin aikanaan sen uuden auton ostetuksi. Jostain syystä tilanne on henkisesti aivan eri kuin silloin, kun se auto on jo käytössä - eli maksat osamaksua tai autolainaa ja samalla käytät autoa. Silloin samat sadat eurot eivät ilmeisesti tunnu niin hukkaan menneiltä, kun kerran auto on jo käytössä. Mutta kun ajattelee säästävänsä vuosia ja sitten laittavansa rahan sellaiseen, jonka arvo katoaa heti... hups, ei onnistu minulta henkisesti, vaikka rahallisesti ehkä olisi onnistunutkin.

    Sitä vain olen ihmetellyt, mihin koloon ne meidän rahamme ovat kadonneet, jotka halvemmilla autoilla olisi pitänyt jäädä säästöön...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tullut siihen tulokseen, että auto on monelle hyvin pitkälle tunneperäinen asia (vaikka miehet tätä ei ikinä myönnä :D

      Itse ajelen kanssa ihan tyytväisenä vähän vanhemmalla, mutta silti ihan riittävän hyvällä, velattomalla autolla. Nyt kun auto on kokonaan maksettu ei tulisi mieleenkään vaihtaa sitä parempaan ja jatkaa lainanlyhennystä. Voi olla, että ajellaan tällä ns. loppuun asti ja mietitään sitten uudempaa kärryä :)

      En vain pysty käsittämään, että miksi auto pitäisi vaihtaa parin kolmen vuoden välein vaikka periaatteesa varaa olisi. Saatikka uusia jotain vanteita :D Keksin kyllä parempiakin sijoituskohteita.

      Mutta samapa tuo mulle mihin ihmiset rahansa laittavat :)

      Poista
    2. Autorahoituksen hinta vaihtelee myös kovasti. Perinteinen autorahoitus on kallis, mutta esimerkiksi rahoituslaitoksen työntekijällä voi olla huomattavan hyvät lainaehdot.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...