Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

25.6.2018

Olispa mökki tai ei sittenkään



Kesämökki. Suomalaisella ihmisellä on oltava joku suhde mökkeilyyn. Jos ei ole, hän on veneilijä tai muuten omituinen. Kuulun jälkimmäisiin, vaikka vietänkin mökkiympäristössä jonkin verran aikaa.

Mökkeily ei ollut osa lapsuuttani eikä nuoruuttani. Asuimme keskellä metsää, joten vanhempani eivät nähneet tarpeelliseksi ostaa pienempää asuntoa vähän kaukaisemmasta metsästä, kiitos heille siitä. Mökin sijaan meillä oli 80-luvulla hetken aikaa pieni vene, jolla pörräsimme Uudenmaan saarissa, mutta ei minusta veneilijääkään tullut.

Kun parikymppisenä perehdyin mökkikulttuuriin juhannusbileiden muodossa, havaitsin, että itikoita täynnä oleva liian pieni tönö, jossa kuuntelet viiden sentin mökkipatjalla koko poppoon kuorsausta, kunnes joku herää viideltä imuroimaan, ei ole minun juttuni. Puuceet olivat horroria ja ruoanlaitto vaivalloista. Valitsin paljon mieluummin kaupungin.

Bruce Oreck sanoi, että mökki metsän keskellä ylläpitää luontosuhdetta. Väitän, että luontosuhteeni säilyy kyllä ilman mökkiäkin. Pääsen metsään kävelemällä 50 metriä, vartin autoilulla tai jopa Espoon sisäisellä bussilla, joten irtiotto kaupungista on helppoa.



Sitten tapasin mieheni, joka on mökkeillyt koko ikänsä samassa paikassa, sukumökillä. Kohde on kertakaikkisen hieno: upealla, kallioisella paikalla meren rannalla, ajomatkaa on pari tuntia, joten viikonlopuksikin voi lähteä maalle. Mukavuuksia on riittävästi: sähköt, hyvä huussi (jopa niin hyvä, että se saa vesivessan tuntuman täysin tarpeettomalta veden tuhlaukselta), kylmää vettä tulee kesäkaudella hanasta, saunassa on oikea tuli ja sänky on ihan ookoo, ei nyt tietenkään oman sängyn veroinen. Ajattelin, että tämä on nyt hyvä.

Paitsi ettei ollut. Luulisi että 13 vuodessa oppisi olemaan missä vain, mutta kun ei. En oikein osaa olla siellä kotonani, mutta en vieraanakaan. Kyseessä ei ole minun mökkini eikä siitä sellaista tule. En ole sukuomaisuuteen liittyvissä päätöksissä osapuoli. Minulta ei kysytä hankinnoista tai toiveista, joten jään ikuiseksi vieraaksi. Koko paikka on täynnä muiden tavaroita, muiden perinteitä ja muiden tapoja. Voihan niitä opetella, mutta eivät ne omiksi ole vielä muuttuneet.



Tarvitsisinko ehkä oman mökin? Tuskin. Olen kuitenkin ennemmin se veneilijäsielu, joka haluaisi vain katsoa merta ja ottaa suunnan seuraavaan satamaan, kun senhetkinen laituri alkaa kyllästyttää.

Mutta perhe-elämä on kompromisseja. Hyväksyn sen, että joskus on helpompi valita tuttua ja turvallista, sellaista, jossa suurin osa perheestä viihtyy ja rentoutuu. Vastavuoroisesti odotan, että mökkeilijäsielut ymmärtävät, että jos jos perinne ja tunneside puuttuu, pitää osallisuuden ja viihtymiseen eteen tehdä jotain muuta.

Mökkeilenkin kahdella ehdolla.

Tarvitsen puumerkkejä. Mökillä täytyy olla joku urakka, johon voi kädenjälkensä antaa, joku muukin kuin tiskaus. Kaikki käy: vessan portaiden rakentaminen tai kaiteiden maalaus. Tulikin hyvä fiilis, kun sain taannoin myytyä omistajalle ajatuksen terassiremontista lasituksineen, erityisesti, koska molemmat olivat tänä juhannuksena tarpeen. Henkisesti se on minun terassini. Seuraavaksi vien sinne salaa kukka-amppelin.

Lisäksi pidätän oikeuden retkeilyyn. Yksi kesälomaneuvottelujen kipupisteistä koskeekin sitä, miten paljon vietämme aikaa lounaissaaristossa. Mökkeilyssä ei voi mennä koko kesää ja erilaisia pieniä virkistysmatkoja täytyy lomaviikoille sijoitella. Usutankin perhettä säännöllisin väliajoin kokeilemaan jotain uutta. Ei tarvitse mennä merta edemmäs, mutta lähteä pitää. Ja jos oikein tiukkaa tekee, voin myös uhrautua ja jäädä yksin kotiin, kun muu perhe suuntaa viikonlopuksi länteen.

Onnea kaikille kesälomaneuvottelijoille, kyllä se sopimus syntyy kun vähän vääntää!


2 kommenttia:

  1. Tämä on hyvin pitkälle kuin tarina omasta elämästäni. Lapsena (ja varsinkin teininä) kiitin hiljaa mielessäni vanhempiani siitä, ettei meillä ollut "varaa" mökkiin. Pääsin mökkeilyn makuun vasta miesystävän sukumökillä, ja ihan samoja fiiliksiä tuli minullekin, ehkä asenne oli hieman erilainen. Koin, että apu ja osallistuminen kelpasi, mutta mihinkään päätöksiin ei päässyt vaikuttamaan eikä ehdotuksia huomioitu. Ärsytti työleiriasenne, koko ajan piti olla tekemässä jotain. Mitta tuli täyteen, kun eräänä juhannuksena meille varatulle mökkivuorolle vyöryi toinen sukulaisperhe kysymättä etukäteen mitään.

    Hommasimme siis oman. Mukavuuksia on niin paljon kuin paikka sallii, sillä haluan itse päättää omat "työleirini" (ja niihin ei kuulu tiskaus tai vedenkanto).

    Se välillä ihmetyttää, että osa tutuista selvästi ajattelee, että kun meillä on mökki niin sinne pitäisi olla avoimet ovet. Muutama on loukkaantunut, kun ei joka kesä kuulu vierailukutsua tai olemme antaneet ymmärtää, että max 2 päivää on sopiva vierailuaika. Mökki on meille, omalle perheelle ostettu rentoutumispaikka ja toinen koti, jonka sesonkiaika on kuitenkin lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mökkiasiat ovat hyvin herkkiä paikkoja, niissä on vähän sama homma kuin joulussa: kaikilla on omat tapansa ja perinteensä ja niistä on vaikea joustaa. Mutta tuo vuorojen noudattamatta jättäminen ja toisen mökille viikoksi asettuminen on kyllä ihan vaan epäkohteliasta. O_o Eihän kukaan ottaisi edes omaan kotiinsa toista perhettä paria päivää pitemmäksi aikaa ellei ole joku erikoissyy.

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...