Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

26.6.2018

Muotinurkka: hyvien pikkareiden arvostuspäivä



"Äiti, nämä on ihan sikahyvät!" Kuopus tuli eräänä aamuna kiittämään melkein kädestä pitäen alushousulaatikosta löytyneistä uusista merkkipikkareista. Hän kehui ne maasta taivaaseen. Oli hyvä vyötärökuminauha, laadukas materiaali, napakat ja juuri sopivan kokoiset, mistään ei törröttänyt lankoja tai elastaani ollut väsynyt.

Niin. Kaikki kuopuksen vaatteet tulevat useamman lapsen käytön jälkeen, tuhanteen kertaan pidettyinä ja harsoksi pestyinä, myös alushousut ja uusiahan ostetaan sitten kun sivusauma repeää. Olin tietenkin ostanut nämä uudetkin isosiskolle, mutta tuli liian pientä kokoa. Ei ole lastenkaan pehvat tuohesta tehty! Laitoin itseni viideksi minuutiksi Muotinurkkaan häpeämään.

Siellä nurkassa ajattelin, että hyville alkkareille pitäisi järjestää jonkinlainen kansallinen liputuspäivä. Niiden ostaminen on suht iloton projekti, johon pitäisi saada vähän glamouria. Miettikääpä: kalsaripäivänä kaupoissa olisi hyviä alkkaritarjouksia, tubettajat esittelisivät suosikkialkkarinsa, englanninkielinen kalsarikännistä tehty somevideo leviäisi globaaliksi hitiksi ja A-studiossa olisi hyvä paneelikeskustelu erilaisista tuhdoista.

Oletan, etten ole ainoa, jolla on alusvaatelaatikossaan pikkareita, joita ei kehtaa ulos narulle ripustaa, mutta ei voi poiskaan heittää. Koska ne ovat hyvät. Väitän, että kaikkia ihmisiä sukupuoleen, koulutustasoon ja ikään katsomatta yhdistää se, että on hiton mukava olo, kun se ensimmäiseksi päälle puettava vaate on kaikinpuolin sopiva. Huonoissa alkkareissa voi mennä jopa yrityksen kilpailukyky, kun keskittyminen töihin jää heikoksi ja pitää ravata vessassa korjailemassa asustusta. Pätee niin Beyonceen kuin levyseppähitsaajaan. Mietipä Sipilä sitä!

Ja pikkarihankinnat voivat tunnetusti mennä monella tavalla pieleen. Tulee väärää kokoa (toisin kuin esim paidoissa pikkareissa vain sopivan koon kanssa voi elää) tai väärän malliset: liian korkeavyötäröiset, jotka rullaavat yhtäkkiä lantiolle kun kumarrut, liian matalat niin että merkittävä osa hanurista jää ilman suojaa tai sellaiset, jotka menevät pakaroiden väliin ja joita sitten yrittää vaivihkaa tverkata parempiin asemiin. Myös materiaali voi olla surkeaa, liian ohutta luirua tai jotain perkeleen patapataa, pitsit voivat hangata ja joku hiton koristenappi aiheuttaa allergiaa. Sitten ovat vielä hankaavat saumat ja housunkauluksesta lepattavat laput, liian löysät tai kireät vyötärökuminauhat ja epäsopivat jalka-aukot.

Ja kerran ostin stringit. Pidin niitä päivän, illalla heitin ne grilliin ja laitoin bensaa perään. Roihu ei ollut kummoinen, mutta kosto maistui suloiselta.

Mistä tämä kärsimys johtuu? Ensinnäkin alusvaatteiden sovittaminen on jostain syystä monelle täysi no-no. Ja vaikka ei olisikaan, niin onhan se työlästä ja aina ei jaksa. Toiseksi ne on yleensä pakattu tiukkoihin muovipakkauksiin tai laatikoihin, jotka viestivät kaikin tavoin, että lähempi tarkastelu tai sovittaminen ei ole toivottavaa. Sitten tulee otettua jotain, mitä luulee oikeaksi. Erityisesti jos yrittää saada samaa paria rintsikoiden kanssa.

Muotinurkka suosittelee seuraavaa: arvosta pehvaasi ja keskity kalsareihin. Huonot alkkarit ovat virheinvestointi, jota tuskin saat kaupaksi enää eteenpäin. Ja jos löydät hyvät, osta saman tien useammat.

Kiitos.

31 kommenttia:

  1. Itsehän vannon pierre robertsin korkeavyötäröisten alkkareiden nimeen. Mustat tietty. Ei valu, ei likistä, ei näy housuista reunat. Ja saa prismasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah Prisma, tuo vaatekaupoista vaivattomin! Täytyykin seuraavan kerran tarkistaa millaiset ovat valikoimat kalsaripuolella.

      Poista
    2. Kyllä, juuri ne ovat ainoat oikeat!!

      Poista
  2. Changen hipsterit ❤❤❤

    VastaaPoista
  3. Halleluujaa! Tämä ja henk.koht. ongelmana se, että en ole sitä täydellisesti istuvaa pikkaria vielä löytänyt. Olen peilaillut peppuani lukuisia kertoja, onko se jotenkin omituinen, kun ei vaan sopivia löydy (ihan tavalliselta näyttää). Olen muutoin kokoa 36/S, mutta pikkareissa pitää koko 42, ettei purista (ja se hanuri ei siis ole iso). Eli vinkkejä laatupikkareista otetaan mielellään vastaan. Kiitos tästä kirjoituksesta! Luulin olevani tämän ongelman kanssa yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole yksin! Meillä asuu korkealantioisia ihmisiä 3/4 ja saakeli että tehdään paskoja pikkareita meille! Grr. Vain Tommy Hilfigerit ovat olleet kaikkien mielestä superhyvät. Mitään H&M kamaa ei voi kukaan meistä käyttää, järkyttävää skeidaa.

      Poista
  4. Oiva postaus! Juuri näin, pitäisi arvostaa enemmän pikkareita. Näin kesällä pyöräilykaudella kun pitää töissä käydä suihkussa niin melkein hävettää riisua, tekisi mieli pukkarilla sanoa muille, että kun nämä nyt vaan on niin mukavat... Ehkä pitää lähteä hankintareissulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo olen oppinut saunailloissa ja uimahalleissa riisumaan niin että pikakrit jäävät sinne housujen sisään ettei vaan kukaan näe haute coutureani. XDD

      Poista
  5. Mä tykkään Sloggin saumattomista. Viimeks taisin ostaa kyllä Lidlistä jotain puuvillaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sloggi on kyllä materiaaliensa puolesta hyvä, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa mallia ja kokoa. Pitäisi sovittaa ihan urakalla. Hiki tulee jo ajatuksesta.

      Poista
    2. Lidlin puuvillaiset best! Ne ”mummomalliset”!

      Poista
  6. Mulla on näköjään sattunut käymään tässä asiassa tuuri, kun olen jo kauan sitten löytänyt itselleni hyvän valmistajan. Mulle sopivat KappAhlin puuvillapöksyt lähes mallista riippumatta, ja mikä parasta, niitä on saatavilla kivoissa väreissä ja kuoseissa! Jostain syystä ei kuitenkaan nudena - tylsä väri, mutta olisi kiva kesällä valkoisten housujen ja hameiden alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sulla on hieno ja standardikokoinen tuhto? Takapuolia kun on niin hyvin erilaisia ja joillekin kertakaikkiaan on helpompi löytää pöksyjä.

      Poista
  7. Voi, kun hauska aihe :) Mun "hienommat" ovat Björn Borgin hipstersejä (ne pienet muovirasiat, joissa on housuja monenlaisissa kuoseissa), arkisemmat taas puuvillaisia milloin Prismasta, milloin jostakin ketjuliikkeestä. Olen kuitenkin sekakäyttäjä, eli arkiset ja juhlallisemmat tulevat käyttöön sattumanvaraisessa järjestyksessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aamulla otetaan ne mitkä käteen osuu! :D Mun hienommat pikkarit ovat niitä rintsikoiden kanssa alesta ostettuja "otan sen mikä on jäljellä"-kalsareita. Ei jatkoon.

      Poista
  8. Amen! :D

    Ehdottaisin myös hyvien sukkien arvostuspäivää. Vetäisin nimittäin aamulla jalkaan ns. avokassukat ja jo 5 metrin päässä ulko-ovelta ne mokomat olivat rullaantuneet puoleenväliin jalkaterää. Vaihtamaankaan ei enää ehtinyt, joten siinäpä sitten yritin jotenkin kinkata epämukavasti eteenpäin... Uhosin, että huomenna laitan puoleenväliin säärtä tulevat tennissukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Muotinurkka voi ottaa tähänkin kantaa!

      Poista
  9. Pikkareiden (ja rintaliivien) suhteen neuvoni ja strategiani on että kun hyvän löydät, osta jemmaan niin paljon kuin ilkeät, se malli kuitenkin jossain vaiheessa loppuu (tässä toki riskinä on että koko muuttuu jossain vaiheessa). Ja hyvät pikkarit on tärkeät, lapsellekin (meillä kuului "pikkarit on huonosti" valitusta niin kauan kun otin asiakseni löytää lapselle sopivan mallin ja kun se löytyi (Lindexin lasten hipster-malli) ja kun se löytyi ei muita ole kuikuiltu (harmi vaan että Lindexin mielestä 128cm-> on jotain teinejä, niin valikoima kuoseissa ei hurmaa, mutta onneksi pikkareita löytyy vielä paria isompaa kokoa). Mulla löytyy omasta laatikosta 95% Triumphin Just Soft Hipsteriä ja loput on epäonnistuneita kokeiluja (miksi niitä säilön, en tiedä, en ole varmaan yli 10 vuoteen ostanut muuta kuin noita yksiä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama strategia. Ja tuo huonojen pikkareiden säilöntäongelma on todellinen!

      Poista
  10. Sloggit! Onneksi ne kaikki ei enää huuda sloggia. Mustat, korkeat, jotain teknistä kuitua invisible-leimalla. Uskaltaa pukea saunaillassakin. Netistä tilaan ison pinon kerralla. Eli kolmet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olen huomannut että sloggi on parantanut designiaan. onnistun vaan aina ostamaan väärää kokoa

      Poista
  11. Ostan melkein aina samalta merkiltä ja kutakuinkin samanmallisia, tosin viimeiset ei ollut yhtä hyvälaatuisia. Ja myös stringit voi olla mukavat, kun ne on oikean kokoiset ja istuu hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä muuten kannattaa valittaa, jos jonkunmerkin laatu heikkenee! Ovat saattaneet tehdä jonkun kustannussäästömuuvin. Mut mielestäni "istuu hyvin" ja "string" ei vain sovi samaan lauseeseen, koska ei.

      Poista
  12. Mark & Spencerin "tai" kesäksi ja "midi" talveksi. Puuvillasia monipakkauksia, saa pitsillä ja ilman, mukavan ohut kangas vaikka kestävyys hyvä. Sopivan korkeita, mutta ei liian korkeita, ei paina reisistä ja pysyy paikallaan. Todella hyvä hinta-laatu suhde. Ja mä sovitan pikkarit aina kun mahdollista, inhoan itselle huonoja malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä- ja talvipikkarit erikseen! Olet pro!

      Poista
    2. Mummomalli vähentää sukkisten ja pitkisten aiheuttamaa kutinaa ;-)

      Poista
    3. Joo, minustakin nämä Mark&Spencerin puuvillaiset pikkarit on parhaat arkikäyttöön! Viimeisimmillä rintsikkaostoksilla olen kyllä yleensä ostanut settiin kuuluvat alushousutkin, koska joskus on kiva matchata - vaikka vaan miehen mieliksi ;)

      Poista
  13. Siis jumaliste, mun vakiopikkarit oli Anttilan omaa valikoimaa. Mahtava hinta-laatusuhde, mut saatavuus nykyisin olematon :D
    Sloggin evernew ei ollut niin hyvä kuin lupasi, mut perusmummomaksi on aika jees. Oon kyllä pyrkinyt siihen, et mun alusvaatelaatikossa on vain mustia kalsareita, joita kehtaa pitää. Pystyviikattuina. Yhdet nudet ja parit pitsiset tarvittaessa, keinokuituja hikoilukäyttöön kuten vaelluksille. Hyvät alushousut kun parantaa elämänlaatua.
    Tuulis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, on kauhea tragedia, jos hyvä pikakrimerkki lopettaa! Tulee hyvin alaston olo! ;)

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...