17.5.2018

Miten tästä saadaan koulukypsä?


- Laittaisitko taas jotain muutakin päälle kuin pikkarit?
- Puhu vähemmän, syö enemmän.
- Mihin laitoit repun?
- Ei renkaisiin, ei piirtämään, ei teeveetä päälle.
- Miten pitkään siinä hampaiden pesussa oikein kestää?
- Missä sun turkoosi lippis on? Missä kaikki lippikset on?

Tässä muutama suustani päässyt lause tältä aamulta.

Alkaa pikkuhiljaa iskeä tuttu tunne: epätoivo. Snadilla alkaa koulu muutaman kuukauden päästä, mutta olemme taitojen suhteen käytännössä samassa tilanteessa kuin viime syksynä. Tarvitaan ihan huikea metamorfoosi, että tämä individualisti saadaan ikinä koulukuosiin. Ainoat asiat, mihin Snadi tuntuu keskittyvän täysillä, ovat jäätelön anelu, jäätelön syönti ja Anatuden biisit.

Sain vertaistukea päiväkodin eteisessä, kun pyöräilykypäräänsä riisuva ikätoveri onnistui tyhjentämään vesipullonsa suoraan kaverin kumisaappaaseen. En ole ainoa, jolla on sähläävä, aivan liian oma-aloitteinen ja keskittymisrajoitteinen iso pieni, joiden päästäminen itsekseen koulutielle ei vaikuta vastuullisen vanhemman ratkaisulta. On muitakin, joille enemmän sattuu kuin tapahtuu.

Ja rehellisyyden nimissä, onhan sitä edistystäkin havaittavissa. Pöytätavat ovat edelleen mitä ovat, mutta syöminen sujuu oikein motivoituna nopeasti. Omien leggingsien ja hiusten saksiminen on loppunut. Tavaroiden jemmaaminen on loppunut sen jälkeen kun hatchimalsit katosivat lopullisesti. Ulvonnassakin on havaittavissa pientä taukoa. Voi toki olla, että nyt vain vedetään vain happea syksyä varten.

Yritän myös uskoa eskariopea, joka vakuuttaa, että tämä on ihan normaalia, kaikki järjestyy kunhan vain jaksamme olla kannustavia ja piilottaa "Tästä ei tule mitään"-ilmeet. Koska kyllähän siitä jotain tulee, hiljalleen.

On ihan selvää, että ekaluokkalaiselta kamat unohtuvat. Läksyt unohtuvat. Syöminen unohtuu. Reppu unohtuu. Ipana itse unohtuu jonnekin. Ekaluokkalaiselle riittää kuitenkin sama kuin kaikille muillekin: tee niin hyvin kuin osaat. Joillain on nelikymppisenäkin haasteita katsoa kalenteriaan riittävän usein.



Koska minun on kuitenkin täysin mahdotonta olla tekemättä mitään ja odottaa ihmettä tapahtuvaksi, päätin, että koulujen loppuessa järkkäämme kersojen kanssa kunnon siirtymäriitin: pidämme juhlat.

Laitamme ykköset päälle, kutsumme vieraita, tilaan Skidiltä saksofonimusiikkia ja Vaarilta puheen. Teemme hitonmoisen numeron tämän aikakauden loppumisesta, ilon kautta. Valmistaudumme muutosten elokuuhun, käymme kasin (saatanan) aamuja, liikkapussin pakkaamista ja vanhempainiltoja päin rohkeina ja ennakkoluulottomina. Päästämme irti päiväkodin hellästä huomasta, pastillit loppu -lapuista ja aloitamme ankaran nimikoinnin. Toivomme opettajalta lempeyttä muistirajoitteitani kohtaan sekä kirjabisnekselle kukoistusta, jotta on varaa ostaa tuplamäärä sormikkaita ja ulkohousuja kylvettäväksi ympäri tienoota.

Niin joo. Se taidankin olla minä, joka ei ole vielä koulukypsä. Hitto. Yritän olla itkemättä vuolaasti ja irrottaa eskariopen jalasta, kun päiväkoti menee kesäksi kiinni eikä aukea meille enää ikinä.

Korjaus: yritän olla itkemättä vuolaasti jo nyt.

Ps. Muistakaa tilata Pikkiksen seikkailut lahjaksi ja kannustukseksi kaikille eskarinsa päättäville! Ja / tai itsellenne. Toukokuussa on hyvä tarjous kahdelle kirjalle!


23 kommenttia:

  1. Jotensakin samat fiilikset.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri! Onko vinkkiä, millä lääkkeillä ajattelit selvitä vikasta päiväkotipäivästä?

      Poista
    2. No ei mitään käsitystä! Ja sitten kun se tosiaan on tässäkin taloudessa se ihan vihoviimeinen päivä, toisaalta ihanaa, mutta aivan kammottavan pelottavaa! Ehkä vetäydyn nurkaan sikiöasentoon ja toivon, että syksy menee mallikkaasti...

      Poista
    3. Ei sinne kevätjuhlaan varmaan mitään ihan hirveetä puudutusta voi ottaa? :D

      Poista
    4. Joo, mennään käsikauppatuotteilla. :D

      Poista
  2. Kiitos. Taas kerran oikea teksti oikealla hetkellä. Loistava muistutus siitä, että täydellisen koulukypsiä (tai eskarikypsiä) lapsia ei taida olla olemassakaan ja kaikesta pelkäämisestä ja panikoinnista huolimatta näistä epätäydellisistä säheltäjistä kasvaa lopulta ihan kelpo ihmisiä. Kaikki omalla tavallaan ja ajallaan. Ja miten voikin olla niin vaikeaa innostaa ja kannustaa lasta pienistäkin onnistumisista ainaisen natkuttamisen ja huokailun sijaan. Itsehän menetin juuri parit yöunet lapsen hoitajan kommentoitua melko kriittisesti vilkkaan ja puheliaan lapseni eskarikypsyyttä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, olen tuntenut kollektiivisen ahdistuksen kertyvän tammikuusta. ;) Mutta joo, ei se hihnan kiristäminen auta yhtään, ovat sellaisia kuin ovat ja kehittyvät omaan tahtiinsa. Onneksi on se ryhmäytymiseksi kutsuttu massapsykoosi, joka saa ne vilkkaat ja puheliaatkin välillä hiljaisiksi.

      Poista
  3. Tiedätkö, kummasti ne hukkaajat ja omissa ajatuksissaan haahuilevat eksyjät vaan siellä koulussa itsensä haltsaa. Oiskohan mulla takana jotain reilut kymmenkunta ekaluokkaa, joten monenlaista hiihtelijää on tullut opetettua. Aina on kaikki löytyneet ja oppineet. No, kadonneiden hanskojen, pyyheliinojen, kynien, ulkohousujen, avainten, yms. määrä on kyllä ihan ääretön, mutta lapset on enimmäkseen olleet ajoissa ihan oikeassa paikassa. Ja mikä tärkeintä, aina on porukasta hyvä ryhmä saatu aikaiseksi, ryhmässä sitten toinen toistaan tukien taaperretaan eteenpäin. Joskus tyylillä "yks eteen, kaks taakse", mutta eteen päin kummiskin.
    (Hassu juttu, pitäis just Wilmaan oppilasarvionteja väsätä, mutta kaikki sijaistoiminnot, kuten blogisi lukeminen ja kommentoiminen, kiinnostavat enemmän. Tässä ammatissa tää arviointi ei nääs oo mun juttu, lapset on!)

    - Elma -

    PS. Ihana ajatus noi juhlat, mut pidättehän syksyllä koulunalkajaisjuhlatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä lohduttaa! Siinä missä luotin Skidin koulunaloitukseen paljon enemmän, nyt on jotenkin kaikki usko hukassa. Ehkä mä olen vaan turhan sokea niille valonpilkahduksille ja sille faktalle, että kun mä en ole paikalla kersahan pätevöityy ihan silmissä. ;)

      Poista
  4. ”...kun päiväkoti menee kesäksi kiinni eikä aukea meille enää ikinä.”
    Nää ei ole vielä edes koko laitoksessa, ja silti tuo lauseen loppu sai itkemään vuolaasti.

    Lapset ja niiden kasvu. Kauheaa!

    Tsempit, kyllä siitä(kin) koulukypsä tulee, onneks on jo isosisko antamassa mallia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Kiva tartuttaa päiväkodin loppumisvollotus niillekin, jotka eivät vielä edes palvelua käytä! :D Toisaalta täytyy kyllä olla kiitollinen, että tämä julkinen palvelu on muodostunut mulle näin tärkeäksi kumppaniksi.

      Poista
  5. Minä tutustuin tänään tuleviin ykkösiin ja oli taas tosi reipas ja iloinen porukka tulossa eskarista ja kesän aikana ne kasvaa hurjasti. Moni asia joka on kevään siirtopalavereissa kirjattu ylös on jo ihan historiaa syksyllä. Oikein hymyilyttää kun luen merkintöjä pari viikkoa lasten kanssa touhuttuani. Joten kyllä se Snadikin on syksyllä ihan valmis koululainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoni vahvistuu. ;) Kai se ekaluokan taikapöly sitten tekee tehtävänsä!

      Poista
  6. Moni lapsi kasvaa eskarin ja ekaluokan välisenä kesänä koululaiseksi! Ja kuten aiemmatkin ovat kommentoineet, kyllä ne siinä ekaluokallakin ehtii oppia :) Sinne vaan, kun on neuvolasta annettu lupa :D t.ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä äidit, onko toivoa? :´D Mulla jäi ikävä myös äitiysneuvolan ja lastenneuvolan tätejä! I see a pattern here.

      Poista
    2. Äidit on yleensä hyviä tsemppaamaan vaikkei sisäisesti ihan tuntuis vielä siltä että meidän kuopus on koululainen. Kyllä ne äiditkin siinä kasvaa, on onneksi aikaa :) Voimia siihen <3

      Poista
  7. Voi ne ekaluokkalaiset on vielä niin pieniä. Muistan itkeneeni eskarin kevätjuhlassa, mutta nuoremman viimeisen tarhapäivän hakuhetkenä vain hymyilin. EI enää ikinä tätä rumbaa, mun elämä helpottuu niiiin paljon, ja niin se helpottuikin. Tottakai aamujen sujumisessa, ulko-oven kiinni laittamisessa (!) jos piti lähteä yksin kympin aamuna jne. oli opettelemista, mutta se säätäminen aamuisin kun piti ehtiä päiväkodin kautta töihin ja iltapäivisin kun hait kersaa aina väärään aikaan, aina liian aikaisin kun oli hyvä leikki tai ihan liian myöhään jää pois. Ja ainakin meillä nuoremmalla sujui moni asia vilkkaudesta huolimatta jotenkin helpommin, kun oli isompi josta katsoa mallia miten ollaan koululaisia. Into ja vauhti korvaa monta taitoa, hyvin se varmasti menee teilläkin. Olen aina pitänyt kuopusta siis ihan joka vaiheessa paljon pienempänä kuin isompaa samassa iässä, just olen päivitellyt miten yläasteelle otetaan nykyään tuollaisia kakaroita kuin kuopus, että mitä siitä voi tulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama. Viskarin eli päiväkodin jäädessä taa oli tosi haikea olo, mutta nyt kun kuopuskin lopettelee jo tokaluokkaa, oon ihan et jesjesjes miten mahtavaa onkaan elo ilman sitä päiväkotirumbaa!!! :D

      Poista
    2. Joo ei mulle sitä roudaamista jää ikävä vaan niitä mahtavia ihmisiä, lähipalvelua, ilmapiirin rentoutta ja välittömyyttä. Peruskoulussa on ne kahdeksan aamut (joita olen syvästi vihannut jo 40 vuotta), läksyt ja vastuut, jotka on monta vuotta vanhempienkin vastuita. Vasta tuo nelosluokkalainen on ollut jossain määrin asioidensa tasalla.

      Poista
  8. Vuosi sitten olin samoissa fiiliksissä, ei tuu mitään kuopuksen kouluun menosta. Etenkin kun on niin eri maata kuin siskonsa, jonka olisi voinut lykätä kouluun jo viisivuotiaana.

    Noh, näin ekanluokan lopulla voin todeta, että paremmin on mennyt kuin odotin. Lapsi on reipastunut ja oppinut paljon ja - mikä tärkeintä - viihtynyt koulussa hyvin. Kaikenlaista on vuoteen mahtunut, ja kyllä, olen joutunut käymään itsekin koulua enemmän kuin esikoisen kanssa, mutta mitä tässä nyt olen asiaa havainnoinut niin kuopus on kaikkine haihatteluineen itse asiassa meidän perheestä se "normaalimpi" ekaluokkalainen ja itsenäisesti pärjännyt esikoinen poikkeuksellisempi. Ja mikä parasta, koulua ja ala-astettakin jatkuu vielä vuositolkulla, eipä tässä kellään mihinkään kiire ole. :)

    VastaaPoista
  9. Voi luoja, kun kuulostaa tutulta! Meillä asuu eskarilainen, joka vähintään kerran päivässä onnistuu kaatumaan, tippumaan tai ihan mitä tahansa! Neitillä on myös kaikki tavarat aina hukassa! Pääsääntöisesti olen raivon partaalla aamuisin ettei myöhästyttäisi yli puolta tuntia kaikesta! Syöminen onnistuu hyvällä motivaatiolla tai erittäin nälkäisenä, niinkuin lähestulkoon kaikki muukin. Eskarin kevätjuhlassa oli kyyneleissä pitelemistä, mutta rohkaisivat siellä että edistystä on kyllä roimasti tapahtunut talven aikana. Odotan kuitenkin pelon sekaisin tuntein syksyä! Voin oikein kuvitella, että hukassa on avaimet, puhelin, koulukirjat ja välillä koko lapsi! On luultavasti myös nukuttu pommiin, syöty jos muistettu, kuten käy ehkä hammaspesunkin kanssa ja vaatteita on päällä...toivottavasti edes jotain!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...