14.5.2018

Espoolaisperheen piina jatkuu - huutoa kuuluu joka päivä!

Perhesanomat 14.5.



Aurinko paistaa kesäisen lämpimästi, mutta espoolaisessa lähiössä vallitsee ahdistava tunnelma. Piina alkoi viisi kuukautta sitten, kun perheen vanhempien harkintakyky petti pahemman kerran. Vanhemmat päättivät kantaa hyvin palvelleen joulukuusen ulos takaovesta, johon se juuttui yllättäen kiinni. Vanhempien kiivaan irrotusyrityksen tuloksena kuusi karisti harmaalle karvalankamatolle kaikki neulasensa.

Matto on perheen kertoman mukaan huudattanut pahaa-aavistamattomia ihmisiä pitkin kevättä, mutta nyt helteiden alettua tilanne on kärjistynyt. Joka päivä joku sukaton astuu kipeästi neulaseen. Vanhemmat ovat voimattomia.

- Matto on imuroitu sataan kertaan ja kertaalleen painava matto on raahattu ulos hankeenkin nurinperin, mutta neulasia löytyy silti, perheen äiti tilittää.
- Mattoa pelkäävät lapset eivät enää suostu riisumaan kenkiä tullessaan sisään, joten neulasia kulkeutuu sisään myös takapihan puolelta. Tämä on noidankehä, lisää perheen isä masentuneena. 

Taloyhtiö levittelee ongelman edessä käsiään ja huomauttaa että neulaset maatuvat kyllä ajan kanssa. Maton valmistaja ei suostu kommentoimaan.

- Lohdutontahan tämä on, meidät on jätetty ongelman kanssa yksin, Juha Sipiläkään ei ole tätä katastrofia millään tavoin noteerannut. Toivoisin kyllä kaikkien jatkossa kiinnittävän huomiota siihen, että kuuset ja karvalankamatot eivät sovi yhteen, perheen äiti päättää ja pyyhkäisee ohimennen silmäkulmaansa.

Perhesanomat suosittelee noudattamaan tätä neuvoa lämpimästi.

Lue myös:
- Nenäliina pesukoneessa: näin saat mustiin vaatteisiin kauniin meleerauksen.
- Tällä hinnalla saat lapset maistamaan perunasalaattia.
- Perheen äiti luuli lasten vaatteiden kadonneen - ne löytyivät pyykkikorista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...