3.4.2018

Korvia hivelevä hiljaisuus






Olemme viettäneet pääsiäistä mökillä lounaissaaristossa jo kymmenen vuotta. Yleensä meri on tässä vaiheessa ollut sula, jos se ikinä on jäätynytkään. Olen joskus jopa ottanut pääisäisuinnit rannasta.

Nyt ei tarvinnut uida. Vaikka viimeksikin oli hysteerisen kylmä, ei enää ollut jäätä.

Tällä kertaa jäätä oli paksulti, oletettavasti nämä ovat pohjoisrannassa paikoillaan vielä toukokuussakin. Naapurin ukko kävi moottorikelkalla kaupassa. Me tyydyimme kävelemään ja hiihtämään pitkin rantoja ja kyttäämään naapurisaarten mökkitontteja, kersat painelivat menemään myös potkukelkalla. Rantakalliomäenlaskuun uskaltautuivat ne, jotka eivät olleet kuulleet välilevyistä.





Mikä parasta tämä oli varsinainen hiljaisuusretriitti. Saaristossa ei nimittäin juuri koskaan ole aivan hiljaista, sillä meri pitää jatkuvaa möykkää. Aallot läiskivät vasten rantakalliota, tuuli humisee, tiirat huutavat ja veneet pörräävät, mutta nyt oli hipihiljaista. Jos istui laiturilla, kuului vain pientä narinaa kun aurinko lämmitti jään pintaa.

Suomessa on kuulemma kaksi selkeää turistikohdetta, Helsinki ja Lappi. Tätä asetelmaa pitäisi jotenkin muuttaa monipuolisemmaksi, varsinkin kun talvinen saaristo on kerrassaan mahtava paikka! Jos ihmiset käyvät ultrajuoksemassa Antarktiksella, kirjoittamassa / maalaamassa / säveltämässä syrjäseuduilla ja joogaamassa alkeellisissa oloissa Sisiliassa niin eikös täällä voisi järjestää jonkun vastaavan leirityksen? Ei ole edes punkkeja.

Joka tapauksessa tämä oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän ensimmäiseen viikkooni täyspäiväisenä yrittäjänä. Mökä päälle.

8 kommenttia:

  1. Kyllähän hiljaisuutta on tuotteistettukin matkailuun esim. Pohjois-Karjalassa ja uskon että se tulee kasvamaan muuallakin Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän on mahtavaa! Tiedätkö millaisia juttuja on tarjolla? Musta tää olis tosi kiinnostava vastatrendi bilelomalle.

      Poista
    2. Joo, Pohjois-Karjala on tässä etujoukoissa! Tuolta löytyy ihan päiväkohtaista ohjelmaa ja jos tykkää hiljaisuuden lisäksi viimosenpäälle ruokahifistelystä, on Puukarin pysäkki place to be! Siellä on eräänlainen perinneruokavelho päästetty keittiöön. En ole ollut siellä hiljentymässä, mutta syömässä kyllä, suosittelen!

      http://www.visitkarelia.fi/fi/Artikkelit2017/Hiljaisuus/Hiljaiset-hetket-majataloissa

      Poista
    3. No kappas! Mutta argh tuo saitti!! Ei linkkejä eteenpäin, ei mitään kuvia, ei testimoniaaleja eikä samaa tiettykään englanniksi. Ommmmm. Alan olla yhtä varmempi siitä että yksi iso kikyloikka olisi tehtävissä ihan vain sisältöjen kuntoon laittamisella.

      Poista
  2. Meidän pääsiäisretriitti oli Vaasassa.
    Tyttären 43 m2 opiskelijaboksissa koko 5 hengen perhe 3 yötä ja 2 päivää. Kivaa oli ja ainakaan kukaan ei paennut omaan huoneeseen koko illaksi.

    Vähän oli sellanen fiilis kuin olisi ollut mökillä keskellä kaupunkia. MItään ihmeellistä ei tehty, syötiin ja lekoteltiiin, pelailitiin, ulkoiltiin ja käytiin shoppailemassa ja kahvilla keskustassa(hiukan). Sanoinkin että tämä on parempi kuin pääsiäinen kotona... olisin kumminkin tehnyt rästissä olleita kotihommia koko pääsiäisen tai jos en niin olis ollut huono omatunto...nyt ei ollut.

    Hämmästeltiin myös Vaasassa hiljaisuutta verrattuna Pääkaupunkiseutuun. Lauantaina iltapäivällä käytiin pientaloalueella 3 km päässä keskustasta koiran kanssa kävelyllä ja kyllä oli hiljaista...

    Pikkukaupunkilomailu kunniaan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Ja kiinnostava konsepti tuo kaupunkimökkeily, eikä missään siirtolapuutarhassa vaan pikkukaupungissa.

      Poista
  3. Eikö sun yritys voisi järjestää juuri tuolla teidän mökillä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä vaiheessa jos kirjamyynti hiipuu, tämä on mahdollinen skenaario! :DD

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...