24.3.2018

Mitä sinä tahdot?



Eräs vastikään eronnut ystäväni puuskahti, että mitään oikeaa ei ole olemassakaan. Hän aikoi tästä lähtien elää yksin, sillä se oli hänen mukaansa kaikin tavoin rikkaampaa elämää kuin jatkuvassa kompromississa eläminen. Ero oli sovinnollinen, vuoroviikkojärjestely toimi erinomaisesti ja hän sai vihdoinkin tehdä asioita, joita tahtoi tehdä.

Ymmärrän hyvin. Jos takana on pitkä liitto, johon liittyy jälkikasvua, se oma tahto ei ole ehkä ollut päällimmäisenä mielessä. Vanhemmuuteen voi upota totaalisesti. Lapsiperheessä oppii joustamaan, vaikka yrittäisi välillä ollakin "itsekäs" ja käydä kerran viikossa jumpassa.

Parisuhteen korjaaminen ei ole mikään helppo nakki. Alkuaikojen yhteiselosta tuskin on jäljellä yhtään mitään, sillä kaikki on muuttunut. Olosuhteet ovat muuttuneet, ihmiset ovat muuttuneet ja kokemukset ovat joko yhdistäneet tai erottaneet.

Kinkkistä. Oman tahtonsa voi laittaa hyllylle ihan tiedostaenkin, ainakin joksikin aikaa. Pienissä asioissa se on hyvinkin helppoa. Moneen asiaan myös tottuu ja oma tahto voi muuttua. Mutta ehkä sitä omaa tahtoa pitäisi kysellä itseltään säännöllisesti ennen kuin ajautuu kaikkiin kompromisseihin. Ettei käy niin, että yllättäen huomaa, että tahtoo olla ihan joku muu kuin se joksi on vahingossa muuttunut. Ja ensimmäinen toimenpide sen ihmisen palauttamiseen on päästä eroon parisuhteesta, jota joskus kovasti tahtoi.

Mitenkäs tällainen temppu tehdään? En todellakaan tiedä.

Kysyn asiakkailta, kollegoilta ja kersoilta monta kertaa päivässä, mitä he tahtovat ja millaisia valintoja he haluavat tehdä. Onko nälkä, mitä tekisi mieli, olisiko toiveita viikonlopun ohjelmaksi.

Mutta milloin viimeksi olen kysynyt itseltäni, mitä oikein haluan? Minunkin elämääni määrittelevät tietyt reunaehdot, joihin sovitetaan kaikki muu.

Hämmästyin jo vuosi sitten, miten vähän osasin omaa tahtoani ilmaista. Jos lampun henki antaisi minulle kolme toivomusta, en osaisi sanoa mitään. Huomasin olevani kuin kuin teini-ikäinen. Emmä tiiä.

Olenkin ruvennut kuulostelemaan tahtomisiani vähän enemmän. Teenkö asioita siksi, koska tahdon vai siksi että joku muu niin tahtoo? Ja jätänkö tekemättä asioita, joita oikeasti tahtoisin tehdä? Ja mitä minä parisuhteelta haluan?

Ihan ensimmäiseksi päätin, että teen sen lastenkirjan vaikka mikä olisi. Ja teinkin. Lopetin laihduttamisen, koska tajusin että varaan ihan turhaan aivoistani kapasiteettia täysin turhan asian tavoittelemiseen. Kolmas hyvä havainto oli toive voida vähän paremmin. Siihen auttoi kun avasi suunsa lääkärintarkastuksessa.

Tunnistaako joku itsensä näistä ajatuksista? Ehkä tämä liittyy myös siihen spontaanien ihmisten ajelehtimiseen, johon intohimoihmiset eivät ehkä joudu. Mutta varmaa on, että jos jotain muutosta haluaa, siinä joutuu hommiin. (Siitä lisää ensi viikolla.)


8 kommenttia:

  1. Ihanaa, jään odottamaan tekstiäsi.

    VastaaPoista
  2. Lampunhenki-kysymyksiin vastaan aina vakiona "maailmanrauhaa". :D

    Kakkosena tulisi iso, hieno vanha kartano. Kolmatta toivetta pitäisi sitten miettiä pitempään.

    Noin muuten olen todennut, että vaikka töistä saa henkistä tyydytystä, en ole ns. uraorientoitunut ihminen. En halua tehdä "isoja ja hienoja" asioita tai määrittelen ne eri tavalla. Minä olen onnellinen, terve nykyihminen, jota ei ahdista, ja se on paljon enemmän kuin moni ihminen kautta historian (tai edes nykypäivänä) on saanut olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. maailmanrauha, ilmastonmuutos, biodiversiteetti, merien saatuminen - löytyyhän noita. Mutta ongelmia tuleekin sitten kun pitäisi joatin henkilökohtaiseen elämään liittyvää kakaista ulos. O_O

      Musta on jopa ihan tavoiteltava olotila olla ei-masentunut, ei-ahdistunut, ei-intohimoinen perusjamppa! Whatever works!

      Poista
  3. Jos taas on spontaani suorittaja, voi ajautua intohimonoloisesti suorittamaan vaikka töissä vuosikymmeniä. Kun tilanne jostain syystä muuttuu, sitä ihmettelee itsekin, miksi ravasi oravanpyörässä niin pitkään ja antoi sille lähes kaikkensa, eikä edes kyseenalaistanut asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin varmasti on! Toisaalta, jos nauttii siitä suorittamisesta, ei oravanpyörä haittaa. Pysähtymisen hetkellä voi sitten miettiä, haluaako sitä jatkaa.

      Poista
  4. Kun on 26 vuotta ollut miettimättä omaa tahtomista, on se hämmästyttävän uuvuttavaa ja vaikeaa nyt kun siihen on vihdoin tilaisuus. Täytyy antaa aikaa tulpan irrota. Joten ihana teksti oli tämäkin, kiitos. Ja lisää saa tulla, odotan kieli pitkällä :) Kiitos blogistasi Katja. Kirjoitat niin onnistuneesti asiasta kuin asiasta, ja jos tarvitsee nauruterapiaa, niin sitäkin täältä saa, nimimerkillä varmaan sata kertaa nauranut tolle Raskausviikot explained :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta! Ja tsemppiä pohdintoihin! Kyllä se tulppa siitä irtoaa hiljalleen, kun vain antaa itselleen aikaa ja yhdestä havainnosta saattaa seurata toinen. :)

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...