18.3.2018

Hyvä häviäjä



Kuuntelin sivusta, kun kaksi kuusivuotiasta kehitti riidan Trivialin äärellä (siitä on olemassa perhepainos, jossa aikuisten ja lasten kysymykset ovat erikseen, suosittelen!). Toiselle osui kaksi naurettavan helppoa kysymystä putkeen siinä, missä toinen sai etsiä vastausta ihmisen normaalista ruumiinlämmöstä ja pähkäillä, missä päin maailmaa on New Delhi.

Sitten tuli tuli kysymys, jota vastaaja ei tiennyt, mutta kysyjä tiesi ilman katsomista: "Täähän on ihan helppo!". Riita oli sillä taputeltu.

Yritin pitää ipanoille ylevän puheen siitä, mikä merkitys peleissä on taidolla ja tuurilla. Ja sillä, miten hävitään ja voitetaan. Sattuma voi nimittäin tarjoilla samassa pelissä sekä satumaisen mäihän että jättää puille paljaille.

Yatzyssä on mahdollista heittää viisi kutosta tai ei mitään.
Vaivalla avatun nappulan alta voi paljastua tyhjä, Afrikan tähti tai rosvo.
Saatat päätyä silitysraudalla täyteen rakennetulle Erottajalle.
Sukupolvien välinen kuilu tulee näkyväksi, kun yrittää Aliaksessa selittää nelosluokkalaiselle piirtoheitintä.
Ristiseiskassa paljon riippuu siitä, millaiset kortit sinulle jaetaan, mutta pelin kulkuun vaikuttaa myös se teetkö virheen vai estääkö joku toinen peliäsi.
Ja kilpakumppanisi saattaa tosiaan saada Trivialissa kysymyksen Nalle Puhin parhaasta ystävästä siinä missä sinulta tivataan Bronten sisarusten tuotantoa ilmestymisjärjestyksessä.

Pelejä ei pelata siksi, että lopputulos olisi aina oikeudenmukainen ja reilu, vaan pelaamisen takia! Pelatessa jännitetään, olisiko onni tällä kertaa mukana. Tärkeää on, että voitolla oleva ymmärtää, että suunta voi muuttua milloin vain ja ylimielisyys voi kostautua.

Ei siis kannata murjottaa ja syytellä vastapuolta, jos hän pelaa hyvin, vaan keskittyä omaan peliin. Tämä kannattaa muistaa myös tosielämässä!

Vaikka puheeni oli mielestäni hyvinkin innostava, tasapainoinen ja osoitti hienosti, kuinka henkilökohtainen on poliittista, likat päättivät siirtyä piirtämään.

No, sitten tuli lauantai-ilta. Piirrä ja arvaa -pelissä kukaan ei ymmärtänyt, kun piirsin repun, vaikka kuinka hahmottelin kuvaan ihmisen selkää ja hihnoja. Ei, se ei todellakaan ollut kyttyrä, peffa, lammas, purjevene, kakkaemoji eikä Ansa Kynttilä. Vaan REPPU!

Täytyykin muistaa vielä korostaa tytöille, että kyllähän se vatipäiden kanssa pelaaminen on todella raskasta.

Ja että aikuisena kannattaa kieltäytyä kategorisesti esimerkiksi Monopolista, josta on varmasti seurannut monta avioeroa.


9 kommenttia:

  1. Me ei miehen kanssa pelata enää shakkia eikä alfapettiä. Toinen perheen aikuisista ottaa nämä vähän turhan tosissaan ja toinen turhautuu siihen, kun toinen miettii keskimäärin 10 minuuttia omaa siirtoaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikkauhee. Shakki on kyllä paha, se kun on ikävästi taitopeli, jossa ei edes voi luottaa hillottamiseen.

      Poista
    2. Myös tuo alfapet lopetettiin samasta syystä, kun mulla meni hermo odotteluun :)

      Poista
  2. Me pelataan miehen kanssa vaan pelejä, missä tuurilla on iso merkitys. Toinen meistä aikuisista (kröhöm...) on meinaan aika huono häviäjä, kun tajuaa olevansa huonompi. Tuuripeleissä häviäminen ei tunnu yhtä pahalta 😁

    VastaaPoista
  3. Pelatkaa hyvät ihmiset hyviä pelejä! Monet klassikot, kuten Monopoly, ovat absoluuttisen peliteknisesti huonoja (toki jokainen saa myös tykätä huonoista peleistä, se on sitten makuasia). Näillä alkuun: Carcassonne, Menolippu, Salaisuuksien saari. Lisää täältä: lautapeliopas.fi

    VastaaPoista
  4. Huoh. Me ei voida Miehen kanssa pelata MITÄÄN kahdestaan eikä joukkuepelejä samassa joukkueessa! Se olis varma avioero, enkä uskalla/ haluaisi enää riskeerata melkein kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen.
    Jos pelataan eri joukkueissa, no problem, emmekä edes (juurikaan) kuittaile toiselle mitään. Omituista.

    ~Viltsu

    VastaaPoista
  5. Meillä ei toimi edes Carcassonne, koska miehen mielestä mä saan AINA KAIKKI parhaat palat...

    VastaaPoista
  6. Miehen perheessä aika monen pelin pelaaminen jäi ilmeisesti yhteen kertaan, koska niistä syntyi niin paljon mielipahaa ja riitaa. Miten kukaan voi riitaantua esim. Rappakaljasta en kyllä tajua...

    VastaaPoista
  7. Meillä ei ipanat vielä osaa pahoittaa mieltään häviämisestä, mutta voi hyvä ihme, jos mies häviää mulle Carcassonnessa tai jossain muussa strategiapelissä :D Se ei suinkaan saa raivareita tai mökötä, vaan analysoi koko loppuillan ja vielä pitkään sängyssä, miksi hävisi. Sitä jossittelua ei kestä oikeasti kukaan kuunnella :'D Minä taas oon meistä se, joka ei juuri voittamisesta välitä ja toteankin välillä, et on kiva ku jokainen saa voittaa "vuorollaan". Mies ei tajua tätä filosofiaa yhtään :D

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...