Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

23.2.2018

Mikä kuusivuotiasta vaivaa eli mitä ikäkausista pitää ymmärtää

Kaupallinen yhteistyö: Yle ja Suomen Blogimedia



Olen aina välillä täällä pohtinut, mikä hemmetti kuusivuotiasta oikein riepoo. Miksi se yhtäkkiä sanoo kaikkeen "ei" ennen kuin edes kuulee, mitä kysyn? Miksi joka asiasta on pakko ulvoa kuin pahainen taapero? Miten minimaalisen pienistä asioista oikein voi loukkaantua sydänjuuriaan myöten?

Kyseessähän on tietenkin vaihe. Ja näistä haluaisin tietää enemmän!

Käytinkin lomalla aikaani sivistyksen parissa. Ahmin aamukävelyillä luureista Ylen upouuden Kasvatusviisautta kiireisille -sarjan. Kymmenminuuttisissa podcasteissa toimittaja Anu Heikkinen sekä opettaja ja kasvatustietokirjailija Jarno Paalasmaa käyvät läpi kasvatukseen liittyviä (haastavia) kysymyksiä kuten pitääkö lasten kanssa leikkiä, millaista valtaa lapset saavat käyttää, tehoavatko rangaistukset ja pitääkö koenumeroista maksaa. Aiheita peilataan myös kasvatusklassikoihin kuten Jean-Jacques Rousseaun ja Maria Montessorin teoksiin.

Minuun kolahti erityisesti sarjan kuudes jakso, jossa käsiteltiin lapsen ikäkausia. Eli ajanjaksoja, joihin vanhemmilla saattaa liittyä syvää ulkopuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta.

Olisin voinut kuunnella tästä aiheesta helposti tunnin verran lisää asiaa. Miten täysin järjetöntä uhmakohtausta pitää käsitellä? Miksi kuusivuotias löytää itsestään kuolevan joutsenen? Entä oletteko kuulleet yhdeksänvuotistaitteesta? Ja mitä murrosikäisen aivoissa oikein tapahtuu?

Muistaakseni professori Liisa Keltikangas-Järvinen on kritisoinut, että vanhempien ymmärrys lasten ikäkausista on 30 vuodessa huonontunut. Tunnustan avoimesti oman osaamattomuuteni, mutta en ole ihan varma, ovatko nykyvanhemmat järjestään huonompia kuin esimerkiksi 40-luvulla syntyneet. Eivät minun vanhempani ainakaan millään tavalla osoittaneet niitä ymmärtävänsä tai puhuneet mistään (muustakaan) kehitykseen liittyvästä. Tekivät lähinnä töitä.

Tällainen ymmärrys olisi tietenkin tarpeellista. Jos ymmärtää millaisesta kontekstista lapsi maailmaa katsoo, on mahdollista päästä oman boksinsa ulkopuolelle ja yrittää muuttaa omaa käytöstään. Mutta missä tätä tietoutta jaetaan?



Vanhemmaksi saa ryhtyä kuka tahansa eikä kasvatusviisaus laskeutunut päähäni imettäessä. Olen lukenut pari moderniksi luokiteltua kasvatusopusta, mutta anti on jäänyt ohueksi, erityisesti ikäkausien näkökulmasta. Sain neuvolasta valtavan määrän ruokintaesitteitä mutta en yhtään neuvoa siihen, miten tulen toimeen teinin kanssa. Päädyn googlella aina Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivulle - onko tietoa muuallakin?

Päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmissa ne vaiheet ensimmäisen kerran konkretisoituivat ja yhteisissä keskustelutuokioissa olen saanut kasvattamiseen uusia näkökulmia.

Joitain taitoja opetellaan koko elämä.
Joskus tulee takapakkia.
Ja kasvattaminen on kasvamisprosessi. Olet itsekin uudessa vaiheessa vanhempana. Siinäpä onkin metatason ongelmanratkaisua, kun yrität ymmärtää lapsen lisäksi itseäsi.

Olen yrittänyt pitää yhtä ohjetta mielessä: vaiheet kuuluvat asiaan. Lapsen ei pitäisi tuntea itseään huonoksi vain siksi, ettei hän vielä osaa kontrolloida impulssejaan tai toimia ryhmässä.

Ja tässä vaiheessa suurimmat mokat on tietenkin jo tehty. Molempia ipanoita kasvattaa jo vanhempien lisäksi kokonainen kylällinen ihmisiä, isovanhemmat, naapurit, valmentajat ja opettajat. Tässä vaiheessa on aika hyvä tilanne, jos ja kun lapsi uskaltaa ja haluaaa vuodattaa koko sydämensä mutsilleen.

Mistä kasvatusaiheista te haluaisitte kuulla lisää? Katsotaan saadaanko teidän toiveenne toteutettua!

16 kommenttia:

  1. Mun vanhemmuuden kipukohdat liittyvät siihen kun oma temperamentti menee ristiin lapsen temperamentin kanssa. Mun on välillä tosi vaikea toimia oikealla tavalla suhteessa esikoiseni elämäntuskaan villahousujen pukemisen välttämättömyydestä koska lapsen tapa kiukutella porautuu suoraan johonkin mun kipupisteeseen. Toisen lapseni luonnetta, kiukuttelua ja tapaa uhmata mun on paljon helpompi ymmärtää koska hän on luonteeltaan enemmän kuin minä. Muistan ihan omasta lapsuudestani mikä auttoi ja missä omat vanhempani mokasivat suhteessa uhmakausiini. Mä olen jo vuosia kaivannut apua ja tukea ja neuvoja siihen mikä olisi oikea tapa toimia tän esikoisen kanssa. Kun vaikka on ne vaiheet niin eri lapset ovat niissä vaiheissa erilaisia ja niitä pitäisi osata tukea oikealla tavalla. Tällaisia ei varmaan kauheasti 80-luvulla vanhemmat pohtineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi todella hyvä aihe! I feel you.

      Poista
  2. Yhdeksänvuotistaite, never heard!? Mut meillä on varmaan sit sellainen meneillään :O :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuosta podcastin jaksosta sen kuulin minäkin ensimmäistä kertaa! Se on jännä paikka aikuisellekin kun lapsi muuttuu sellaiseksi mietiskeleväiseksi ja pohtii isoja eksistentiaalisia kysymyksiä.

      Poista
  3. 6-vuotiaan uhma on täällä tapetilla, isosti, ja vertaistukena oon lukenut tuon sun linkkaaman kirjoituksesi aiheesta jo useampaan kertaan. Meillä on tähän mennessä läpi käyty oppikirjamaisesti kaikki vastaantulleet ikäkausivaiheet (ja silleen aina muutaman kk "etuajassa" että en oo ikinä kärryillä ennen kuin googlettelen (ja päädyn sinne MLL:n sivuille) ja voin olla että jaa se on taas vaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se on suosittu postaus, kun aika moni ilmeisesti saman ongelman kanssa painii. :) Tuo MLL:n hakusanahallinta on kyllä kovaa luokkaa.

      Poista
  4. Vaiheita juu.. ja jokaisella lapsella hiukan omalla "twistillä". Jotain samaa näissä 2, 6, 9, 14 ja ties minkä ikäisen vaiheissa on kussakin... taitaa olla niin että jokainen oman temperamentinsa mukaan reagoi näihin kehitysvaiheisiin.. myös aikuisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, mikä sarja! Teillähän on sitten perheessä kaikki vaiheet edustettuna yhtä aikaa. O_o Ja kyllä temperamentti vaikuttaa reagointitapoihin samoin kuin vuorovaikutustilanteen vastapuoli.

      Poista
    2. No sarja on kyllä meillä 14, 18 ja 21...tarkoitin et kaikki nuo vaiheet on koettu ja pari vielä päälle..��

      Poista
  5. Meillä taitaa äidillä olla ikuinen ”pakko/sääntökammo”, ”minä itte” ja uhma... siinä kalpenee lapsetkin välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisuus ja vanhemmaksi kasvaminen voisi olla tosi hyvä aihe! Mä löydän itsestäni myös periaatteellista vastustusta tiettyjä valtarakenteita kohtaan. Apua olen oppinut pyytämään kantapään kautta. Huoh.

      Poista
  6. Väestöliiton sivuja koluamalla löytyy myös esim kysymys-vastaus palsta murkkuikäisen vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Väestöliitto on hyvä taho myös. Nyt on alkuvuonna ilmestynyt parikin hyvää artikkelia, jotka kertovat millaisia muutoksia murrosikäisen aivoissa tapahtuu. Taisi ainakin toinen olla Hesarissa ja maksumuurin takana.

      Poista
  7. Ah, tutulta kuulostaa, 6-vuotias meilläkin. 6 vuotta olen odottanut sitä vaihetta, että ei olisi mitään vaihetta, mutta ei ole näkynyt.. ;)

    VastaaPoista
  8. Täällä kaivattaisiin neuvoja siihen, miten tasoittaa lasten "äiti äiti!!" - läheisyysvaihetta. Kaksvee ja neljävee olisivat varsinkin iltaisin (ja joskus öisinkin) mieluiten minussa kiinni. Toki haluankin läheisyyttä antaa, mutta oma jaksaminen kärsii pitkittyneistä iltanukutuksista ja varsinkin yövaeltamisesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä vielä, että tätä ilta-yö-häröilyä ei aina ole ollut, vaan se vaikuttaa nyt joltain 'vaiheelta'. En vaan varsinkaan esikoisen kohdalla keksi, miltä... (kuopus tekee hampaita, joten se selittää osittain).

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...