9.1.2018

Uskalla olla haavoittuvainen



Olen saanut mörököllikirjasta paljon palautetta! Toivoinkin, että saisin. En ole koskaan kirjoittanut lapsille mitään enkä voinut aivan täysin luottaa omien lasten palautteeseen, joten halusin ehdottomasti tietää, osuiko mikään, ja jos, niin mikä.

On osunut. Vanhemmat ovat kiitelleet värikästä kieltä, isoa fonttia (!), tunteiden käsittelyä ja sitä että päähenkilön innoittamana joku napero on uskaltanut maistaa parsakaalia. Jee! Kritiikkiä sain eräältä isältä, joka on yrittänyt metrisen lumikerroksen ja rospuuton alta kaivaa lapselleen jymykiviä tyynyn alle. Olisi pitänyt valita vaikka kävyt.

Ja eräältä 8-vuotiaalta tuli myös noottia. Hän paheksui sitä, että kirjan lopussa pedattu jatko-osa ei ollutkaan vielä saatavilla. Pahoittelen!

Erityisesti on lämmittänyt se, että moni lapsi on kuulemma kiintynyt kirjaan siinä määrin, että sitä on vaadittu luettavaksi useita kertoja putkeen ja sitä kuljetetaan päiväkotiin ja kouluun (vaikka se on painava!). Yksi oli ilmoittanut äidilleen, että tämä kirja on sellainen, joka säästetään eikä laiteta kirpputorille.

Luen tämän niin, että kirja on siis jollain tavalla koskettanut lapsia ja hitsinpimpulat sentään: se on fiilis, joka nostaa päänahankin kananlihalle!

Skidi sanoi heti, että Pikkis on hahmona mahtava, mutta en sen kummemmin miettinyt, mikä kirjassa oli koskettavaa, kunnes sain kiinnostavan palautteen aikuiselta lukijalta. Hän oli hyvin vahvasti ei tartte auttaa -ihminen ja kiitti siitä, että nämä uskaltamisen teemat sopivat kaikenikäisille.

Ja niinhän se tietenkin on: ei rohkeus muutu sen ihmeellisemmäksi iän myötä. Rohkea ihminen ei ole voimakas ja räyhäkäs vaan inhimillinen.

Pikkiskin on haavoittuvainen. Vähän epävarma, ujo, erehtyväinen, sähläävä ja ajattelematon. Hänet pitää pelastaa milloin mistäkin pinteestä ja hän joutuu käsittelemään kiusallisia tunteita kuten pettymystä, noloutta ja jännitystä. Mutta mörököllien maailmassa haavoittuvaisuus on tehdasasetus yhtä lailla kuin armollisuuskin. Pulaan joutunutta autetaan, tietenkin. Kukaan ei viisastele, että mitäs minä sanoin tai kyllä sinun olisi pitänyt ymmärtää. Mörököllimetsässä on ihan ok mennä puun taakse piiloon ja miettiä siellä suunnitelmaa.

Oman haavoittuvaisuutensa näyttäminen on vaikeaa. Monille meistä on opetettu, että itkeä ei saa eikä pelätä, ei lapsena eikä aikuisena. On paljon turvallisempaa esittää, että mikään törppö teko tai ilkeä kommentti ei satuta. Moni vanhempi välttää oman lapsen edessä itkemistä ihan kuin lapsen olisi haitallista nähdä että aikuistakin voi itkettää.

Tunteettomuus on tavallaan rohkeudelta näyttävä ansa. Se ruokkii itse itseään ja tuppaa leviämään myös muihin rooleihin, työpaikalla ja parisuhteessa. Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa menee vaikeaksi. Jos ei ikinä ihmisten edessä näytä haavoittuvuuttaan, riistää myös muilta mahdollisuuden tuntea empatiaa ja katumusta. Pahan mielen näyttäminen saa nimittäin normaalin ihmisen tuntemaan myötätuntoa, pyytämään anteeksi ja muuttamaan käytöstään.

Oman epätäydellisyytensä ja haavoittuvaisuutensa paljastaminen on hirveän rehellistä. Samalla se on myös ihan valtavan rohkeaa. Siinä joutuu itselleenkin tunnustamaan, että tällainen minä olen, ja näitä asioita jännitän ja pelkään oli siinä järkeä tai ei.

Kirjassa viimeisen jymykiven saa omana itsenään olemisesta. Ehkä minäkin voisin hiljalleen saada sen tyynyn alle.



Ps. Jos kirja kiinnostaa niin ensimmäistä painosta on vielä jonkun verran jäljellä (en tiedä milloin ehdin ottaa seuraavan). No Tofun verkkokaupasta mörököllit saa kotiinkuljetuksella! Ja toivoa on että tämä tulee jossain vaiheessa myös kirjastoihin. Kannattaa käydä esittämässä toive oman kirjaston henkilökunnalle.

17 kommenttia:

  1. Moi,

    voisiko sulle laittaa sähköpostia johonkin? :)

    VastaaPoista
  2. Joo 6v hermostu eilen melkoisesti kun kirja loppui ja jatko-osaa ei ole vielä saatavilla. Mutta ei silti suostunut että oltaisiin täytetty loppusivuilla oleva lomake jymykivien toivossa, koska jymykiviä ei muka ole olemassa. Vaikka lohikäärmeitä on.

    -Sup

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrettävä hermostuminen ja näkökulma. Elämme vaativia aikoja. Yritän saada jatko-osan viimeisteltyä kevään mittaan!

      Poista
    2. Lohikäärmeet on täälläkin saavuttanut todellisen olennon aseman. Toisin kuin vaikka karhut, sudet, painovoima ja numero seitsemän. 4-vuotiaan kanssa on välillä vähän haastavaa.

      Poista
    3. Apua! :D Mikäs numero seiskassa on vikana?

      Poista
    4. En todellakaan tiedä :D Innolla odotan nelivuotisneuvolaa, jossa pitää täyttää joku lomake lapsen kehityksestä tms.

      Poista
  3. Pääkaupunkiseudun (erityisesti Espoon tulisi hankkia espoolaisen kirjailijan kirja!) kirjastoille voi ehdottaa hankkimista tästä linkistä:
    http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys! En ymmärrä miksi tämä ei ole ihan koko maassa käytössä.

      Poista
    2. "Hei ja kiitos hankintaehdotuksestasi!

      Tämä kirja on juuri parhaillaan sopimustoimittajamme valintalistalla, jolta valitsemme uutuuskirjoja kirjastojen kokoelmiin. Kirjaa tullaan tilaamaan Helsingin kaupunginkirjastoon, ja tiedot tästä pitäisivät näkyä Helmet-haussa ensi viikon alkupuolella. Voit tällöin halutessasi jättää kirjasta varauksen."

      Kohta saa pk-seudun kirjastoista!

      Poista
  4. Voih, saispa tän kirjan ruotsiksi niin ostaisin heti ruotsinkieliselle perheenjäsen-lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hear you. Et ole ensimmäinen joka pyytää kieliversioita. Käännättäminen, taittaminen ja painaminen kirjaksi on vaan niin pirun kallista että pitäisi olla useampi sata ostajaa.

      Poista
  5. Meillä Mörököllikirja tuli kuin tilauksesta kun tulossa on pelottavia ja rohkeutta vaativia asioita (ei mitään hengenvaarallista, mutta inhottavaa, mutta valitettavasti tarpeellista).
    Lisäksi nuoriso ehdotti että jos hampaista rahaa tuo hammaskeiju, niin uroteoista toisi jymykiviä urokeiju. Koitin pitää naaman peruslukemilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotan kovasti tsemppiä rohkeutta vaativien asioiden kohtaamiseen! Urokeiju FTW! <3

      Poista
  6. Tilasin. Kauan sitä pohdiskelin että raaskinko, kun meillä oma perheenlisäys vasta toiveissa ja tällä hetkellä rahatilanne todella huono. Mutta näin vuoden vaihtumiseen liittyvien pohdiskelujen jälkeen päätin että perhana, tilaan!! Ihan minulle itselleni! Olen nimittäin vihdoin hieman sisuuntumassa ja opettelemassa sanomaan "ei" ja että "tässä menee mun raja". Jos meille omia lapsia suodaan niin aion kyllä olla varovainen kiltti-sanan kanssa, niin paljon olen saanut ja saan tehdä töitä sen kanssa että hyppäisin vaikka sillalta jos joku tarpeeksi pyytäisi ja se häntä auttaisi. (Kerran olenkin hypännyt veneestä keskellä järveä sukeltamaan pohjaan jäänyttä uistinta, kun kovasti pyydettiin ja sanottiin että jos joku ei sitä saa, isä suuttuu. Olin aika pieni lapsi ja arvata saattaa että aika moni isä kyllä suuttui.) Aivan kamalaa! Asiaa ei helpota se, että nyt kun vihdoin olen varovasti alkanut pyytää jotain itsellenikin niin siitä on aina syntynyt jotain negatiivista, mikä ei rohkaise asian suhteen. Asiaa ei helpota myöskään sen tajuaminen, että luultavasti hyvin moni vain on niin tottunut siihen että tällainen olen ja nyt kun yritän sitä hieman muuttaa, he ovat yllättyneitä ja ihmetteleviä ja siitä seuraa keskustelua. Raskasta. Lisäksi.. olen huomannut että ihmisillä on niin valtavan eri käsitykset siitä missä menee hyvän maun raja ja se mikä toiselle on auttamista, on toiselle hyväksikäyttöä. Hankaluuden siihen tuo lisäksi auttamista odottavan puolen oletukset tai odotukset siitä, että auttajalle halutunlainen järjestely on ok (viattomasti, ei niin että he pyrkisivät käyttämään toista hyväksi- en sitten tiedä kumpi on pahempi). Ihan hirvittävän hankalaa!! Eipä tässä itsekään ole täydellinen; on tullut loukattua ihmisiä tahallaan ja tahattomasti ja joskus puhuttua hyvinkin ohi suun tajuamatta lainkaan että mitäs tuli sanottua. Mutta paljon on tullut mietittyä noita odotuksia ja sitä, että kunpa saisi kaikkiin tilanteisiin puolueettoman ihmisen kertomaan kenen odotukset olivat pielessä. Senkin suhteen tullut itseä moitittua että voihan olla että minä vain sitten odotan liikoja muilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tilauksesta! Hyvää pohdintaa tuosta kiltteydestä, se on tosiaan aika väärinymmärretty sana. Ihmisten välillä tulee aina väärinkäsityksiä. Voin kuvitella, että yllätyksiä seuraa erityisesti silloin, kun alkaa vetää omia rajojaan uusiksi. Mutta sinun päätöksesihän se on ja muiden vastuulla on sitten mukautua. Tärkeintähän on molemminpuoleinen yritys ymmärtää mikä on muuttnut ja miksi, loukkaantuminen on nelivuotiaiden hommaa.

      Poista
  7. Mörököllikirja sopii meidän herkälle viisivuotiaalle kuin nenä päähän. Tarinaa kuunnellaan intensiivisesti ja nyt kirja on luettu jo tosi monta kertaa kannesta kanteen ihan lapsen omasta toiveesta. Ekan jymykivensä ipana sai kun uskalsi olla naapurin lapsen luona kylässä itsekseen - ilmeet olivat kiven löytyessä varsin muikeat ja se piti viedä päiväkotiin asti esiteltäväksi. Olen yrittänyt selittää lapselle, mitä se luonteen lujuus tarkoittaa, ihan ei ole vielä mennyt perille mutta ehkä ajan kanssa (ja todellakin yritän käyttää sitä hyväkseni nirsoilun taittamiseksi, toistaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta). Murun muuttohommaa ja siihen liittyviä tunteita meidän skidi ei vielä oikein tajunnut, mutta ehkä myöhemmin. Spontaanit kuplivat naurut lapselle tuli siitä, kun puro lörisee :D
    Jatko-osaa odotellessa!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...