7.1.2018

Juuri sitä, mitä tarvitsin



Meillä on tapana käydä kerran vuodessa ystäväporukalla reissussa. Kun tämän tradition kerran aloitimme lapsiperhearjen keskellä, havaitsimme, että tämä kokoontuminen on monella tapaa arvokas.


Delegaation virallinen käynti järjestyi paikallisen viinintuottajan baariin, joka maistatti tilan viinejä (maistoin mm. raparperiskumppaa, ihan hämmentävän hyvää!) ja kertoi perustajien hämmästyttävän tarinan
maailmansotien myllerryksestä tähän päivään. 

Turismi on tehnyt tehtävänsä: Tallinnassa on paljon kivoja ruokapaikkoja, vegeruokaa on saatavilla poikkeuksetta
 ja palvelu on parantunut valtavasti.


Hotelliksi valikoitui Telegraaf, jossa on myös hyvä spa-osasto. Kävin kasvohoidossa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Tallinna. Reissu osui nyt toistamiseen loppiaiseen, joka on kuin luotu tällaiseen irtiottoon. Kun on koko syksyn kärvistellyt himassa nauttimassa pimeydestä ja sen jälkeen kehitellyt joulunpyhiksi mielekästä, vastuullista ja kehittävää koko perheen tekemistä, on aika valmis ottamaan itselleen hieman oikeaa lomaa ennen kuin kevätkauden perusarki alkaa.

Käytännössä reissussamme ei ole mitään ihmeellistä sisältöä, kaava on ollut suhteellisen sama jo muutaman vuoden. Noin 7 mutsia jättää perheensä etsimään paperiliimaa, monoja ja saksofonin nuotteja keskenään ja poistuu johonkin lähikohteeseen tekemään asioita, joihin ei juuri koskaan ole aikaa: ystävöimään. Eli pullakahvittelemaan, skumpittelemaan, käymään kasvohoidossa, syömään hyvin, pällistelemään kaupunkia, nukkumaan päiväunia ja tutustumaan kulttuuri- tai urheilukohteisiin. Samalla puhutaan kaikista niistä asioita, joita ei somessa jaeta. Riidellä ei tarvitse, koska olemme kaikki tottuneet matkustamaan tällä porukalla ja jakaantumaan itsenäisiin yksiköihin kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Joka kerta tämän reissun jälkeen on olo, että juuri tätä minä tarvitsin. Silmäpussit eivät ehkä ole pienentyneet mutta naama on kipeä nauramisesta ja kaikki huolet vähintään puolta pienempiä. Intensiiviannos ystäviä yhdistettynä paikanvaihdokseen ja pieneen luksukseen on parasta mitä on, olivat lapset pieniä tai isoja.





Joten totean siis sen saman minkä aina: ystävien kanssa vietetty aika on järjestämisen väärti. Elämä isojen lasten kanssa on sen verran mutkatonta, että reissun järjestäminen on jo helppoa. Viikonloppu ilman toista vanhempaa ei vaadi erikoisjärjestelyjä vaan on lähinnä ilmoitusluontoinen asia.

Pieni poissaolo tekee terää erityisesti, jos tuntuu siltä, että äiti ei voi lähteä kotoa mutta isä voi. On nimittäin kiva huomata, että perheenjäsenet (ihme kyllä) löytävät ne kamansa itse ja kaipaavat poissaolijaa ihan muista syistä. Jos ei avoimesti niin ainakin salaa.


2 kommenttia:

  1. Totta joka sana. Mekin kokoonnutaan joka vuosi tyttöjen kanssa pitkäksi viikonlopuksi. Emme kaikki enään asu Suomessa, joten tämä yhteinen viikonloppu on meille kultaakin arvokkaampi. En mistään hinnasta luopuisi tästä perinteestä.

    Kotonakin jaksaa paremmin kun on päässyt juomaan Skumppaa ja syömään hyvää ruokaa aikuisten ihmisten seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Ystävät on loppujen lopuksi erityisen tärkeitä juuri sen oman identiteetin säilyttämisessä. He tuntevat sinut ja tietävät millainen olet, vaikka et itse olisikaan ihan varma. :)

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...