Tietoa mainostajalle ›

5.11.2017

Johtamisoppeja kersojen kanssa - ja elämässä yleensä


Jaan vielä yhden opin johtamiskurssilta, johon osallistuin syyskuussa. Olen nimittäin kuukauden päivät soveltanut oppejani kersoihin. Ja yllättävän hyvällä menestyksellä!*

Paitsi siihen aktiiviseen kuuntelemiseen, perehdyimme kurssilla myös SCARF-malliin, joka konkretisoi aivojen sosiaalista toimintaa ohjaavaa viittä perustarvetta. Kun nämä tarpeet ovat kunnossa, olemme rentoja ja yhteistyökykyisiä, mutta jos aivot tulkitsevat, että nämä tarpeet ovat uhattuina, iskee pelko. Ja kaikkihan me tiedämme, että pelko johtaa pimeälle puolelle.

Perustarpeet ja niihin kohdistuvat uhkakuvat ovat tiivistetysti seuraavat:
  • Status (asema): ryhmän arvostuksen menettäminen, 
  • Certainty (ennustettavuus): turvallisuuden ja ennakoitavuuden puuttuminen,
  • Autonomy (itsenäisyys): valinnan vapauden rajoittaminen,
  • Relatedness (yhteenkuuluvuus): yhteenkuuluvuuden puuttuminen tai ryhmän ulkopuolelle jääminen ja 
  • Fairness (oikeudenmukaisuus): tasa-arvon puute, epäreilu kohtelu. 

Näiden tarpeiden huomioimatta jättäminen, tai hyökkäys niitä kohtaan, saa siis aikaan alkukantaisia puolustusreaktioita, kuten rähinää, jäätymistä tai vetäytymistä joukosta. Paineeton tilanne taas ruokkii luovuutta ja ongelmanratkaisu- sekä mukautumiskykyä.

Kurssilla tätä käsiteltiin työyhteisön näkökulmasta, mutta jäin itse pohdiskelemaan, mitä tämä lasten kannalta tarkoittaa.

Uhmavaihe on aina mielipuolinen kokemus, mutta eteisen lattialle kiteytyviä konflikteja voi tarkastella myös SCARF-lasien kautta. Lapsi on keskenkasvuinen ihminen, joka kokee stressiä ja näyttää sen omalla tavallaan. Lapsen temperamentista riippuu eskaloituvatko tilanteet helposti ja/tai onko joku noista perustarpeista korostunut. 

Joskus reaktioita voi olla vaikea laittaa laatikoihin, mutta seuraavanlaiset (täysin esimerkinomaiset ja fiktiiviset) reaktiot voivat kieliä siitä, että nyt on osunut SCARF-tuulettimeen:

S - Mä en osaa tehdä näitä legoja, olen ihan tyhmä!
C - En halua lähteä kotiin / nukkumaan / päiväkotiin / syömään / puistoon / kauppaan jne...
A - Minä pesen hampaat itse!!!!!!
R - Te ette rakasta mua, mä karkaan kotoa enkä tule enää ikinä takaisin!
F - Miks toi saa ja mä en! Eppää!


Tällaisessa tilanteessa voi nopsaan kelata, onko tämä nyt uhkakäyttäytymistä. Voiko koettua uhkaa hälventää ja vastata niin, että tämä perustarve tulee huomioiduksi. Eli jotenkin että:

S - Olet tosi sinnikäs, kyllä sä opit, muistatko miten hyvin sä opit pyöräilemäänkin?
C - Kävelevä aikataulukirja: Aamulla mennään puistoon, sitten syödään ja sen jälkeen voidaan katsoa leffaa. 
A - Arvaapa mikä aika nyt on! Saat päättää, haluatko harjata itse ensimmäisen vai viimeisen kierroksen.
R - Toivottavasti et karkaa mihinkään. Meille tulee kauhea ikävä sua ja sit me tullaan etsimään sut.
F - Mä yritin olla tasapuolinen. Miksi tää oli susta epäreilua?

Olennaista mulle oli tajuta, milloin viljelen uhkia ihan vahingossa eli unohdan ennakoida ja annan palautetta liian suoraan. Yhtä lailla valaisevaa oli tajuta, miksi aikuisen puhuminen omasta kuolemastaan oli lapsena ahdistavaa (jatkuvuusuhka). 

Mikä parasta, samojen lasien läpi voi tarkastella omaa elämäänsä muutenkin, parisuhteesta henkilökohtaisiin kriiseihin. 

Tajusin, että lapsiperheellistyminen oli minulle kaikkiin tarpeisiin kohdistuva SCARF-hyökkäys: menetin statukseni löytämättä uutta, en nähnyt tuntiakaan eteenpäin mitä tuleman piti, elämääni tuli valtava määrä erilaisia kieltoja, sääntöjä ja kompromisseja, lakkasin kuulumasta tuttuun työyhteisöön ja kaikesta tästä oli palkintona ruumiillista kremppaa ja paskat yöt. Ja sitten kaikki vielä horisivat jostain elämän parhaasta ajasta. Tästä näkökulmasta ei ollut ihme, että olin kriisissä.

Ja samalla tavalla, joku toinen saa lapsen myötä nämä kaikki: roolin äitinä, jatkuvuuden tunteen, itsenäisyyttä ja hallinnan tunnetta, yhteenkuuluvuutta ja juuri sen minkä oli aina halunnut. Ei ihme, että vanhemmuuskokemuksia on välillä vähän hankala ymmärtää.

Miltä kuulostaa? Löydättekö yhtymäkohtia omaan elämäänne? Keksittekö heti jonkun asian, josta itse, lapsi tai kumppani triggeröidytte? Olisi kiva kuulla!

*Disclaimerina, että tämä on taas jälleen kerran omaan kokemukseeni perustuvaa pohdintaa eikä minkään asiantuntijatahon sertifioimaa tiedettä, joten ei panttia, ei palautusta, kaikki voi silti mennä päin persettä.

11 kommenttia:

  1. "Lapsiperheellistyminen oli minulle kaikkien tarpeiden SCAFR-hyökkäys..." Kiitos, ymmärrän taas itseäni vähän paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika hämmentävää tajuta tämä. Ja samalla se, että joku toinen kokee asian täysin päinvastoin.

      Poista
  2. Musta lastenkasvatusdiskurssi on usein keskustelupalstoilla aika ahdistavaa ”ota siltä luulot pois” -tyyppistä uhoilua. Tai vertailua siitä, kuka osaa tiukimmin kontrolloida lapsiaan ja nuuskia, etteivät ne vain saa vääriä vaikutteita mistään. Tai luule olevansa mitään. Normaalitkin reaktiot latistetaan helposti kasvukivuksi, vaikka oikea syy oli se, että tilanne oli epäreilu, vaatimukset ylimitoitettuja, ruoka jäänyt välistä, yleinen ilmapiirin kireys tai mikä tahansa vastaava syy. Lapset on mussa reaktioissaan melko loogisia, mutta eivät osaa välttämättä tulkita tilanteita oikein saati että heidän tilanteensa olisi se, minkä mutsi/faija tulkitsee sen olevan. Jokaisella motiivinsa...

    Yksi fiksuimmista kommenteista lastenkasvatukseen liittyen on ollut se, että kaikista tempuista ja periaatteista huolimatta eniten lapseen vaikuttaa vanhempien persoonat. Se, millaisia ihmisiä he ovat, kykyineen, vikoineen ja hyveineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en yleensä jaksa noita keskustelupalstoja. Lapset ovat yksilöitä ja yleispäteviä neuvoja on vaikea antaa, harva myöskään on vanhemmuudessaan erityisen johdonmukainen. Mä tykkään pitää tiukkaa kuria tietyissä asioissa mutta sitten on asioita, joihin en jaksa panostaa yhtään. Ja senhän nuo oppii ensimmäisenä: säännöt vaihtelevat per aikuinen. :) Musta tää malli tuo hyvin sitä isoa kuvaa mukaan.

      Poista
  3. Loistava teksti, kiitos! Tajusin juuri itsekin kokeneeni SCARF-kriisin (joskin tilanne on sittemmin onneksi parantunut). Tässähän on mahdollisuus ymmärtää paitsi lapsen, myös omia reaktioita hieman paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Siitä ei ole ainakaan haittaa. ;)

      Poista
  4. Kiitos että sanoitit tämän. Tajusin nyt, että SCARF-kriisi iski päälle melko pian jo synnytyslaitoksella. Jälkeenpäin sopeuduin uuteen tilanteeseen, mutta tänä syksynä töihin palatessa tuntui siltä kuin olisi löytänyt itsensä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan paluun töihin olleen aivan valtavan helpottavan. Usein kuulee vieläkin että "nauti nyt tästä vauva-ajasta, ehdit tehdä töitä koko elämäsi". Mutta hitto kun nautin niistä töistä paljon enemmän. O_o

      Poista
  5. Aivan järkyttävän hyvä kirjoitus. Todella pysäyttävä !

    Itsekullakin näitä SCARF kriisejä tuntuu olevan säännöllisesti. En nyt pysty lapsista kuvailemaan tilanteita, mutta näitä on ollut ja on edelleenkin. Mulla ei ehkä alsten syntymä ole olllut niin iso kriisi enemmänkin nämä on liittyneet työhön. Itsellä kun on ollut vuosia ollut työttömyyttä ym. muuta kurjaa, joka aina laukaisee jonkintasoisen kriisin. Siihen kun yhdistetään sitten lapsen reaktiot.

    Se mitä olen huomannut on että jo aika pienet lapset ymmärtävät ja vaistoavat ihmeellisen paljon "aikuisten ongelmista". Vaikka kuinka yrittäisi olla aikuinen ja pitää asioita itsellään...

    Tämä meni nyt ehkä hiukan asian vierestä mutta kumminkin... Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos osui! Noita kriisejä voi tosiaan tulla monista asioista.

      Ja lapset huomaavat kyllä kaikenlaista. Koska lapset ovat mestarteita syyllistymään, olen ottanut tavaksi kertoa jos olen kiukkuinen tai huolestunut jostain niin niiden ei tarvitse arvailla olenko heille jotenkin suuttunut.

      Poista
  6. Hei en tiiä luetko miten näitä aiemoiin kirjoituksiin laitettuja kommentteja, mutta suosittelen Tunne lukkosi -kirjaa. Se selventää ihmisyyttä ylipäänsä, mutta kasvattaa myös itsetuntemusta.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...