20.10.2017

Menkat kertovat



Luin ihan älyttömän kiinnostavan artikkelin menkoista ja terveydestä. Juu kyllä, tämä kuukausittainen riemujuhla ei ole ensimmäisenä mielessä, kun omaa hyvinvointiaan pohtii, mutta pointti oli, että ehkä pitäisi. Artikkelissa listattiin nimittäin nippu terveysongelmia, jotka saattavat näkyä muutoksina menkoissa. Reagointitapoja on monia: kivut, runsaus, kesto, kierron muuttuminen johonkin suuntaan tai kuukautisten poisjäänti.

Eräs amerikkalainen naistentauteihin ja synnytyksiin perehtynyt opinahjo onkin todennut, että menkkoja tulisi seurata samalla tavalla kuin verenpainetta ja painoa ja tämä tapa pitäisi opettaa jo teineille. Kuinka moni seuraa?

Ja tämä on kiinnostava huomio, josta minulla onkin ihan omakohtaista kokemusta vuoden takaa.

Kun reilu vuosi sitten rupesin ihmettelemään lyhentynyttä kuukautiskiertoa, törmäsin ensimmäistä kertaa käsitteeseen esivaihdevuodet. Kyseessä on vaihtelevan pituinen munasarjojen saattohoitovaihe, jossa ovulaatio varhaistuu mutta ei vielä esiinny estrogeenipuutosta. En ollut kuullut tästä mitään ennen googlailua. Miksi?

Kuukautisvaivat on helppo sivuuttaa tai vähätellä, koska vertailukohtaa ja systemaattista seurantaa ei ole (vaikka hommaan löytyy jo sovelluksiakin). On siis vaikea sanoa, mikä on normaalia. Tämä epätietoisuus saattaa siis turhaan pitkittää jotain diagnoosia. Artikkelin perusteella tajusin, mitä eksaktisti tarkoittaa "runsaat kuukautiset" ja kuukuppi toimii hyvänä mittarina.

Harvemmin hormonitoimintaansa tulee valiteltua kuten päänsärkyä. Mutta nykyään kun kaikki puhuvat jo avoimesti vatsan toiminnastaan, ehkä tämäkin aihe lakkaa hiljalleen olemasta näkymätön.

19 kommenttia:

  1. Hienoja ajatuksia ja havahduin itsekin, että tosiaa, miksi asia ohitetaan terveydehuollossa. Kukaan ei esimerkiksi ajatellut, että ei ole mitään epänormaalia tai tutkittavaa, kun itsellä kuukautiset tulivat 90-120 päivän kierrolla.. En osannut itsekään selvittelyä pyytää. Vasta keskenmenojen jälkeen lähellä 30 ikävuotta selvisi, että minulla on munasarjojen monirakkulaoireyhtymä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas! Tuo amerikkalaistaho oli tosiaan sitä mieltä, että tämä pitäisi ottaa jo hyvin nuorella iällä esille. Ehkäpä tämäkin tietoisuus tästä lisääntyy ja omien lasten kanssa nyt ainakin voi ottaa esille.

      Poista
  2. Endometrioosiyhdistyksellä on tarjolla väline menkkojen vaikutusten seuraamiseen: http://www.moona.info/
    Sikäli ihan fiksua, että epämääräisiä tai kivuliaita asioita ei välttämättä tunnista menkkojen aiheuttamiksi, tai saattaa luulla, että kuuluvat ns. normaalin piiriin. Onneksi nuorille nykynaisille on tarjolla paljon enemmän tietoa ja tukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just näin! Toivottavasti tosiaan tietoa on enemmän kuin vanhoina huonoina aikoina.

      Poista
  3. Kuukautiskierron seurantaan on hyviä appeja, toivottavasti niitä markkinoidaan nuorille esim. terveystiedon tunneilla. Niistä näkee yhdellä silmäyksellä esim. kiertojen ja vuotojen pituudet, ja onko niihin tullut muutoksia. Itselläni paras apu näistä on kuitenkin ollut oman kierron vaiheiden tiedostaminen ja yhdistäminen erilaisiin mielialoihin ja muihin tuntemuksiin, esim. itsevarmaan oloon ovulaation aikoihin tai ovulaatiokipuun, josta en ollut myöskään kuullut mitään ennen kuin tajusin ettei tämä voi liittyä mihinkään muuhun. Jos olisin tuntenut kiertoni yhtä hyvin viisi vuotta sitten, meillä ei todennäköisesti olisi lapsia. x)

    Mainituista runsaista kuukautisista tuli mieleen, että jos jotakin eksaktia infoa olisin gyneltä kuukautisiin liittyen kaivannut, niin sitä, että kuparikierukka voi lisätä vuotoa AIVAN PERKELEESTI. Siis kyllähän siitä sanottiin, että vuoto todennäköisesti lisääntyy, jolloin ajattelin että okei, ehkä kolmanneksella tai jotain. Mut ne ekat kuukautiset, jotka kuparikierukan asentamisen jälkeen tuli, oli niin infernaaliset, että kuppia (isompaa kokoa!) piti vaihtaa tunnin parin välein. Mietin, että oisko vaan helpompi istua koko päivä pöntöllä ja antaa punaisen niagaran lorista sinne. (Kyllä ne siitä sitten tasaantuivat sillä tavalla, että vuoden kuluttua vuoto oli ehkä enää tuplat siitä mitä ennen.)

    nappi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjonta on tosiaan lisääntynyt, tuolla linkkaamassani Kunkun jutussa niitä esiteltiin useampi. Mä käytän askelmittarisovelluksen seurantaa.

      Vitsi mikä painajainen toi kierukka, otan osaa. Mä en ole uskaltanut ottaa mitään kroppaan integroitua ehkäisyä koska pelkään just tuota ylläriä. Noin runsas vuoto voi tosiaan aiheuttaa hemoglobiinin laskua, kandee tsekata jos pyörryttää ja väsyttää!

      Poista
    2. No niinpä tosiaan linkkasit, olinpa lukenut huonosti.

      Itse asiassa kupari vaihtui juuri vähän aikaa sitten hormonikierukkaan endometrioosidiagnoosin takia, mutta rautavarastot ehtivät tosiaan käydä alhaalla. Odotan innolla menkkojen vähenemistä, mutta pelkään sitä, että luonnollisen kuukautiskierron mukanaan tuomat hyvän ja huonon fiiliksen vaiheet, jotka vasta juuri olen oppinut tuntemaan ja yhdistämään kiertoon, vaihtuvat tasaisen harmaaseen menoon.

      nappi

      Poista
  4. Minulla hyvin kipeiksi muuttuneet kuukautiset olivat merkki kystasta kohdussa. Kystan poistamiseen tarvittiin pieni operaatio. Koska kuukautiskivut olivat minulle ihan perusjuttu, kesti kuitenkin pari kiertoa ennen lääkärille menoa.

    Nyt olen vuosia fanittanut hormonikierukkaa. Ei menkoja = ei enää jatkuvaa anemiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että syy löytyi! Ei tiettykään tarvitse kertoa detaljeja mutta kiinnostaisi kuulla, mikä oli sitten se piste, josta päätit mennä selvittämään asiaa. Hormonikierukkaan on moni tyytyväinen mutta mä en uskalla mitään hormonipitoista ottaa, sen verran huonot kokemukset e-pillereistä jäi. -_-

      Poista
  5. Olen myös todella tyytyväinen hormonikierukan käyttäjä. Ehkäisyn lisäksi hoituvat runsaahkot ja epäsäännölliset kuukautiset, jotka jäivät pois tai niukkaakin niukempaa vuotoa tulee ehkä kerran neljässä kuukaudessa. Mäkin laitatin kierukan sillä ajatuksella, että puoli vuotta odotan ja katson sopiiko. Jos ei, olisi otettu pois. Mut hyvin siis toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut miten toi homma toimii käytännössä: meneekö elämä sitten ihan tasaiseksi? Eli ei pms:ää mutta ei toisaalta ovulaatioeuforiaakaan?

      Poista
    2. Hormonikierukka ei tietääkseni estä ovulaatiota. Ainakin minulla kierto oli sitä käyttäessäni normaali, mutta vuotoa ei vaan juuri ollut.

      Poista
    3. Juuri näin mäkin olen ymmärtänyt että ovulaatiot jatkuu monilla hormonikierukan kanssakin. Itsekin ne edelleen tunnen.
      Muista kiertoon liittyvistä tuntemuksista en kauheasti osaa sanoa, kun kierukan kanssa samoihin aikoihin jouduin aloittamaan mielialalääkityksen, johtuen monista elämään samanaikaisesti sattuneista isoista vastoinkäymisistä.

      Poista
  6. Puhut asiaa. Olin teini-iässä, kun kuukautiseni jäivät pois. Ratkaisuksi minulle annettiin e-pillerit, ja tadaa, menkat tulivat takaisin! Haloo, mistähän epävarman suorittajaluonteisen ysiluokkalaisen tapauksessa se oli merkki.. Kellään ei käynyt pienessä mielessäkään, että pitäisiköhän kiinnittää huomiota myös tekijöihin menkkojen poisjäännin taustalla. Noita asioita hoidellaan kuntoon nyt sitten lähempänä 25 ikävuotta. Olisi vaan ollut pirun paljon helpompaa, jos asiaan olisi tartuttu heti alussa kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh. Oletan että viittaat syömishäiriöihin. Ikävä kuulla että niiden tunnistaminen on edelleen tuolla tolalla. :(

      Poista
  7. Mulla taitaa mies olla paremmin perillä mun kierrosta kun minä...heh. Ei oo ihan yks eikä kaks kertaa kun on reissuun lähtiessä kysyny että onhan kuppi ja kamat mukana ja itellä vasta siinä vaiheessa raksuttanu et "niin, joo, alkaishan se olla aika...".

    Kuppi on muuten ihan 10+, mutta tien päällä aina vähän jännittää että minkälaisia vessoja on vastassa. Invavessat pääasiassa toimivat, mutta joissain se lavuaari on sellaisen matkan päässä pöntöltä että menee vähän säätämiseksi. Käsittääkseni nykyään olisi myös jonkinlaisia pyyhkeitä olemassa kupin siivoamiseen, mutta en ole niitä missään nähnyt?

    Ehkäisyasioista vielä, omassa käytösssä ollut kuparikierukka melkein 20 vuotta. Lähtökohtaisesti gyneä vähän epäilytti kun oli runsaahkot kuukautiset jo valmiiksi, mutta vaivattomuus ja hormoonittomuus ovat minulle sen verran tärkeitä että olin valmis kokeilemaan. Vuoto ei alkuperäisestä merkittävästi lisääntynyt ja olen ollut todella tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevää! Mä toivoisin että toi mun sovellus muistuttelis noista, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa. ;)

      Poista
  8. Itselläni aiemmin kivuttomat ja suht niukat menkat ovat muuttuneet synnytysten ja/tai iän myötä runsaiksi ja kipeiksi. Myös pms-oireyhtymä on puhjennut, mikä Suomessa on ehkä alidiagnosoitu vaiva? Kysymys ei ole pms-oireista sinänsä, vaan laajemmasta elämänlaatua merkittävästi alentavasta syklisestä oireiden kokonaisuudesta aina kuukautisia edeltävään masennukseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ikävältä, onko tuohon mitään hotioa? Mulla on sellainen ikävä perstuntuma että Suomessa on tosi paljon alidiagnosointia "naistenvaivaosastolla".

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...