Tietoa mainostajalle ›

6.9.2017

Sinä olet kantoraketti

Aina silloin tällöin minulta kysytään, olisiko minulla jotain hyviä vinkkejä vanhemmuuteen. Ei ole, eikä ainakaan hyviä. Ajatuksia kyllä sitäkin enemmän.



Jos kertaakaan mietit, tuleeko sinusta hyvä vanhempi, niin todennäköisesti tulee. Kuulut siihen vanhempien heimoon, jotka syyllistyvät, vaikka ei tarvitsisi. Korppikampanjat eivät ole suunnattu sinulle, vaikka katseletkin välillä puhelinta hiekkalaatikolla ja unohdut omiin ajatuksiisi bolognesekastikkeen äärellä.

Olet sellainen kuin olet. Sinusta voi tulla aivan loistava vanhempi, vaikka joutuisit opettelemaan kaiken aivan alusta ja yhtä lailla voit olla oman lapsesi kanssa vaikeuksissa, vaikka kummilapsen kanssa kaikki olisi sujunut hyvin. Se on ihmislajin menestyksen salaisuus, oppiminen. Opit elämään perheessä, vaikka tykkäät olla yksin. Opit rakastamaan rutiineja, vaikka olet huithapeli. Opit ottamaan syliin, vaikket olisi itse päässyt. Ennemmin tai myöhemmin kasvat niin isoksi, että opit nauramaan itsellesi.

Voit saada maailman ihanimman lapsen - ja saatkin - , mutta silti roskia viedessä voi iskeä tunne, että jospa ei menisikään takaisin. Että lähtisi vain kävelemään jonnekin, missä kenelläkään ei olisi yhtään vaatimukselta vaikuttavaa kysymystä tai syytökseltä kuulostavaa kommenttia. Jonnekin, missä joku vaihteeksi kysyisi, mitä sinulle kuuluu.

Siinä ei ole mitään väärää. Sinulla on oikeus ja velvollisuus pitää huolta itsestäsi. Välillä sinun pitää saada kuulla, että kaikki järjestyy, etkä ole ongelmien kanssa yksin. Sinä yrität parhaasi ja se riittää.

Teet vanhemmuuden tekoja. Pyykkäät pissalakanoita, säilöt mustikkaa pakastimeen, luet viisisataa kertaa Puppe leipoo ja jonotat lääkärille itkevä lapsi sylissä. Kiukuttelet aamulla kurahaalareista, suljet itsesi vessaan jäähylle ja yrität olla vajoamatta kaksivuotiaan tasolle. Itket pöntön päällä kuin kaksivuotias ja soimaat itseäsi siitäkin, että sinulla on tunteet.

Silloin ehkä ajattelet, että tämä vanhemmuus on yksi perkeleen kestävyyslaji. Että tarvitset sykemittarin, uudet juoksukengät, magnesiumia kramppeihin ja palautusjuomaa nestehukkaan. Silti näyttää siltä, että katselet jonkun kantapäitä.

Sitten yhtäkkiä sivistystoimelta tulee kirje ja lapsesi kutsutaan peruskouluun. Seisot koulun pihalla, vilkutat ja katsot, kuinka reppu kantajineen loittonee sinusta. Tajuat, että tämähän ei ollutkaan mikään kisa. Et olekaan maratoonari vaan kantoraketti, joka on ohjelmoitu irtoamaan satelliitista, kun se on saatu kiertoradalle. Mutta hetken aikaa voit vielä roikkua kiinni. Päässäsi alkaa soida Space Oddity.


39 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus. Sopivasti symboliikkaa ja konkretiaa. Pidin.

    VastaaPoista
  2. Voi mikä kirjoitus.
    Tuli ihan kyyneleet silmiin. Tiivistit niin osuvasti tuon tunteen että tässä ollaan vain kantoraketteja eikä ole tarkoituskaan päästä perille asti vaan auttaa toinen matkaan kohti suurta tuntematonta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinhän se menee, onneksi kiidetään täällä yhdessä vielä jonkun matkaa.

      Poista
  3. Me kasvatetaan niille siivet ja sitten ne toivottavasti kaartaa välillä meitä morjestamaan.

    G

    VastaaPoista
  4. Jumaleissön mikä teksti (taas!). Kylmät väreet. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. En ehkä taas kestä, kun kirjoitat niin sietämättömän ihanalla tavalla niin loistavia tekstejä, jotka aina osuu ja uppoaa. Välillä saan nauraa vedet silmissä ja välillä taas kyyneleistä ei meinaa tulla loppua, kun tekstit koskettavat tuonne sisimpään. Rakastan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, nämä tällaiset palautteet on kyllä ihan parasta. <3

      Poista
  6. Aivan ihana vertaus. Kantoraketti, juuri se minä olen. Saisiko jostain T-paidan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, näen jo logon, laitetaan hautumaan!

      Poista
  7. Oi, ihana teksti! Kantoraketteja, niitä me tosiaan ollaan <3

    VastaaPoista
  8. Oih, miten ihanan tosi ja haikea teksti!

    Ja sitten kun tulee vielä se hetki, jolloin pitää oikeasti päästää irti ja antaa sen oman poikasen lentää omilla siivillään... silloin konkretisoituu vanhemmille se "lainaa vain" biisin sanat, niisk.

    Meillä ollaan nyt niissä tunnelmissa kun esikoinen lähti opiskelemaan suureen maailmaan. Huoh tätä haikeuden/surun/ilon/ylpeyden tunteiden vyyhtiä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On varmasti huikea kohta elämässä kun se irrottaminen jossain vaiheessa konkretisoituu. <3

      Poista
  9. Kiitos. Tämän luettua on vähän helpompi hengittää. Nim. Pulla uunissa ja ajoittain tuleva ahdistaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tämä helpotti! Onnea odotukseen!

      Poista
  10. Itku tuli. Kiitos tästä, on tää 1v 3kk ollut sellaista että niin, välillä itkettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä tunteiden kolmiulotteinen vuoristorata on asia, jota en itse osannut odottaa.

      Poista
  11. Mää vaan sellaista, että ootko oikeesti ajatellut tämän blogin päättää tähän kauteen? Muistelen että jossain sellaista vihjailit.. Kääk! Tää on mun ihana addiktioni ;) Niin tuskallisen arkirealistista, että välillä melkein väkisin tekee mieli kiukutella takaisin.. Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasta kivasta palautteesta! <3 Sitä jatkoa mä tässä edelleen pähkäilen, onhan näitä vaihtoehtojakin tässä matkan varrella ilmaantunut, joten katsotaan.

      Poista
  12. Tästä tekstistä pitäisi saada sekä Nobelin rauhanpalkinto että kaunokirjallisuuden Nobel. Niiskis ja kiitos, ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos! Tyydyn nyt toistaiseksi näihin ihaniin kommentteihin! :)

      Poista
  13. Tämä oli ehkä kauneinta mitä olen vanhemmuudesta ikinä lukenut. :) Kirsi

    VastaaPoista
  14. Perspektiivinä jo neljääkymppiä käyvät jälkeläiset. Monesti miettinyt tekikö mitään oikein, kuinka toimisi nykytiedolla?
    Hienoja ihmisiä heistä kumminkin kehkeytyi. Ja nyt on uusintakierros, lapsenlapset.

    VastaaPoista
  15. Neuvolan jossain vauva-ajan vihkossa voisi olla tämä teksti! Että ei vaan niitä pulautusohjeita, vaan myös vähän armoa. Kiitos mahtavasta blogista!

    VastaaPoista
  16. Oi voi, itkettää heti aamusta, eskarilainen tutki hieman hämmentyneenä itkuisia silmiäni.
    Kiitos <3

    VastaaPoista
  17. Mitä kaunein teksti! Kiitos!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...