Tietoa mainostajalle ›

24.9.2017

Mitä yhteistä on esiteinillä ja keski-ikäisellä?



Skidi esitti ruokapöydässä kysymyksen: minkä ikäisiä olisitte, jos saisitte valita? Snadi ilmoitti heti haluavansa olla taas vauva, jonka ei tarvitsisi muuta kuin köllötellä vaunuissa, ja Koti-insinööri esitti jonkinlaisen toiveen 10 vuotta sitten vallinneesta fyysisestä hyvinvoinnista.

Minun ei tarvinnut miettiä juuri lainkaan. Sanoin, että olisin juuri päivälleen tämän ikäinen kuin olen.

Teini-ikäisen elämästä en kaipaa mitään, parikymppisen elämästä muistan lähinnä hauskan duuniperiodin ja aineenvaihdunnan, kolmekymppiskaudelta taas en kaipaa juuri mitään ja nyt on ihan kaikki palaset kohdillaan. On sekä työllä että tuurilla hankittuja muistoja, pettymyksiä, onnistumisia, taitoja, kämmejä, tavoitteita ja never again -lista. Ja ystävä, jonka olen tuntenut kohta 30 vuotta. Odotan lähinnä robotteja, jotka tulisivat tekemään edes puolet töistäni.

Skidi kuunteli hämmentyneenä. Todistukseni ei voinut pitää paikkaansa. Lapsenahan oli aivan parasta!

Yritin vängätä, että lapsena ei vielä tiedä muusta kuin lapsuudesta, mutta tiedättekö, sitten tajusin että Skidi on ihan oikeassa.

Hänhän on nimittäin ihan samassa tilanteessa kuin minäkin: nauttii suhteellisen huolettomasta elämästään juuri tässä hetkessä ja iässä. Kyse ei edes ole tiedostamisen puutteesta. Skidi on jo nähnyt, mitä kasvaminen tarkoittaa (ja muistaa säännöllisesti kaivata vanhoja hyviä aikoja, jolloin tässä talossa vielä sai palvelua) ja ymmärtää vallan ja vastuun lisääntymisen yhtälön. Tietyt jutut olivat eskari-ikäisenä kivemmin mutta sitten toisaalta nykyään vaakakupissa painavat jo muutkin asiat: vapaus liikkua kodin ulkopuolella, harrastaa kiinnostavia juttuja ja valita vaatteensa itse (ainakin melkein). Nykyään pääsisi jo 140 cm laitteisiin - jos siis haluaisi vapaapudotuslaitteeseen.

Me molemmat olemme oman elämämme ohjaksissa, omilla tonteillamme. Olemme havainneet, että elämässä ei kannata tuhlata aikaa mihinkään vastenmieliseen enempää kuin on pakko. Kun elämässä on pakkoja ja velvollisuuksia, oppii myös arvostamaan vapaa-aikaa.



Huonot kirjat voi jättää kesken, läksyjä ei.
Jos kuulantyöntö ei suju, voi kokeilla pituutta.
Kannattaa sanoa enemmän joo kuin ei, koska ne ei-jutut voi lopettaa.
Tartu toimeen on parempi vinkki kuin se hetkeen tarttuminen: jos Pokémoneissa ei ole yhtään puhuttelevaa hahmoa, sellaiset kannattaa piirtää itse.

Koska sopivan hetken odottamisessa saattaa mennä koko loppuelämä. Koulukirjat voi päällystää itsekin.

En tiedä, tarvitseeko aina elää hetkessä, jos elämäänsä on vain mahdollisimman tyytyväinen silloin kun sitä tarkastelee. Jotenkin tuntuu, että mitään muuta on vaikea vaatia.

1 kommentti:

  1. Tunnistan. Sekä kohta-nelikymppisen itseni osalta että perheen auvoisaa latenssivaihetta elävän 10-vuotiaan osalta. Meissä on paljon samaa, ja olemme selkeästi viisihenkisen perheemme tasapainoisimmat ja tyytyväisimmät asukit tällä hetkellä. (Uhmaikäisellä ja murrosikäisellä ei mene ihan yhtä vahvasti. Kohta-viisikymppisestä on vähän vaikea ottaa selvää...)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...