Tietoa mainostajalle ›

28.8.2017

Voiko saada sekä perheen ja työn?


Eteeni iskettiin taannoin arviointilomake, jossa kysyttiin, miten onnistun yhdistämään työn ja perhe-elämän. Ensin olin, että en mitenkään, sen verran sekavaa elämäni on. Mutta kun vähän mietin, niin oikeastaan vastaus on, että yllättävän hyvin. Työelämäni ei voisi olla nykyinen sekava kattaus kaikenlaista, jos yhdistäminen ei sujuisi. En edes tunne elämääni erityisen kiireiseksi.

Varsinkin loman jälkeen iskee hetkeksi epätoivo, kun kalenteriin alkaa pukata kaikenlaista: kersojen vasukeskusteluja, wilma-viestejä, vanhempainiltoja, harrastusilmoittautumisia ja muita tutustumistilaisuuksia, yleensä alkaen 15:30. Sitten ovat vielä kaikki metatyöt, koulukuvat, muskarikansiot, kisakalenterit ja laskujen eräpäivät.

Mutta tälle hyvälle tilanteelle on edellytyksensä. Kun vaatimukset lisääntyvät, priorisointikyky paranee ja elastaanin määrä elämässä lisääntyy.

Työnantaja joustaa.

Minulla on liukuva työaika ja teen nelipäiväistä työviikkoa. Monet ovat ihmetelleet, miten työnantajani taipuu tuollaiseen, mutta jostain syystä tämä ei ole ollut ongelma ei julkisella eikä yksityisellä puolella. Sitäpaitsi pikkukoululaisen kanssa saa pitää osittaista hoitovapaata (josta on mahdollista hakea hoitorahaa) ja omat kirjoitusprojektini (koulutukset, blogit ja kirjat) kasvattavat osaamistani, jota voin hyödyntää päätyössäni.

Minä joustan.

Moni olettaa, että en nuku ollenkaan, mutta vauvavuoden jälkeen aloin vaalia yöuniani. Nukun siis yöni mutta pidän työmatkat tehokkaina enkä katso telkkaria yhtään. Joskus blogi päivittyy tasaisemmin kuin joskus, käsikirjoitusten deadlinet lykkääntyvät ja unohdan vastata sähköposteihin. Luonnollisesti nelipäiväisyys myös tarkoittaa sitä, että voin käyttää osan perjantaipäivistä neuvolassa ja rokotuksissa, kampaajalla, sisätossuostoksilla ja askartelutuokioissa.

Lapset joustavat. 

Hekään eivät voi saada kaikkea. Käytössä on laaja hoitajaverkosto, itsenäinen kulkeminen opetellaan varhain ja harrastukset etsitään lähialueelta. Ja joskus päiväkodin äitienpäivätilaisuudessa on paikalla isi ja sisko, kun äiti ei ehdi.



Ja sitten on se joustamaton kivijalka: rutiinit. 

Olen oppinut rakastamaan rutiineja. Olemme riippuvaisia kotityöexcelistä ja päiväkotijaosta: toinen hakee ja toinen vie. Kaikkein tarkimmin vahditaan kersojen nukkumaanmenoaikoja, koska toinen työpäiväni (21-00) vaatii sitä.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa on kyse juuri tästä: aikaa on rajallisesti, aina, täytyy vain päättää, mitä omaan valveillaoloaikaan mahtuu ja kuka joustaa. On ihan selvä, että kahdessa paikassa ei ole mahdollista olla yhtä aikaa, mutta pienellä sumplimisella kaikki saavat riittävästi. Ja jotkut asiat jäävät suosiolla odottamaan aikaa parempaa.

Tämän saman kysymyksen voisi tietenkin esittää ihan kaikille työssäkäyville. Työtä ja elämää saa olla sovittamassa yhteen ihan noh, koko elämänsä. Matkan varrelle mahtuu paljon muutakin ohjelmaa kuin pari taaperoa. On talonrakennusprojektia, raskauspahoinvointia, työmatkoja, bändikeikkoja, piharemppaa, sairaalajaksoja, lastenvaatteiden kierrätystä, avioeroja, lapsenlapsia, luottamustehtäviä ja hautajaisia. Joskus montaa asiaa yhtäaikaa.

Tiellä pysyminen vaatii välillä isompia ja välillä pienempiä korjausliikkeitä ja joskus istutaan ojassa itkemässä. Sekin on elämässä ihan normaalia, sekä perheessä että työssä.

14 kommenttia:

  1. Miksi puolisoa ei lainkaan listattu tässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolisohan mainitaan monta kertaa. Mitä kaipasit?

      Poista
    2. Ehkä hän tarkoitti että koska vaihdat kuulumisia miehesi kanssa jos painat duunia aina myös iltaisin. Miten sä muuten oikein jaksat / pystyt starttaamaan uuden kierroksen käyntiin illalla lasten nukkumaanmenoajan jälkeen? Respect! Mä oon pääsääntöisesti aika rättipoikki tuohon aikaan. Vaikka iltaihminen muuten olenkin.
      Itse kyllä mietin välillä että kuka sen puolisonsa kanssa ehtii jutella tässä elämän kiireaallokossa...

      Poista
    3. Heh, kyllähän se parisuhde tosiaan menee aika matalalla prioriteetillä, kun molemmilla on intohimoharrastus päiväduunin lisäksi. Me yritetään pitää kiinni treffeistä ja aikuisten reissuista, jolloin voi muistella miksi me taas oltiinkaan yhdessä. ;)

      Mun on helppo valvoa tuohon puoleen yöhön, mun vireystila jopa nousee illalla. Who knows.

      Poista
    4. Itselle kans pisti heti ekana silmiin ettei listassa ollut parisuhdeaikaa ja toi eka vastaus vaikuttaa niin vilpittömän hämmentyneeltä (tai viittaa työnjakoon) että menee melkeen liikuttavan puolelle.

      Poista
    5. Sori, mutta en näe tätä parisuhdetta ruuhkaa aiheuttavana asiana. O_o Ehkä se muille sitten on.

      Poista
    6. Ehkä itse ainakin koen, että parisuhde ei niinkään aiheuta ruuhkaa mutta on helposti se josta joustaa eniten. Että hups ei taas olla oltu yhtä aikaa hereillä samassa paikassa viimeiseen viikkoon (saati kaksin). Työt, vasut ja harrastukset kyllä saadaan ns miehitettyä mutta sit aikaa ei enää riitäkään kun nukkuakin pitää.

      Poista
    7. Ok, ymmärrän mitä ajat takaa! Mä voisin tehdä tästä oman postauksensa: me tullaan sitä paremmin toimeen mitä vähemmän joudutaan toisiamme tuijottamaan. :D Eli just työnjaolla (= ei katkeruutta siitä että toinen joustaa enemmän) ja noilla treffeillä ja reissuilla (= meillä on edelleen hauskaa yhdessä) saadaan pidettyä parisuhde kuosissa.

      Poista
  2. Ihanan lohduttava teksti tälläiselle, jolla ns. "ruuhkavuodet" alkavat todenteolla ensi viikolla.
    Kyllä suurin osa perheistä saa arjen pyörimään riittävän hyvin, vaikka osasta saattaakin tuntua, ettei aika riitä mihinkään tai noin muuten kokee riittämättömyyden tunnetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisyys on kiero maali, se siirtyy koko ajan vähän kauemmas. :) Kaikki järjestyy jotenkin ja treenaamalla tulee paremmaksi. Tsemppiä ruuhkiksiin!

      Poista
  3. Tämä on niiin totta! Kuulen tasaisin väliajoin etenkin eläkeläisiltä päivittelyä omista ruuhkavuosieni kiireistä, vaikka todellisuudessa nautin nyt (melkein) jokaisesta hetkestä. Lapset ovat tyytyväisiä, kun rutiinit pyörivät ja vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun työpäivän jälkeen saa kuulla lasten versiot päivän touhuista ja ehtii vielä lukea kirjaa tai rakennella legoilla ennen nukkumaan menoa. Urheiluharrastukset jäävät välillä perhe-elämän jalkoihin, mutta siihenkin löytyy aikaa jos vaihtaa sohvalla rötväilyn lenkkiin tms. Ja jos telkkarin katsomisen tai somen pyörittämisen jättää vähemmälle, mahtuu päivään kummasti lisää tekemistä.

    Omasta mielestäni ruuhkavuodet ovat pitkälti asennekysymys. Tottakai välillä väsyttää, mutta silloin pitää uskaltaa pyytää apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin nyt kun lapset eivät ole koko ajan kipeänä, tämä on aika iisiä. Ruuhkavuosiin on paljon lääkkeitä, jos niitä vain haluaa käyttää, vaikeinta on niillä, joilla ei ole mitään turvaverkkoja. Ja tuon telkkarin / somen väijymisen kun rajaa pois niin tosiaan tulee elämään lisää aikaa.

      Poista
    2. Mä olen kanssa lopettanut telkkarin katsomisen oikeastaan kokonaan. Se ei vaan mahdu mun prioriteettilistan kärkisijoille.

      Ei sillä, ettenkö tykkäisi hyvistä ohjelmista, dokumenteista, sarjoista ja elokuvista. Tykkään kyllä, mutta ainakin tässä elämänvaiheessa (työt + kolme lasta) tykkään vielä paljon enemmän a) lukemisesta ja b) nukkumisesta. Joten teen sitten niitä iltaisin. Tuntuu hyvältä ja oikealta.

      Noin muutenkin priorisoinnin ja elastaanin määrä arjessa on toki tällä hetkellä huima.

      Poista
  4. Tää aihe on mietityttänyt mua tosi paljon viime aikoina, jopa niin paljon, että olen harkinnut alanvaihtoakin välillä... Työskentelen lastentarhanopena, esikoinen on koulussa ja kuopus päiväkodissa, ja voin kertoa ettei yhtälö ole kovinkaan helppo. Työvuorot eikä työyhteisö muutenkaan jousta yhtään, töissä on oltava sillä kellonlyömällä kun työt alkaa, siis työpäivästä riippuen aamukuuden ja aamuysin välissä, vaikka olis kuinka hankala aamu lasten kanssa tai lääkäriä tai vanhempainvarttia tai mitä näitä nyt on... Sama juttu iltapäivällä, jos haluaa jotakin asioita hoitaa (esim se vasukeskustelu), täytyy aika mätsätä aikaisen aamuvuoron päätteeksi, mikä ei aina ole niin yksinkertaista. Yritin saada itselleni myös tuota lakisääteistä 80% työaikaa, mutta työnantaja ei suostunut. Laissa kun on sellanen porsaanreikä, ettei työnantajan ole pakko sitä myöntää, jos siitä aiheutuu kohtuutonta vaivaa esimiehelle... Hmm, miksiköhän ko etua edes mainostetaan lakisääteisenä, jos se ei sitä käytännössä kuitenkaan ole? Tsemppiä kaikille ruuhkavuosissa rämpiville!

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...