30.8.2017

Tervetuloa syksy! (nnggghh)

Tälläkin lehdellä on paha asenneongelma.

Tässä alkaa olla vitsit vähissä. Pääsiäisenä oli enemmän lunta kuin jouluna, kesä oli niin kylmä ja sateinen, että keittiöömme normaalisti asettuvat banaanikärpäsetkin jättivät sen väliin, ja nyt on sitten elokuun puolella pitänyt kaivaa sormikkaat esille.

Näyttääkö suuntaus siltä, että luvassa olisi ihanan aurinkoinen ja leppeä syksy, joka mukavasti lämmittäisi vanhoja luita?

Aivan.

Syksyä on edessä noin 100 päivää. Sitten se jatkuu nk. hc-syksynä maaliskuuhun. Eli nyt seuraa uikutusta täyskäännös. Tänä vuonna menen tätä suomalaiseen elämäntapaan kuuluvaa vuodenaikaa päin rohkeasti ja kohtaan vitutukseni ennakkoluuloni. Nyt paetaan kynnet lohkeillen vuorille ajatellaan positiivisesti: mitä hyvää tässä tulevassa syksyssä on?

Voi itkeä pimeässä niin ettei kukaan näe.
Täiepidemia saa vaihtamaan kersojen vuodenvaatteet.
Jänikset pitävät huolen, ettei pensasmustikoita kerätessä tarvitse nyrjäyttää selkäänsä ensi kesänäkään.

Anteeksi. Koko ajan pukkaa mukaan tätä realismia väsynyttä sarkasmia. Pinnistän nyt oikein kovasti, että pysyttäisiin positiivisissa jutuissa.

1. Joulupukilla kiristäminen voi alkaa.
2. Halloween-bileissä voi pelotella lapsia nakkisormilla.
3. Firman virkistysreissu on varmasti ikimuistoinen.
4. Kelloja käännetään inhimilliseen suuntaan.
5. Lastenkirja menee painoon.
6. Länsimetro alkaa kulkea.

Noin! Sain kauhealla yrittämisellä helposti kuusi juttua kasaan, joista vain yksi on hieman epävarma. Iloisia juttuja löytyy siis varmasti enemmänkin kun vain vähän treenaan! Kyllä nyt kelpaa vetää säkki päähän ja ripotella tuhkaa ylleen iloita tunnelmallisista illoista, sytyttää tuikkuja ja käpertyä hyvän kirjan kanssa viltin alle. Paitsi, että mulla on lapsia, joten se siitä käpertymisestä, sitäpaitsi viltti haisee kaljalle ja tuikut pilaavat sisäilman.

Keksikää te lisää! Tuulta päin!


19 kommenttia:

  1. Pukeutuminen on mun mielestä kaikista helpointa syksyllä. Voi käyttää trenssejä, nahkarotseja, farkkurotseja.. erilaisia huiveja, tennareita, saappaita, avokkaita.. vähän niin kuin kaikki käy.

    Sadepäivänä voi hyvällä omalla tunnolla uppoutua Neftlixin sarjamaratooniin ja antaa lasten padeilla. Sohvalla turpoamisen jälkeen pikku iltalenkki sateen raikastamassa ilmassa, eikä ole vaikeuksia saada unta.

    Ihanat uuniruuat! Karjalan paisti, lasagne jne. Kaikki ne sopii koleaan syysilmaan kuin nenä päähän.

    Tunnelmalliset ulkovalot ja Halloween. Se on ihan huippujuhla. Lapset tykkää sikana, ja jos lapset tykkää, niin toki sitten aikuisetkin.

    Ja tietysti kirjat. Onhan siinä oma säväyksensä syysillassa uppoutua hyvään romaaniin, ulkona tuulen tuiskutessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisin yhtään pukeutumisesta kiinnostunut niin tämä vaatehomma varmasti toisi lohtua, mutta katsoin sateisena kesänä kaikki Netflixit ja ahmin lasagnea ja kirjoja läpi vuoden. Mutta siis se halloween nyt sitten. *parkuutäyttäkurkkua*

      Poista
    2. "kaikki netflixit"..? Tänään alkaa Narcosin 2. tuotantokausi, kiinnostasko se?

      Poista
  2. Listalta unohtui kylpylät! Ei muuta kuin Suomen eri kylpylöitä kiertämään viikonloppuisin. Unohtuu synkkä ilma kun saa +32 asteisessa vedessä nauttia.

    Ja tietysti voi suunnata katseen seuraavaan kesään, ja hyödyntää käynnissä olevat kesävaatteiden alennusmyynnit, unohtamatta seuraavan vuoden kesälomareissua!

    VastaaPoista
  3. Komppaan yllä olevaa että pukeutuminen on kaikkein kivointa syksyllä. Ihanat neuleet, tummat värit, vatsamakkarat piilottavat paksut kerrokset ja vielä pipo päähän jos hiukset on huonosti. Kynttilänvalossa pölykään ei näy. Puhumattakaan suklaasta ja kirjoista myrskyiltana, mikä nautinto. Syksy on ihan paras!
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesänä on saanut kuluttaa ihania neuleita ihan puhki asti, mutta vatsamakkarapointti on validi. :D

      Poista
  4. Kesällä hankitut ylimääräiset kilot hautautuvat syysvaatteiden ja takkien alle. Bikinit voi työntää kaapinnurkkaan. Mahaa ei tarvitse yritääkään vetää missään tilanteessa sisään.

    Bad hair dayn voi peittää aina pipolla.

    Paidassa olevia tahroja voi peittää kätevästi kietomalla kaulaan huivin (sen sijaan että syyttäisi itse aiheutetuista tahroista lapsia).

    Siiderin lipitys vaihtuu viiniin. Ihan parasta.

    Kukaan ei näe, ettei ikkunoita ole pesty, koska on niin pimeää ettei niistä muutenkaan näe läpi.

    Lapset voi nakata illan pimeydessä leikkimään ulos otsalamput päässä. Lapsilla on kivaa ja itse näet helposti ikkunasta (ei pakkoa mennä itse ulos), missä pienet valopäät suhaavat.

    Syysloma. Mikäli on onnistunut työpaikan lomalotossa saamaan sellaisen ylimääräisen loman. Jos ei, niin tämä onkin sitten perheellisen painajainen... Parhaassa tapauksessa lapset lähtevät viikoksi mummolaan tai puolisosi lähtee lasten kanssa viikoksi reissuun ja saat olla yksin kaikki illat.

    Siinä ainakin muutama :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tässä oli vahvoja! :D Aamulla paitaan tipahtaneet hammastahnat saa todella peittoon huivilla. Mutta meillä siis tuo syysloma on painajainen joka tänä vuonna vielä *koko* viikon. O_O

      Poista
  5. Hyvänen aika, pese nyt se viltti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Why bother. Ei sen alle kuitenkaan kukaan ehdi käpertyä! :D

      Poista
  6. Ou nou, mä olin jo unohtanut sen kaamean Halloweenin. Lisää tuhkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut jos ostaa karkkia ihan sairaasti "keppostelijoille" ja sit ei tuu ketään ni saa syödä ne yksin.

      Poista
  7. Ruska. Sienet (joita itse en löydä, mut ehkä joku muu). Ei oo vielä ihan niin kylmä ku talvella. Aika vähissä on plussat...

    VastaaPoista
  8. Kyllä syksy musta on paljon parempi kuin talvi! Juurikin tuo kylmyys talvella, ja sen lisäksi liukkaus. Lumi on aivan hirveää ja ne pelottavat tappaja-traktorit, jotka yrittävät ajaa päälle. Ilmeisesti heillä on sama valtion suoma suoja kuin bussikuskeilla, eli riittää kun sanoo ettei nähnyt, jos jotain käy.

    Eli syksyn iso plussa on pelkästään jo se, ettei se ole talvi.

    VastaaPoista
  9. Tehdään nyt ensin nämä nimitysasiat selviksi, nimittäin tällaisia asioita tuollaisella otsikolla EI kirjoiteta elokuussa, vaikka se olisikin elokuun viimeinen tai toiseksi viimeinen päivä. Ei kirjoiteta. Elokuu on vielä loppukesää. Loppukesä. Se on vain niin paljon kivempi termi kuin alkusyksy, sillä saa itseään huijattua vähän aikaa. Toki tänä kesänä sen kesän olisi pitänyt ensin alkaa, että se voisi tulla loppuunsa, mutta nämä nyt ovat tällaisia pikkuseikkoja.

    Mutta tänään on tosiaan ensimmäinen päivä syyskuuta ja jos etäisesti kuvittelee näkevänsä jotain valoa tunnelin päässä niin se on juna. Viime syksynä kommentoinkin samanaiheiseen postaukseen, että kun nyt vihdoin itsetuntemus on saavuttanut sellaisen tason että huomaa syksyjen olevan vähän haastavia, niin asialle voisi tehdä jotakin. Nyt varmaan olisi aika aloittaa jotain noista suunnittelemistani vastaiskuista, koska ei ole enää loppukesä. Vielä kun muistaisi mitä ne suunnitellut vastaiskut syksyä varten olivat. Varmaan rasvakerroksen kerääminen ja talviuni...

    VastaaPoista
  10. Jos tänä vuonna tajuaisi, että ne kesätarmolla aloitetut ja varatut kurssit, projektit ja koulutukset _ei_ tunnu hyvältä idealta enää marraskuussa? Ei yrittäisi pinnistellä?

    Sienipiirakkaa ja lasi punaviiniä niiden sijaan.

    Kun lasten harrastusrymba pyörii, löydät itsellesi yllättäen puolen tunnin-tunnin odotteluaikoja, jotka voi hyödyntää parhaaksi katsomallaan tavalla.

    VastaaPoista
  11. Mää tykkään syksystä :) Mää tykkään hämystä ja syksyn tuoksusta. Mää tykkään pienestä tihkusateesta ja satokauden antimista. Iso miinus on se, että seuraavaan kesään on pitkä aika ja kaamee sairastelukierre käynnistyy. Mutta syksy itsessään inspiroi mua tarttumaan uusiin hommiin. Laura

    VastaaPoista
  12. Syksyhän on ihanin! Illalla tuntuu jännältä, tuoksuu hyvältä, tulee ruska, ei tartte stressata siitä, että ei oo lämmin, voi pitää ei liikaa eikä liian vähän vaatteita päällä! Talvi on kauhee

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...