15.8.2017

Onko aina pakko neuvoa? (Ei paitsi joskus)

Tapahtuipa kesällä: Snadi mökötti uima-altaalla. Hän olisi halunnut treenata uimista, mutta en jaksanut enää seistä vedessä ja halusin aurinkotuoliin lukemaan. Isi tulee vaihteeksi, yritin tarjota.



Ei käynyt.

- Isi sanoo vain, että hienosti menee, eikä koskaan neuvo!

Niin, jos haluaa oikeasti oppia paremmin uimaan se ei tietenkään onnistu pelkällä päänsilityksellä vaan niin, että joku neuvoo. Mutta kun olen maailman paskin opettaja! En ole ikinä osannut neuvoa Skidillekään mitään ilman että keskustelumme kuuluu Vantaalle asti. Vain rohkaisemisessa osaan auttaa.

Kun kelasin tätä keskustelua jälkeenpäin, tajusin pari asiaa. Varon neuvomista ihan turhaan.

Pitää erottaa se, milloin ipana haluaa vain kannustusta ja huomiota. Silloin kun sinua vaaditaan katsomaan piirustusta, näytelmää, tramppavolttia, uimahyppyä, legolinnaa tai nokkahuilumusiikkia, niin pitää mennä, tietenkin. Ja sen jälkeen kuuluu taputtaa ja todeta että hienosti meni. Joskus se riittää, että annat huomiota, katsot ja kuuntelet, otat performanssin vastaan. Ei sinulta kaivata mitään muuta.

Mutta sitten voi vähän kuulostella: haluaako tyyppi hioa osaamistaa tai oppia lisää? Joskus eivät halua. Joskus ne taas haluavat että se kannustus tulee ensin ja neuvot vasta sitten, ettei vaan synny sitä tuhoisaa väärinkäsitystä, että vain täydellinen kelpaa. Oppimiseen tarvitaan yrittämisen iloa ja se katoaa jos palaute tulee väärällä tavalla. Olen hemmetin tyytyväinen, että en käynyt taannoin neuvomaan Skidiä liikuntanäkemyksensä kanssa.

Ehkä se aikuisenkin neuvomisärsyynnys juontaa juurensa siihen, että aina ei ole oppimassa jotain vaan jo sairaan tyytyväinen senhetkisen aikaansaannokseen, iloitsee siitä mitä on jo saanut aikaan. Kaikki tietävät, että palautteen kohdalla everything before the "but" is bullshit.

Jostain syystä osaan myös opettaa Snadia paremmin. Me ollaankin ihan hyvä duo opettelemaan yhdessä asioita. Snadi arvostaa sitä, että häntä ei kohdella vauvana ja rima laitetaan riittävän korkealle mutta kuitenkin mahdollisuuksien rajoihin; minä taas sitä, että hän kuuntelee ohjeita, yrittää aina tosissaan eikä kaihda mustelmia.

Siinä vaiheessa kun on saanut pari lasta läpi uinti/pyöräily/hiihto/luisteluputkesta voi olla jo ihan tyytyväinen omiin pedagogisiin taitoihinsa ja ihminen ansaitsisi jonkinlaisen tunnustuksen.

Toki on listalla on asioita, joista minulle ei ole aavistustakaan, kuten miten opetellaan sanomaan ärrä, saadaan persilja itämään, koulukirjat päällystettyä tai violetti luomiväri laitettua niin ettei näytä oveen törmänneeltä.

Onneksi on tämä kasvatustiimi, jolle voi sälyttää osan vastuusta. Kiitän isovanhempia, kavereita, ammattimaista varhaiskasvatusta sekä YouTubea kaikesta tuesta.



4 kommenttia:

  1. Tuo onkin todellista taiteilua. Mun lapset eivät ole koskaan olleet sellaisia vanhempaa huolissaan tarkkaavia lapsia, jotka odottaa lupaa/kannustusta ennen yrittämistä. Siltikään kaikkea ei vaan oikein opi yksin, vaikka itse se työ/toteutus pitääkin tehdä. Kumpikaan ei ole olleet tarpeeksi rämäpäisiä vaikka siihen, että alkavat vain fillaroida ilman kiinni pitämistä, kaatuen tuhat kertaa. Neuvojen vastaanottaminen on välillä ollut aivan kauhean vaikeaa, mahdotonta oikeastaan. Mäkään en osaa saada lapseen sellaista huumorilla neuvovaa, napakan rentoa otetta. On kiljuttu ja itketty. Onnistuttukin.

    Molemmat osaavat pyöräillä, joskin pienempi eli 6v tarvitsee vielä hienosäätöä, eli ettei aina alamäessä aja pusikkoon kun ei jarruja löydy.

    Ärrää tuntui olla ihan mahdoton opettaa. Erityisopelta saatiin harjoituksia ja katseltiin videota. Mikään ei toiminut. Lapsi kirkui suoraa huutoa kotona ja viis veisasi siitä, saako yhdestä harjoituksesta kiitosta/tarran/jotain muuta. Sitten hän alkukesällä, kaikessa hiljaisuudessa, harjoitteli yksin kun kukaan ei kuullut. Ja oppi! Ensin vain yhdessä sanassa mutta parissa viikossa otti käyttöön.

    Tyttöjen luonteissakin on eroja. Siinä missä 6v tykkää tehdä harjoituksen ja saada kiitoksen, 7veellä nousee jo karvat pystyyn sanasta "tehtävä" (läksy/harjoitus). Hän ei halua harjoitella, vaan mennä suoraan asiaan, milloin mihinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Ja sitten on vielä että jos neuvot edellisenä päivänä maistuivatkin niin tänään saattaa olla ihan toinen tilanne... Mä toivon että ton ärrän kanssa tapahtuisi joku vastaavanlainen ihme kuin teillä.

      Poista
  2. Tämä luistelu/hiihto/pyöräily/uinti taitojen haaliminen on äärimmäisen raskas lasti! Kaksi olen opettanut, toki olen suosiolla siirtänyt kasvatustiimille kaiken jonka ne osaa paremmin kuin minä, ja jos niillä on paremmat hermot jossakin asiassa.
    Mutta sehän se on, että milloin neuvoa ja milloin vain katsoa ettei tapahdu suuria vammoja ja antaa kersan itse hoksata, tai ainakin välttää sunnuntaisin niitä, että tarvitsee täältä maaseudulta lähteä parin sadan kilometrin päähän kipsattavaksi.
    Mutta nyt kun neuvoja tarvitsevatkin teinit ihmiseksi kasvamisessa ja ihmissuhteissa, tekisi mieleni nostaa kädet pystyyn ja ehdottaa hiihtolenkkiä. Se oli sittenkin helpompaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on aksvatustiimissä niitä, joilla on pedagogisia taitoa! Mä tavallaan odotan tuota ihmissuhdevaihetta, jossa jo ylipäätään ymmärretään mikä on oikeaa ystävyyttä, rohkeutta ja kiusaamista, nuoremmalle tuntuu olevan vielä hyvin abstraktilla tasolla eettinen ajattelu. >.<

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...