Tietoa mainostajalle ›

13.8.2017

Entäs jos se oma laji ei ole liikunta ollenkaan?

Kun aloitin pt:n kanssa treenaamisen keväällä, yksi tavoite oli löytää minulle oma laji. Sellainen, joka pysyisi elämässä ilman pitämistä.

Kuva Annukka Palmén

Pt totesi, että oman lajin löytyminen ratkaisee kaikki aikahaasteet: mielekäs harrastus antaa enemmän kuin ottaa, joten sille löytyy aina aikaa.

Olenkin yrittänyt epätoivoisesti miettiä, mikä se olisi. Mikä olisi sellainen ei-lopahtavainen liikuntamuoto, jota haluaisin harrastaa säännöllisesti ja joka ei tuntuisi pakkopullalta. Samanlainen intohimolaji kuin juokseminen on Koti-insinöörille. Pyöräily on mukavaa, mutta minulle enemmän liikkumista kuin liikuntaa, en ole pätkääkään tanssillinen ja lenkkeilyni näyttää säälittävältä.

Lamppu syttyi. Hitto vie, lajini ei ole liikunta ollenkaan. On vain yksi asia, mitä teen todella mielelläni. Ja se on kirjoittaminen. Minulla on tämän blogin lisäksi tulilla ystävän kanssa kirjoitettu Novelliblogi, rohkeudesta kertova lastenkirja (kuvittaja painaa sitä kasaan öisin oman lajinsa nimissä), romaanikäsikirjoitusta valmiina 250 sivua ja tietokirja.

Minulta kysytään usein, että miten ehdin tehdä tätä kaikkea päivätyön lisäksi. No enhän minä tavallaan ehdikään, mutta olen harjaantunut sairaan tehokkaaksi. Kirjoitan aina kun voin. Teen muistiinpanoja ja vuorottelen, jos jään yhdessä projektissa jumiin, vaihdan toiseen. Teen kirjoittamiselle aikaa tunkemalla sitä väleihin, joihin sen saa sujahtamaan vain kilolla margariinia. Käyn lenkillä ilman kuulokkeita, koska haluan työstää ideoita. Ja kun kersat käyvät nukkumaan alkaa kolmen tunnin työaika, melkein joka ilta.

On pakko myöntää, että liikunnasta en samanlaista hinkua ja palkintoa löydä, mutta jaksan liikkua ihan perustasolla, koska se ylläpitää mielenterveyttä ja sitä kautta päälajia. Lähimmäksi omaa liikuntalajia pääsee metsässä kävely ja ihan tavallinen jumppa. Näistä kahdesta en edes vauvavuonna luopunut täysin.

Mitäs jos oma laji -ajattelun kääntäisi toisin päin? Jos jokaisella pitäisi olla joku oma liikuntalaji, miksei sama päde luovuuteen? Entä jos ihmisiltä tivattaisiin, että mitä muuta harrastat kuin kuntosalia? Että et kai nyt pelkkää punttia nosta ja pyykkilautaa treenaa? Miksei kukaan vaadi, että ihmisellä pitäisi olla harrastuspakassaan myös harrastus kuvataiteen, kirjoittamisen, musiikin tai näyttelemisen saralla?

Tiedän, tiedän.

Fyysinen hyvinvointi on jo tieteessä linkattu vahvasti liikuntaan. Lihaskunnon ja hapenottokyvyn merkitystä terveyteen on tutkittu valtavasti, mutta tutkimuksia löytyy myös taideaineiden tukeen: taidetta käytetään jo mielenterveyskuntoutuksessamusiikki kehittää matemaattisia taitoja ja aivot ylipäätään nauttivat kulttuurista. Taide oli luolamiesaikaan sosiaalistamisen väline, ei mikään valikoidun sisäpiirin juttu.

En oikein usko siihen, että jotkut ihmiset eivät vain ole luovia, pitää vain löytää se oma laji. En koe olevani superluova. Mutta kirjoitan niin perkeleesti, että oppiihan tässä väkisinkin jotain tehdessä. Itseilmaisulle löytyy monia eri muotoja: valokuvaus ja lyhytvideot ovat jo lastenkin ulottuvilla. Ehkä tästä syystä moni pitää tanssimisesta. Suoritusta ei mitata ja jokainen tekee koreografian omalla tavallaan, mutta samalla saa liikuntaa.

Luovuuttakin voi treenata, ja lapset tekevät sitä jatkuvasti. Jo kolmevuotiailla on koko ajan menossa joku mielikuvitusleikki, jossa on hämmästyttäviä juonenkäänteitä. Lopettavatko aikuiset vain treenaamisen?

Luovassa lajissa saa nimittäin haastaa itsensä ihan samalla tavalla kuin puolimaratonilla. En ole ikinä tehnyt mitään vaikeampaa kuin pitkän tarinan kirjoittaminen, voin kuvitella, että fiilis on yhtä epätoivoinen kuin ensimmäistä kertaa uudessa jooga-asanassa. Ja vielä tätäkin vaikeampaa olisi näytteleminen.

Enemmän kyse on siitä ajasta. Ei ole mikään ihme, että olen innostunut kirjoittamisesta parin viime vuoden sisään kun pahin ruuhka on helpottanut. Luovuus pääsee irti kun perusasiat ovat kunnossa, mutta isoihin ponnistuksiin vaaditaan muutakin, tukea ja kannustusta. Ihan kuten siellä maratonillakin.

Kuulisin mielelläni kommentteja: mitä luovia harrastuksia mutseilla on? Virkkaatteko, johdatteko apinakuoroa vai keskityttekö lähinnä poistamaan kersojen luovuuden jälkiä asunnosta?

28 kommenttia:

  1. Kommentoin vaikken ole vielä mutsi (muutaman kuukauden päästä toivottavasti olen, 28. viikko menossa). Mä olen myös enemmän luova kuin liikunnallinen, sen kertovat jo mun motoriset taidotkin. Ennen piirsin paljon, mutta sen jäätyä luovuus on siirtynyt muihin esteettisiin asioihin; sisustamiseen ja puutarhanlaittoon. Kaksi asiaa mistä saan ihan valtavaa mielihyvää ja rakastan katsella onnistunutta kädenjälkeäni. Yksi lempiasioista työssäni on myös mainosten teko (olen nuoriso-ohjaaja ja me teemme itse oman toimintamme mainokset). Luominen on omalla tavallaan hyvin tuskallista, mutta lopputulos on tyydyttävämpi. Vähän sama kuin liikunnassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, no mutta sulla tulossa sitten kaikenlaista uutta harrastusta pian, tseppiä loppuviikoille! Mutta toi on hyvä pointti että rakkaus johonkin lajiin voi kuolla, syttyä uudestaan tai palata toisenlaisessa muodossa.

      Poista
  2. Ennen olisin sanonut että ehdottomasti se luovuus kukkii käsitöiden kautta ja on se intohimo, mutta nyt kun olen opiskellut töiden ohessa huomaa hyvin ettei sitä kaistatilaa vain riitä kaikkeen ja käsityöt ovat jääneet täysin lepäämään. Oikeastaan tällä hetkellä se mikä on minulle sitä henkisesti palauttavinta ja palkitsevinta on lukeminen. Asia, jota ei edes osata ajatella harrastukseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaistan puute on kyllä ongelma, kivoja harrastuksia olisi vaikka kuinka! Ah, lukeminen, mulla on ollut sama ongelma ymmärtää että se on harrastus eikä vaan jotain perusjanavietettä. :) Välillä lukeminen oli kyllä ihan loppu, jostain syystä nyt sillekin löytyy taas aikaa.

      Poista
  3. Kuorolaulu. Alkoi 7-vuotiaana ja jatkuu edelleen, yli nelikyppisenä. Se on rentouttavaa ja sopivasti haastavaa hyvässä kuorossa. Mulla on omat kuorokaverit ja niiden kanssa kuorojutut. Niin, ja tuleehan siinä samalla hengiteltyä syvään --> koko kroppa tykkää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luen aina kaikki musiikkiin liittyvät tiedeuutiset erityisen tarkalla silmälä kun tuo musiikkiluokan taika on jotenkin päässyt yllättämään. Jonkun lähteen mukaan yhdessä laulaminen tuottaa oksitosiinia, joten ei ihme että kuoron yhteisössä viihtyy.

      Poista
  4. Viljelypalsta! En ole lainkaan luova eikä mulla ole koskaan ollut taiteellisia harrastuksia. Liikuntaa oon harrastanut aina sillä asenteella että pakkohan sitä on harrastaa, mut mitään kiksejä en ole ikinä saanut mistään lajeista, ja lähteminen on aina pakottamista. Kolme vuotta sitten aloin viljellä viljelypalstaa, ja voi sitä ilon määrää mitä tämä harrastus on mulle tuonut. Ei ole mitään niin palauttavaa kuin mennä muutamaksi tunniksi kaivamaan, kuokkimaan, kylvämään ja kitkemään. Ihanaa on nähdä (ja maistaa) työnsä tulokset. Aikaahan tähän ei tietenkään ole, mutta jostain sitä aina löytää! Jopa aika paljon paremmin kuin siihen pakkopullakuntosaliin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ymmärrän! Se on jännä miten sen kuntosalinkin saisi HALUTESSAAN hoidettua kolmessa vartissa mutta käytännössä tekee mieluummin jotain kivaa. Mä tekisin puutarhahommia jos suinkin ehtisin. ;)

      Poista
  5. Käsityöt! Ompelen vaatteita vaihtelevalla menestyksellä ja virkkaan mattoja :D Silloin, kun menee huonosti tai on väsynyt, ei jaksa ajatellakaan mitään mekon ompelua. Ihaninta olisi saada lapsi ja kuvitelmissani ommella sille niitä vaatteita. Tiedä sitten käytännössä siitä väsymyksen määrästä ja inspiraatiosta, jaksaisiko sitä mitään oikeasti, mutta saahan sitä haaveilla :D Pulla uunissa olis parasta. Ainiin, kyllä kaikenlaisten makeiden piirakoiden leipominen menee samaan kategoriaan - tarvitaan inspiraatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäpä ihan käytännöllinen harrastus! Väsyneenä ei tosiaan jaksa mitään ja joskus on sitten vaan elämässä niin paljon ruuhkaa ettei ehdi, mutta ei se estä unelmoimasta harrastuksesta. ;)

      Poista
  6. Tanssi, jos sitä ei luokiteta liikunnaksi. Tässä onkin kaksi yhden aikakululla :) Laulaisin ja näyttelisin myös jos olisi aikaa. Ne on kaikki valitettavasti sellaisia, jota ei voi tehdä lasten nukkumamenoajan jälkeen tai muuten sopivan raon löytyessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää tanssi on jännä laji: siinä yhdistyy niin monta harrastusta. Välillä toivon että olisin vähän notkeampi ja koreografisesti taitavampi niin kehtaisin kokeilla erilaisia tanssitunteja.

      Poista
    2. No tietysti kehtaat! Ensinnäkin kukaan ei katso sua siellä, miksi pitäisi nolostella. Ja jos katsoo niin omapa on ongelmansa. (jos muitten katseita ja ajatuksia kehtuutat). Ja kolmannekseen, myös notkeus ja koreografian taitaminen kehittyy, kappas, treenaamalla! Samoin kuin laulaminen harjaantuu laulamalla.

      http://www.hs.fi/elama/art-2000005098731.html

      Poista
  7. Puutarha. Monessa muodossa. Koska en osaa piirtää, saa kasvien kautta esim hienoja värikomboja. Myös siellä raataminen on joskus supernautinnollista. Puutarhan kautta valokuvaus, saan nykyisin myös ihmisistä parempia kuvia.
    Töissäkin käytän luovuuttani, mutta hyvin erilaisella tavalla.

    Kaikkeen näihin liittyy myös monenlaisen tietomäärän kerääminen ja käyttö.
    Kun on jostain innoissaan, siitä myös oppii paljon.

    Paras liikuttaja minulle puutarhan lisäksi: ei osta bussikorttia ja päättää olla käyttämättä autoa. Nautintoa saan vain puutarhahiestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti on tuo tiedon keruu ja oppiminen, kirjoittamisessa joutuu koko ajan tarkistamaan että miten asiat oikeasti menevät, se on ihan valtavan sivistävää. Ja tietty tulee myös mieleen tuo pedagoginen puoli: mitäs jos ihminen voisi oppia oman harrastuksensa kautta jotain kiinnostavaa muista aiheista.

      Poista
  8. Kampaukset! Mä teen niitä tosi mielelläni muille ja myös itselleni, ja kattelen netistä videoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää esimerkit on niin mainioita! Just hyviä muistutuksia että elämässä voi olla kaikenlaista luovaa.

      Poista
  9. Virkkaus. Ah, niin paljon lankoja, niin vähän aikaa. Ja pyöräily on mulle liikuntaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankahommiin on moni hurahtanut! Mä ymmärrän hyvin kyllä tämän harrastuksen, olen muutaman kerran joutunut lankakaupassa sanomaan itselleni että älä nyt hyvä nainen osta täältä mitään kun et erota virkkuukoukkua parsinneulasta. ;)

      Poista
  10. Käsityöt kaikissa muodoissa...Nyt olen haaveillut opettelevat myös puutöitä. Kuorolaulu, tämän harrastuksen aloitin uudelleen muutama vuosi sitten, jouduin hetkeksi pitämään taukoa, koska opiskelin pari vuotta. Pianoa aloin soittamaan uudelleen, koska saimme pianon "pitkäaikaiseen" säilytykseen. Ja tietty lukeminen...Olen suurkuluttaja, nyt kun lapset isompia tähänkin löytyy taas aikaa.

    Liikunnan harrastuksissa olen "tuurijuoppo"... innostun jostakin muutamaksi kuukaudeksi, mutta en koskaan pysty jatkamaan jatkuvasti. Pyöräily on mulla tapa liikkua paikasta toiseen, uiminen on kivaa, mutta vaatisi säännöllisyyttä, koska tekniikka hajoaa jos on pitkiä taukoja. Juokseminen ei innosta ja menee niin mulla liian helposti suorittamiseksi. Sauvakävely on kivaa ja sitä voi tehdä missä vaan... Olen vaan taas viime aikoina ollut liian laiska lähtemään lenkille. Kuntosali...Boring. Jumpat on ok, jos löytää hyvän vetäjän ja sopivan tasoisen ryhmän, ongelmana näissä aikasidonnaisuus.

    Mutta joo... allekirjoitan ajatuksesi. Mullakin intohimoa enemmän tuon käsillä tekemisen, laulamisen ja lukemisen puolella.

    VastaaPoista
  11. Minulla meni vähän pidempän: Palasin omien luovien harrastusten pariin vasta viime vuonna, kun lapset olivat 12 ja 14 v. Lähdin liikkeelle seurakunnan joululaulukuorosta, sillä parin kuukauden "kausikuoro" tuntui sopivan kevyeltä aloitukselta. Kivaa oli, mutta en hurahtanut. Lukioikäisenä harrastin kuvataiteita, joten nyt olen zoomaillut kansalaisopiston piirustus- ja grafiikkakursseja. Vielä olen vähän kahden vaiheilla, uskallanko, sillä yhtään kurssia ei mainosteta nimenomaan vasta-alkajalle sopivana. Lukemisen pariinkin palailen hiljalleen, sekin harrastus rajoittui vuosikaudet lastenkirjoihin. Keskeneräisiä käsitöitä on nippu odottamassa, vanhin neule ajalta ennen esikoisen syntymää... Toivottavasti jokin vaihtoehdoista ottaa tulta hurahdukseen asti. Kaipaan luovaa harrastusta, vaikka kaikki nämä vuodet olenkin pitänyt kiinni liikuntaharrastuksestani soudusta. Siinä sivussa sitten marjastus, josta yllätyksekseni olen vanhemmiten ruvennut pitämään, hyttysistä huolimatta.

    VastaaPoista
  12. Käsityöt - neulominen aina ja virkkaus satunnaisesti. Nyt haaveilen matonkutomiskurssista :). Liikunnan.puolella.mimut saa liikkeelle vain pallopelit, viime kaudella aloitettu ladyringette on superhauskaa vaikka hokkareilla luisteleminen onkin haastavaa. Sitten kun haluaa jaksaa siellä paremmin niin saa itsensä.löhtemään vaikka uimahalliin tai pyöräilemään.

    Ja lukeminen on mullakin niin luonnollinen osa elämää etten.tule sitä edes harrastukseksi ajatelleeksi.

    VastaaPoista
  13. Palasin omaan harrastukseen eli ratsastukseen miltei 20 v, tauon jälkeen. Onhan se kai liikuntaa, mutta ajatus siinä ei ole sama kuin vaikkapa kuntosalilla, josta kyllä myös pidän. Tietenkin se on kallis harrastus täällä pk-seudulla, mutta ihanaa! Jokainen kerta tallilla on kuin pieni loma. Tämä on mulle se luova laji, kun en ole musikaalinen enkä pidä käsitöistä tms.

    VastaaPoista
  14. Nooh, itse en edelleenkään harrasta varsinaisesti mitään mutta muuten olen sitä mieltä että harrastukset mielletään vähän liian herkästi aina urheiluksi. Haluan lapsillekin tarjota muitakin harrastuksia kuin pelkkä liikunta. Haluaisin itse lukupiiriin. Pitäisi enää löytää sellainen jostain. Jonain vuonna.

    VastaaPoista
  15. Etsin omaa urheilulajiani lähes koko kakskymppiset, miettien etten kuulu joukkoon ellei minulla ole intohimoa crossfittiin, maratonien juoksemiseen tai triathloniin. Vaan vuosi pari sitten muistin jälleen kaupunkivuosien jälkeen mitä rakastin lapsena ja varhaisteininä - hevosia. Aloin ratsastamaan uudelleen reippaan vuosikymmenen tauon jälkeen ja todentotta, tälle harrastukselle haluaa etsiä aikaa, vaikkei se aina fyysisesti hikeä tuo pintaan on paino pudonnut vuosien varrella, raikasta ulkoilmaa saa (ja joutuu vesisateessa sietämään) kun heppojen kanssa touhuaa. Muutin Australiaan 5 vuotta sitten ja se on ollut mainio tapa löytää uusia ystäviä, ja viime vuoden lopussa ostin ensimmäisen oman hevoseni.

    Luovaksi en harrastusta kutsuisi, mutta se on täydellistä ajatusten nollausta käsitellä 500 kiloista hevosta ja löytää yhteinen sävel. Usein lähdemme vain kävelylle jos itseäni pännii työ/kotiasiat ja tunnin yhteinen kävelyretki on kuin terapiasessio ilman puhetta :D Henkireikä siis omalla tavallaan. On mahtavaa myös omistaa tällainen oma, itsenäinen harrastus maassa josta ei ole kotoisin ja jossa on lähinnä tutustunut ihmisiin puolisonsa kautta. Tämän hevoshomman osaan minä ja menen tallille yksin, omine toimineni ja tiedän mitä teen.

    VastaaPoista
  16. Ei ole urheilu mun juttu lainkaan. Kaikki liikkuminen on välttämätön paha - onneksi teen seisoma/kävelytyötä, niin liikun sitten edes työpäivän ajan. Muuten harrastan luovia asioita - puutarhaa, kirjoittamista (parasta) ja kädentaitojuttuja.

    VastaaPoista
  17. Leipominen, varsinaista taikinaterapiaa. Täydellinen flow jo reseptien salailusta, suunnittelusta ja kun alkaa mittailla aineksia ryhtyessä oikeasti hommiin. Ihanata :) -anna

    VastaaPoista
  18. Tykkään kovasti luovista ja mahdollisesti esteettisistä liikuntalajeista joissa pää saa raksuttaa yhtälailla kuin lihakset tehdä työtä: nykytanssi, baletti, luistelu, ratsastus, suunnistus, sirkus...
    Kuulostaa siltä että oot miettinyt liian yksioikoisia/suoraviivaisia lajeja. Sun pitäis tehdä jotain missä myös pää saa askaretta

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...