3.7.2017

Suku on paras

"Oletko jo piirtänyt kuvan?"



Pikkuveli kysyi tätä kauan sitten, kun kerroin että olen tavannut yhden mukavan tyypin. Kysymys tarkoitti kautta rantain sitä, oliko suhde vakava vai ei. Jos seurustelukumppanille oli piirretty vuokaavio siitä, kuka on meidän suvussamme ollut naimisissa kenenkin kanssa ja ketkä ovat oikeasti sukua keskenään, suhde oli vakaalla pohjalla. Ihan kenelle tahansa sitä ei kannattanut ruveta selittämään.

Ei nimittäin ole ihan yksinkertaista.

Minulla on läjä eri-ikäisiä veljiä. Elossa oleva lähisukuni koostuu hyvin sekalaisesta jengistä, joista osan kanssa on enemmän yhteisiä geenejä kuin toisten. Olemme veljesten kanssa hylänneet kaikki turhat puoli-etuliitteet ihan yksinkertaistamisen nimissä - osa kun ei uppoa edes siihen puoli-kategoriaan. Yhtä lailla uuden sukupolven myötä serkut ovat serkkuja ilman sen kummempia tarkennuksia. Mitä sitä turhaan vaikeuttamaan päivänselvää asiaa. Perhettä ollaan.



Tästä kummallisesta suvusta on kehkeytynyt seurue, jota on ihan yhtä hauska nähdä kuin kavereita, yksitellen ja yhdessä. Meitä ei yhdistä oikein mikään mutta silti ihan kaikki. Emme ole asuneet saman katon alla kuin satunnaisesti, mutta silti juttua riittää.

Sukulaisten kanssa sosialisoinnin paras puoli on se, että heidän kanssaan voi puhua omasta historiastaan. Ei ole enää kovin montaa ihmistä, jotka tunsivat vanhempani. Luurangot kaapissa, kolesteroliarvot ja rahatilanteet ovat tiedossa, joten asioista voi puhua hyvin suoraan.

Olen iloinen, että kersoille on siunaantunut useampia serkkuja. Ehkä ne joskus pitävät yhteyttä ja muistelevat lapsuuden kesäpäiviä, jolloin syötiin pahoja ahvenia ja kalasteltiin laiturilla katkenneilla kaisloilla.

Ihan paras suku on sellainen, jonka kanssa ollaan yhdessä siksi kun tykätään olla eikä siksi, että on pakko. Ei ehkä voida luovuttaa tosillemme munuaisia mutta haluttaisiin kyllä. On sekin jotain.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta, tosin meillä ei ole yhtäköyttäyhdistystäkään muitten kuin siskon kanssa. Siskon sain 40-kymppisenä, veljet jossakin matkan varrella. Yhdelläkään meistä ei ole samaa yhdistelmää vanhemmista, on eri äitejä ja isiä, avioliittoja mun vanhemmilla yhteensä seitsemän. Oma liki neljännesvuosisadan kestänyt parisuhde tuntuu siinä valossa aika poikkeukselliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sama! Kun on nelikymppisenä takana vain yksi yli 10 v kestänyt avioliitto on aikamoinen erikoisuus. :D

      Poista
  2. Tosi tuttua ja ihanaa että elämä on täynnä erilaisten mutkien kautta elämään tulleita rakkaita ihmisiä. Itse olen jokusen herneen vetänyt nenää, kun ulkopuoliset rupeaa määrittelemään sisaruksia puolikkaiksi tai kokonaisiksi. Tuntuu että joillekkin on todella vaikeaa ymmärtää että esimerkiksi sisko on sisko oli sama isä tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se määrittely ei oikeastan kuulu kenellekään muulle. Samahan tilannehan saattaa olla biologisten vanhempien kanssa, suuntaan ja toiseen.

      Poista
  3. Anonyymin kommenttia kompaten, itselläni on sisko(puoli), mutta olemme aina kutsuneet toisiamme siskoiksi. Lisäksi mun isän veljellä on niin paljon vanhempia lapsia, että heidän jälkikasvunsa ovat enemmän minun ikäluokkaani kuin minä serkkujeni. Emme kuitenkaan kutsuneet toisiamme "serkun lapseksi" tai "isän/äidin serkuiksi" vaan ihan pelkiksi serkuiksi, mitä väliä, kun sukua kuitenkin ollaan... :)

    Joskus kuitenkin, kun asia on tullut jollekin ulkopuoliselle selville, että emme olekaan "oikeita" sisaruksia tai serkuksia, niin hämmennystä ja jopa lievä närkästystä on ollut havaittavissa ja musta se on ollut jotenkin huvittavaa, kun sillä ei pitäisi heille olla mitään merkitystä!

    VastaaPoista
  4. Mä alan olla sitä mieltä, että sukua on enemmän parhaat ystävät, kuin verisukulaiset. Kun esim ex miehellä vaihtuu nainen jo ties monettako kertaa, niin hävettää lasten puolesta kun kuinka mones "äitipuoli" on jo niiden elämässä, nekin säälii jo isän uusinta, kun se "menee kummiskin kohta vaihtoon",.....lasten suusta....

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...