5.6.2017

Loma yksillä

Skidillä alkoi kesäloma. Hän näytti minulle eilen illalla voitonriemuisena kuvaa kännykästään. Ruudulla oli ilmoitusluontoinen asia: Ei herätyksiä. Seuraavan kerran sitten elokuussa.


Tänä aamuna tytär lähti parhaan ystävänsä kanssa maalle, Mummin täysihoitolaan. Hän pakkasi mukaansa uikkarit ja kolme kesämekkoa. Hän kertoi, että sää lämpenee lounaasta alkaen. Heillä olisi täydellistä.

Suunnitelmat olivat valmiina. 

He menisivät aamu-uinnille heti kun heräisivät ja hyppisivät pommilla laiturilta veteen niin että kuuluisi kylille asti. 

Jos sataisi, he lukisivat leikkimökissä Soturikissoja ja Akkareita, pelaisivat lautapelejä, askartelisivat jotain tai tekisivät musavideoita kännykällä. 

Jos tulisi akuutti tarve saada jätskiä, he pyöräilisivät kirkolle, ja hakisivat Salesta omilla rahoillaan isoimmat tuutit, mitä pakastealtaasta löytyy. 


Iltapäivästä ne auttelisivat Mummia, jos pitäisi tehdä puutarhahommia tai pilkkoa salaattia, tai hakisivat postilaatikolta Vaarille lehden, ja kävisivät siivoamassa pikkupoukaman kaisloista. Sitten he viettäisivät lettukestejä, joihin liittyisi kermavaahdolla ja mansikoilla läträämistä. 

Illalla juuri ennen nukkumaanmenoa he istuisivat yöpuvussa mutta vilttiin kääriytyneinä verannalla katsellen merta ja syöden iltapuuroa, jossa on raparperihilloa. Sitten ne menisivät siskonpetiin nukkumaan ja nukkuisivat niin pitkään kuin huvittaa. Kunnes olisi aamu ja uintihommat.

Pyysin, että hän soittaisi tai lähettäisi kuvia. Ei ole soittanut eikä lähettänyt. Minä lähetin hänelle kuvan, jossa istun takki päällä toimistossa, koska ilmastointi on jossain pääkeskuksessa asetettu n. 14 asteeseen. 

Hyvin erikoinen fiilis. Tyttärelläni on sillä tavalla hauskaa, että olen kateellinen. Jos rehellisiä ollaan niin kateudesta vihreä. Tämä omien lasten kautta eläminen ei ainakaan kesälomalla toimi ollenkaan.

9 kommenttia:

  1. Oi, mahtavat suunnitelmat! Itse sain eilen illalla itkuisen puhelun (että on ikävä) saman ikäiseltä pojalta, joka on kaverinsa kanssa leirillä.. Onneksi kyseessä on vain kaksi yötä. Ja leiri on lähellä (mahdollista hakea tarvittaessa kotiin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anna poikasi tulla kotiin voittajana. Tsemppaa häntä, että takuulla pärjää ikävänsä kanssa kaksi yötä. Säkin pärjäät!

      Terveisin, jo aikuisten poikien äiti, monet leiri-ikävät hätistänyt

      Poista
    2. Saa nähdä käykö niin että kahden päivän jälkeen sieltä ei olla tulossa pois enää ollenkaan. ;)

      Poista
  2. No nyt kyllä iski kateus täälläkin! Mikähän matkatoimisto myisi aikuisille tähän tapaan räätälöityjä pakettimatkoja...? Tietty toi ei-herätyksiä-elokuuhun-asti vois kans kuulua diiliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mökkiloma ilman sitä työleiriosuutta! <3 Ps. Tavoitteenani on että ennen eläkeikää elän ilman herätyksiä. En vielä tiedä miten tähän pääsen.

      Poista
  3. Kaikesta muusta olen kateellinen paitsi askartelusta, joka olisi enemmänkin rangaistus =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, sekin ehkä menisi tuossa lettukestien sivussa. >.<

      Poista
  4. Kuulostaa ihan täydelliseltä mummolalomalta, josta jää kultaiset muistot. Tulee omat lapsuuskesät mieleen ja joo vähän kadekin. :)

    VastaaPoista
  5. Aina voi lohduttautua sillä että se vesi on kylmää.. ;-)

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...