Tietoa mainostajalle ›

15.5.2017

Kuusivuotiaan uhma hipoo neroutta

Ihan kuin sitä olisi taas ilmassa. Vaihetta.

Kuvan kohta kuusivuotias saattaa tai ei saata liittyä tekstin tapahtumiin.

Kitinää.
Mykkäkoulua.
Kurkku suorana huutamista.
Uhmaamista.
Murjotusta.
Tuhahtelua.
Vollotusta.
Vänkäämistä.

Erityisesti tuota viimeistä. Veikkaan, että perheeseemme on saapunut vaihe, jossa vanhemmat pilaavat kuusivuotiaan muuten ihan mielekkään elämän. Tämä kuuden vuoden kriisi on toisaalta kerrassaan nerokas uhmaikä. Ei voi kuin ihailla, minkälaiseksi ongelmavyyhdiksi kuusivuotias osaakin itsensä kietoa ihan muutamissa sekunneissa. En pystyisi samaan, vaikka olen treenannut pitempään.

Ei liene sattumaa, että samassa iässä Skidi sai kaverin luota poistuttaessa hermokohtauksen, jonka muistamme edelleen. Varmasti myös kaikki sen kerrostalon asukkaat muistavat.

Kuusivuotiaaseen verrattuna kaksivuotias on vain hieman väkivaltainen simpanssi (ja aika kevyt esim kainalo-otteeseen). Verbaalisesti lahjakas ja ilmaisuvoimainen eskari-ikäinen sen sijaan osaa jalostaa perusvollotuksesta kertaluokkaa suuremman kriisin kuin alkuperäisessä aiheessa ikinä oli aineksia. Ja mikä hienointa, siinä missä kaksivuotias oli harhautettavissa hiljaiseksi (Katso! Rusinoita / ilmapallo / lentokone / äidin avaimet), kuusivuotias nostaa eilisetkin vollotuksen aiheet uudestaan pöydälle.

Jos häntä toruu, hän lietsoo itsensä täydelliseen "Kukaan ei rakasta mua" -tilaan ja ripottelee tuhkaa päälleen. Tai juoksee huoneeseensa ja paiskaa oven kiinni. Eikä todellakaan tule ulos pienestä maanittelusta.

Jos häntä yrittää lohduttaa rationaalisilla argumenteilla, hän keksii salamannopeasti kymmenen uutta syytä jatkaa vollotusta. Logiikan hän ei anna rajoittaa itseään.

Jos hänen kanssaan yrittää kerrata sääntöjä, se on raskas syytös ja hyökkäys koko hänen olemassaoloaan, identiteettiä ja universumia kohtaan.

Jos hänen tunteitaan yrittää sanoittaa, hän kääntää puheen vanhempien huonoihin vuorovaikutustaitoihin ja puutteisiin kasvattajina. Minkä tietysti siinä vaiheessa jo itsekin tajuaa.

On välillä aivan hirveän vaikea uskoa, että tämän ikäkauden käytös ei ole puhdas valinta perseillä kaikesta mahdollisesta vaan jonkinlainen kasvamiseen liittyvä tuikitärkeä vaihe, joka liittyy aivojen synapseihin. Mutta mennäänpä nyt näillä taas.

Ps. Miten ikinä kukaan voi opettaa eskariluokkaa?

57 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Odotas vaan kun ne aikuistuu viisikymppinen!

      Poista
    2. Mummini mukaan tyttärien vaihdevuodet ne vasta rankka vaihe on :)

      Poista
    3. Haha, ihan odotan murkkuikää, koska se on ainoa uhmaikä, johon olen jollain tavoin VARAUTUNUT. :D Esim tähän neljänkympin uhmaan en ollut.

      Poista
  2. Joo, kuusivuotias ja jokainen kuusivuotiaista selvinnyt... Seitsemän on parempi, mutta senhän jo tiedätkin. Meidän komessa viikossa seiskat on ihan mahtavia, mitä nyt toinen vähän jumissa Titanicin uppoamiseen ja Estoniaan, mutta muuten tosi jees.

    Opettajat pääsee helpolla, lapsikullat kun säästää kaiken meille vanhemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täytyy olla iloinen siitä että opettajien onneksi on näin. ;)

      Poista
  3. Etkö sä tiedä että eskariopet on Jumalasta seuraavat...aina oikeassa ja tosi ihania. Kotona näitä tunteita näytellään��

    VastaaPoista
  4. Juu niin tuttua ja hyvää harjoitusta murkkuilua varten. Onneksi siinä on muutama vuosi seesteisempää aikaa välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tämä yhdeksänvuotias on hyvä kehittämään kaikenlaista diippejä "miksi olemme täällä" -keskusteluja mutta muuten menee mukavasti.

      Poista
  5. Meillä hypättiin tuon yi ja sästettiin vaiheet tähän ekaluokan kevään kohdalle. Tai ehkä tää on taas uus vaihe, tiedä sitten. Mutta voi herran jestas, miten koululainen on jo omasta mielestä kaikkivoipa ja täysin vanhemman auktoriteetin ulottumattomissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! En tiedä onko tämä joku erityisen itsenäisten lasten sudenkuoppa mutta Snadi on ihan valmis esim tulemaan itsekseen päiväkodilta fillarilla himaan ja pitää vanhempien seuraa naurettavana holhoamisena.

      Poista
  6. Aika moni kohta osuu meidän 10-vuotiaaseen just eikä melkein. Ja tätä on kestänyt jo tovi, ei tosin ihan eskarista asti mutta silti olen jo alkanut pelätä että kyse on luonteenpiirteistä eikä vaiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös... Tosin ehkä valoa on tunnelin päässä näkyvissä. Olin 10veen kanssa pyöräilemässä ja jälkeenpäin hän kehui isälleen että hyvin meni, "en vollottanu ku kerran" :D

      Poista
    2. Se on tietysti aina mahdollista että kyseessä on feature eikä bugi. Ja vieläpä peritynyt sellainen. :D

      Poista
  7. Tutulta kuulostaa. Meillä on keväällä 7 vuotta täyttänyt joka osaa vielä kaiken tämän, ja kuukauden päästä 6 vuotta täyttävä aiemmin niin ihana ja tasainen tyyppi jolla alkaa myös uhma nousta pintaan pahemmin kuin koskaan ennen. Esikoinen alkoi muuten eilen muistelemaan yhtä kertaa YLI VUOSI SITTEN, jolloin kuopus sai jäätelöä ja hän ei (hän oli uimakoulussa ja kuopus kuumeessa), pakko oli vääntää itkut elämän epäreiluudesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan klassikkokeissi tuo vuoden takaisten asioiden penkominen! Meillä on myös tämä "sitä tikulla silmään, joka vanhoja ei muistele" -meno.

      Poista
  8. Mahtavaa, minä niin ymmärrän tätä. Meidän esikoinen siirsi tätä vaihetta eka luokan lopulle ja sopivasti nuorempi lähenee kuutta vuotta ja sieltä se pilkistää. Niiton pian kaks! Minä oon sitä mieltä, että näiden kausien on vain tarkoitus pehmentää vanhempien aivoja seuraavaan. Se 2v uhmaaja oli todellakin helppo hiljentää, vaikka silloin sekin oli raastavaa. Vaa on ne välillä ihaniaki ja mahtavia moraalikeskusteluja käydään päivittäin, fiksuja osaavat jo miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, jos niitä on kaksi niin ehkä ne kääntää huomion toisiinsa ja vänkää toistensa kanssa. No ei tietenkään mutta ainahan voi jotain toivonkipinöitä pitää yllä.

      Poista
  9. Mulla taas on sellainen (vähän alle) kaksivuotias vain vähän väkivaltainen pieni apina. Meillä uhma vasta kurkkii ikkunoista, mutta kuten The Weeknd ft. Daft Punk sanailevat biisissään, "I feel it coming, I feel it coming...."

    Maltan tuskin odottaa, että päästään tohon eskarivaiheeseen. Luonnollisesti lapsi on horoskoopiltaan skorpioni kuten äitinsä, joten tulossa on suurella todennäköisyydellä valkeaa raivoa ja mustaa maailmanlopun draamaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä kaksi veen kanssa! Mulla on sellainen muistikuva kaksivuotiaan kanssa elämisestä, että Snadin sai aina hyvälle tuulelle yksi laulu: soihdut sammuu. Mukava kesäbiisi, jonka oppi koko perhe.

      Poista
  10. Verbaali 16-v ja krokotiilinkyyneleet!
    Epäoikeudenmukaisesti kohdeltu 13-v ja hiustenleiskautus+yliääni-höh!

    Ne jos ketkä osaavat kyseenalaistaa kommunikaatiotaidot, vanhemmuustaidot ja elämän ylipäätään.
    Sanot kotiintullessasi "moi" vähän väärällä kierteellä, ja soppa on valmis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä siis kuitenkin näkee kotona? Joku joskus sanoi että siitä tietää että murrosikä on ohi kun jatkuva kyseenalaistaminen ja kriittisyys kohdistuu omaan toimintaan. ;)

      Poista
  11. Lohdutuksen sana, tästäkin selviää. Loputtomalta tuntuvan murrosiän aikana vuodattivat litroittain kyyneleitä niin äiti kuin tytärkin. En pilannut pelkastään hänen elämäänsä, vaan kaikkien tulevienkin sukupolvien elämät. Olin lammen kuonaa, tai oikeastaan sitä *askaa, mikä söi sitä kuonaa. Nyt hän on 22v ja äitienpäivänä sain reissun päältä viestin. "Rakas äiti. Olit oikeassa. Kaikesta. Pus pus.". Ja joo, itketti. Kaiken se kestää.

    Täti

    VastaaPoista
  12. Taisit kirjoittaa mun esikoisestani. Rakkaasta lapsestani, jolla tunteita piisaa. Ihana kuulla että jollain muullakin koetaan sekä silmitöntä raivoa ja iloa ja kaikkia muitakin tunteita yhden minuutin aikana. Aiheesta joka voi olla vaikka että Muropaketti ei tule lautaselta lusikkaan.. Tsemppiä. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on liikkeellä! Tunteiden ailahteleminen on jotenkin liikuttavaa, ja varmaan raskasta tyypille itselleenkin!

      Poista
  13. Aivan mahtava kirjoitus. Terveisiä väkivaltaisen simpanssin ja verbaalisesti lahjakkaan ja ilmaisuvoimaisen eskari-ikäisen äidiltä!

    VastaaPoista
  14. Joku on varastanut mun sopuisan ja sovittelevan viisvuotiaan ja tuonut tilalle just tämän kuusvuotiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mutta toivottavasti se joku palauttaa fiksun ja filmaattisen ekaluokkalaisen!

      Poista
  15. Okei... Just eilen kuuntelin kaksivuotiaan korviahuumaavaa kiljumista ja otin potkuja vastaan noin ajan useampaan kertaan päivän aikana (kerrankin "vain" 45min) ja siinä sängyllä istuessa kädet korvilla reidet mustelmia saaden mietin, että "aikun tuo 5v 9kk on NIIIIN sopuisa ja helppo" - mutta että se on vissiin harhaa vaan, kohta se iskee taas? Ziisus. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä lohduttaako että väkivalta on kyllä jäänyt pois. O_o Tsemppiä.

      Poista
    2. En antaisi potkia. Meillä on ollut iästä riippumatta sääntönä että lyödä ei saa, ei edes raivotessa. Taaperoiässä meidän neidille tuli jokuset raivarit niin että piti pitää lapsi sylissä, ettei esim. lyö päätään. Johtoajatuksena, että lapsi tarvitsee apua tunteiden hallitsemiseen aikuiselta, vaikka sitten sylissä rauhoittuen. Samalla saa kokemuksen, että aikuinen on häntä vahvempi ja pystyy suojelemaan häntä, eikä pelkää lapsen tunteita. Jokainen toki tekee omat säännöt ja tavat, ja lapset on yksilöllisiä siinä miten heidät pitää kohdata. Nyt 7v saa toisinaan raivarit, mutta tulee aika hyvin rauhoittumaan syliin. Ja pyytää usein anteeksi myöhemmin kun "ragesi". Saa nähdä mitä ekaluokka tuo tullessaan.

      Poista
    3. Kyllä meilläkin pyritään sylittelemään noissa tilanteissa ja joskus on otettava tiukasti kiinni just ettei ketään satu tai mitään mene rikki, mutta usein väkisin syliinottaminen vain tuplaa huudon ja kierrokset niin sitten vaihtoehto on esim istua siinä lähellä ja tarjota syliä (tmv) kunnes se kelpaa. Esim tuossa tilanteessa siis 2v makasi jäykkänä selällään sängyllä itku-potku-huuto-raivarin syövereissä ja kun istuin sängyn laidalla lähellä niin kyllä ne jalat potki välillä minuakin/osui minuun.

      Poista
    4. Ano 22:19: Meidän tyttö oli samanlainen. Sylissä pitäminen vain pahensi ongelmaa. Huusi kahden vuoden uhmaiässä aina vähintään 1,5 h kerrallaan täyttä kurkkua kirsikanpunaisena kasvoiltaan ja kaikki lihakset jännitettyinä. Saattoi hyvin huutaa samalla tavalla kolmekin tuntia ja sitten nukahtaa uupumuksesta. Tai suuttua viiden minuutin kuluttua uudelleen ja huutaa taas sen kolme tuntia. Jonakin päivänä oli yhteensä vajaa tunti valveillaoloaikaa, jolloin ei olisi huutanut. Syitä olivat mm. se, että piti pestä kädet, pissainen vaippa piti ottaa pois, puhdas vaippa piti laittaa päälle, sukat olivat vääränväriset, sukat olivat löysät, sukat olivat kireät (saattoi olla sama sukkapari), puolukkahillo oli punaista (WTF?), kengät täytyy laittaa jalkaan kun ulkona on -20 astetta, vaatteita piti riisua vaipanvaihtoa varten ja sitten niitä piti pukea jne.

      Tätä uhmaikää kesti puolitoista vuotta. Ei ole iloisia muistoja siitä. Nykyään on todettu, että hänellä on tunne-elämän säätelyssä ongelmia (no shit, Sherlock...) ja aistiyli- ja -aliherkkyyksiä. Kiva kombo.

      Jos vekarallasi on todella paha uhmis, ota asia esille neuvolassa. Ehkä mekin oltais säästytty paljolta itkulta ja huudolta (myös aikuisten), jos oltais ymmärretty, mistä oli kysymys ja että se ei mene ohi, vain lievittyy. Nykyään lapsi on rauhallisempi 5 v., joka ei enää huutoitke joka päivä, mutta jolle tunteet ovat edelleen vaikea asia. Ja ei, häntä ei edelleenkään saa yleensä pitää sylissä, koska se tuntuu aidosti hänestä epämiellyttävältä. Sille hän ei mahda mitään, ja sen kanssa meidän vanhempien täytyy vain oppia elämään.

      Poista
  16. Kiitos. En siis olekkaan Hunni Attilan reinkarnaation äiti. Vaan 6vuotiaan luontaista draamaateatteteria tuottavan tyttären äiti. Hyvä. Tän mä viel handlaan hengissä. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä henkiin jää! Vaikeinta on välillä pitää pokkaa kun aiheet ovat niin väkisinväännettyjä. :)

      Poista
  17. Pikkuveli on parhaillaan viimeistä kuukauttaan eskarissa, ja iskä kertoi aiemmin keväällä sattuneen tapauksen.

    Pikkuveikan eskariope on vähän näitä vanhan kansakunnan opettajia, jotka kyllä on kurista äärimmäisen tarkkoja. Tuli sitten kehityskeskustelun aika, ja iskä meni sinne valmistautuneena selittämään aivan kaiken parhain päin mistä ope ikinä keksisikään valittaa. Juuri oli se pahin kausi meneillään jossa ovia paiskottiin ja niihin piirreltiin pääkalloja ja kiellettyjä kirosanoja sisältäviä kieltotauluja ja jokaisesta asiasta saattoi karjua.

    Iskä istuu alas, niin istuu opettajakin. Ope huokaisee syvään ja sanoo

    "Kuule, mää toivoisin että mun omat lapset olis niinku sun poika"

    Ehkä ne eskariopet kykenee tähän paremmin kuin luullaankaan :D

    VastaaPoista
  18. Näitä on niin "kiva" lukea kun oma lapsi samaa vuosikertaa on syntynyt vasta joulukuussa :D Tosin vastaavaa oiretta on jo, mutta tämän perusteella voi olettaa että pahempaa on vielä tulossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tulee ja menee yksilölliseen tahtiin, ja temperamenttikin vaikuttaa. Mutta JOS sattuisi ilmaantumaan tällainen uusi draamantajun aika, niin ehkä lohduttaa että niin muillakin. :)

      Poista
  19. Vastaukset
    1. Juurikin tämä <3. Meillä on kuukauden päivät ihmetelty, mistä nyt tuulee, kun 5,5-vuotiaan käytös on muuttunut. Mutta tässähän se nyt tulikin sitten kuvattua kätsysti. Kiitos, se ei siis olekaan seonnut :). Kun samaan syssyyn siis osui myös pienemmän sisaruksen liikkeellelähtö ja muutenkin tämä kahden lapsen perheeksi kasvaminen tuntuu olevan vielä ihan kesken niin ei aina tiedä, mistä nyt mikäkin ehkä johtuu.

      Poista
  20. Lienee tyttö tuo kuusivuotias. Meillä kaksi poikaa ja pari oven kiinni paiskausta teininä, muutoin hyvin seesteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vaan ottaa hyvän kasvattajan prenikka rintaan. :D

      Poista
  21. Huh, huojentavaa tietää että se ei johdu ihan oikeasti meistä, että lapsi paiskoo vähintään kerran päivässä ovia ja uhkaa muuttaa naapuriin.

    Ps. ihan poika on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä muuttoaikeet muuten kuuluvat kuvaan! Muistelen että olen itsekin samassa iässä tehnyt lähtöä eväiden kanssa, samoin ainakin kahden eri tuttavaperheen pojat.

      Poista
  22. Tänään meidän eskarilainen on itkenyt eskarissa tehdyn äitienpäivälahjan vääränlaisesta lahjanarusta, laastarin irtoamisesta (ei irroittamisesta, vaan siitä että laastari irtosi omia aikojaan), iltapalasta (en oikein tiedä miksi), siitä että pikkusisarus availi eskarilaisen eteisen lattialle jättämän repun vetoketjua, eskarin pihaan jääneestä kivestä (niitä on siellä vittu sata samanlaista), siitä että koulun iltapäiväkerholaisilla oli saippuakuplavälineet, siitä että piti laittaa kengät jalkaan ja siitä että isänsä lähti käymään parturissa. Siis vittu oikeesti, enkä koe millään tavalla huonoa omaatuntoa siitä, että "joskus lapsella on paha mieli, enkä osaa lohduttaa oikein", kun lohduta nyt saatana tässä. Ja joo, pääsee syliin, silitellään, pohditaan että miksi se kenkä just nyt kyrsii niin pahasti ja todetaan, että isi kyllä tulee parturilta takaisin ja joo on tukkaa vähän leikattu. Silti delegoin homman kyllä aika rivakasti sille parturilta tulleelle isälle heti kun mahdollista ja pakenin suljetun oven taakse, kun alkoivat omatkin kierrokset nousta. Ovia ei sentään paiskota, eikä lyödä, mutta kyllä yksi lätäkkö itketään per päivä.

    Mutta kyllä se murrosikä on silti pahempi, koska ne synkät ajatukset ovat niin helvetin synkkiä, sydänsurut niin loputtimia ja jokainen päivä kestää vuoden. Tosin murrosikäisen kanssa voi sitten harrastaa niitä juttuja, joista itsekin on kiinnostunut, kun ei eskarilaisen kanssa voi mennä kuuntelemaan standuppia tai haistella puistofestareilla että kuka polttaa pilveä. Silti ne murrosiän mielialat ja ongelmat ovat niin paljon isompia kuin eskarilaisella, että oikeasti haluaisi ottaa niitä itse kantaakseen. Eskarilaisen huolet eivät ihan sellaisia kuitenkaan ole.

    Kaikkia vaiheita tarvitaan, varmaan myös näitä omia tässä iässä koettuja kyrpäottassa-hetkiä ja aaettä-tilanteita - jokainen kokemus kasvattaa, jos sen osaa sellaiseksi vääntää.

    VastaaPoista
  23. Aah, mahtavaa että tämän sanot ääneen! Hullua vääntöä joka asiasta. Tunnemaailma heittää ylös-alas ja itku herkässä. Toki myös 3-vuotias kaikkeen ei sanova pikkusisko repii hermoja siinä ohessa. Nyt on täällä aika raskasta välillä näiden vaiheitten kanssa. Hohhoijaa joo. Laura

    VastaaPoista
  24. Ehhehhe. Kuulostaa ah niin tutulta. Meilla esikoinen heitti ilmaan just kuusivuotiaana legendaarisen "aiti, ma en voi sille mitaan, mutta joka kerta kun sa avaat suus, mua alkaa arsyttaa". Jep.

    VastaaPoista
  25. Hyvä kirjoitus! Saatat aavistaa millaista meno on, kun talossa asuu 5 ja 6- vuotiaiden uuden ajatusmallin löytäneiden tyttösten lisäksi 13 ja 14-vuotiaat 'ei mulla oo mitään murkkuikää' neitosta. Koko sopan kuorruttaa omat mummutautitunteet, jotka ovat tietenkin ihan parhaita 😂 Joskus ei voi kuin hattua nostaa perheen miehelle tyttölaumansa ymmärtämisestä 😇

    VastaaPoista
  26. Minun tyttäreni menetti hermonsa 6 vuotiaana ja aikoi muuttaa naapuriin. Hänellä oli 1 vuotias veikka. Palasi ovelta takaisin ja sanoi ettei jätä veljeään teidän kiusattavaksi. Emme antaneet niin hän jäi kotiinvartioimaan, ettei me vaan veikkaa kiusattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA miten ihana, nauroin ääneen :D :D

      Ja joo, eskariin syksyllä menevä ilmoitti juuri, ettei to-del-la-kaan aio pukeutua enää KOSKAAN vaan aikoo olla loppuelämänsä alasti, koska ei löytänyt pikkareita kaapistaan. Juuuuu.

      Poista
  27. Luin tämän ja piti palata takas. Oon ollu reilu neljä vuotta päiväkodissa töissä ja mun mielestä ne 6-vuotiaat on niin parhaita. Niille sanoo et sadetakki päälle, ne vastaa "en haluu/onks pakko?" Ja pukee sen sitten itse. Pienemmät sanoo "ei" ja niille täytyy pukea se. Eskarit on niin ihanan täynnä itseään ja omia mielipiteitään, oikein puhkeavat kukkaan siinä kaikessa minuudessaan. Ei sitä vuotta turhaan kutsuta kuningasvuodeksi. Sitä ne on ihan kirjaimellisesti. Kiipeävät vuoron perään kivelle, huutavat: "mä oon kunkku!" Kunnes toinen tönii alas ja on hänen vuoronsa. Ja kuitenkin välillä he ovat niin hellyttävän pieniä, ja vain äiti ja isi saavat halata, mutta päiväkodissa aikuisen kanssa voi painia tai leikkiä kiehnäämisleikkejä, lähelle kun pitää kuitenkin päästä. Voi, 6-vuotiaat on niin monipuolisia ja ihania. <3 nauttikaa niistä! :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...