Tietoa mainostajalle ›

5.4.2017

Onko mieliterveitä olemassakaan?

Mitä vanhemmaksi elän, sitä epäselvemmiksi asiat muuttuvat. Paitsi yksi juttu, joka vain kirkastuu.



Jokainen on jollain tavalla vähän kajahtanut. Kaikilla viiraa, mutta vähän eri lailla vain, eikä läheskään kaikkiin omituisiin aivokemian aiheuttamiin mielentiloihin ole diagnoosia, vielä.

Pitäisikö olla?

Tavallaan olen sitä mieltä, että ei. Joku saa syntymälahjaksi rautaisen vastustuskyvyn, joku korkean kipukynnyksen. Yhdellä on liikavarvas ja toisella karsastusta. Ihmismielen vahvuuksista ja heikkouksista puhuminen on kuitenkin aika vaiettu asia, vaikka ihan samalla kaavalla se pääkin toimii. Yksi sietää gluteenia, toinen stressiä. On kontrollifriikkejä, ekstrovertteja, aamuvirkkuja, hörhöjä ja herkkiksiä.

Pitäisi vain hyväksyä se, että me kestämme, käsittelemme ja säilömme elämän varrella kertynyttä kuormaa eri tavalla. Pelot, huolet ja stressi ovat normaaleja reaktioita vaikeisiin tilanteisiin.

Sitten toisaalta taas olen seurannut läheltä kahden, työssäkäyvän ihmisen päänsisäistä kamppailua. Molemmilla on eri ongelma, mutta sama kela: tältä ei pitäisi tuntua, mutta ei tiedä, mikä on vikana. Hermostuttaa, huimaa, henki ei kulje, kämppä on aina sekaisin, uni ei tule. Onko aivoissa kasvain? Olenko tulossa hulluksi? Mikä on kuviteltua ja mikä aitoa? Aiheutanko tämän itse itselleni?

Voihan se kuulostaa ulkopuolisen korviin omituiselta. Mutta miten kukaan voi aiheuttaa itse itselleen yöllä raajojen puutumista? Ja miten niin ystävä ei saa vaatekaappiansa järjestettyä?

Rauhoitu. Rentoudu. Keskity. Hengitä. Älä stressaa. Nuku nyt vain.

Kai ne nyt rauhoittuisivat, keskittyisivät ja nukkuisivat, jos osaisivat. Vaan kun ne eivät voi totella. Koska ne ovat sellaisia.



Molemmilla on nykyään diagnoosi. Toisella oli työuupumus ja paniikkihäiriö, toisella ADHD.

Molemmat itkivät pari päivää putkeen pelkästä helpotuksesta. Heidän kokemuksensa olivatkin ihan oikeita, totta ja mahdollisia. Nyt he ovat taas työssä.

Suomen mielenterveysseuran mukaan mielenterveysongelmat syövät 4 miljoonaa työpäivää sairauslomina vuodessa. Johtuisiko siitä, että päävaivainen menee lääkäriin vasta kun on romahtamispisteessä. Masennus hävettää, angiina ei. Ja aina on mahdollisuus että hän onkin ehkä kuvitellut kaiken.

Mitäs jos lähdettäisiin siitä, että hullujahan me kaikki olemme, emme vain ole käyneet vielä lääkärissä.

Ps. Tämän jutun kirvoitti Valeäidin viimeisin podcast, käykäähän kuuntelemassa!


8 kommenttia:

  1. <3 <3 nyökyttelin (taas) koko matkan tätä lukiessa ja olin ihan et todellakitodellaki, just tän takia mekin puhutaan. Kiitos että kirjoitit siis, tosi tärkeää.

    Ja HEI ensi viikolla pärähtää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että otitte tän aiheeksi! <3 Mietin just tätä kirjoittaessa, että on ollut hyväksi tuntea niin hemmetin erilaisia ihmisiä just tässä mielessä.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Kyllä aika syvällä istuu meissä vielä käsitys, että pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja että mielenterveys on itsestä kiinni. Eikä apua ole aina helppoa saada vaikka sen piiriin haluaisikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja arkaluonteisuuden vuoksi harva kehtaa lounaspöydässä kysellä että mitäs ootte hoitaneet paniikkihäiriötänne.

      Poista
    2. Rehellisyyden nimissä, terveystiedot ihan fyysistenkin sairauksien osalta on aika harvalla työpaikalla ihan lounaspöytäkamaa. Poislukien ehkä urheiluvammat tai naistenlehdissä esillä olleet kulloisetkin trendiongelmat.

      Mt-ongelmissa sitä hoitoonhakeutumista hankaloittaa vielä se, että aika monessa diagnoosissa on mukana se todellisuuden vääristyminen. Että ei vaan tunnu siltä, että olen arvoton paska. Se on se senhetkinen todellisuus jonka kyseenalaistamiseen ei ole niitä voimavaroja.

      Itse peräänkuuluttaisin rohkeampaa puuttumista jos epäilee että jollakulla ei ole asiat nyt hyvin. Parempi vaikka vähän turhaan kysellä kuin antaa mahdollisten ongelmien kasaantua.

      Poista
  3. Oikein hienosti esille otettu aihe ja erittäin tärkeä. Itse olen saanut diagnooseja pienen ikäni. Paljon lähtee itsestä, mutta tärkein oppi jonka olen oppinut vasta hiljattain on että hyväksy itsesi. Juuri sinä siellä. Itse olen kaksi vuotta käynyt ratkaisukeskeiseen ja positiivisen psykologiaan pohjautuvassa terapiassa. Suosittelen kaikille, ketkä ovat siitä kysyneet. Ps. Koska jokainen tekee parhaansa ihan joka päivä ja se riittää ��

    VastaaPoista
  4. Tämä osui kyllä nyt niin omalle kohdalle että alkoi lievästi itkettää ihan vain siksi :D

    Olen tosi läheinen molempien vanhempieni kanssa, mutta äidin kanssa on tullut kitkaa hyvin monesta asiasta. Sotkuisuudesta, asioiden tekemättä jättämisestä, aloitekyvyttömyydestä, you name it. Ihan vasta viikko takaperin keskustellessa meni kunnolla perille se, että vaikka olisin kuinka halunnut tehdä asioita, en siihen ikinä kyennyt, mikä ruokki sitä että ahdistuin ja masennuin lisää. Mutta muiden ihmisten silmiin, jopa oman äidin, tämä näytti laiskuudelta ja saamattomuudelta.

    Kuten äsken mainittu, siitä tulee helposti noidankehä. Ei saa asioita tehtyä, unohtaa tärkeät päivämäärät, tulee kiire kaiken kanssa. Stressi lisääntyy. Saa kommenttia, että miten niin et taaskaan tehnyt. Lisää stressiä ja ahdistusta. Asiat jäävät vielä enemmän tekemättä. Stressi ja ahdistus lisääntyy taas. Lopulta alkaa masentaa oma olemus, kuinka huono, laiska ja hirveä ihminen on. Vaikka kuinka haluaisi kontrollin omasta elämästään, sitä ei vain tule, ja ympärillä ihmiset toitottavat että se on itsestä kiinni ja täytyy vain ottaa itseään niskasta kiinni, aikuisena mikään ei putoa taivaasta syliin. Omalla kohdalla kontrollin puute elämästä aiheutti vielä päälle syömishäiriön; syömistä oli helppo kontrolloida, joten jos en ollut ahkera ja fiksu ja tunnollinen tytär, saatoin ainakin olla laiha ja kaunis tytär. Painonnousu oli merkki siitä, että olin epäonnistunut taas enkä ollut minkään arvoinen.

    Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset usein vähättelevät omia tuntojaan. Minä nyt vain olen laiska ja saamaton. Minä nyt vain en saa koskaan mitään tehtyä. Minulla ei ole itsekuria, koska kaikki sanovat että tekeminen on vain itsestä kiinni. Syntyy häpeä, kun ei tähän kykenekään, ja kokee että avun pyytäminen on häpeällistä ja lääkärit tuomitsevat. Mielenterveys on kuitenkin ihan samanlaista terveyttä kuin kaikki muukin. Eikai kukaan sanoisi pyörätuolissa liikkuvalle, että et sinä apua tarvitse, se on vain itsestäsi kiinni saatko siivottua tai käytyä kaupassa. Apua saa ja pitääkin pyytää.

    Mulla todettiin kanssa ADHD pari viikkoa ennen kuin täytin 20, ja ihan totta myös itkin vuolaasti kun tajusin, että en olekaan laiska ja kamala ihminen joka on tuomittu epäonnistumaan kaikessa. Mutta en olisi koskaan lääkäriin mennyt, ellei paras ystäväni olisi todennut, että tarvitset apua ja raahannut minua terveyskeskukseen varaamaan lääkäriaikaa. Tilanne olisi varmasti täysin eri, jos hän olisi vain hokenut "älä stressaa, ajattele iloisia asioita, minäkin pystyn tähän noin vain joten sinäkin pystyt"-mantraa.

    Mielenterveysasioista saa ja pitääkin keskustella julkisesti. Ainakin meillä maalaisympäristössä jauhetaan kahvipöydässä joka saamarin vaivoista mitä ihtellä ja naapurilla ja kenellä tahansa muulla on, joten kyllä siihen keskusteluun voi ihan hyvin täräyttää että "no minä kärsin masennuksesta ja on ollut tosi rankka viikko ja olen lähinnä itkenyt ja saanut paniikkikohtauksia mutta tänään on ihan okei päivä, mitenkä se sun jalka, toimiiko se jo paremmin?"

    VastaaPoista
  5. Tää on niin mahtavaa että näistä puhutaan. Mitä enemmän sen parempi <3
    Mää oon viimeisen vuoden aikana kääntäny kelkkani lääkitysasioissa totaalisesti. Julkisessa keskustelussa kauhistellaan paljonkin sitä, kuinka paljon masennuslääkkeiden syöminen on lisääntynyt. Mutta hei, miksi ei puhuta siitä kuinka moni pystyy elää parempaa elämää kuin ilman lääkkeitä koskaan pystyisi, kykenee huolehtimaan itsestään ja läheisistään, ja mikä parasta - säilyy mahdollisesti työkykyisenä loppuelämänsä.
    Tämä on tällainen lääkkeet rules - vouhkaus, mutta oma elämä on muuttunut epämääräisestä "kaikki on vähän hankalaa" -olosta mukavan hallittavaksi :)

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...