Tietoa mainostajalle ›

6.4.2017

Nolo-kortilla on helppo lyödä

Kaupallinen yhteistyö Lasten Keskuksen kanssa

Esitin Skidille pari vuotta sitten uhkauksen. Jos iltapäiväkerhosta hakiessa esiintyisi vielä pienintäkään draamailua, temppuilua ja ulvontaa siitä, että leikit pitää lopettaa, tulisin seuravana päivänä hakemaan tyyppiä bikineissä ja pelleperuukissa modernia tanssia esittäen.


Tehosi. Nolous tehoaa aina.

Kolmasluokkalaista olisi vielä paljon helpompi kiristää nolo-kortilla, sillä nolojen asioiden määrä näyttää vain lisääntyvän. Nolouden kantava teema on sama oli iältään sitten 14 tai neljäkymmentä: turha häpeä liittyy aina epävarmuuteen. Nolo-korttia on edelleen helppo käyttää hyväksi sosiaalisissa peleissä.

Muistan sen kyllä edelleen. Asuin koko alakouluaikani metsän keskellä naapurikunnassa, joten olin nolo lande. En päässyt ikinä mihinkään iltarientoihin tai kavereille yöksi. Ei ihme, että päätin hyvin nuorena, että en missään tapauksessa ikinä enää asu perähikiällä. Se lupaus on pitänyt.

Nolostuminen on häpeän pikkuveli. Tarpeellisia tunteita molemmat, mutta turhista asioista ja väärin annosteltuna hyvin haitallinen. Skaala vaihtelee pienestä mokailun aiheuttamasta punoituksesta ihan äärimmäisiin tekoihin. Nolouden tunnetta pitäisi opetella käsittelemään muullakin tavalla kuin leikkimällä näkymätöntä.

Olen yrittänyt kertoa, että joka asiasta nolostuminen on turhaa ja henkisesti kuormittavaa. Jos joku kiusaa noloista harrastuksista, vaatteista tai vanhemmista, on itse nolo. Kiusaaminen on aina merkki kiusaajan keskeneräisistä sosiaalisista taidoista tai muista kasvamisen ongelmista. Mutta vain aniharvalla ala-asteikäisellä on itsetunto teflonia.

Tarvitaan esikuvia, tyyppejä, jotka uskaltavat puhua mokailusta ja virheistä ja näyttää ihan konkreettisesti, mikä on noloa ja mikä ei. Ja Ronja Salmi on juuri tällainen rohkea esikuva.

Onks noloo -kirja sai alkunsa Ylen samannimisestä ohjelmasta (jaksoja löytyy Areenassa). Kun Salmi ohjelman silloisena juontajana huomasi, että jaksoja on katsottu yhteensä 2,4 miljoonaa kertaa, hän ymmärsi, että noloutta pitää ehkä käsitellä vielä lisää.

Salmen ensimmäisen Onks noloo? -kirja julkaistiin vuosi sitten ja Lastenkeskuksen julkaisema jatko-osa ilmestyi juuri. Onks noloo? Leirikoulussa kertoo Korpikylän koulun kuudennesta luokasta, joka valmistautuu leirikouluun. Myötähäpeä hiipii lukiessa sisuksiin: ovikellojen pimpottelu pikkuleipiä myymässä, toppahousuja tyrkyttävät vanhemmat, uimataidottomuus, eksyminen... Nolous on niin paljon muutakin kuin mokaamista.



Luimme kirjan Skidin kanssa molemmat. Kun pohdimme, kenelle kirja sopisi, Skidi totesi, että kirja on niin todenmukainen, että sen pitäisi olla tietokirjaosastolla. Vaikka kirjan pääasiallinen kohderyhmä on 10-14-vuotiaat lapset, tulimme siihen tulokseen että kirja sopii vanhemmillekin. Torjutuksi tulemisen pelkoa voi olla vaikea tiedostaa aikuisenakin.

Minulle tuli mieleen, että tällaisia vanhempien ja lasten yhteisiä kirjoja voisi olla enemmänkin. Nolouden käsittely realististen tarinoiden kautta voisi hyvin kuulua myös ala-asteen opetussuunnitelmaan. Ehkä koulusta kotiin kantautuisi samalla viestiä siitä, mistä välitunneilla puhutaan, mitä pelätään tai tavoitellaan.

Olisi minullakin vähän vähemmän noloja kysymyksiä kuin miten koulupäivä meni.


2 kommenttia:

  1. Vähän vanhemmille teineille toimii Skam.

    VastaaPoista
  2. Joka toimii kyllä myös 37 vuotiaille. Tykkäsin kyllä Onks noloo? -kirjasta.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...