Tietoa mainostajalle ›

10.3.2017

Kuka saa kertoa tarinansa?

Avasin viime jouluna tietokoneen ja aloin kirjoittaa postausta. Paria tuntia myöhemmin näytöllä oli valtavasti tekstiä, mutta mielestäni sisällöllisesti olin vasta raapaissut pintaa. Päätin siirtää tekstin pois blogista, sillä tämä ei ehkä ollutkaan tavanomainen postaus vaan jotain muuta.



Jatkoin kirjoittamista, koska sanottavaa tuntui edelleen riittävän.

Kun minulla oli noin 50 liuskaa valmiina, aloin pohtia, kirjoitanko romaania. Tuskin nyt sentään. Enhän minä sellaista osaa tehdä.

Ja minä sentään olen kirjoittanut blogia kymmenen vuotta ja saanut julkaistuksi kaksi tietokirjaa (noh, vähän rajatiedon puolellehan ne menevät). Periaatteessa tiedän, miten prosessi toimii, joten kynnys on madaltunut. Mutta jos minäkään en usko, että osaan, kuka uskoo?

Ja siitä jäin pohtimaan että kenen tarinoita kirjallisuus kertoo. Keitä kirjailijat ovat?

Kynnys kirjan kirjoittamiseen on aika valtava, niin suuri, että sitä ei oikein ota tosissaan. Olin ajatellut kirjan äitiyskokemuksista, mutta ilman Satua en olisi koskaan aloittanut. Hän meilasi ja sai koko projektin kuulostamaan niin lapsellisen helpolta (kiitti vitusti), että uskalsin lähteä mukaan. Ja jotenkin se siitä syntyi.

Marisin (niihin rakenneongelmiin ajatuneena) romaanin kirjoittaneelle ystävälleni, että miten kukaan saa kirjoitettua esikoisromaaninsa? Kustantajat kun ottavat vastaan vain valmiita käsikirjoituksia. Saat yleensä tiimin avuksesi vasta kun olet ensimmäisen käsikirjoituksen kirjoittanut.

Tyhjästä kirjoittamiseen tarvitaan kolmea asiaa.

1. Tarvitset rautaisen itseluottamuksen. Tiedät, että osaat, ja olet kärsivällinen. Luotat tarinaasi. Pyrit kohti päämäärää, etkä lannistu, kun ajaudut jonkun asian kanssa vaikeuksiin. Niitä vaikeuksia on muuten miljardi.

2. Osaat, voit ja kehtaat pyytää apua. Tarvitset jossain vaiheessa satavarmasti toisen mielipiteen, ja silloin pitää kehdata pyytää apua, pitäisi olla joku, jolta kysyä. Minulla on onneksi ystäviä kirja-alalla, jotka auttavat vaikka eivät ehtisi.

3. Saat apua ja kannustusta. Tuottaja, joka lukee aikaansaannoksesi, osaa analysoida tekstisi vahvuudet ja heikkoudet ja antaa palautetta niin ettet halua vetää itseäsi jojoon, on kaikki kaikessa. Jos kukaan ei ole koskaan kannustanut missään, sitä on vaikea ottaa vastaan.



Tässä listassa on ongelma: kuinka monella on nämä kaikki kolme? Jos esittelykuntoon tarinansa saa vain a) kokenut kirjailija tai b) noviisi, jolla on hyvä itseluottamus, loistava tukiverkosto ja kyky pyytää apua, eikö näillä vaatimuksilla suljeta aika paljon ihmisiä nuotiopiirin ulkopuolelle? Missä kerrotaan niiden tarinoita, jotka eivät tähän pysty? Olisivatko ne erilaisia?

Kun luin Atlas Saarikosken tuoreen kolumnin "Kirjallisuus on harvojen käsissä" tajusin, että iso kuva on tietenkin vielä paljon rajoittuneempi. En todellakaan ole ainoa, joka ei osaa. Rajoitteita voi olla paljon muitakin, kuten kielitaito.

"Ihmisten pääsyä kirjojen kirjoittajiksi määrittävät yhä heidän lähtökohtansa: minkä sukupuolen odotuksia vasten he kasvavat, mitä kieltä he tapailevat ensimmäisinä sanoinaan ja pärjäävätkö he koulussa, joissa lapsia yritetään opettaa liian pienillä resursseilla."

Saarikoski toteaa, että "kun kaikki saavat kirjoittaa, kirjallisuuskin puhuu kaikille". Ja kun se puhuu kaikille, kynnykset sekä kirjoittaa että lukea madaltuvat. Enemmän näkökulmia, enemmän ymmärrystä. Voin uskoa tähän teoriaan.

Tänään tarinaa on koossa 150 liuskaa, eikä se vieläkään näytä loppuvan. Joka kerta kun avaan kyseisen tiedoston, sinne pulpahtaa uusi kohtaus. Mutta edelleen on myös päiviä, jolloin koko roska nolottaa ja haluan vain painaa deleteä ja poistaa tämän perhanan taakan datapilvestä. Enkä minä vieläkään tiedä, julkaiseeko tätä kukaan koskaan.

Mutta ainakin olen kirjoittanut sen, koska ystäväni kannusti. Koska kehtasin kysyä apua. Koska luotin, että saan apua. Sillä on mahdollisuus.


9 kommenttia:

  1. Älä nyt hyvä nainen vaan deletoi! Meitä lienee täällä bloginkin lukijoissa jo aika liuta, jotka odottavat kiinnostuneina, mitä olet kirjoittanut. Antaa tulla vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätän deletoimisen kustantajalle. ;)

      Poista
  2. Ihanaa!! Etkä tietenkän deletoi, tottakai sä julkaiset sen :) Ja ennen kaikkea: kiitos!! :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan nyt onko siitä mihinkään, luokkayhteiskunta Suomessa on kyllä niin ehtymätön ideakaivo. Mutta musta on hassua kun kaikki aina kiittää perhettään tuesta ja kannustuksesta. Mä kiitän ystäviäni!

      Poista
  3. Oi, tunteiden vuoristorataa. Tsempit. Odotan lopputulosta kiinnostuneena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Ilmeiseti tämä on yleistä omien tuotosten ääressä. ;)

      Poista
  4. Mun mielestä sulla on vahvat lähtökohdat esikois(romaani)kirjailijaksi: kirjoitusrutiini, joka auttaa loppuunviemisessä ja oma fani- ja antifanijoukko ;) täällä blogissa. Suomessa kustannetaan ihan hirvittävä määrä kirjoja asukaslukuun nähden, tai siltä ainakin tuntuu. Suurin ristiriita on siinä, että kirjailijalle tuotos on usein hyvin henkilökohtainen, jopa ns. perintö jälkipolville ja rakentavankin kritiikin vastaanottaminen on vaikeaa, puhumattakaan siitä, että tulee kustantajalta hylsy. Samaan aikaan kustantaja taas arvioi, onko kirjassa kaupallista potentiaalia. Heille kirjojen myyminen on bisnes. Kirjailija kokee että hänen työnsä on tehty kun kässäri on valmis, ja todellisuudessa työ vasta alkaa koska myyntiäkin pitäisi saada. Paljon hyviä kirjoja jää myymättä, koska suuri yleisö ei löydä niitä. Tämähän on toki tuttua sinulle, koska oikeasti olet jo kaksi kirjaa julkaissutkin! Pointti oli siis siinä, että kässäri on puolet työstä ja loppupuoli hoituu kivuttomammin, koska aivan varmasti moni lukijasi sen ostaa. Vanha kustannusalan sanonta: kylmästä ei saa lämmintä mutta lämpimästä saa kuuman. :) Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pohdintaa! Kyllähän tää kielialue luo tietyt rajoitteet ostajakunnan suhteen, kirjoittamisellä elää hirveän harva ja siksi se ponnistelu lopputuotoksen eteen on oman intohimon ja ystävien kannustuksen varassa. Silloin tulee väkisinkin mieleen että eikö jotain palautetta (jatkoon / ei jatkoon / mahdollisesti jatkoon) olis hyvä saada jo aikaisemmassa vaiheessa. Mut toi oli hyvä toi sanonta! <3

      Poista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...