14.3.2017

Haluan Marian! Sillä siivoaminen on kumppanuutta

Kaupallinen yhteistyö / Stella Kodinhoitopalvelut

Meillä on käynyt kotisiivooja jo kymmenisen vuotta, jopa ennen kuin saimme jälkikasvua.


Kun muutimme siipan kanssa yhteen noin 15 vuotta (hyvät hyssykät) sitten, ajauduimme hyvin nopeasti törmäyskurssille siitä, mikä on siistiä. Meillä oli -- ja on edelleen -- täysin erilainen käsitys sotkusta. Minun puolestani kamat saavat olla hujan hajan, mutta hanojen ja vessanpöntön täytyy kiiltää. Koti-insinöörille taas on aivan sama, missä kunnossa tiskiallas on kunhan ruokapöydällä ei ole *mitään* ja eteisen kengät ovat järjestyksessä. Imuroiminen oli molemmille yhdentekevää.

Tähän vielä yhdistyi se, että me kumpikin
a) löydämme vapaa-ajalle helposti muuta käyttöä ja
b) emme erityisesti rakasta siivoamista, mutta siivottua kotia kyllä.

Ratkaisun tarve oli akuutti. 

Päädyimme ulkoistukseen. Sijoitus parisuhteeseen oli verrattain pieni, sillä meille riittää, että siivooja käy joka toinen viikko parin tunnin ajan ja palkka on henkilökohtaisessa verotuksessa vähennyskelpoinen. Tunnille jää hintaa 16 euroa, jonka jaamme puoliksi.

Mutta yksi ongelma siivouksessa on. Aika harva kodinhoitofirma on ymmärtänyt, että suhde siivoojaan on parhaimmillaan sama kuin kampaajaan tai personal traineriin.

Siivoojan on oltava Maria tai ei mitään.

Tapasin Marian muuttosiivouksen merkissä. Muuttofirman pakettiin kuului siivousapua remontin jäljiltä ja paikalle saapuikin jämäkkä naishenkilö. Hän tuli heti sanomaan, että tehtävänanto on aikaan nähden väärin mitoitettu, että nyt pitää priorisodia. Ilahdun aina tavatessani ammattilaisen ja pääsimme laajuudesta yhteisymmärrykseen. Soitin samantien siivousfirmaan ja ilmoitin haluavani nimenomaan tämän naisen palveluita jatkossakin.

Maria tietää, että meillä ei tarvitse pedata sänkyjä, täyttää tiskikonetta (koska sen teen oikein vain minä) tai viedä roskia. Tärkeintä on, että hanat kiiltävät, sohva on imuroitu pop cornista, keittiön kaapin ovet on putsattu tahmatassujen jälkiltä, matot käytetty pihalla ja oikeita aineita käytetty oikeissa paikoissa. Hän pitää ikkunaa raollaan siivouksen ajan, jotta asunnossa on raikas tuoksu.

Tuttu siivooja hajottaa kamojakin vähemmän. Hän tietää, mikä taulu putoaa helposti. Kokemuksen myötä siivooja myös tietää, mihin asunnossa kerääntyy pöly ja tarkistaa kylpyammeen tilanteen.

Ja koska olen kaappifriikki, Maria järjestää lopuksi siivouskamat oikeille paikoilleen ja jättää lapun, jossa kertoo, mitä seuraavaa kertaa varten tarvitaan. Meillä on loistava kumppanuus!


Tai oli. Siivouspäivämme muuttui vuoden alusta eikä Maria päässyt enää. Nyt meillä on käynyt uusi tyyppi toisensa jälkeen.

Joka kerta, kun ovella on siivooja, joka ei ole meillä koskaan käynyt, joudun siivoamaan itse jälkikäteen. Se, että näytän missä siivouskaappi on, ei riitä. En ehdi selittää, mikä minun mielestäni on siivoamista. Kämppä on helposti väärin siivottu.

Hyvän asiakassuhteen kehittäminen vaatii keskustelua ja tutustumista, ja siihen menee aikaa. Se, millainen jälki miellyttää, on aina yksilöllinen määrittelykysymys. Monelta siivousfirmalta meneekin ohi, että siivous on mitä henkilökohtaisinta ihmissuhdepeliä. Asiakas haluaa puhtaan kodin, eikä mielikuvalla ole välttämättä järjen kanssa mitään tekemistä.

Kodinhoitopalveluja tarjoava Stella haluaisikin kysyä teiltä, mitkä ovat teidän syynne käyttää siivoojaa tai siivota itse - kysely löytyy täältä. Erityisen arvokasta tieto on, jos olette siivousfirmaan pettyneitä. Kaikkien kyselytutkimukseen vastanneiden kesken arvotaan 3 x 3 tunnin kotisiivouslahjakortteja!

24 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida, kun kirjoitit, että levyjen aakkostaminen ei ole siivoamista. Ei munkaan mielestä, kuten ei sekään, että aletaan käydä läpi korkeaa paperipinoa, jossa on laskuja (maksettuja) sun muita postissa tulleita asiakirjoja, kun pitäisi vaikkapa tarttua imuriin tai mennä siivoamaan vessa. Siivotaan siis näennäisesti ja aikaa vievästi, jolloin se varsinainen siivoaminen ei etene lainkaan. Äärimmäisen turhauttavaa.

    Meillä on käynyt kotona siivoamassa vain ikkunanpesijä/-pesijät, en tiedä kuinka monta heitä kaikkiaan oli. Lähdimme töihin aamulla ja töistä tultua oli ikkunat pesty ihan hienosti, mutta miinuspuolelle napsahti ikävästi se palvelukokemus, sillä molemmat takapihalle vievät ulko-ovet oli jätetty lukitsematta. Koko päiväksi. Ei hyvä. Ei uutta keikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Siivous ja järjestely ovat eri asioita. Siivouksessa poistetaan likaa ja kaaosta. Järjestelyssä keskitytään jonkin pienehkön epäjärjestyksen puleeraamiseen (maustekaapin siivous, mapitus, vaatekaapin läpikäynti).

      Poista
    2. Niinpä! Mun exän siivous oli AINA tuota järjestelyä. Tai siis se aloitti homman just ottamalla sen paperinipun käteensä, ja lueskeli niitä papruja sitten loputtomiin - no siinähän se sitten oli vielä ties kuinka pitkän ajan päästäkin, paperit ei vähentyneet (sen mielestä niitä ei myöskään voinut hävittää muuten kuin silppuamalla superpieniksi paloiksi, suttaamalla jne - sellaista pakkomielteisyyttä) ja sitten oli tietysti jo kiire ruokakauppaan tai jotain muuta vastaavaa. Ei hemmetti oikeasti.

      Poista
  2. Tuo kysely jumahataa sivulle 6 - ei pääse eteenpäin kun seuraava sivu-nappi ei tule esiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, piti vain vastata kaikkiin kysymyksiin niin pääsi eteenpäin :D

      Poista
    2. Wuuut, mä testasin ja pääsin. Oliko sulla kaikki kohdat täytetty? Päästää vasta kun jokaisessa kohdassa on vastaus.

      Poista
  3. Käytimme ulkomailla siivouspalveluita (2*kuukaudessa), ja se oli loistava juttu silloin kun löytyi hyvä siivooja. Suomeen palattuamme yritin etsiä kotisiivoojaa, mutta annoin periksi kolmen yrityksen tutustumiskäynnin jälkeen. Joillakin on palveluhalukkuus nolla ('no, voishan tämän keikan sovittaa tiistaiaamuille jos nyt oikein haluat, mutta kiire tulee siivotessa'), toisilla pelisilmä heikko ('kylläpäs teidän ikkunat ovat likaiset'). Viimeinen niitti oli se, että tutustumiskäynnillä olevan siivooja/pienen siivousfirman omistaja kertoi toisen asiakkaan asunnon kunnosta ja asioista... Totesin, että en jaksa tämmöisten kanssa, siivoan mieluummin itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, olen joskus kirjoittanut siitä, kuinka asiakaspalvelulla saa edelleen kilpailuetua. Sillä saa myös kilpailuhaittaa...

      Poista
  4. Ääritiukan syksyn päätteeksi yritin vähentää stressiänk tilaamalla perusteellisen joulu-/talvisiivouksen. Otin yhteyttä kaverin suosittelemaan firmaan, ja sieltä tarjottiinkin nopeasti että tulisivat tutustumiskäynnille. Vastasin, että tarvitsen siivouksen koska olen kotona vasta myöhään iltaisin ja tutustumiskäynnin sijaan listasin tarkasti (tyyliin 13 kaapinovea pyyhitään, kaappeja ei järjestellä) mitä meillä tulisi siivota ja yritin myös kuvata lähtötasoa. Tein listan huolella ja siihen meni väsyneenä illalla aikaakin - siivousfirmasta ei vastattu mitään. Koska ruuhkavuodet, annoin asian olla ja yritetään pärjätä sotkun keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eih! -.- Se tutustumiskäynti pitää muuten tehdä sen siivoojan kanssa. Ei paljon auta että esittelee kämpän jollekin vuoropäällikölle.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Outo fiba kävi, copy-pastasin tänne vahingossa yhden lähettämäni emailin.

    No niin. Siis tulin vain kommentoimaan, että tunnen itseni varsin löperöksi tai sitten meillä on ollut tosi hyvä tuuri, kun aina on siivous sujunut. Nyt ei olla pitkiin aikoihin tilattu säännöllisesti.

    Joskus oli Sol, sen jälkeen Sivina. Kun homman saa pyörimään, se on toiminut ok. Meillä tosin on niin siivotonta, että kämpän läpi käyminen on 4-5h täyttä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisia oomme kaikki. :) Mä olen ruvennut tarkemmaksi palautteen antajaksi iän ja kokemuksen myötä. Olen nähnyt miten yksi tyyppi saa parissa tunnissa kämpän tip top kuntoon kun toinen vaeltelee teekupin kanssa etsimässä pistorasiaa puolet pitempään. O_o

      Poista
  7. mulle siivoaminen on viikon hikijumppa ja mukavaa vastapainoa päivätyölle päätteen ääressä. musiikki soimaan ja aivot narikkaan. työn jäljen näkee ja se fiilis kun pitkän kuuman suihkun jälkeen asettuu sohvalle illaksi siivotussa kämpässä... kyllä kelpaa. tosin yhden hengen taloudessa siihen meneekin vain parisen tuntia, ja kaikki sotkut on omia eli en tiedä harkitsisinko ulkoistusta jos olisi muitakin sotkijoita ja enemmän neliöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siinä saa hyvin askelia lisää päivään! Koska rutiinisiivous on ulkoistettu, niin mä jopa tykkään tehdä sellaista isompaa raivausurakkaa, jota joskus tarvitaan.

      Poista
  8. Niin hyvä havainto, että myös siivoja, ihan kuten kuka tahansa muu, jolta otsaa palveluja (hieroja, sähköasentaja, suutari, kosmetologi...), on persoona. Siis ihminen jonka kanssa homma joko mätsää tai ei mätsää. Mä voin niin kuvitella että joku säikympi olisi saattanut vetäytyä koko hommasta Marian tylytettyä väärin allokoitua aikaa... Siksi onkin ihan huippua, jos sen saman saisi uudestaan. En mä halua mennä Ivarille hierontaan, koska tiedän että se Andri on paljon parempi just mulle, mun hartiajumeja avaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sitä persoonapuolta ei oikein ole Suomessa totuttu pitämään minään myyntiargumenttina vaan kaikki tehdään tavallaan asia edellä. Mutta just tällaisissa puolitaiteellisissa asioissa sillä fiiliksellä on tärkeä rooli.

      Poista
    2. Joo ja kun tällaiset siivoamiset ja usein hierontakin on vähän sellaisia palveluita joita ilman kuitenkin voi elää. Niin että jos siitä tulee jollain tapaa itelle ärsytys tai sellainen että ei tää nyt ihan ollut sitä mitä toivoin, niin miksi siitä maksaisi. Koska tällainen en-jaksa-siivota-mutta-haluan-siistiä-ihminenhän maksaa siivouksessa siitä ilosta, että koti on siisti ja elämä helppoa. Jos helppous-aspekti poistuu ärsytysten myötä, niin koko homma kaatuu.
      Eri asia sitten esim. remonttihommat jotka on ihan pakko ostaa ulkopuoliselta. Mutta kyllä mä niissäkin arvostan ja vaikka vähän maksankin siitä jos palvelu pelaa eikä synny turhaa vääntöä.

      Poista
    3. Ah, tuo ärsytyskynnys on niin totta! Meille toi siivooja on pakollinen mutta kun palautteen antaminen ei ole kovin helppoa niin en jaksa nähdä vaivaa.

      Poista
  9. Minäkin haluaisin Marian! Toivoisin että siivoojalla on pelisilmää ja oma-aloitteisuutta. Siivousfirmalla on kolmen tunnin vakiosiivouspaketti, ja he tekevät sen eikä sitten muuta; ellen sitten ole itse osannut jotain muuta ohjeistaa. Tiedän että käyttävät siivoamiseen alle 2h (ovat ilmoittaneet minulle koska ovat lähdössä)mutta lasku tulee vakiosti tuosta kolmesta tunnista, koska kerran noille neliöille standardiviikkosiivous on mitoitettu kolmeen tuntiin. Itse haluan maksaa puhdistamisesta, en järjestelystä, joten meillä on supersiistiä (ei tavaroita lattioilla, astiat tiskattu, sänky pedattu, roskat viety), kun siivoja tulee, eikä tavaroiden raivaamiseen mene aikaa. Näin ollen toivoisin oma-aloitteisuutta siinä että esim siivooja katsoisi että ahaa, ruokapöydän jalat voisi pyyhkiä tai lieden takaa imuroida, kun tässä on nyt vielä tunti aikaa mutta listan mukaiset työt on tehty.Tai jos pyydän että voisiko lieden takaa imuroida, niin se kyllä tehdään, mutta lieden ja tiskipöydän väliin tulleita ruokaroiskeita ei sitten samalla pyyhitä, ellen ole siinä ohjeistanut etukäteen. Tämä harmittaa mutta jotenkin olen arka antamaan palautetta. Pitäisi varmaan jämäköityä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi hyviä pointteja! Väitän että tutusta kämpästä huomaa noi yksityiskohdat kuten pöydänjalat ja leivänmurut paahtimen alla helpommin.

      Tuo palaute on myös vähän uto asia. Aika harvoin sitä korjaavaa palautetta joutuu antamaan. On siinä joku kynnys. Siihen ei ole mitään selkeää prosessia eikä firmat kysy mitä me heidän palvelustaan tykkäämme.

      Poista
  10. Mua mietityttää lähinnä miten siivooja handlaa kotona olevan koiran. En nyt haluaisi että koira vaikka karkaa ovenraosta kun siivooja vie mattoja ulos. Tai jos ei yhtään osaa käsitellä koiria niin koira voi alkaa käyttäytyä ihan hölmösti kun aistii että se vieras tyyppi pelkää sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys! Varmaan tää pitää käydä läpi firman kanssa että ainakaan koiraa plekäävää ihmistä ei voi ottaa. Voiko sen laittaa siivouksen ajaksi johonkin huoneeseen? Silleen me tehtiin joka tapauksessa omien koirien kanssa koska ne sai hepulin imurista.

      Poista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...