Tietoa mainostajalle ›

11.2.2017

Näin taltutat esiteinin

Meillä oli Skidin kanssa riita. Sellainen, jossa minäkin suutuin kunnolla.


Olen ollut huomaavinani, että puolen vuoden sisään kritiikkiä on ruvennut satamaan aika herkästi. Skidi on alkanut entistä enemmän haastaa vallitsevaa konsensusta ja väittää vastaan (välillä jopa ihan aiheesta). Tällekin vaiheelle on nimi.

"8–10-vuotiaan käytöstä voi leimata vaihtelevan pitkä kehitysvaihe, jota kutsutaan 9-vuotistaitteeksi (mm. Dunderfelt 1999). Vaihe liittyy yksilöllisyyden vahvistumiseen: lapsi kokee itsensä entistä vahvemmin erilliseksi yksilöksi, joka haluaa ilmaista mielipiteensä ja oikeutensa. Aiemmin opettajiin ja vanhempiinsa lähes kritiikittömästi suhtautunut lapsi voi olla nyt hyvinkin kriittinen. Moitittavaa löytyy ehkä opettajasta, oppiaineista, vanhemmista ja itsestäkin. Yhteistyöhalu vaihtuu tiuskinnaksi ja ovien paiskomiseksi."- MLL

Tavallaan olen iloinen: hän on aina ollut vähän lepsu pitämään puoliaan, mutta ehkä ihan joka asiasta ei tarvitsisi vääntää. Lisäksi Skidi osaa napauttaa hyvinkin henkilökohtaisella tasolla takaisin. Hän on niin tarkkanäköinen, että pääsee ihon alle, vaikka ei edes yrittäisi.

Koti-insinööri kehotti minua etsimään sisäisen aikuiseni ja ratkaisemaan pattitilanteen. Niinpä menin pyytämään huoneessaan murjottavaa esiteiniä kävelylle. Kersa hämmästyi. Sain suostutella jonkun aikaa, mutta lähti se sitten kuitenkin.


Siinä liukkailla jalkakäytävillä, alikulkutunnelissa moottoritien alla, metsäpoluilla ja jäällä kävellessä haihtuivat äkäiset ajatukset ja huolet. Ympäristön havainnointi antoi uusia keskustelunaiheita ja sai hymyilemään: jäässä oli hienoja kuplia, kaljun pensaan oksistossa kaunis vihreän sävy, jäällä ketun jäljet. 

Loppumatkasta sovimme jo riitaakin. Sen sijaan, että lauseet olisivat alkaneet sanoilla "aina sinä", ne alkoivat sanoilla "älä nyt suutu, mutta". Yritimme ymmärtää toisiamme. Ilta hämärtyi, mutta kummallakaan ei ollut kiire kotiin.

Puolessatoista tunnissa saimme juteltua sen mitä pitikin, ja oltua hiljaa sen minkä pitikin. Kotona lösähdettiin sohvalle.

- Kävelyllä helpottuvat kaikki murheet, totesin.
- Ja se on fakta, vastasi Skidi.

Riidelkää kävelyllä. Jos ei muuta niin ovien paiskominen on paljon vaikeampaa.

9 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä vinkistä! Ja vertaistuesta, helpottavaa kuulla että tätä on muillakin. Samanikäinen esikoinen, joka ei myöskään ole hyvä pitämään puoliaan. Yritän päivittäin muistaa, että on todella hyvä asia kun oma tahto kehittyy. Pienempi paha on se, että me vanhemmat joudutaan sietämään tätä(kin) vaihetta.

    VastaaPoista
  2. Vau, amatööriäitinä en edes tiennyt että tällainen vaihe on olemassa. Oma tytär vssta alle 5v mutta kuvailtu vaihe on jo selkeästi 7v varatyttärelläni. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Rakas tyttäreni osasi joskus tuon ikäisenä (riidan jälkeen) sanoittaa: "Jos mulla on paha olla, mä haluan, että sullakin on paha olla." Riita oli lähtenyt muusta pahasta olosta (jokin tapahtuma kavereiden kanssa), ja kotona sitten purkautui. Mutta lapsen tekemä ja kertoma huomio auttoi valtavasti pari seuraava vuotta.

    VastaaPoista
  4. Vastaanjäpätysvaihe...menee ohi ja sitten tulee murrosikä. Ihania nämä kasvuvaiheet ��

    VastaaPoista
  5. Sama huomattu meillä. Kävelylenkillä saa höyryt pihalle.

    VastaaPoista
  6. Ihanat. <3 Viisas ratkaisu tuollainen lenkki.

    Meillä kymmenvuotias on lähinnä itkuherkempi kuin ennen, saattaa tuiskahtaa minulle jostain ja alkaa sitten itse itkemään. Rankkaa on kasvaminen.

    VastaaPoista
  7. Lopun vinkki on kerrassaan rautaa! Pannaanpa korvan taakse. Kiitän.

    VastaaPoista
  8. Kiitos. Meillä oli viikonloppuna 9-vuotiaan kanssa tilanne, jossa muista olosuhteista (työkiireet, putkiremontin alta pois muutto) johtuen pinna oli äärimmäisen kireällä. 9-vee riiteli veljensä kanssa, kieltäytyi auttamasta, lusmuili, ilmeisimmin ja vetosi siihen, miksei 4 vuotta nuoremman tarvitse yhtä lailla auttaa. Pinna katkesi ja sanoin pahasti, tiedostaen että purin omaa stressiäni. Pyysin anteeksi, kerroin, etten tarkoittanut, halasin ja olemme keskustelleet useamman kerran. Ei ole mikään vuoden mutsi fiilis vaan olo, että tuli aiheutettua yksi trauma lapselle. Se, mikä helpottaa vähän, ovat lapsen kanssa käydyt hyvät keskustelut, jotka toivottavasti auttavat eteenpäin ja oman liikakuormituksen tiedostaminen.

    VastaaPoista
  9. Muistin tästä kirjoituksesta että ollessani suurinpiirtein Skidin ikäinen meillä oli äidin kanssa rutiini: Keskiviikkokävelyt. Käveltiin ja hölistiin noin tunti kerran viikossa ihan kahdestaan (mikä ei ole itsestäänselvyys kun olen kolmesta lapsesta keskimmäinen). Tässähän olis myös ratkaisu taannoiseen liikunnan lisäys -postaukseesi: jos ei ole koiraa niin ulkoiluta Skidiä. Naruakaan ei tartte kun seuraaminen ja luoksetulo lienee jo hallinnassa.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...