Tietoa mainostajalle ›

6.2.2017

"Äiti, sun on pakko liikkua"

Jouduin intervention kohteeksi.



Perhe oli tullut siihen tulokseen, että pääharrastukseni eli koneella kököttämisen vastapainoksi pitää saada jotain liikuntaa. Sainkin syntymäpäivälahjaksi 10 kerran kortin viereisen liikuntahallin personal trainerille. Ensimmäinen aika oli jo varattu, että en vain peruisi.

Kävi vähän sääliksi tyyppiä jo etukäteen. Kaikkien muiden persoonallisuuhäiriöideni (en tarvitse missään asiassa apua ja mieluummin treenaan yksin) lisäksi olen vakavasti auktoriteetti- ja asenneongelmainen.

En käy salilla, koska se on tylsää.
Jumpassa käyn, kun ehdin ja jaksan (eli sinnittelen sen kymppikortin kolmessa kuukaudessa).
Lenkkeilen pakon edessä enkä käy ulkona talvikaudella.
Tennistä pelaisin, mutta ei ole kaveria.
Nukun hyvin. Viikonloppuisin.
Ja mitä syömiseen tulee, en rupea juomaan litroittain vettä, punnitsemaan annoksiani, syömään välipaloja (enkä varsinkaan hedelmiä). Ylipäätään syöminen -- ruoanlaitto mukaanlukien -- on elämässäni aika merkityksetön asia ja sellaisena haluan sen pitää.

Tavoitteet? Yritän olla kuolematta yhtä aikaisin kuin vanhempani.

Että suunnittelepa toki ohjelma.

En tiedä, oliko Koti-insinööri varoittanut PT:tä, että saatan olla hieman passiivis-aggressivinen kaikkien elämänmuutosehdotusten suhteen, mutta tyyppi tuli juttutuokioon hyvin valmistautuneena. Hän ei yrittänytkään vängätä kuntosalin ja makroravintoaineiden optimaalisesta suhteesta, vaan halusi vain kartoittaa tilannetta ja pohdiskella, mikä säännölliseen liikuntaan motivoisi tuon hengissäpysymistavoitteen saavuttamiseksi.

Vaikutus on varmaan vähän sama kuin terapialla. Ei ole tarkoituskaan, että PT kertoo, mitä minun pitäisi tehdä, vaan siinä laitetaan minut miettimään ratkaisuja omien mahdollisuuksieni rajoissa.

Jos en käy salilla, voisinko jumpata kotona kehon painoa hyväksikäyttäen? No toki.
Jos istun liikaa, pystyisinkö muuttamaan työtapojani? Voisinko seistä työpöydän ääressä? Joo, voisin. Miksi hitossa lopetin?
Jos en juokse, voisinko kävellä? Totta helvetissä. Jopa ennen sitä koiraa.

Kun fillaroin kotiin, tajusin että parhaat kirjoitusaiheet tulevat mieleen kävelyllä. Minä tarvitsen irtiottoja koneelta, jotta voin kirjoittaa. Miten yhdistän nämä kaksi?

No hitto, puhetta pystynee muuttamaan tekstiksi millä tahansa nykyvehkeellä. Aionkin jatkossa tehdä blogipostausten pohjat kävelyllä.

Jos siis näette minut tuulipuvussa viuhtomassa ja höpöttämässä puhelimelle hyvin selkeästi artikuloiden, älkää naurako. Perhe pakotti.

9 kommenttia:

  1. "Lisää askeleita päivään" -metodi on toiminut itselläni. Muu on liian kunnianhimoista. Huomasin syksyllä 2015 olevani täysin rapakunnossa ja liikuin arkisin n. 3000 askelta, viikonloppuisin hyvä jos puolet. Hilasin tavoitteen n. 7000 askeleeseen. On se siihen noussut ja vaivihkaa sitä on ottanut tavaksi kävellä pidempiäkin matkoja.

    Aloin myös käydä salilla vähän periaatteella "edes 20min pyöräilyä". En syö rahkaa, protskupatukoita enkä nosta penkistä. En halua että jalkoja/niskaa/selkää/käsiä särkee liikunnan jälkeen, mutta saa hiki tulla.

    Nää on niitä pieniä ja mahdollisia askeleita, mulle siis, ihan vain sillä teemalla, ettei olisi ihan totaalisen rapakuntoinen nelikymppinen:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan loistotavoite! Ja askelmittari on kyllä maailman helpoin tsemppari. Mä tiedän mystisesti ne päivät jolloin en viitsi vilkaista askelmittariin päinkään... Oi tulispa kesä niin ei olis toi ulkonaliikkuminen niin tavattoman vastenmielistä. Buhuu!

      Poista
  2. Samoissa ajatuksissa täällä, pitäisi liikkua enemmän... kävelen kyllä koirien kanssa joo, mutta se ei kyllä riitä, ikää tulee ja kunto ei taida tästä itsekseen parantua. Olen laittanut vakavaan harkintaan liikuntakeskuksen jäsenyyden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on koirat! Mulle noissa liikuntakeskuksissa on tärkeintä ne 10 kerran kortit. Koska kiinteässä jäsenyydessä maksaa monta kuukautta turhasta kun eksällä ei kuitenkaan ole paikalla ja pari kertaa vuodessa tulee se kuukausi, jolloin kaikki ovat vuorotellen kipeitä ja on vaikea jaksaa muuta kuin päiävunia.

      Poista
  3. Ihana lahja ❤️ Mää huutelen, kun olen sun synttärikaima. Tuntuu hassulta tästä mainita, mutta jotenkin se kuitenkin tuntui tärkeältä, heh. Juon lasin skumppaa myös illalla, vaikka flunssa vieläkin päällä ja perhe toipuu kukin taudeistaan -huoh! Onnea siis. t:Laura 37. Ps. Anna Abreu juhlii myös tänään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea sullekin! Jostain syystä tunnen ihan simona porukkaa, jotka on syntyneet samana päivänä. :D

      Poista
  4. Mun PT on mun iWatch. Se muistuttaa seisomisesta, se muistuttaa hengittelemisestä. Se laskee askeleet, liikunnan ja muun. Tuuppii just sopivasti ottamaan sen 8500-10000 askelta päivässä ja useimpina päivinä tulee ne 30 liikuntaminsaakin kulutettua puolihuomaamatta - ilman kuntokeskusta. Koira on kyllä apurina ja ilman Marttaa se kymppitonni olis kyllä paljon vaikeempaa saada täyteen, niin ja ilman sitä kävelymatkaa koulubussipysäkille kahdesti päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän tärkeitä on noi arkirutiineihin sujahtavat liikunnat, ja sitten taas ne kuntokeskukset on tarpeellisia niille, joilla noita ei ole. Mä odotan että noi tienpinnat muuttuu sellaisiksi että fillaroida voi taas säännöllisesti.

      Poista
  5. Hei, kiinnostuneena kyselisin onko sulla joku näppärä sovellus tuohon blogipohjan luomiseen kävelyllä vai käytätkö vain jotain nauhuria? Itse olen vuosia "kirjoitellut" päässäni asioita joita ei sitten ehdi saada koneelle, vois olla kätevä idea tuo puhuen luonnostelu...

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...