9.12.2016

Tiedoksi kaikille nännibongareille

Yritin olla ottamatta osaa nännikeskusteluun. Mutta kun en voi!


Ihmisestä näkyy vaatteiden läpi kaikenlaista. Kuten jenkkakahvat, kainalohiki, liikavarpaat ja liian mataliksi leikatuista farkuista perse. Jostain syystä kuitenkin vain nännit aiheuttavat kohun, myös silloin kun ne ovat ihan siveellisesti katseilta piilossa. Sinänsä nännikohussa ei ole mitään uutta. Naisten odotetaan monissa kulttuureissa peittävän itsensä jotta kenenkään mielenrauha ei häiriintyisi.

Paheksunta koskeekin sitä, että naiset eivät käytä rintaliivejä.

Ajattelin hieman valaista nännien elämää, koska tuntuu, että muutama innokas nännibongari ei aivan ymmärrä mistä puhuu. Siis sen lisäksi että rintaliviit eivät ole jokaiselle yli 11-vuotiaalle lakisääteiset.

Tissithän ovat siis läskiä paitsi juuri nännin kohdalta, jossa sijaitsee ainoa lihas. Tämä lihas joutuu aikamoiseen koettelemukseen eräässä monen naisen elämään liittyvässä vaiheessa.

Annan vinkin: se äidin ja lapsen "herkkä" hetki.

Alkaako raksuttaa? Niin, se asia, mihin ne tissit on suunniteltu! Jälkikasvun imettäminen tarkoittaa sitä, että niitä perkeleen nännejä veivataan, jäystetään, venytetään ja purraan alkuun noin parikymmentä kertaa päivässä, lähes koko vauvan hereilläoloaika. Se tietenkin sattuu aivan saatanasti (eikä se kipu todellakaan lopu alle viikossa), sillä iho menee rikki, arpeutuu ja paksuuntuu.

Kun siis on imettänyt hampaat irvessä pari kersaa, eivät ne nännit ole kovin pehmeät ja siloiset. Ne ovat teräsbetonia. Ne näkyvät paitsi rintsikoiden, myös paitojen läpi.

Ainoa tapa piilottaa nännit on käyttää 5mm neopreenista valmistettua kuivapukua ja sen päällä löysää collegepaitaa. Tai frakkia. Miesten nännit eivät peltisen paidan ja sarkakankaan alta näy. 

Että jos näette naisihmisellä paidan läpi nännit niin suhtautukaa niihin kuin mihin tahansa sota-arpiin. Ei osoitella, ei paheksuta, eikä varsinkaan tehdä osoittelupaheksuntalööppejä. Naisen kroppa joutuu kestämään kaikenlaista, mutta urpoilua ei jaksaisi.

16 kommenttia:

  1. Samaa mieltä! Muutenkin tisseihin suhtautuminen on niin kummallista - sitä ei ihmetellä juuri ollenkaan jos naisen vaatetus peittää vain pienen osan tisseistä, mutta voi herramunjee kun itse tissit on peitossa mutta nännit erottuu vaatteen läpi o_O En ymmärrä tätä logiikkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, postimerkkibikinit ovat aivan jees, mutta juhlapuvun alta nänni -> ikävä ilmiö yleistyy.

      Poista
  2. Lisäksi ihmettelen myös sitä, että mun nähdäkseni Jonna Järnefeltillä (josta tässä ehkä isoiten on kohuttu) ei edes pahemmin näkyneet nännit (mikä sekään ei ole mikään järjellisen paheksunnan aihe), vaan hänen _vapaana_olevat_rintansa_! (Toki vaatteiden alla.) Eli siis ihmisiä järkytti se, että rinnat ei olleet pakattuna kauneusihanteiden mukaan asentoon, joka on luonnollinen vain hyvin harvoille rinnoille ja yleensä lähinnä heti murrosiän jälkeen, vaan lepäsivät luonnollisella paikallaan. Mietin että mikä tässä oli pahinta, kauneusihanteiden tahallinen uhmaaminen (anarkiaa!) vai se että ihmiset joutuivat katselemaan luonnontilaista siluettia (migreeni!). Menee hermo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tätä aihetta pysty ilman verenpainelääkkeitä seuraamaan. Tulisiko kellekään mieleen arvostella jonkun luonnontilaista nenää? EI!

      Poista
    2. No, itseasiassa kyllä. Luonnontilaisia kasvoja arvostellaan tuon tuostakin ja pohditaan miten tuokin näyttäisi ihan hyvältä, jos vaan kohottaisi kulmansa, leikkaisi nenänsä, pumppaisi huulensa jne.

      Huom. rinnat eivät ole läskiä, vaan maitorauhasta.

      Itseäni kyllä huvittaa miestenkin paidan alta näkyvät nännit, enkä ymmärrä miksei sitä paheksuta yhtä lailla kuin naistenkin nännejä.

      Poista
    3. No joo, totta että kaikenlaista luonnontilaisuuden ulkonäköarvostelua kyllä löytyy, mutta ehkä ei sentään lööppitasolla ja puhtaana paheksuntana.

      Läskiä ne on.

      Poista
  3. Ja manboobsit saa heilua vapaana keväästä syksyyn ynnä ympäri vuoden uimahalleissa! Nih!

    VastaaPoista
  4. Paitsi että kaikilla imetys ei muuta nännejä. Takana kolme imetystä ja nännit sileät,pienet ja pehmeät.Ja miten tää tähän liittyy..ei kai mitenkään mutta tiedoksi jollekin joka nyt luuli nännien muuttuvan. Huomautattekoon vielä että mieluusti olisin halunnut niidenkin "aikuistuvan" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tissit ovat yksilöitä. ;) Voi muuttua tai olla muuttumatta paljon muutakin.

      Poista
    2. Itselläni taas on nännit joilla ei ole juurikaan imetetty, mutta jotka osallistuvat kyllä jokaiseen tapahtumaan vaikka olisi ns. t-paitaliivit päällä (niiden käsittääkseni kuuluisi pitää edes hiukan niitä nännejä toppausten avulla piilossa). Ei mitään oikeita ongelmia asiasta koskaan tullut, mutta suht pienille rinnoille on lähes mahdotonta löytää niin jykeviä kankaita että nännit ei tunge läpi. Siihen leikkiin en lähde että kuppeja on topattu ihan naurettavasti, en kaipaa isompia rintoja, etenkään vanusta tehtynä. Jos haluaisin pukeutua johonkin juhliin niin että nännit ei missään tilanteissa paista kankaan läpi niin saisi olla aika jykevä se yläosa :D

      Ymmärrän nännien sopimattomuuden joihinkin tilanteisiin, mutta mielestäni niissäkin on oleellista se että on rehellisesti yritetty, ei niinkään se että on aina absoluuttisesti onnistuttu. Jos haastatteluun on pyydetty t-paidassa ja se on normaalivahvuista materiaalia + nännit on löydettävissä niin kyse ei silloin ole mistään itsensä tyrkyttämisestä vaan juuriki niistä yksilöllisistä eroista.

      Poista
  5. Koomista, että pitää alkaa kohta miettimään, että näkyykö nännit mekon läpi ettei vaan vahingossa loukkaa jotain takakireää toimittajaa. Julistetaan tissirauha tähän maahan. Tai nännirauha <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tissirauha todellakin tarvittaisiin, monestakin näkökulmasta.

      Poista
  6. Hurjemmalta se minusta näyttäisi jos selkeästi ohuen juhlapukukankaan alta _ei_ näkyisi vilahdustakaan nännistä. Ne kuitenkin ovat ihmisille aika vakiovaruste ja häiritsevähän se rinnan siluetti olisi ilman mitään vihjettä ko. ruumiinosan olemassaolosta. o.O

    Rintaliiveistä tai niiden puutteesta en osaa oikein olla pelkästään yhtä mieltä. Useimmissa tapauksissa juhlapukeutuminen alkaa alusvaatteista jolloin kokonaisuutta miettiessä (mahdolliset) liivit ja alkkarit pitää myös miettiä, mutta tämä kyseinen puku kyllä mielestäni toimi ihan hyvin ilman liivejäkin.

    Kaikkien vaatteiden alle ei tavalliset liivit sovi ja Suomen tiuhan gaalapukujuhlakalenterin tuntien ymmärrän ratkaisut joissa ei ole lähdetty harjoittelemaan tissien teippaamista tai totuttelemaan silikonisiin härörintsikoihin vain yksien juhlien takia. Kuten jossain artikkelissa oli ovat linnan juhlat kuitenkin vielä suhteellisen epämuodollinen tilasuus joten soisi lehdistön keskittyvän enemmän niihin syihin miksi kukakin on sen linnakutsun ansainnut eikä siihen osuuko jonkun vaateratkaisut omiin estetiikkamieltymyksiin.

    Viralliseen etikettiin _kaikissa_ juhlatilasuuksissa kuitenkin kuuluu kohteliaasti ohittaa ihan oikeatkin pukeutumiseen liittyvät tahattomat kömmähdykset. Ei niitä tai muitakaan mokia kukaan toivo, mutta siinä vaiheessa kun maito on jo maassa ei ei se moralisointi oikein auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ottaa päähän tää naurettava kohu just isommassa mittakaavassa jossa nainen joutuu joka vitun sekunti pohtimaan miltä näyttää ettei vaan kukaan provosoituisi / hermostuisi / kiihottuisi / loukkaantuisi.

      Kehotan kaikkia joita naisihmisiin defaulttina kuuluvat tissit häiritsevät pysymään mahdollisimman tissittömässä paikassa kuten vaikka omassa himassa.

      Poista
  7. Niin siis tissit olisi hyvä olla ja kohtalaisen kokoiset, että on sopivan naisellinen nainen (mutta ei liian isot). Liian pienistä sopii jokaiselle teinille traumautumiseen asti huomautella ja turhahan on vaatteitakaan valmistaa sellaiseksi että pienirintaiselle sopisi. Isotkin sopii huomioida ainakin jos oot erehtynyt laittamaan avoimen kaula-aukon.
    Ja ne tissit tulee olla pakattuna soveliaasti, ei liian tyrkylle, ei liian esiin mutta vähän kuitenkin että on hei sitä kivaa naiskauneutta. Ja juu nännit ei sovi näkymään, eikä ne tissit vapaanakaan saa heilua. Ja siis teineillä ei saa olla esillä koska voi kauhia mutta hei jos olet liian vanha niin herran jestas sittenkään älä niitä esittele!

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...