Tietoa mainostajalle ›

11.12.2016

Kaikki yhden puolesta eli ajatuksia päiväkotiryhmän merkityksestä

Ystävä sai masentavaa palautetta päiväkodista. Lapsi oli keskittynyt syksyn aikana lähinnä häröilyyn. Kattodiagnoosiksi löydettiin se, että häneltä puuttui paikka ryhmästä kun paras ystävä lähti syksyllä kouluun.



Yhtenä ratkaisuna mietittiin päiväkodin vaihtamista. Vaikka se kuulostaa radikaalilta ratkaisulta ja jopa rangaistukselta, se voi hyvinkin olla lapsen kannalta parempi juttu kuin jumittaminen epäsopivassa ryhmässä. Aina ei ole kyse lapsen huonosta luonteesta tai vanhempien puuttellisista kasvatustaidoista. Osa lapsen käytöksestä selittyy roolilla ryhmässä. Se, miten toiset käyttäytyvät, vaikuttaa omaan käytökseen.

Puhuimme Snadin vasukeskustelussa paljon ryhmästä ja ryhmäytymisestä. Viime syksynä Snadin saama palaute ei ollut aivan yhtä kiittävää kuin tällä kertaa.

Olen monta kertaa päiväkodin juttutuokioiden jälkeen jäänyt pohtimaan, mikä käytöksessä on kasvatuksen tulosta ja mikä on vain luonnetta (ja sen kehittymättömyyttä). Kotona ei näe, millainen lapsi on perheensä ulkopuolella. Jos joku kaatuu, meneekö hän auttamaan? Miten hän selvittää riidat?

Olen ollut Snadin kanssa kasvattajana paljon vähemmän kassalla kuin esikoisen kanssa ja keräillyt hiljalleen tiedon murusia sieltä täältä. Lisäksi minun on helppo lukea ja ennustaa Snadin käytöstä, koska olemme suht samanlaisista palikoista koottu. Mutta minulle konkretisoitui vasta tänä syksynä, että päiväkotiryhmässä ei ole kyse mistään luonnonvoimasta vaan ohjattavissa olevasta kehityksestä.

Snadin päiväkotiryhmä meni syksyllä melkein kokonaan uusiksi. Paras kaveri siirtyi eskariin ja tilalle tuli aimo annos pieniä. Pelkäsin, että muutoksia vihaava ipana jää yksinäiseksi ja alkaa sitten hakea huomiota kaikin mahdollisin keinoin. Mutta vaikka ikävä on välillä ollutkin kova, Snadi on puhjennut viskarina täyteen loistoonsa. Huomasin jo alkusyksystä, että oli löytänyt ryhmän vanhimpiin kuuluvana uuden, vastuullisen roolin. Se on perheen pikkusiskon rooliin tottuneelle (ja tämä rooli on edelleen kotona vallitseva) iso harppaus.



Tämä ei ole tapahtunut ihan vahingossa. Hoitajat ohjaavat leikkejä ja sekoittavat leikkikaveripakkaa, jotta kaikki voisivat kehittää jonkinlaisen suhteen uusiin tulokkaisiin. Myös omasta viskariryhmästä on tullut Snadille tärkeä joukko, joka erottuu muista. Yhdessä mutta kuitenkin yksilöinä.

Päiväkotien koosta puhutaan paljon, mutta ryhmähenki ja -koko on lapsen näkökulmasta merkityksellisempi asia kuin neliöt. Ryhmäytymistä on helppo pitää jonkinlaisena piirileikkinä, jossa lauletaan kumbayaata, mutta siinä on kyse niin työ-, koulu- kuin päiväkotipäivänkin mielekkyydestä. On ihan olennaista, että ryhmässä voi tuntea olonsa turvalliseksi ja itsensä tärkeäksi.

Jokainen ryhmä on oma uniikki kokonaisuutensa, johon ei välttämättä tepsi samat temput kuin toisessa ryhmässä. Aina loppuviimeksi palataan henkilökunnan ammattitaitoon.

Päiväkotitaivalta on jäljellä vielä puoli vuotta, sitten kutsuu eskari ja uusi, iso ryhmä. Minua jännittää enemmän kuin Snadia.

8 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä, varsinkin noista parista jutusta

    1) "Aina ei ole kyse lapsen huonosta luonteesta tai vanhempien puutteellisista kasvatustaidoista. Osa lapsen käytöksestä selittyy roolilla ryhmässä. Se, miten toiset käyttäytyvät, vaikuttaa omaan käytökseen."
    Todellakin näin... mitä mielenkiintoisimpia kombinaatioita ja ongelmia on ainakin meidän lapsilla ollut vuosien varrella, sekä koulussa, että harrastuksissa. Jos lapsi ei esim. suostu muiden lasten pomotettavaksi ja puolustautuu, saattaa saada hankalan lapsen maineen. Myös aikuisten silmissä.

    2)" Jokainen ryhmä on oma uniikki kokonaisuutensa, johon ei välttämättä tepsi samat temput kuin toisessa ryhmässä. Aina loppuviimeksi palataan henkilökunnan ammattitaitoon."
    Ja tätä ammattitaitoa onneksi on monessa paikassa, mutta kyllä sitä monesta paikasta puuttuukin. Joskus olen ihmetellyt sitä, miten helposti jotkut ammattilaiset on lasten vietävissä. Siis sellaisetkin, jotka ovat kokeneita ammattilaisia. Osa lapsista kun osaa manipuloinnin todella taitavasti. Aikuisen edessä ollaan kuin enkeleitä ja sitten kun aikuisen silmä välttää oikeita "pikkupiruja" muille. "Kaveribingoa " pelataan päivittäin.. kuka kenenkin kanssa on ja saa leikkiä jne. Valitettava ilmiö erityisesti vähän isommissa kouluikäisissä tytöissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tätä ryhmäytymistietoutta puuttuu ihan yleissivistyksenkin tasolla eli en itsekään oikein osaa kysellä missä vaiheessa ryhmän muodostuminen on. Lto:t voisivat pitää asiaa enemmänkin pinnalla.

      Poista
  2. Kuvasit tässä hienosti erään varhaiskasvatuksen elementeistä. Ammattilaiset osaavat ohjata ja kehittää lapsen ryhmäkäyttäytymistä sekä voimistaa lapsen vahvuuksia ja kykyä uusien tilanteiden haltuunottoon. Erittäin tarpeellisia taitoja koko elämää varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, juuri tässä asiassa olisi monella "perusfiksulla" aikuisellakin opittavaa.

      Poista
  3. Meidän lapsi sai kasvaa rauhassa ryhmän pienimmästä isoimmaksi ja sai sitä aikuisten tukea, löysi paikkansa ryhmässä ja puhkesi kukkaan. Sitten alkoi eskari. Yli 20 samanikäistä lasta, mukana muutama "vilkas" lapsi ja muutama "herkkä" tapaus. Ja henkilökunta, joille on käsittämätöntä että vanhemmat haluaisivat tutustua toisiinsa ja "huonojen" lasten kohdalla nostavat kädet pystyyn ja sanovat ettei päiväkodissa voida korjata sitä mitä kotona on rikottu. Näin ollen lapset vellovat sisätiloissa (melkein AINA, vieressä olisi mm. metsää sun muuta, mutta ulkona ollaan joskus aamuisin ja iltapäivällä vasta 15.30 maissa), "vilkkaat" rymistelevät ympäriinsä ja keskivät tekemistä mm. piinaamalla muita, "herkät" käpertyvät itseensä tai valittavat, "välimallit" palloilevat siellä täällä ja koittavat keksiä tekemistä. Sen sijaan että henkilökunta miettisi että millaisia lapsia meillä on tänä syksynä, mitä niiden kanssa voisi tehdä ja miten kaikilla olisi hyvä olla, pitävät he tiukasti kiinni eskarisuunnitelmasta ja joka saatanan päivä toteutetaan se PAKOLLINEN tonttuaskartelu tai kirjaintunnistusrasti tai jumppatuokio tai muu. Minua ei voisi pätkän vertaa kiinnostaa että askarteliko lapseni tontun (ja jos kieltäytyi askartelemasta, en halua että minua syyllistetään siitä), vaan haluan tietää että kenen kanssa lapseni leikki, mistä koko ryhmä nautti tänään ja mitä juttua koko ryhmä odottaa kaikkein eniten seuraavien parin päivän aikana.

    Ja joo, olen ollut päiväkodissa töissä ja tiedän että on vähän aikaa ja on vaikeeta ja mitä lie, mutta tämä on kokonainen VUOSI minun kuusivuotiaani elämästä. Ei päiväkodin henkilökunta voi vain levitellä käsiään ja miettiä, että jos nyt vain kituutellaan kevääseen asti. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tilanne on noin huono, kannattaisi asiasta keskustella joko päiväkodin johdon kanssa tai jos se ei onnistu, kunnan varhaiskasvatuksesta vastaavan kanssa. Jos tarve vaatii, yhteyttä voi ottaa oman alueen aluehallintovirastoon, jolle päivähoidon valvonta kuuluu. Jokaisella lapsella on oikeus saada lainmukaista (myös sisällöltään) varhaiskasvatusta.

      Poista
    2. On keskusteltu, otettu kantaa, ehdotettu, tutustuttu omatoimisesti muihin vanhempiin jne. Tässä ryhmässä ja oletettavasti myös päiväkodissa olisi isommalti tarvetta toimintakulttuurin pohdiskelulle. Asiaa ei tietenkään auta se, että tänä syksynä pläjähti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen päiväkotien arkea sekoittamaan. Tämä vuosi on joka tapauksessa yhtä harjoittelua ja kokeilua ja ihmettelyä aika monessa päiväkodissa. Ryhmiä on yhdistelty ja lapsia on siirrelty ei niinkään lasten tarpeiden, vaan rahankäytöstä päättävien poliitikkojen tarpeiden perusteella. Lapsivaikutusten arviointi on jäänyt tekemättä, eikä syksyn kokemuksistakaan ole tehty kunnollista arviota.

      Vituttaa vain olla aina se, jonka suu ekana aukeaa. Vituttaa myös aina kaivaa esiin yhteistyöasenne ja keskustella positiivisesti ja kannustavasti, kun oikeasti tekisi mieli heittää lapaset lattialle ja huutaa että "ettekö te vittu ny näe ja tajua, häh!?!?!".

      Poista
  4. Kamalaa kuulla, että edellä kuvatun laista esiopetusta tästä maasta löytyy.

    Kiitos kirjoituksesta! Sain heti idean töihin jonka ajattelin joulun jälkeen toteuttaa. Suht noviisi LTO olen ja juttu pysäytti. Todella iso ja haasteellinen osa työtä on nää kaveri-asiat. Mun ryhmässä osa viskareista on ollut samassa ryhmässä 1-vuotiaasta ja viimeset lapset alotti ryhmässä kaks viikkoa sitten. Ryhmäytymisleikkejä juuri suunnittelin tammikuulle. Lapsia on vaan ihan liikaa (23), varsinkin kun alue on sellainen että neljäsosa ei puhu suomea äidinkielenään ja terapiat ja sossu on normi-settiä. Että terveisiä vaan sinne korruption huipulle hallitukseen, että hyvin (huonosti) te vedätte. Onneksi meidän kaupungissa ryhmäkoot ei kasvanut, muuten olisin jo vaihtanut työtä.

    Tällaista tajunnanvirtaa lauan eikun perjantai iltana.

    VastaaPoista

Nyt olis sun vuoro.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...