9.11.2016

Mikä Trumpissa eniten vituttaa?

Tämä jenkkien pressanvaalitulos oli monelle suomalaiselle järkytys, minulle myös. Luotin itsekin amerikkalaisten arvostelukykyyn.


Jos ihmisten ongelmat tuntuvat isoilta, kannattaa muistaa, että elämme avaruudessa lentävällä kivellä.

Olisi ollut mukava havaita, että kiusaaja ei aina voita. En ole mikään Hillary-fani, mutta en voinut uskoa, että maailma olisi menossa suuntaan, jossa enemmistö pitää rasismia, seksismiä ja maskuliinista uhoa hyvänä tapana hoitaa yhteisiä asioita.

Mutta en oikeastaan pelkää Trumpia. Valtionjohdossa on ollut idareita aiemminkin eikä edes Amerikan presidentti voi mielivaltaisesti maata johtaa. Lisäksi poliittisesti Trump saattaa olla tyhjää täynnä. Hän ei ole antanut realiteettien estää kampanjointia, mutta voittopuhe oli jo huomattavasti maltillisempi

Eniten näissä vaaleissa vituttaakin sama kuin Brexitissä: demokratian alennustila.

(Toki voi kysyä, millainen demokratia Amerikka edes on. NBR:n mukaan äänestyskelpoista jengiä oli 231,556,622. Näistä 25.6% äänesti Clintonia ja 25.5% Trumpia. Silti Trump valittiin. Tämänhetkisten laskelmien perusteella 46.9% ei äänestänyt. Jee.)

Vitutukseni liittyy eniten siihen, että toimiva demokratia edellyttää kyseenalaistamista, lähdekritiikkiä, tiedonhankintataitoja, aktiivisuutta ja sivistystä. Jos jengi uskoo ihan mitä tahansa skeidaa, vaaleista tulee parhaan paskanpuhujan kykykilpailu.

Ja kusettaminen toimii. Trump nousi valtaan ennennäkemättömän törkeällä showlla, joka oli toki täynnä paitsi valehtelua, myös vihaa, mustamaalaamista, kiusaamista ja uhkailua.

Äänestäjän ukottamiseen ei ole Suomessakaan sääntöjä, vaan valtaa saa tavoitella millä väitteillä tahansa. Populismi elää siitä, että lähdekritiikki ja faktantarkistus on ulkoistettu naapurin Makelle. Miten suorasta ja tietoisesta valehtelemisesta kannetaan vastuu? Ei mitenkään.

KUVA: Buzzfeed

Ketkä Trumpia äänestivät? Monissa analyyseissä todettiin, että Trumpin valtaannousun mahdollistivat valkoiset, kouluttamattomat miehet - mutta näin tekivät myös valkoiset naiset ja valkoiset varakkaat miehet. On fakta, että joillekin ennen oli paremmin. Ne, joiden työpaikat ovat kadonneet megatrendien (digitalisaation, kaupungistumisen ja globalisaation) myötä, kuulevat mieluusti, että heillä on tulevaisuutta, vaikka keinot olisivatkin älyttömiä.

On hyvä kysymys, miten luodaan toivoa ja elämän mielekkyyttä sille suomalaiselle kansanosalle, joka lukee "uutisensa" MV-lehdestä. Ei ainakaan soteuudistuksen kanssa hinkkaamalla.

Noh, jos jotain niin tämäkin vaalitulos vahvisti intohimoani koulutusta kohtaan. Koulutus ei saa olla hyväosaisten yksinoikeus. Sivistyksen polku alkaa laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, joka pitää nähdä yhtä lailla oikeutena kuin peruskoulu. Meillä on oltava kautta linjan ammattitaitoiset ja motivoituneet opettajat.

Sivistystä ei kannata mitata millään hallituksen tehokkuusmittareilla, joissa lasketaan euroja per valmistunut. Siinä voisi ottaa tavoitteen, jossa jokainen peruskoulunsa päättävä tuntisi itsensä merkitykselliseksi ihmiseksi. Silloin ei ehkä tarvitsisi hakea elämäänsä tarkoitusta äänestämällä huijareita.


38 kommenttia:

  1. Aamen. Tämänhetkinen kotimaanpolitiikka kyllä tuntuu tavoittelevan ennemmin MV-lehdellä ohjattavaa massaa kuin kriittisiä kansalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, tuli vähän kylmät väreet siitä, että kuntavaalit on keväällä. Mistä sitä tietää ovatko gallupit täälläkin harhaisia.

      Poista
    2. Kylmää myös se teknologiauskovainen halu hallituksessa siirtyä sähköiseen äänestykseen kun kaikki it-tyypit joita olen kuullut tyrmää ajatuksen täysin. Kylmää kaikki politiikka. Laitoin keskiviikkoaamuna äidille tekstiviestiä että tarviiko nousta seuraavaan neljään vuoteen sängystä jos ei huvita ja ÄITINI, jonka olisi pitänyt kuivasti komentaa ylös ja ulos, vastasi että ei tarvii ja mennään talviunille.

      Poista
  2. Pystyn kyllä elämään sen kanssa että jonkun mielestä protektionismi ja muurin rakentaminen ovat 2000-luvun hyvät sisä- ja ulkopoliittiset ratkaisut. Minua etoo eniten se, että voittaja on asioista pihalla oleva seksistinen, öyhöttävä kiusaaja ja huutelija jonka attribuuteilla en palkkaisi edes talohuoltoon töihin.

    P.S. käytän aktiivisesti itsekin usein lentävä kivi -ajatelmaa. Helpottaa kummasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ymmärrän kyllä konservatiivienkin ajatuksenjuoksua, mutta öyhöttäjää on vaikea sulattaa oli hän sitten missä leirissä tahansa.

      Poista
  3. Mua järkyttää jenkkien vaalisysteemi. Hillaryhan sai enemmän ääniä, eli voitti. Mutta silti hävisi. Koska se älyvapaa valitsija-systeemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sitä on aika vaikea ymmärtää. Meidän systeemissämme on sitten omat ongelmansa.

      Poista
    2. Minua hämmästyttää se, että jos kaikkea muuta protestoidaankin, mikään osapuoli ei ole kai koskaan (julkisesti) ehdottanut valitsijamiehistä luopumista, koska "founding fathers", jotka ovat lähes pyhimyksiä. Ajatelkaa, perusperiaatteet pohjautuvat ajatuksille ja dokumentille, jotka kirjoitettiin reilu 200 vuotta sitten 13:n pienen kolonian hallinnoimiseksi...

      Poista
  4. Minun ymmärtääkseni monet Trumpin äänestäjät äänestivät muutoksen puolesta, eivät sinällään Trumppia. Monet ihmiset haluavat nykysysteemiin kunnolla muutosta ja sitä sai ikävä kyllä Trumppia äänestemällä. Ihan sama oli Brexit äänestyksessä. Halutaan muutosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihan totta että nuo kaksi eivät voineet olla ne parhaat vaihtoehdot tuon kokoisesta kansasta.

      Poista
  5. Ymmärrän vielä sen, että ihmiset haluavat muutosta. Mutta en sitä, että 42% äänestäneistä amerikkalaisista naisista valitsi Trumpin, joka avoimesti on kohdellut naisia alentavasti ja esineellistävästi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on myös minun mielestäni täysin absurdia.

      Poista
  6. Kiitos. Sangen asiallinen ja helppotajuinen analyysi vaalituloksesta, joka ei totta tosiaan ollut ihan se, mitä toivoin ja odotin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos pureskelua haluaa jatkaa niin tykkäsin itse tästä Jussi Pullisen ajatuksenjuoksusta.

      Poista
  7. Kaikista eniten muutoksista huutavat, vähiten niitä muutoksia tekevät. Niin vaan joutuvat Trumpinkin äänestäjät pettymään kun huomaavat ettei valtakunnan pelle ihmeisiin pysty, eikä ole koskaan aikonutkaan pystyä. Tyhmää kansaa vedättämällä sai mitä halusi, eli pääsi pressaksi pressan paikalle. Surullista on, että kansa vuosituhannesta toiseen on yhtä tyhmää, eikä mistään menneestä opita.

    Sen lisäksi kun osa miehistä äänestää pelkillä tunteillaan, eli vain sitä omaa sukupuoltaan, huolimatta faktoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Politiikkaahan tuosta öyhöttämisestä on vaikea tehdä ihan missä tahansa maassa. Saa nähdä seuraavatko äänestäjät lupausten pitämistä vai oliko tämä protesti ihan vain ajanvietteeksi tehty.

      Poista
  8. Ja ei muuten vituta mikään, mutta kyrpii sitäkin enemmän.. ;)

    VastaaPoista
  9. Sorry, mutta nyt on pakko kommentoida. Amerikassa 15 vuotta asuneena en ymmarra, miten Eurooppalaiset/Suomalaiset ovat niin karkkaita arvostelemaan Amerikkalaisia ja heidan arvostelukykyaan/systeemiaan etc. Kenellakaan, kuka ei ole asunut taalla min pari vuotta, ei ole oikeaa kuvaa Amerikkalaisesta yhteiskunnasta. Enemmisto taalla on kyllastyneita Obaman loysaan politiikkaan ja ongelmiin ja kuten joku kirjoittaja totesi, muutosta kaivattiin. Trumpia aanestivat tyoteliaat, normaalit ihmiset pienissa kaupungeissa, kuten mieheni ja mina. BTW, olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja hyvapalkkaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen asunut pari vuotta, joten saanen vastata ;)

      Kärkkäitä ollaan varmaan sen takia, että USA:n presidentti on yksi vaikutusvaltaisimmista henkilöistä koko planeetalla, joten on luonnollista, että presidentin valinnasta ja siitä, kuka pestiin päätyy todellakin ollaan kiinnostuneita. USA:n presidentinvaalikampanja on pitkä prosessi, jota seurataan em. syistä mielenkiinnolla myös USA:n ulkopuolella. Vaalit kiinnostavat keskivertoeurooppalaista takuuvarmasti enemmän kuin mikään yksittäinen USA:n ulkopuolinen tapahtuma keskivertoamerikkalaista (ja tämän perustan siihen siellä asumiskokemukseeni).

      Kyllä Suomessa varmasti ymmärretään kyllästyminen ja muutoksen kaipaaminen. Olihan meilläkin oma jytkymme. Minua huolettaa se, että tällä amerikkalaisten jytkyllä ja muutoksenkaipuulla on paljon kauaskantoisemmat seuraukset. Toivon todellakin, että Trump rauhoittuisi, eikä toteuttaisi läheskään kaikkia vaalikampanjan aikana uhoamiaan asioita. Toisaalta, jos hän liikaa perääntyy, häntä äänestäneet pettyvät ja mihin sitten se pettymys puretaan?

      Toivon, että Trump alkaisi mm. ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, opettelisi diplomatian aakkoset, eikä enää päästäisi suustaan tämänlaisia sammakoita: https://www.scientificamerican.com/article/trump-comments-on-science-are-shockingly-ignorant/

      Poista
    2. Hyvänen aika, miksi EN arvostelisi vallanhimoista mutta täysin vastuutonta ihmistä, joka valehtelee, häiriköi, uhkailee ja vähättelee sekä naisten ahdistelua, ilmastonmuutosta että ihmisoikeuksia? Koen jopa ihan velvollisuudekseni ilmoittaa, että en ole hänen kanssaan samalla puolella enkä koskaan tule olemaan koska olen kiinnostunut planeettamme kohtalosta, tasa-arvosta ja demokratiasta.

      Trumpin äänestäjiä en voi koskaan ymmärtää. On surullista että hänen populistiselle retoriikalleen löytyy kannattajia.

      Toisaalta uskon kyllä amerikkalaisten kykyyn buuata omilleen ja onkin kiinnostavaa mitä sitten tapahtuu kun huomataan, että oho kouluja ei rakennetakaan uudestaan ja hiilivoimaloita on turha avata koska kukaan ei enää osta hiiltä - ja vain miljardöörit hyötyivät. Tuleeko lamaannus, uusi kapinakenraali vai sisällissota? Voin vain toivottaa onnea valitsemallanne tiellä.

      Ps. Kaliforniassa asuvan Peppen ajatukset tässä.

      Poista
    3. Kiitos, Katja, mä yritin vastata jotain samantapaista, mutten pöyristykseltäni kyennyt. En vain mitenkään pysty tajuamaan, miten yksikään nainen voi antaa äänensä Trumpin kaltaiselle sovinistisialle. Yksistään hänen käytöksensä naisia kohtaan saisi minut valitsemaan ihan minkä tahansa muun vaihtoehdon, täysin poliittisista linjoista riippumatta.

      Poista
    4. Tämän asian päivittely on sinällään turhaa, koska trumppaajat eivät olisi trumppaajia jos he kuuntelisivat ja välittäisivät ko. henkilöön liittyvistä huolestuttavista piirteistä. Taudinkuvaan ikäänkuin kuuluu, että keskitytään siihen omaa käsitystä vahvistavaan puoleen ja aktiivisesti jätetään kritiikki ja vastenmielisyydet huomioimatta.

      Poista
  10. Amerikkalainen näkemys vaalitulokseen:
    http://tahdonasiat.blogspot.com/2016/11/may-god-bless-us-all.html

    VastaaPoista
  11. Minä näen Trumpin voiton olevan loppu peleissä vastalause Clintonin harjoittamaan systemaattisesti fiksattuun pay-to-play-politiikkaan. Clinton edustaa politiikkaa, jossa eliitit saavat maksamalla tahtonsa lävitse, jossa raha puhuu yli kaiken ja joka ei tule muuttamaan vallitsevaa status quoa millään tavalla. Lisäksi sitten on Clintonin trackrecord sekä Wikileaks-paljastukset, jotka eivät todellakaan herätä luottamusta. Trumpin voitto on osoitus siitä, että ihmiset haluavat muutosta, jota Clinton ei olisi tuonut.

    On vain surullista, että se on nimenomaan Trump, joka sinne Valkoiseen taloon astelee. On häkellyttävää, millaiseksi suoranaiseksi pelleilyksi Yhdysvaltojen politiikka on mennyt, että tuollainen rääväsuinen, vähintäänkin kyseenalaisia asioita suustaan päästävä reality tv -tähti voitti vaalit, mutta se vain kertoo, kuinka hälyttävässä tilassa on jakauma poliittisen eliitin sekä tavallisen kansan välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clinton oli varmasti huonoin mahdollinen vastustaja Trumpin kaltaiselle henkilölle. Trump on hienosti positioinut itsensä tahriintuneen poliittisen eliitin ulkopuolelle, vaikka tosiasiassa hän on samaa sakkia. Toivoisin kyllä että pätevä naispresidentti Jenkkeihinkin joskus saataisiin, olisikohan Warrenissa aineksia.

      Poista
    2. Miksi NAISpresidentti? Mitä ihmeen vliä on presidentin sukupuolella?

      Poista
    3. Onhan sillä tähänkin mennessä ollut väliä ja ainoastaan mies on kelvannut ja aivan turha väittää etteikö sukupuolensa siivittämänä.

      Poista
    4. Niin, toistaiseksi presidentit ovat olleet 100% miehiä, pätevyydestä viis.

      Poista
  12. Se nyt vaan on tosiasia, että kansa hänet presidentiksi äänesti.
    Eli pulinat pois, kansa on puhunut.

    Trump tiesi tasan tarkkaan mitä teki.
    Eikä ihan typerä ihminen menesty liike-elämässä hänen laillaan.
    Kokeilkaapa itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kansa itse asiassa äänesti Clintonia joten nyt se pulina vasta alkaa. Trump on miljardinsa perinyt eikä itse rakentanut, kannattaa ottaa asioista selvää. Tyhmäkin voi olla rikas.

      Poista
    2. No itseasiassa molempien kannattajia oli suunnilleen yhtä paljon. Amerikassa on siis noin puolet äänestäneistä sellaisia, joiden mielestä Trump sopii presidentiksi. Minusta olisi korkea aika ruveta kuuntelemaan sitä porukkaa. Siis aidosti KUUNNELLA mitä heillä on sanottavaa. Muuten emme ikinä opi ymmärtämään, mikä se logiikka on. Jos emme aidosti tajua mistä ne mielipiteet kumpuaa, emme myöskään ikinä pysty vaikuttamaan niihin.

      Poista
    3. Clinton sai enemmän ääniä, eli voitti, kuka kuuntelisi sitä osaa kansasta?

      Mikäli jenkeissä olisi suora kansanäänestys, kuten meillä Suomessa, niin Clinton olisi nyt pressa, kuten olisi ollut myös Al Gore aikoinaan, eikä Bush.

      Vanhanaikaisen systeeminsä takia kerta toisensa jälkeen pressan pallille pääsevät punaniskojen edustajat.

      Poista
    4. Jep. Yhtä lailla voi sanoa että yli 70 % ei äänestänyt Trumpia.

      Tuosta kuuntelemisesta. Eikö valkoista heteromiestä kuunnella? Eivätkö he juuri äänillään kertoneet, että veronkierto, uhkailu, rasismi ja seksismi ovat ok? Onko epäselvää, mistä umpimielisyys kumpuaa? Minua kiinnostaisi kuunnella sitä porukkaa, joka jätti äänestämättä. Heitä oli nimittäin aivan valtavasti.

      Poista
    5. Tarkoitin, että mua ainakin kiinnostaisi ymmärtää MIKSI ne ajattelee niin kuin ajattelee. Se että tuomitsen ja halveksin, on se eka reaktio, mutta nyt olen ruvennut miettimään että eihän maailmaa voi muuttaa, jos ei ymmärrä mistä tuo kaikki kumpuaa. Näkyy kyllä, että heidän mielestään rasismi ja seksismi on ok, mutta mikä saa ihmisen ajattelemaan niin? Minulle Clinton olisi ollut itsestään selvä valinta, mutta uutisia lukiessa olen ymmärtänyt että häntä tosiaan vihataan - en vaan tajua miksi. Siksi olen ruvennut ajattelemaan, että kuuntelemalla ehkä ymmärtäisin paremmin. Yleensä en ole viitsinyt kuunnella ihmisiä jotka ajattelevat täysin eri tavalla, mutta kuten nyt nähtiin, sitten kun niitä on tarpeeksi iso joukko, asialla alkaa olla merkitystä. Ja jos haluaa vaikuttaa ihmisiin, niin täytyy ymmärtää mistä ne ajatukset ovat peräisin. Muuten vain huudetaan toistensa suuhun eikä mitään muutosta tapahdu.

      Musta tämä on tärkeää, koska samaa ilmiötä on myös Suomessa havaittavissa, pienemmässä mittakaavassa vaan. Ei auta yhtään jos vaan haukkuu vastapuolen ja toteaa että tämä meidän systeemi on parempi. Niin se varmaan onkin, mutta omaan kuplaan linnoittautuminen ei edistä asioita kovin tehokkaasti.

      Poista
    6. Itse törmäsin tällaiseen selitykseen... http://www.cracked.com/blog/6-reasons-trumps-rise-that-no-one-talks-about/

      Poista
  13. Toi viimeinen kappale kiteyttää nähdäkseni ratkaisun hyvin moneen rahassakin mitattavaan ongelmaan: syrjäytyminen, terveyspalveluiden käyttö, kouluttautuminen, työttömyys. Turha kataa rahaa jo menetettyihin tapauksiin, vain ennaltaehkäisyllä on kunnollista kustannusvaikuttavuutta, eli varhaiskasvatuksella (ensi sijaisesti) pikkulapsiperheiden tukemisella ja miksei peruskoulullakin (mutta osa on valitettavasti jo tässä vaiheessa menetetty).

    VastaaPoista

Mitä itse funtsit?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...